mitä tehdä...

Koira oon nirso syömään..ja energiaa löytyy vaikka kahdelle koiralle.. koira syö pienissä erissä, kipoissa on koko ajan ruokaa.. ja koira silti laiha..???? taloudessa viel kaks kissaa... ja koira on pelokas koko ajan kun omistaja lähelle..
4303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Koirat osaavat kyllä aika hyvin itse säännöstellä kuinka paljon syövät. Jos ruokaa on koko ajan tarjolla niin tervekoira syö kyllä varmasti sen mitä tarvitsee. Mutta on tietysti aivan eri juttu onko kupissa kuivamuonaa vai esim. mehevää lihaa. Kannattaa kokeilla erilaisia vaihtoehtoja. Et kertonut että minkälainen koira on kyseessä, mutta tuosta arkuudesta tuli mieleen että monesti ihminen huomaamattaan alistaa ja pelottaa koiraa, varsinkin jos on pieni koira. Eli jos katselet sitä suoraan edestä kyyristyneenä silmiin ja taputtelet päähän niin koira kyllä alkaa pelätä! Ajan kanssa kannattaa katsella ja antaa koiran tulla tekemään juttua ihmisen kanssa, pakottamalla ei parane ! Ja keksi uusia aktiviteetteja koiran kanssa jolloin innostat sitä olemaan ihmisen kanssa reippaasti. Onhan myös mahdollista että koira on kertakaikkiaan menettänyt luottamuksen jonkin pienen vipan vuoksi.

Äänestä
  • koirassa on collieta ja lapinkoiraa.. se on energinen kun se pääsee harvoin lenkille.. ja se pienehkö..tyttö.. se saa kuivamuonaa (jahtia)..
    koira on pentu ja koulutus on jäänyt vähälle ja ei osaa istua kiltisti vieressä pöyrii ja hyörii kun pitäis istua..leikki on härnäystä ei pallon heittoa ja jne... vaan kun koira on yksin pihassa saa leikkiä yksin ja opettaa itsensä tavoille... koira pissas päivisin sisälle kun kaverie ei tienny et pitää pistää ulos.. sitä on kyllä koska síellä on kolme vuotias lapsi mikä ei osaa kohdella koiraa vaan makaa koiran päällä.. mut nyt olen opettanu miten eläimiä kohdellaan..

    Äänestä

  • nepsu kirjoitti:

    koirassa on collieta ja lapinkoiraa.. se on energinen kun se pääsee harvoin lenkille.. ja se pienehkö..tyttö.. se saa kuivamuonaa (jahtia)..
    koira on pentu ja koulutus on jäänyt vähälle ja ei osaa istua kiltisti vieressä pöyrii ja hyörii kun pitäis istua..leikki on härnäystä ei pallon heittoa ja jne... vaan kun koira on yksin pihassa saa leikkiä yksin ja opettaa itsensä tavoille... koira pissas päivisin sisälle kun kaverie ei tienny et pitää pistää ulos.. sitä on kyllä koska síellä on kolme vuotias lapsi mikä ei osaa kohdella koiraa vaan makaa koiran päällä.. mut nyt olen opettanu miten eläimiä kohdellaan..

    ....oikein yrität sanoa???

    "Olet opettanut kohtelemaan eläintä oikein?
    se on energinen kun se pääsee harvoin lenkille.. "
    Koira oli pieni tai iso käy ulkona vähintään 3kertaa/pv. ja pentu paljon useammin ja ulkona KÄVELLÄÄN ja TUTUSTUTAAN muihin eläviin (ihmiset,koirat,yms.)

    "koira on pentu ja koulutus on jäänyt vähälle ja ei osaa istua kiltisti vieressä pöyrii ja hyörii kun pitäis istua" ????????
    "leikki on härnäystä ei pallon heittoa ja jne... vaan kun koira on yksin pihassa saa leikkiä yksin ja opettaa itsensä tavoille..."
    Miten koira opettaa ITSENSÄ TAVOILLE? Kyllä koiran koulutus ja tapakasvatus on IHMISTEN HOMMAA !!!!

    "koira pissas päivisin sisälle kun kaverie ei tienny et pitää pistää ulos.. sitä on kyllä koska síellä on kolme vuotias lapsi mikä ei osaa kohdella koiraa vaan makaa koiran päällä.. mut nyt olen opettanu miten eläimiä kohdellaan.."

    Mitä sekavaa potaskaa sä oikein suollat ???

    Äänestä

  • MITÄ? MITÄ? kirjoitti:

    ihan... asiaa.. en tiedä miten sen kirjottais... je se ei ole mun koira MISTÄ KIRJOTAN..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

nepsu kirjoitti:

Koira oon nirso syömään..ja energiaa löytyy vaikka kahdelle koiralle.. koira syö pienissä erissä, kipoissa on koko ajan ruokaa.. ja koira silti laiha..???? taloudessa viel kaks kissaa... ja koira on pelokas koko ajan kun omistaja lähelle..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu