Yhä

33727
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Eipä taida heittää, kun rahaa tulee ovista ja ikkunoista.
Android on Googlen kännykkäprojekti eikä toistaiseksi mitään muuta.
Saatpa nähdä, niin vuoden kuluttua kodinkoneliikkeen hyllyt ovat täynnä Seiskaa eikä Linuxia saati sen johdannaisia näy missään.

Äänestä
  • tai ei välttämättä näy mutta vaikuttaa silti. Sitäpaitsi on kaupoissakin linux-koneita myynnissä, kunhan osaa pitää silmänsä auki ja katsoa oikeasta kaupasta. Eli ei linux katoa minnekään vaikka kuinka toivoisit.

    Siinä olet oikeassa, kodinkoneliikkeiden hyllyt ovat nimenomaan täynnä seiskaa, siis KODINKONELIIKKEIDEN, mutta hyllylle ne sitten jäävätkin.

    Äänestä

  • monessakin paikassa kirjoitti:

    tai ei välttämättä näy mutta vaikuttaa silti. Sitäpaitsi on kaupoissakin linux-koneita myynnissä, kunhan osaa pitää silmänsä auki ja katsoa oikeasta kaupasta. Eli ei linux katoa minnekään vaikka kuinka toivoisit.

    Siinä olet oikeassa, kodinkoneliikkeiden hyllyt ovat nimenomaan täynnä seiskaa, siis KODINKONELIIKKEIDEN, mutta hyllylle ne sitten jäävätkin.

    Bisneksen maailmassa näkyvyys on kaikki kaikessa.
    Ei tavallinen kuluttaja ota vakavasti sellaista tuotetta, jota pitää hakemalla hakea jostain pikkuputiikista.

    Äänestä

  • realisti. kirjoitti:

    sanoisi mitään Verkkokauppa.comia ihan pikkuputiikiksi!

    Sitäpaitsi linuxia ei tarvitse mainostaa. Jos nyt ei ole ihan umpiuuno tuulipuku-tyyppi niin kyllä tietää mikä on linux. Noille tuulipuvuille ei edes tarvitse mainostaakaan linuxia koska heidän mielestä pc=windows, vaikka sehän ei ole sama asia.

    Äänestä

  • en kyllä kirjoitti:

    ..pelkästään suurten kodinkoneketjujen tuotevalikoimasta vaan myös suurimpien pc-merkkien täydellisestä yhteensopivuudesta Windowsin kanssa.
    Virransäästöominaisuus on tästä mainio esimerkki.
    Tällaisen laivan kääntämiseen ei ihan muutama vuosi riitäkään.

    sanoisi että Windows on täydellisesti yhteensopiva. Eilen tuli juuri yksi muistutus siitä kun ei näyttöä saa säädettyä kunnolla toimivaksi, Windows valittaa että näytönohjaimen resurssit on ristiriidassa toisen laitteen kanssa eikä edes anna muuttaa niitä vaan automaattisäätö on ja pysyy. Siis kun ei automaattisäätöä saa pois.

    Että se siitä sun täydellisestä yhteensopivuudesta.

    PS. Kyllä linuxinkin saa toimimaan virransäästön ym. kanssa hyvin.

    Äänestä

  • realisti. kirjoitti:

    Bisneksen maailmassa näkyvyys on kaikki kaikessa.
    Ei tavallinen kuluttaja ota vakavasti sellaista tuotetta, jota pitää hakemalla hakea jostain pikkuputiikista.

    Onkos HP, Dell, Verkkokauppa.com ja muut vastaavat "pikkuputiikkeja"?

    Ja mitä hittoa jollain tavallisella kuluttajalla on väliä? Nehän on tyhmiä ihmisiä yleensä ja ostaa jotain "hifi stereoita" Anttilasta.

    Äänestä

  • heh...en nyt kirjoitti:

    sanoisi että Windows on täydellisesti yhteensopiva. Eilen tuli juuri yksi muistutus siitä kun ei näyttöä saa säädettyä kunnolla toimivaksi, Windows valittaa että näytönohjaimen resurssit on ristiriidassa toisen laitteen kanssa eikä edes anna muuttaa niitä vaan automaattisäätö on ja pysyy. Siis kun ei automaattisäätöä saa pois.

    Että se siitä sun täydellisestä yhteensopivuudesta.

    PS. Kyllä linuxinkin saa toimimaan virransäästön ym. kanssa hyvin.

    Sinäkin siis koet tarvitsevasi Windowsia.

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    Onkos HP, Dell, Verkkokauppa.com ja muut vastaavat "pikkuputiikkeja"?

    Ja mitä hittoa jollain tavallisella kuluttajalla on väliä? Nehän on tyhmiä ihmisiä yleensä ja ostaa jotain "hifi stereoita" Anttilasta.

    Tosin ainoastaan vähäisessä määrin.
    Suuret kodinkoneketjut pyrkivät tehokkuuteen eivätkä uhraa hyllytilaa sellaiselle, joka ei mene kaupaksi.

    Äänestä

  • realisti. kirjoitti:

    Tosin ainoastaan vähäisessä määrin.
    Suuret kodinkoneketjut pyrkivät tehokkuuteen eivätkä uhraa hyllytilaa sellaiselle, joka ei mene kaupaksi.

    "Suuret kodinkoneketjut pyrkivät tehokkuuteen eivätkä uhraa hyllytilaa sellaiselle, joka ei mene kaupaksi."

    Mitä niillä suurilla kodinkone ketjuilla on edelleenkään tekemistä asian kanssa? Miniläppäreitähän on myyty paljon operaattoreiden kautta. Useimmat Linux-vehkeet myydään yrityksille. Mitä niillä servereillä siellä jossain vitun kodinkoneliikeessä tekee? Kodinkoneliikeissä sitten on nämä Linuxilla toimivat digiboksit.

    Äänestä

  • realisti. kirjoitti:

    Sinäkin siis koet tarvitsevasi Windowsia.

    oli siitä että windows piti asentaa toisen koneeseen, sattuneesta syystä näytönohjaimen kanssa oli ongelmaa, ajuriakin tarjosin mutta winkku vaan piti oman päänsä!

    Älä muuten kääntele asioita muuksi kuin ne ovat.

    Äänestä

  • realisti. kirjoitti:

    Tosin ainoastaan vähäisessä määrin.
    Suuret kodinkoneketjut pyrkivät tehokkuuteen eivätkä uhraa hyllytilaa sellaiselle, joka ei mene kaupaksi.

    nuo linux-miniläppärit on kyllä käyneet Suomessa helkkarin hyvin kaupaksi! Joten äläpä jauha taas sitä M$-fudiasi!

    Suuret kodinkoneliikkeet pitää valikoimissaan juuri tuulipukukansalle markkinoituja koneita, siis juuri sille väelle jonka mielestä pc=windows ja windows=pc. Tuolla saadaan tuulipukukansakin luulemaan että nyt ollaan niin tekniikan syrjässä kiinni ja nörttejä vaikka ei edes tiedetä softan ja raudan eroa!

    Äänestä

  • vaan kyse kirjoitti:

    oli siitä että windows piti asentaa toisen koneeseen, sattuneesta syystä näytönohjaimen kanssa oli ongelmaa, ajuriakin tarjosin mutta winkku vaan piti oman päänsä!

    Älä muuten kääntele asioita muuksi kuin ne ovat.

    Minkä takia se piti siihen toiseen koneeseen asentaa?

    Äänestä

  • realisti. kirjoitti:

    Minkä takia se piti siihen toiseen koneeseen asentaa?

    oli mulle annettu tehtäväksi! Kone ei siis ole minun vaan mun vaan piti asentaa siihen windows.

    Äänestä

  • koska se kirjoitti:

    oli mulle annettu tehtäväksi! Kone ei siis ole minun vaan mun vaan piti asentaa siihen windows.

    Miksi se annettiin tehtäväksi?
    Tarvittiinko Windowsia johonkin sellaiseen, mihin Linux ei kyennyt?

    Äänestä

  • realisti. kirjoitti:

    Miksi se annettiin tehtäväksi?
    Tarvittiinko Windowsia johonkin sellaiseen, mihin Linux ei kyennyt?

    "Tarvittiinko Windowsia johonkin sellaiseen, mihin Linux ei kyennyt?"

    Tuskinpa. Mitä sitä turhaan kysymään jos joku haluaa antaa rahaa siitä että räpeltää Windowsia tämän puolesta. Kyllä mulle ainakin raha kelpaa.

    Äänestä

  • realisti. kirjoitti:

    Miksi se annettiin tehtäväksi?
    Tarvittiinko Windowsia johonkin sellaiseen, mihin Linux ei kyennyt?

    se nyt vaan oli mulle annettu tehtäväksi enkä ala tappelemaan asiasta.

    Kyllä linuxillakin olisi tehty ihan samat tehtävät ja linux olisi mennyt tuohon koneeseen ongelmitta.

    Äänestä

  • mutta kun kirjoitti:

    se nyt vaan oli mulle annettu tehtäväksi enkä ala tappelemaan asiasta.

    Kyllä linuxillakin olisi tehty ihan samat tehtävät ja linux olisi mennyt tuohon koneeseen ongelmitta.

    Kyse oli tarpeesta käyttää joitain kaupallisia ohjelmistoja, jotka eivät toimi Linuxissa.

    Äänestä

  • realisti. kirjoitti:

    Kyse oli tarpeesta käyttää joitain kaupallisia ohjelmistoja, jotka eivät toimi Linuxissa.

    siinä meinataan käyttää? Ei kuulu mulle. Eikä muuten sullekaan.

    Äänestä

  • >...rahaa tulee ovista ja ikkunoista.

    Kannattaisiko sellaisessa tilanteessa potkia väkeä pihalle? ;)

    Äänestä

  • jostain syystä kirjoitti:

    nuo linux-miniläppärit on kyllä käyneet Suomessa helkkarin hyvin kaupaksi! Joten äläpä jauha taas sitä M$-fudiasi!

    Suuret kodinkoneliikkeet pitää valikoimissaan juuri tuulipukukansalle markkinoituja koneita, siis juuri sille väelle jonka mielestä pc=windows ja windows=pc. Tuolla saadaan tuulipukukansakin luulemaan että nyt ollaan niin tekniikan syrjässä kiinni ja nörttejä vaikka ei edes tiedetä softan ja raudan eroa!

    "nuo linux-miniläppärit on kyllä käyneet Suomessa helkkarin hyvin kaupaksi!"

    Muutama myytiin, ja nekin asiakkaat palauttivat. Joten se siitä linuxin kananlennosta.

    Suuret kodinkoneliikkeet pitää valikoimissaan juuri.. sitä mikä käy kaupaksi. Elikkä sitä millä on menekkiä. Yksikään kodinkoneliike tai tietokoneliike ei ota linuxilla varustettua konetta pölyttymään hyllyyn. Tästä syystä sitä ei myytävänä olekaan. Koska se ei vain mene kaupaksi. Ei voi mitään. Kyllähän minäkin olen muutaman kerran yrittänyt ympäripuhua joitakin asiakkaita kokeilemaan linuxia, mutta kun ei kelpaa niin ei kelpaa. Minkäs teet.

    Äänestä

  • hmm............. kirjoitti:

    Vaikka se teikäläisiä hirvittää niin linux-miniläppärit myy kuin häkä.

    http://blog.laptopmag.com/one-third-of-dell-inspiron-mini-9s-sold-run-linux

    Sen takia teillä on otettu asiaksi trollata täälläkin että myynti olisi vähentynyt mikä ei ollenkaan vastaa totuutta. Eikähän sitä tietysti nimitettäisi FUD:iksi jos se pysyisi lähellekään totuudessa. ;)

    keksit? Vai että MUUTAMA vain myytiin ja nekin palautettiin? Kas kummaa, ei ainakaan mun konetta ole palautettu, se on yhä mulla! Enkä mä muutenkaan usko tohon teidän mikkisotkun porukan väitteisiin että niitä olis palautettu, siis SUOMESSA.

    Äänestä

  • duodaduoda kirjoitti:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=500000000000003&posting=22000000042365805

    Äänestä

  • duodaduoda kirjoitti:

    Suuret kodinkoneliikkeet pitää valikoimissaan juuri.. sitä mikä käy kaupaksi. Elikkä sitä millä on menekkiä. Yksikään kodinkoneliike tai tietokoneliike ei ota linuxilla varustettua konetta pölyttymään hyllyyn. Tästä syystä sitä ei myytävänä olekaan. Koska se ei vain mene kaupaksi. Ei voi mitään. Kyllähän minäkin olen muutaman kerran yrittänyt ympäripuhua joitakin asiakkaita kokeilemaan linuxia, mutta kun ei kelpaa niin ei kelpaa. Minkäs teet.

    mitään yrittänyt ylipuhua asiakkaita ostamaan linuxkonetta vaan just toisinpäin sä oot tehnyt, joku asiakas olis ollut kiinnostunut linux-koneesta mutta heitit kapuloita rattaisiin, noin se on oikeasti menny.

    Kyllä ne linux-koneet menee kaupaksi jos niitä vaan myytäis. Mä onnistuin saamaan niitä peräti kaks kipaletta, siis miniläppäreitä joissa on molemmissa linux. Sitten mulla on pöytäkoneita, ostettu ilman käyttistä tai osa on osina ostettu ja itse kasaamani ja niihin olen itse laittanut linuxin.

    Äänestä

  • et sä ole kirjoitti:

    Puolesatani myyn asiakkaille aina sitä mitä heillä on intressejä ostaa ja hankkia. Mielelläni möisin vaikka lavallisen linux-koneita, mutta minkäs teet kun niillä ei ole kysyntää. Kyllä nyt on vain otettava lusikka kauniiseen käteen ja myytävä vain Vistaa, kun Linux ei vain mene kaupaksi. Ei vaikka mitä tekisin. Kerran vuodessa jos joku yksi asiakas haluaisi ostaa Linuxilla varustetun koneen, ei sitä oikein voi menekiksi sanoa. Kun Linuxilla ei ole kysyntää niin ei ole. En sille mitään voi. Minkäs teet.

    Äänestä

  • taas tota skeidaa kirjoitti:

    keksit? Vai että MUUTAMA vain myytiin ja nekin palautettiin? Kas kummaa, ei ainakaan mun konetta ole palautettu, se on yhä mulla! Enkä mä muutenkaan usko tohon teidän mikkisotkun porukan väitteisiin että niitä olis palautettu, siis SUOMESSA.

    oletkin ainoa joka ei sitä palauttanut. Mutta kaikki muut asiakkaat, paitsi sinä palauttivat. Sovitaan näin. Oletko nyt tyytyväinen?

    Äänestä

  • yhymmm kirjoitti:

    Vaikka se teikäläisiä hirvittää niin linux-miniläppärit myy kuin häkä.

    http://blog.laptopmag.com/one-third-of-dell-inspiron-mini-9s-sold-run-linux

    Sen takia teillä on otettu asiaksi trollata täälläkin että myynti olisi vähentynyt mikä ei ollenkaan vastaa totuutta. Eikähän sitä tietysti nimitettäisi FUD:iksi jos se pysyisi lähellekään totuudessa. ;)

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=500000000000003&posting=22000000042369665

    Äänestä

  • ,,,,,,,,,,, kirjoitti:

    oletkin ainoa joka ei sitä palauttanut. Mutta kaikki muut asiakkaat, paitsi sinä palauttivat. Sovitaan näin. Oletko nyt tyytyväinen?

    koska selvästi olet Microsoftin asialla ja haluat vääristellä asioita!

    En ala jauhamaan valheita siksi että SINÄ olisit tyytyväinen! Et saa mua olemaan sulle mieliksi!

    Äänestä

  • duodaduoda kirjoitti:

    Puolesatani myyn asiakkaille aina sitä mitä heillä on intressejä ostaa ja hankkia. Mielelläni möisin vaikka lavallisen linux-koneita, mutta minkäs teet kun niillä ei ole kysyntää. Kyllä nyt on vain otettava lusikka kauniiseen käteen ja myytävä vain Vistaa, kun Linux ei vain mene kaupaksi. Ei vaikka mitä tekisin. Kerran vuodessa jos joku yksi asiakas haluaisi ostaa Linuxilla varustetun koneen, ei sitä oikein voi menekiksi sanoa. Kun Linuxilla ei ole kysyntää niin ei ole. En sille mitään voi. Minkäs teet.

    ja nyt alan vähemmän uskomaan siihen että olisit edes mikään "atk-kauppias" vaikka sellaisena esiinnytkin. Tai sitten jos olet, asut ja toimit varmaan jossain urpolandiassa! Tai kenties toimitkin jenkeissä jossa tosiaan oikeesti palautetaan miniläppäreitä, toisinkuin Suomessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

paranee! kirjoitti:

Jokohan mikkis heittää pyyhkeen kehään? ;)

http://www.computerworld.com/action/article.do?command=viewArticleBasic&articleId=334716

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu