Hei!
Meillä poika 7kk joka muutama viikko sitten siirtyi omaan sänkyyn nukkumaan ja todella hyvin sujui jo ihan alkumetreiltä lähtien, herää kerran yössä syömään.
Mutta!! Itse nukun tosi huonosti, herään pienimpäänkin rasahdukseen. Herään kun mies tai jompi kumpi lapsista jotka nukkuu meidän huoneessa, vaihtaa kylkeä, tai jos unissaan önähteleevät tai koiran rapsutukseen.. siis ihan kaikkeen! Olen miettinyt että johtuu varmaan siitä, että olen herkistynyt vauvan ääntelyyn, että myös herään helposti.
Mitähän mun pitäisi tehdä että uni taas maistuisi ja kuinkahan kauan vie tottua tähän uuteen tilanteeseen? Kokemuksia jollain?
Meillä ei ole hahdollisuutta siirtää kumpaakaan lasta pois meidän makkarista.
Meillä poika 7kk joka muutama viikko sitten siirtyi omaan sänkyyn nukkumaan ja todella hyvin sujui jo ihan alkumetreiltä lähtien, herää kerran yössä syömään.
Mutta!! Itse nukun tosi huonosti, herään pienimpäänkin rasahdukseen. Herään kun mies tai jompi kumpi lapsista jotka nukkuu meidän huoneessa, vaihtaa kylkeä, tai jos unissaan önähteleevät tai koiran rapsutukseen.. siis ihan kaikkeen! Olen miettinyt että johtuu varmaan siitä, että olen herkistynyt vauvan ääntelyyn, että myös herään helposti.
Mitähän mun pitäisi tehdä että uni taas maistuisi ja kuinkahan kauan vie tottua tähän uuteen tilanteeseen? Kokemuksia jollain?
Meillä ei ole hahdollisuutta siirtää kumpaakaan lasta pois meidän makkarista.
Vastaukset 6
Vanhimmat
sun siirtyä nyt alkuun olohuoneessa nukkumaan, että tottuisit pidempiin unipätkiin? Sitten kun alkaa sujua voisit siirtyä takaisin.
Ennallaan ei enää ole yöunet, kun äiti saanut vauvan. Luonto sen tekee, että herää vähemmästäkin. Kokeile korvatulppia. Tai et menet olkkarin lattialle patjan kaa nukkuu. Mulla sama ongelma vaikka lapsi on jo 3 v. käytän korvatulppia.
mitään vaikeuksia nukkua kun vauva nukkui mun vieressä, niin tai no tietys sen verran että vaavi tahtoi syödä jopa tunnin välein. Siihen aikaa en herännyt vaikka naapurissa porattiin seinää täryporalla (päikkäaikaan tietysti) mut nyt en paljoa tarvii.
mulla on ihan sama kuin sulla. Vauva nukkui mun ja miehen vieressä tän 6kk ja nyt kun laitoin pinnasänkyyn nukkumaan,kun ei enää öisin herää, mä herään muutaman kerran tarkistamaan että vauvalla on kaikki hyvin.. Ei siihen korvatulpat auta, kun se on tosta korvien välistä kiinni. Mä olen vielä tehnyt niin että vauva nukahtaa omaan sänkyyn ja sit kun mä joskus yöllä heräilen katsoo et vauvalla kaikki hyvin, siirrän nukkuvan vauvan omaan viereen että mä saisin nukuttua.. Ehkä joku yö mä en sitten enää heräilekään.. :) on se hassua miten äidin pää joskus toimii.. Vauva kyllä oppii mutta äiti ei :)
kun lapsi äkisee, inisee, ääntelee unissaan tai jotain muuta kuin että olisi hätä...
minä laitoin vain toiseen korvaan(siihen joka ei ole tyynyssä) niin korvatulpan ah johan uni maittaa ja äänet kaikkoaa :)
suosittelen kokeilemaan :)
Äidin ja lapsen erillään nukkuminen on uusi länsimainen tapa. Edelleenkin suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat äitiensä tai perheittensä kanssa yhdessä.
Länsimaissa erillään nukkuminen yleistyi 1800-luvulla ja aluksi vain ylemmissä sosiaaliluokissa.
Erillään nukkuminen on ennen kaikkea sosiaalinen tapa, joka ei pohjaudu ihmisen biologisiin tarpeisiin. Muihin nisäkkäisiin verrattuna ihmisvauva on neurologisesti kypsymätön, ja siksi jatkuva läheisyys äidin kanssa päivin ja öin on tarpeen maksimoimaan eloonjäämisen ja hyvinvoinnin. Vauvan kevyempi uni, lyhyemmät unisyklit ja tiheämmät heräämiset palvelevat kaikki näitä tarpeita. Äidin läheisyys ja välitön tarpeidentyydytys niinikään turvaavat elämän alkutaivalta.
Äidin jatkuvan läheisyyden ja ympärivuorokautisen hoivan merkitys on alettu ymmärtää pikkuhiljaa myös lääketieteen piirissä. Synnytyssairaalat rakentavat kiireesti perhehuoneita.
Kun vauva nukkuu äidin vieressä, vauvan ja äidin unisyklit synkronoituvat. Näin ollen kun vauva herää imemään, on äitikin todennäköisimmin kevyen unen vaiheessa eikä herääminen ole niin vaikeaa kuin syvästä unesta. Heräämisten määrällä ei näyttäisikään olevan niin paljon merkitystä päiväaikaisen väsymyksen kannalta kuin sillä, mistä univaiheesta herää ja kuinka nopeasti pääsee takaisin uneen. Yhdessä nukkuessa prolaktiinin eritys maksimoituu. Yöllä erittyy myös melatoniini-hormonia, joka puolestaan auttaa sekä vauvaa että äitiä pääsemään nopeasti takaisin uneen. Näin siis luonnollinen pyörä pyörii: Kun vauva alkaa antaa merkkejä heräämisestä tai jo vähän ennen sitä, äiti puolittain havahtuu, tarjoaa rintaa, vauva imee, prolaktiinia ja melatoniinia erittyy, molemmat nukahtavat saman tien uudelleen.
Antropologi, filosofian tohtori James McKenna on tutkinut äidin ja vauvan yhdessä nukkumista. Kalifornian yliopiston neurologian laitoksen unihäiriökeskuksessa 3 kk ikäiset vauvat äiteineen nukkuivat laboratoriossa muutamia öitä. Äiti-vauva -parit oli jaettu etukäteen kahteen ryhmään sen mukaan, nukkuivatko he kotioloissa yhdessä vai erikseen. Laboratoriossa he nukkuivat 2 yötä tottumaansa tapaan ja yhden yön päinvastoin. Nukkumista kuvattiin videolle ja elintoimintoja monitoroitiin. Tulosten mukaan yhdessä nukkuminen lisäsi kokonaisunimäärää riippumatta siitä, oliko siihen aikaisempaa tottumusta vai ei. Yhdessä nukkuminen pidensi imetysaikaa ja -tiheyttä, ja vauva ilmaisi itkien nälkäänsä vain erikseen nukkuessa. I ja II-vaiheen uni lisääntyi, III- ja IV-vaiheen uni väheni yhdessä nukkuessa, eli vauva on herätettävissä helpommin. Yhdessä nukkuminen lisäsi äidin ja vauvan unen samanasteisuutta ja hereillä oloa yhtä aikaa. Yhdessä nukkuessa vauva nukkui harvemmin vatsallaan, mitä pidettiin hyvänä asiana. Yhdessä nukuttiin hyvin lähekkäin, kasvokkain, mikä lisäsi vauvan saamaa sensorista stimulaatiota. Äidit myös valvoivat lapsensa unta myös nukkuessaan. Riippumatta aikaisemmista nukkumistavoista kaikki siis hyötyivät yhdessä nukkumisesta.
Kätkytkuolema (SIDS, Sudden Infant Death Syndrome) on traaginen vauvan yhtäkkinen kuolema unen aikana. Sitä on tutkittu paljon, mutta yksiselitteistä syytä sille ei ole löydetty. Kätkytkuolema ei johdu kuristumisesta, vuodevaatteisiin tukehtumisesta tai vauvan päälle kierähtämisestä. Mielenkiintoinen tieto on, että niissä kulttuureissa, joissa perheet nukkuvat yhdessä, kätkytkuolema on paljon harvinaisempi kuin länsimaissa.
Nykyään kätkytkuolemaa pidetään pikemminkin unihäiriönä. Vauva ei osaa kontrolloida automaattisesti hengitystään unen aikana tai havahtua unesta hengitysvaikeuden seurauksena. Ensimmäisinä kuukausina nämä automaattiset hengityksensäätelyjärjestelmät ovat kehittymättömiä kaikilla vauvoilla. Vauvojen hengityksessä ei ole vielä säännöllistä kaavaa, vaan siinä esiintyy silloin tällöin jopa 10-15 sekunnin katkoksia, jonka jälkeen hengitys taas jatkuu. Onkin arveltu, että kätkytkuoleman uhreilla joko automaattinen säätelyjärjestelmä on synnynnäisesti häiriintynyt tai he eivät jostain syystä herkästi herää hengityskatkokseen.
Vauva on siis neurologisesti ja kehityksellisesti epäkypsä nukkumaan yksin. McKennan tutkimustulokset tukevat sitä oletusta, äidin lähellä nukkuminen aktivoi vauvaa hengittämään.
Kun vauvan hengitys katkeaa, äiti ehkä tiedostamattaan liikahtaa, mikä taas havahduttaa vauvaa sen verran, että hengitys taas jatkuu. Vauva tuntee patjan välityksellä äidin hengityksen sekä kuulee sen rytmin, mikä auttaa vauvaa rytmittämään omaa hengitystään. Yksin nukkuvalla vauvalla tätä valvontamekanismia ei ole. Suoraan näistä tuloksista ei kuitenkaan voi sitä johtopäätöstä vetää, että yhdessä nukkuminen ehkäisisi kätkytkuolemia. Tätä mieltä on kuitenkin lastenlääkäri, lääketieteen tohtori William Sears, 8 lapsen isä ja perhepedin vankkumaton kannattaja. Hän lisää vielä, että nimenomaan rintaruokituilla lapsilla kätkytkuoleman riski on pienempi. Hän perustaa hypoteesinsa puhtaasti henkilökohtaiselle vakaumukselle, jossa kuitenkin on perusteita olla totta. Onhan niin, että nimenomaan rintaruokitut vauvat heräilevät keskimäärin useammin öisin kuin korvikkeella ruokitut, koska rintamaito sulaa nopeammin kuin korvike. Tämä voisi olla yksi luonnon mekanismeista suojata vauvaa liian syvältä ja liian pitkältä unelta, josta vielä kehittymättömät säätelymekanismit eivät saa vauvaa hereille, varsinkaan jos vauva nukkuu yksin omassa sängyssään, mahdollisesti jopa omassa huoneessaan.
Myös äidin voi sanoa olevan "kehityksellisesti epäkypsä" nukkumaan erossa vauvasta. Äiti todennäköisesti heräilee ainakin aluksi useita kertoja yössä tarkistamaan, vieläkö vauva hengittää.
Jokaisesta risauksesta äiti on hetkessä vauvan sängyn vieressä, ja pahimmassa tapauksessa vauva säikähtää tätä hämärästä ilmestyvää pörrötukkaista aavetta ja herää itkemään. Onhan paljon helpompaa vain ojentaa kätensä ja laskea se rauhoittavasti vauvan päälle ja jatkaa unia.
Ensimmäinen ajatus perhepedistä puhuttaessa on usein: "Entä jos kierähdän vauvan päälle?" Äiti on kuitenkin luonnostaan niin tietoinen vauvansa läsnäolosta, ettei tätä tapahdu.
Jos sänky on liian kapea koko perheelle, voi vauvan oman sängyn asettaa "sivuvaunuksi" laskemalla siitä laidan tai poistamalla sen kokonaan. Myös tavallinen lisävuode sängyn vieressä lisää tilaa, siinä voi nukkua vaikkapa isä.
Toinen ajatus on, että sitten lapsi ei ikinä opi nukkumaan yksin.
Ei ole mitään todisteita siitä, että vieressä nukkunut ja pehmein arvoin kasvatettu lapsi olisi enemmän riippuvainen vanhemmistaan kuin alusta saakka omassa sängyssä tai omassa huoneessa nukkunut. Päinvastoin nämä lapset, jotka ovat koko elämänsä saaneet kokea, että vanhemmat ovat heitä varten, öin ja päivin, todennäköisesti kasvavat luottamaan itseensä ja omiin kykyihinsä ja uskaltavat itsenäistyä turvallisesti tietäen, että tarvittaessa heillä on aina mahdollisuus palata vanhempien siipien suojiin