Tervehdys Ao Nangista lampoa piisaa 33 ja vesikin 31 mutta onneksi vahan edes pilveilee valilla, kavimme eilen Hong saarella aivan uskomattoman upeat laguunit oikein paratiisisaari. Hierontaa on joka paiva otettu, joka on tosi edullista ja kroppa alkaa olla taas
kunnossa kun kohta kotiin taas pitaa palata.
kunnossa kun kohta kotiin taas pitaa palata.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Moi!
Torstaina tullaan sinne jos luoja suo... :)
Mikähän tuo sään kanssa todellisuudessa on tilanne kun tiedotusten mukaan siellä ukkostaa ja sataa vaan? Vähän huolestuttaa tyhmää..
Jos joku paikanpäällä olia antais ensikäden tietoa niin hienoa!!
Tämä voi tulla järkytyksenä, mutta sää voi vaihdella. Otan osaa tiedon mahdollisesti aiheuttamasta shokista.
heissan, itse palasin viikonloppuna Aonangista. Sää oli todellakin huono siihen nähden mitä se on joka krt aiemmin (3krt) siellä käydessäni ollut. Ja aina olen samoihin aikoihin käynyt. Joka pv oli usein jo aamulla melkoisen pilvistä ja muutamassa tunnissa oli jo aivan musta taivas, vesisadetta tuli pitkin päivää tai viimeistään siinä vaiheessa kun olisi pitänyt iltarientoihin lähteä. ja ukkosta oli myös päivittäin.
Myös kolme kertaa Aonangissa oltu ja sää viime viikolla huonoin ikinä. Mutta ei haitannut, arska ottaa pilven läpi todella hyvin, ihan ruskeita ollaan. Eka viikko hyvää säätä, toka pilvistä ja tosiaan iltaisin aina sade, joskus vähän ripautti päivälläkin, mutta vain hetken. Mua ei ainakaan haitannut yhtään. Mutta totta tosiaan, että kelit yllättävän epävakaiset.
kiva....