Yllätyspoikaset

Elikkäs..minulla on 2 n. 4 kk ikäistä kääpiöhamsterinaarasta (talvikkoja).. tai no oli, kunnes paljastui että ovatkin eri sukupuolta ja saivat juuri poikasia!!

Olin eilen illalla normaaliin tapaan ruokkimassa eläimiä, kun huomasin että hamsuterraariosta kuuluin kauhea huuto ja mekkala. Menin katsomaan mikä vialla ja huomasin että hamsterit tappelivat ihan tosissaan. Minun oli pakko erottaa ne toisistaan ja onneksi mulla olikin yksi terraario tyhjillään. Siirsin toisen hamstereista siis siihen. No sitten ajattelin samalla siivota vanhan terraarion ja kun aloin puhdistamaan pesäkoppia, sieltä tipahti pieni karvaton hamsterinpoikanen. Olin ihan kauhuissani ja nostin sen takaisin koppiin. Siihen jäi sitten terran siivoukset. Olin ihan hämilläni, koska hasterini oli minulle myyty naaraita, enkä todellakaan osannut odottaa mitään tällaista. Rupesin hätäpäissäni tutkailemaan molempien hamsterien alapäitä, mutta en aluksi saanut niistä mitään selvää. Kun kummallakaan ei selvästi näkynyt edes kiveksiä.
Aloin sitten heti netistä tutkimaan asiaa, ja löysin onneksi kuvat joissa näkyy naaraan ja uroksen erot. Vertailin sitten uudestaan hamsujeni alapäitä ja huomasin, että olin laittanut hamsut juuri väärinpäin. Elikkä uros oli jäänyt poikasten kanssa ja naaraan olin laittanut eri terraarioon. Vaihdoin pikaisesti naaraan poikastensa luokse...
Siinä välissä, kun kumpikaan hamsuista ei ollut terraariossa, kurkistin varovasti myös pesäkoppiin ja sain lasketuksi 4-5 poikasta.
No mutta minä järkytyin ja varmasti hamsutkin järkyttyivät tapauksesta.
Kysyisin nyt viisaammilta, että kuinka yleistä on että naaras syö poikasensa? Tämä varmasti oli sille melko häiritsevä kokemus? Entä onko siitä haittaa että se oli jonkin aikaa poissa poikastensa luota terraariosta? Luin myös että uros parittelee naaraan kanssa heti synnytyksen jälkeen jos se pidetään samassa terraariossa, joten onko uusi poikue on odotettavissa?
Voiku sisarusten jälkeläisistä tulla terveitä?
Voiko tämmöisiä poikasia myydä/antaa mihinkään? Ottaako eläinkauppa vastaan?
Surettaa jos poikaset eivät selviä aikuiseksi asti, tai jos niistä tulee sairaita koska ovat sisarusten jälekäisiä.
2248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Maltti on valttia, eli anna nyt sitten sen emon olla rauhassa ja hoitaa niitä, lisää vain ruokaa ja vaihda vedet juomapulloon, niin voi olla että ei häiriinny. Mikäli ovat sisarusten jälkeläisiä, en suosittele mielellään antamaan eläinkauppaan, koska voivat levitä sieltä muille, jotka eivät tiedä että ovat sisäsiittoisia, ja joku voi teettää niillä poikasia, joka on huono asia, joten ennemmin yksityisille voisit yrittää antaa, ja informoit heitä että ei saa teettää poikasia.

Mutta HUOM. Ensin hamstereiden pitää vielä kasvaa moonta viikkoa, että ovat luovutusiässä.

Äänestä

ottaisin poikasen, missä päin asustelet?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-Talvikot- kirjoitti:

Elikkäs..minulla on 2 n. 4 kk ikäistä kääpiöhamsterinaarasta (talvikkoja).. tai no oli, kunnes paljastui että ovatkin eri sukupuolta ja saivat juuri poikasia!!

Olin eilen illalla normaaliin tapaan ruokkimassa eläimiä, kun huomasin että hamsuterraariosta kuuluin kauhea huuto ja mekkala. Menin katsomaan mikä vialla ja huomasin että hamsterit tappelivat ihan tosissaan. Minun oli pakko erottaa ne toisistaan ja onneksi mulla olikin yksi terraario tyhjillään. Siirsin toisen hamstereista siis siihen. No sitten ajattelin samalla siivota vanhan terraarion ja kun aloin puhdistamaan pesäkoppia, sieltä tipahti pieni karvaton hamsterinpoikanen. Olin ihan kauhuissani ja nostin sen takaisin koppiin. Siihen jäi sitten terran siivoukset. Olin ihan hämilläni, koska hasterini oli minulle myyty naaraita, enkä todellakaan osannut odottaa mitään tällaista. Rupesin hätäpäissäni tutkailemaan molempien hamsterien alapäitä, mutta en aluksi saanut niistä mitään selvää. Kun kummallakaan ei selvästi näkynyt edes kiveksiä.
Aloin sitten heti netistä tutkimaan asiaa, ja löysin onneksi kuvat joissa näkyy naaraan ja uroksen erot. Vertailin sitten uudestaan hamsujeni alapäitä ja huomasin, että olin laittanut hamsut juuri väärinpäin. Elikkä uros oli jäänyt poikasten kanssa ja naaraan olin laittanut eri terraarioon. Vaihdoin pikaisesti naaraan poikastensa luokse...
Siinä välissä, kun kumpikaan hamsuista ei ollut terraariossa, kurkistin varovasti myös pesäkoppiin ja sain lasketuksi 4-5 poikasta.
No mutta minä järkytyin ja varmasti hamsutkin järkyttyivät tapauksesta.
Kysyisin nyt viisaammilta, että kuinka yleistä on että naaras syö poikasensa? Tämä varmasti oli sille melko häiritsevä kokemus? Entä onko siitä haittaa että se oli jonkin aikaa poissa poikastensa luota terraariosta? Luin myös että uros parittelee naaraan kanssa heti synnytyksen jälkeen jos se pidetään samassa terraariossa, joten onko uusi poikue on odotettavissa?
Voiku sisarusten jälkeläisistä tulla terveitä?
Voiko tämmöisiä poikasia myydä/antaa mihinkään? Ottaako eläinkauppa vastaan?
Surettaa jos poikaset eivät selviä aikuiseksi asti, tai jos niistä tulee sairaita koska ovat sisarusten jälekäisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu