Miten parannetaan?

Niin kertokaa ihmiset miten parannetaan särkynyt
sydän. Omani on niin tuusannuuskana kuin olla ja
voi. En luonteeltani ole surkuttelija tyyppiä
enkä aio rypeä itsesäälissä enkä vetäytyä
nunnaluostariin, mutta nyt tilanne tuntuu niin
murskaavalta, että en oikein itse saa otetta
tähän. Siksi kysyn teiltä ihmiset, että miten te
oikein parannatte särkyneen sydämenne vai onko se
lainkaan mahdollista? Omani taisi särkyä nyt
vasta ihka ensimmäistä kertaa tai ikinä ennen ei
ole näin pahalta tuntunut, vaikka pahalta onkin
tuntunut. Mitkään normaalisti lohtua tuovat
ajatukset eivät auta minua nyt. Mietin asioita
mitkä elämässäni ovat hyvin, mutta ei se auta...
yritän keksiä muuta tekemistä, mutta kaikki
muistuttaa hänestä... Auttakaa!
8427
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

- heittäydy lihan iloihin: itse annoin palaa, ja
hyppäsin sängystä sänkyyn, miehestä mieheen.
(Siten sain, tuntiessani itseni haluttavaksi,
keräiltyä iotsetuntoni rippeet taas kasaan).

Kuukauden (ja 16 miestä) kestäneen irroittelun
jälkeen pystyin taas palaamaan normaaliin
elämään, ja nyt olen seurustellut melkein vuoden.

Hymyä huuleen, pikkarit nurkkaan ja menoksi!

Äänestä
  • Ihana kuulla, että joku muukin on ratkaissut
    asian näin. Omalla kohdallani tämä tapa toimi, ja
    parin kuukauden ns. yhden yön keikkailun jälkeen
    rauhoituin, ja uskalsin lähteä katsomaan
    eteenpäin.

    Kaiken kaikkiaan antoisa, piristävä (ja
    pelastava) kokemus!

    Äänestä

  • Sinunlaises pitäis hirttää.. On se nyt kivaa
    hypätä miehes mieheen ja kupasta HIV:hen. Et sit
    taida ajatella paljoo.. Narun jatkoks vaan..

    Äänestä

Lasimurska on lasimurskaa, vaikka tango olisikin
argentiinalainen...

Oikeus onnellisuuteen on perusoikeus. Muuta
elämääsi: helli itseäsi. Halaa itseäsi ja lupaa
pitää itsestäsi hyvää huolta.

Itsenäistyminen oli minulle huumaava, vapauttava
kokemus. Ehkä sinuakin auttaa huomata onni omissa
käsissäsi ja ulottuvillasi. Olet rikki, mutta
kaikki palasesi ovat vielä tallella.

Äänestä

Kaverit voi aina auttaa. Meette tekee jotain
hauskaa niin kyllä ne surut ja muut huolet
unohtuu. KYLLÄ SE SIINTÄ!

Äänestä

samanlaiset tunnelmat täällä.....ettei vaan ?

Äänestä

oikein intohimoinen, että tulta iskee
kun kosketatte toisianne
kyllä siinä entinen unohtuu

Äänestä

Ei muuta kun liikkeelle ja touhuamaan jotain,että
saat muuta ajateltavaa välillä.Ajatusmaailmasi
tuntuu kyllä tutulta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tosi rikki kirjoitti:

Niin kertokaa ihmiset miten parannetaan särkynyt
sydän. Omani on niin tuusannuuskana kuin olla ja
voi. En luonteeltani ole surkuttelija tyyppiä
enkä aio rypeä itsesäälissä enkä vetäytyä
nunnaluostariin, mutta nyt tilanne tuntuu niin
murskaavalta, että en oikein itse saa otetta
tähän. Siksi kysyn teiltä ihmiset, että miten te
oikein parannatte särkyneen sydämenne vai onko se
lainkaan mahdollista? Omani taisi särkyä nyt
vasta ihka ensimmäistä kertaa tai ikinä ennen ei
ole näin pahalta tuntunut, vaikka pahalta onkin
tuntunut. Mitkään normaalisti lohtua tuovat
ajatukset eivät auta minua nyt. Mietin asioita
mitkä elämässäni ovat hyvin, mutta ei se auta...
yritän keksiä muuta tekemistä, mutta kaikki
muistuttaa hänestä... Auttakaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu