Olen monta vuotta potenut koirakuumetta ja lukenut todella paljon materiaalia koirista, niin paljon, että olin täysin varma että koiran haluan. Oon myös ottanut huomioon maholliset ongelmat koiran pidon kanssa esim. lomalle mentäessä.
Sain tänään (pari tuntia sitten) pienen koiranpennun ja pari tuntia sitä onnea kesti. Nyt mua ahistaa aivan kamalasti yhtäkkiä! Rupesin miettimään kuinka paljon vaivaa koirasta on ja kuinka en oo enää niin "vapaa" kuin aikasemmin. Ja tottahan se on!
Mut onks tää ollenkaan normaalia vai pitäiskö päästää koira parempaan kotiin joka sitä oikeesti kaipaa? Saattakohan tää mennä ohi?
Ja muuten, tiedän tosiaan kuinka tyhmää tää on, mitäs menin koiran hankkimaan, mutta mitä tää ahdistus nyt tarkottaa?
Sain tänään (pari tuntia sitten) pienen koiranpennun ja pari tuntia sitä onnea kesti. Nyt mua ahistaa aivan kamalasti yhtäkkiä! Rupesin miettimään kuinka paljon vaivaa koirasta on ja kuinka en oo enää niin "vapaa" kuin aikasemmin. Ja tottahan se on!
Mut onks tää ollenkaan normaalia vai pitäiskö päästää koira parempaan kotiin joka sitä oikeesti kaipaa? Saattakohan tää mennä ohi?
Ja muuten, tiedän tosiaan kuinka tyhmää tää on, mitäs menin koiran hankkimaan, mutta mitä tää ahdistus nyt tarkottaa?
Vastaukset 10
Vanhimmat
jälkeinen masennus iski. Jos tuossa vaiheessa jo kaduttaa koiran ottaminen suosittelen sinulle että annat hauvelin pois, kotiin jossa sitä todella halutaan.
Kunhan teet tietoisen päätöksen asiasta: Tämä on nyt minun koirani ja kannan vastuun siitä ja sen elämästä seuraavat 10-20vuotta. Ja että mikään, siis EI MIKÄÄN astu sen tosiasian ylitse.
Kyllä mää luulen että noita "synnytysmasennuksia" tulee itte kullekin aina välistä.
Anna ajan kulua, niin päätös, jos sellaisen teit, vahvistuu kun penskan kanssa meuhkaa...
Ja toi ahistus osoittaa kuitenkin sitä että tiedostat sen vastuun mikä koiranomistajaa aina seuraa. Hyvää tulee uskon.
Kyllä se siitä, kun koira on ekan elinvuotensa viettäny ja siitä kypsyny. Kaikkihan me toivomme koiranpennun saadessamme, että menispä tää aika tästä ja koira ois jo sivistynyt aikuinen. Malta nyt koiran eka elinvuosi loppuun, niin kyllä se koirulis siitä vielä kypsyy hienoksi yksilöksi.
Onnea koiran huoltajuuteen!
Ei ehkä kaikille tule "puppy bluesia" mutta varmaan aika monille. Osaltaan varmaan vaikuttaa, miten vakavasti suhtautuu vastuuseen. Kyllähän se putoaa tosi konkreettisena niskaan siinä vaiheessa, kun ei tosiaan ole muuta mahdollisuutta kuin hoitaa sitä pentua, joka vaatii aikas paljon. Koiranpennut on ihania kuvissa, tai kun joku muu ne hoitaa... Mutta pian se koira varttuu ja helpottuu ja sinäkin totut uusiin rytmeihin. Muistan hyvin tuon ahdistavan vaiheen ja voin kertoa, että meni noin puoli vuotta, ennen kuin osasin täysin rentoutua ja totuin ajatukseen, että meillä on nyt koira. Hassua, mutta niin se ihmismieli välillä toimii. Etenkin meillä vastuuntuntoisilla, eikö niin.
Heh, uskomatonta mutta minulle tuli sama tunne kun kuusi vuotta sitten hain ensimmäisen pentuni kotiin. Eka päivä meni ihastellessa mutta muistan kun illalla pentu haukkui ja riehui ja ei suostunut rauhoittumaan. Silloin tuli tunne että apua, en mä pärjää tän kanssa ja apua, minulla oikeasti on vastuu tästä nappulasta, töistä on nyt tosiaan tultava kotiin HETI jne...
Tuota kesti tasan sen yhden illan ja sen jälkeen ei ole hetkeäkään kaduttanut. Koiramääräkin on lisääntynyt ja elämä muuttunut koiran myötä 100 kertaa positiivisempaan suuntaan:) Ei minusta ole mikään ongelma jättää esim leffailta kavereiden kanssa väliin siksi että en ehdi kotiin käyttämään koiraa ulkona. Suoraan sanottuna mielummin otan koirat mukaan ja painun niiden kanssa metsään peuhaamaan;)
vähän vajaan vuoden päästä koiranpennun meille tulosta.
Nyttemmin useimmiten koiran läsnäolo ärsyttää, turhaudun siihen hyvin äkkiä, komennan, toivon joskus koko piskin alimpaan hel*vettiin...!
Mutta jos sinulla on moisia tunteita KAHDEN TUNNIN JÄLKEEN pennun tulosta, harkitsisin todella tarkkaan pennun PALAUTTAMISTA KASVATTAJALLE.
Paha tässä on toisten sanoa mikä on normaalia ja mikä ei. Sun täytyy nyt istahtaa alas ja miettiä miltä susta oikeasti tuntuu. Jos tosissaan ahdistaa, niin anna koira pois.
Ihan normaalia on, että se "totuus" koirista ja siitä mihin on tullut ruvettua, kolahtaa kunnolla vasta kun pentu on tuotu kotiin. Itsellä on ollut jo useampi koiranpentu, mutta aina vaan se ahdistuksen poikanen ilmestyy jostakin. Eka ilta menee ihastellessa ja katsellessa sitä nappulaa. Sitten alkaa mietityttää onko koko touhussa järkeä ja pärjääkö sen tenavan kanssa ja saako siitä koulutettua kunnon koiran jajaja. Pari päivää mietityttää ja sitten se menee pikkuhiljaa ohi. Tiedä sitten mistä johtuu, koska onhan se naurettavaa stressata yhtä nappulaa kun kotona on kaksi muutakin koiruutta ja hyvin niistäkin on aikanaan selvitty. Ekan koiran kanssa mietitytti ihan kamalasti.
No mutta hei,se on pienen hetken pentu ja yleensä mitä kauvemmin se sinulla on niin siihen kiintyy =) Tiedän tunteen että aluksi voi hieman pelottaa mutta uskon että kyllä se siitä ja sitten kun koira on jo aikuinen luulempa että toivot ja muistelet että "voi kun olisit vielä pentu"
Itse vuosia toivonut koiraa ja nyt suuri haave on toteutumassa. Nyt kun koira on tulossa kotiin alkoi ahdistamaan´, 'jos se onkin hirviö, eikä sen kanssa pärjää?', 'oppiiko tavoille koskaan?', 'onko rotuvalinta sittenkään oikea' jnejnejne.
Kuitenkin pitkän suunnittelun ja miettimisen tuloksena koira meille tulee, joten uskon, että tulevaisuudessa kuitenkin olen onnellinen valintaani, vaikka välillä hirvittääkin! :)
oli vähän sama homma. Aina olin koiraa toivonut, mutta sitten kun se tuli, alkoi se "Entä jos en osaakkaan kouluttaa sitä? Entä jos siitä tuleekin kamala raivohullu koira? Entä jos mulla ei oo enää omaa aikaa? Entä jos...?"
Mutta nyt olen jo niiiiiiin kiintynyt tähän palleroiseen, että en antaisi sitä pois iiiiiikinä!
Älä ajattele noita asioita! Nauti pennustasi ja leiki sen kanssa ja rohkaise sitä ja kaikkea niin kohta huomaat että et antaisi sitä pois vaikka joku kirveellä uhkaisi.