Lähikauppa on luopunut Valion perusmaitojen myynnistä.
Maaliskuun alusta kauppojen valikoimista ovat poistuneet Valion rasvaton maito, kevytmaito, ykkösmaito sekä kahvi ja kuohukermat, kertoo Yle verkkosivuillaan.
Valion maitojen tilalle ovat tulleet Arla-Ingmanin suomalaiset tuotteet.
Lähikaupan mukaan syy Valion maitojen poistumiseen on hinta. Lähikauppa ja Valio ovat neuvotelleet hinnoista, mutta sopua ei syntynyt.
Suomen Lähikaupan ratkaisu merkitsee, että Valion maidot poistuvat yli 700 liikkeestä.
Maitojen osuus kaikista Valion tuotteista Lähikaupan liikkeissä on noin kolmannes.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Eli lähikauppa, on siwa ja valintatalo.
Siva ,,,Valintatalo... Tradeka
Vitun kallista kamaa siwoissa ja valintataloissa.
Aika jääviä porukkaa ovat valittelemaan kovista hinnoista.