Leikkausajan

Minut laitettiin joulukuun alussa leikkausjonoon jonka pituuden sanottiin olevan n. 2kk. Tämä lukee myös lääkärintodistuksessa kelalle. Nyt selvisikin, että jono on huomattavasti pidempi ja voi mennä jopa kesään asti ennenkuin pääsen leikkaukseen. Lain takarajana on puoli vuotta, näin sanottiin kun tiedustelin asiaa. Olen työkyvytön tällä hetkellä ja leikkauksen onnistumisesta riippuu työkykyni jatkossa. Onko teille käynyt vastaavanlaisesti asioidessanne julkisen terveydenhuollon kanssa?
5359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

..miksi edes luvataan 2kk aikana leikkaus?? Itse jonotan jo toista kertaa kunnalliselle leikkaukseen ja vielä saman vamman takia!! Ensimmäisellä kerralla odotin n. 7kk ja nytkin alkaa jo puolen vuoden raja häämöttää. Kurjaa ja pitkää odottelua on kunnallisella puolella, eikä varat riitä yksityiselle puolelle.

Äänestä
  • ihmettelen, miten lupailtiin tuulia ja taivaita. Puoli vuottahan on hoitotakuun takaraja lain mukaan ja nyt näyttää siltä, että siihen se meneekin...

    Äänestä

myös siitä, mihin kiireellisyysluokkaan sinun katsotaan kuuluvan. Minkä alueen leikkauksesta on kohdallasi kyse?

Äänestä
  • Minä taas jonotin kolmosluokan leikkaukseen vuoden. Kakkosluokan leikkaukseen pääsin täsmälleen puolessa vuodessa.

    Äänestä

  • pää/selkäytimen leikkaukseen ja todella voimakkaat kivut/oireet. Syön kahta kolmiolääkettä ja kolmatta yritettiin aloittaa mutta sivuvaikutusten vuoksi jouduttiin lopettamaan. Leikkausajasta ei mitään varmaa tietoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


suhteen huijattu kirjoitti:

Minut laitettiin joulukuun alussa leikkausjonoon jonka pituuden sanottiin olevan n. 2kk. Tämä lukee myös lääkärintodistuksessa kelalle. Nyt selvisikin, että jono on huomattavasti pidempi ja voi mennä jopa kesään asti ennenkuin pääsen leikkaukseen. Lain takarajana on puoli vuotta, näin sanottiin kun tiedustelin asiaa. Olen työkyvytön tällä hetkellä ja leikkauksen onnistumisesta riippuu työkykyni jatkossa. Onko teille käynyt vastaavanlaisesti asioidessanne julkisen terveydenhuollon kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu