Kaipaan sinun hyviä mielipiteitä kaikista asioista.
Annahan kuulua itestäsi,sillä täällä palstalla ei juurikaan ole sellaisia ihmisiä,joilla on hyvat ja järkevät mielipiteet.
Annahan kuulua itestäsi,sillä täällä palstalla ei juurikaan ole sellaisia ihmisiä,joilla on hyvat ja järkevät mielipiteet.
Vastaukset 58
Vanhimmat
Sattuman oikusta avasin juuri palstan. Kiitos Sinulle mukavasta kirjoituksesta. Olenhan ollut tuolla alempana juttelemassa, muun muassa hiustenhoitovinkeista, vaikka se nyt ei niitä järkevimpiä aiheita olekaan. Mutta tähän naisten elämään kuitenkin läheisesti liittyy.
Tässä nyt ei ole ollut mielen päällä mitään maailmoja mullistavia aiheita, olen ollut yhdellä iltakurssilla, joka on vienyt ajastani suuren osan, ja sitten kotiin päästyä on odottanut ne perhehommat: ruuanlaitto, pyykkivuori, siivoamiset. Sen jälkeen onkin niin räjähtänyt olo, ettei muuta kuin nukkumaan.
Muutenkin on ollut vähän talvimasennusta päällä, kun luuli jo kevään koittavan, mutta ei kun lunta sataa ja ilma on harmaa. Pitänee ostaa vaikka keltaisia kukkia pöydälle piristykseksi.
Kun taas joku heittää hyvän aiheen tiskiin, niin kirjoittelen, mutta minulla on nyt polla tyhjänä, sinne on ladattu vain jos jonkinlaista kurssiaineistoa. Tänään lintsaan luennolta, kun ei yhtään huvita lähteä kyntämään tuonne lumen keskelle ja liukastelemaan. Lueskelen sitten kotosalla ja paikkaan huonoa omaatuntoa sillä tavoin.
Aurinkoista kevättä ja keltanarsisseja!
terkuin
Mirkku
Minustakin on mukavaa lukea Mirkun viestejä. Olen aina välillä täällä palstalla käynyt katselemassa, että jospa Mirkkuakin näkyisi. Hiustenhoitokeskustelussa olin mukana jonkin verran, mutta sen jälkeen en ole sitten Mirkusta pahemmin kuullutkaan. Näin ollen ajattelin sitten, että on Mirkku tainnut kyllästyä ja ehkä lopettaakin palstalla käymisensä ja kirjoittelunsa. Onneksi kuitenkin toisin!
Tarviiko sen keskustelun nyt aina niin viimeisen päälle järkevää ollakaan? Mukavaa, että voidaan jutustella vaikka nyt sitten hiustenhoidosta, jos ei muusta. Tuntuu varsinaiselta hyvänmielenkeskustelulta sellainen (ja tämäkin nyt tässä) verraten niihin viesteihin ja keskusteluihin, joita palstalla valitettavasti aina silloin tällöin näkee.
Näköjään onkin taas eräs niistä vanhoista kiistakapuloista nostettu esiin. Kyse on siis keskustelusta, jonka aloittaja kehui "puolikkaita" paremmiksi kuin muita kaaleita. Luulen, että tämä saattaa joissain kirvoittaa halun kommentoida asiaa vähemmän ystävällismielisesti. Johan siellä yksi kirjoitus olikin sitä luokkaa, että minä en sitä lukiessani tiennyt, mihin olisin silmäni laittanut.
Puhun kuitenkin mieluiten jostain muusta, sillä tuollaiset aiheet eivät saa ihmistä muuta kuin pahalle päälle, eikä se liene hyvä tapa aloittaa päiväänsä.
Olin eilen työhaastattelussa, valitettavasti en kuitenkaan niihin tehtäviin, joihin olen varsinaisesti koulutettu. Pakkohan se on kuitenkin jotain yrittää, joten menin haastatteluun.
Ikävä kyllä, haastattelu taisi mennä puihin sillä sekunnilla, kun tapasin haastattelijani. Haastattelijani tuntui kuvittelevan, että olen tullut työhaastatteluun vain muodon vuoksi, ja että en voi ilman kaaleen vaatteita työskennellä. Oikaisin haastattelijan käsityksen, mutta sen sijaan että hän olisi siirtynyt haastattelussa eteenpäin, hän jäikin jankuttamaan vaatteistani.
Tässä tapauksessa siis minun vaatetukseni tuotti haastattelijalle ongelmia, vaikka itse en kokenut asian suhteen mitään vaikeutta.
Tietysti voisin olla kiitollinen siitä, että joku on noin kiinnostunut "ylläpitämään" romanikulttuuria ja noin kiivaasti huolehtii vaatetuksestani, mutta tuollaista huolenpitoa en todellakaan kaipaa. Etenkään, kun haastattelija itse päätti puolestani, etten voi työskennellä ilman romanivaatteita ja ettei hän ota minua töihin tämän PUKEUTUMISKYSYMYKSEN vuoksi. Ja tämä kaikki, ihan selvällä suomella. Niin, ettei siitä todellakaan voinut erehtyä.
Anteeksi vain, jos heti aamusta kuormitan ihmisiä valituksillani. Pakko minunkin on tässä jollekin puhua, kun mieskään ei sattuneesta syystä ole juuri nyt minua täällä kuuntelemassa.
Täällä Pohjoisessa on vielä paksut hanget, jonka päällä hyppivät oravat ja harakat, mitä nyt tuosta parvekkeeltani ja ikkunastani olen katsellut. Täällä on alkanut lumi pehmetä hieman. Varsinaista loskaa ei ole missään, mutta kevään merkkejä on ilmassa. Auringon paistaessa tuntuu, että täällä tuoksuukin keväälle. Mieli tulee huomattavasti iloisemmaksi, kun tietää lämpimien säiden olevan lähellä.
Nyt taidan lähteä tästä keittelemään aamupuuroja, hyvää päivän alkua vain sinne!
Työhaastattelijasi oli varsinainen ääliö, voisit vaikka tehdä kantelun. Miten pukeutuminen liittyy työtehtävien hoitoon. Se on päivänselvää, että määrätyillä aloilla, esimerkiksi sairaanhoitajana ja elintarviketuotannossa ei muu kuin asianmukainen työasu tule kyseeseen, mutta vaikka toimistohommissa ei puvun pitäisi olla kynnyskysymys. Ja ymmärsinkö oikein: Sinä siis nimenomaan sanoit, että VOIT työskennellä ilman romaniasua, mutta haastattelija käänsi sen niin, että et voi työskennellä ilman?
Ihmeellistä touhua. Itse selailin taas eilen työpaikkailmoituksia netistä, mutta mitään ei löytynyt, siis koulutusta vastaavaa. Olen valmis menemään vaikka vähän riman alle, mutta haluan työhön, missä voi käyttää venäjän kieltä, kun sen koulutuksen on suurella vaivalla hankkinut.
Mutta onnea työnhakuun! Pääasia, että on aktiivisesti liikkeellä eikä anna typerysten vaikuttaa.
Nyt pitää kiirehtiä aamuluennolle, hyvää päivän jatkoa!
terkuin
Mirkku
että:Ei voi olla totta,Mustalainen istuu kassana,miten on mahdollista,että ne uskaltaa pitää mustalaista kassalla ja vielä rahojen kanssa tekemisissä...ja päivittelivät sitä muiden asiaakkaiden kuullessa vieressä.Että näin sain minä kuulla eräältä asiakas pariskunnalta tässä kerran,arvatkaapa vain,oisko tehnyt mieli sanoa takaisin,mutta ei voinut,hymyillä piti vain,koska seinällä lukee kuulemma näkymättömin kirjaimin,että asiakas on aina oikeessa!
Kiva,että Mirkku sinustakin kuului,onpa taas kiva lukea sinun kirjoituksiasi tässä kevättä ootellessa.
No hei,
Palasin juuri kaupungilta asioilta. Pakkohan sinne uloskin oli sitten mennä jäätymään... Alun alkaen otaksuin ilman olevan leuto, mutta kaupungilla vasta tuulikin. Jossain kuulemma ollut yöpakkasia jopa kolmisenkymmentä - Itä-Suomesta puhuivat.
Mutta asiaan: Kyllä, minä nimenomaan sanoin (ja vieläpä useaan otteeseen) tälle minua haastatelleelle naisihmiselle, että todellakin voin työskennellä ilman kaaleen vaatteita. Lisäsin vieläpä siihen, ettei minulle työpukeutuminen ole todellakaan koskaan ollut mikään ongelma. Tästä huolimatta haastattelija tosiaan käänsi asian niin, etten kuitenkaan näin voi tehdä, ja haastattelu suorastaan jumiutui tähän kohtaan hänen jäädessään jankuttamaan, mitä minä en voi tehdä.
En tajua, miksi tämä haastattelija teki tällä tavalla. Itsehän minä parhaiten tiedän, mitä työtä olen hakemassa ja miten työasun käytön kanssa on. Eipä uskoisi ihan ensimmäiseksi, että haastattelija jää saivartelemaan tuollaiseen asiaan, mutta totta se kuitenkin on. Hämmästelin, ja hämmästelen edelleen.
Kantelu pälkähti minunkin mieleeni. Olisihan hyvä, että jos tällä haastattelijalla vastaisuudessa on muita romaneita haastateltavina, hän keskittyisi kuuntelemaan nimenomaan sitä, mitä se työnhakija kertoo voivansa tehdä, eikä esittäisi omia analyysejään aiheesta. Mihin tuollaisesta asiasta sitten kannattaisi ottaa yhteyttä, suoraan tähän firmaanko, jossa haastattelussa kävin?
Juu, tämäkään tehtävä mihin olin hakemassa, ei ollut minun koulutustani vastaava. Tällaisena aikana sitä kuitenkin mielellään menisi edes johonkin töihin. Kotonakin on pitemmän päälle tylsä olla. Työ pitää mielen virkeänä, ja tuntuu että onkin paljon paremmalla tuulella kun saa päivät tehdä jotain muuta kuin istua neljän seinän sisällä.
Mitä muuten opiskelet? Onko kyseessä tutkintoon tähtäävät opinnot, vai yksittäisiä kursseja? Ihailtavaa, että joku jaksaa nähdä vaivaa opiskelujensa eteen! Vaikka nykyaikana onkin paljon kaaleita jotka opiskelevat, niin taitaapa vähänlaisesti kaaleita olla korkeakouluissa... Toivottavasti sellainenkin olisi joskus kaaleitten keskuudessa laajempi ilmiö, jos niin voi sanoa.
Katselen tässä hieman tätä palstaa, ja jospa sitä sitten laittelisi jotain välipalaa.
Ohhoh, siinäpä on taas ollut mieltäylentäviä puheita varmaan sinun korvillesi... Tuossa tapauksessa asiakas ei kyllä varmaankaan ollut oikeassa.
paljon muuta kuin, että tuonne vain kirjoittamaan nuo "hilpeimmät" tarinat:
http://www.aasiakas.net/
kirjallisesti, vaikka e-maililla kyseisen firman henkilöstöjohtajaan. Olet hyvä ja asiallinen kirjoittaja, joten se puhuu jo itsestään puolestasi.
Tuon haastattelijan käytös oli erittäin epäammattimaista ja törkeää. Sen yhteydessä voi jo puhua rasismista, vaikka sen kortin vilauttaminen pitääkin olla tarkkaan harkittua.
Parhaassa tapauksessa saat toisen tilaisuuden ja kyseinen tyyppi potkut. Aina pitää reagoida epäasiallisuuksiin, sillä tavoin asioihin saa parannusta, ainakin pitkällä tähtäyksellä.
Opiskelen yliopistossa nyt erityisellä maisterilinjalla Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimusta, politiikkaa ja historiaa. Suoritin nuoruudessa HSO-sihteerin tutkinnon, jonka täydensin sitten tradenomiksi, ja olin yli 20 v idänkaupassa työelämässä. Sitten pyrin yliopistoon jatkamaan venäjän kielen ja kirjallisuuden opintoja, ja suoritin HuK:n viime keväänä.
Ensi syksynä tulee pääkaupunkiseudulle se kielenkääntäjän tutkinnon suoritusmahdollisuus, joka on tähän asti ollut vain Kouvolassa. Ajattelin mennä siihen, niin saisi virallisen kielenkääntäjän pätevyyden. Sitten voisi perustaa oman käännös- ja tulkkaustoimiston. Tykkään reissata ja olla liikkuvassa työssä, ja määrätä itse aikataulustani.
Opiskelu on tosi kivaa ja siellä tapaa mahtavia tyyppejä, sellaisia, joita markkinatalouden lait eivät ole pilanneet kokonaan: avarakatseisia, humaaneja, monipuolisesti asioista kiinnostuneita ihmisiä. Ja tietysti sellaisia, jotka ovat laillani hurahtaneet venäläiseen kulttuuriin.
Mistä päin pohjoista muuten olet? Kysyn siksi, kun itse olen ihan Lapin-hullu ja reissaan siellä aina kun on aikaa, mikä on tullut palstalla kyllä esille.
Siriklille: olen tosi vihainen puolestasi, että jouduit kokemaan totaalisten turvenuijien päivittelyä. Ei minkäälaisia käytöstapoja, ryhtyä ihmisen itsensä kuullen puhumaan tuollaisia! Jos olisin itse ollut tilanteessa, olisinkohan malttanut olla mottaamatta kuonoon? Mutta niinhän se on: asiakaspalvelussa on pakko hymyillä vaikka leukapielet kireinä. Olisit sanonut, että sopii mennä henkilöstöpäälliköltä asiaa kysymään, jos noin juttu vaivaa.
t. Mirkku
Myöhästyitkö siltä "aamulennolta"...
miten niin? Ehdin hyvin bussiin ja luennolle klo 10-12, sitten kauppaan ruokaostoksille, sitten kotiin tekemään ruokaa. Hyvin aikataulu toimi.
t. Mirkku
Kommentoin jo tuota karmeaa tapausta vähän alemmassa viestissä, ehkä olet lukenutkin. Tapaus jäi askarruttamaan mieltä ja funtsin oikein todella. Sehän oli julkisella paikalla lausuttu kunnianloukkaus, ja vielä muiden asiakkaiden kuullen.
Oletko vielä siellä töissä ja käyvätkö ne turvenuija-taunot siinä kaupassa vakituisesti? Jos kuulet vastaavaa, pyydä heitä odottamaan hetkinen ja kutsu myymäläpäällikkö paikalle. Kerrot, että asiakkaat solvaavat Sinua julkisesti ja kysy, miten pitää menetellä. En usko että kenenkään tarvitsee sietää tuollaisia törkeyksiä, olipa sitten asiakaspalvelussa tai ei. Tyypit säikähtävät, kun käännyt esimiehesi/naisesi puoleen.
Kyllä ketuttaa kuulla tuollaista! Uskomatonta!
terkuin
Mirkku
Iltaa taas,
näköjään minulla ei ole muuta tekemistä kuin aina tietyin väliajoin koukata koneen ja palstan kautta. Mieluusti tähän aikaan illasta seurustelisin vaikkapa ihmisten kanssa, mutta sattuneesta syystä toimitan aina sitä odottelijanvirkaa. Tarkemmin en tässä taida alkaa aiheesta avautumaan, mutta yksi sana riittänee puhumaan asioiden puolesta: Miehet.
Täytyy ottaa yhteyttä kyseiseen firmaan ja kuvailla haastattelijan käytös. Siihen varmaan johto tulee sitten puuttumaan tavalla tai toisella, ainakin suullinen huomautus olisi minusta enemmän kuin paikallaan. Ei sillä, että katkera olisin mitenkään; toivon vain, että tällainen ei toistu muiden kohdalla. Rasismia en nimeltä ajatellut mainita, luulenpa, että kuvailtuani tilanteen on melko selvää muutenkin, mistä asiassa on kyse.
Itsekin olen kiinnostunut venäläisestä kulttuurista (tosin kulttuureista ja kielistä yleensäkin), mutta missään en sitä ole opiskellut. Tietoa olen muualta yrittänyt jonkin verran haalia, mutta valitettavasti tietoni ovat jääneet varsin vähäiseksi. Toisaalta; kun täältä kerran löytyy ihminen, joka venäläisestä kulttuurista varmaankin tietää yhtä sun toista, rohkenenko kysyä, jos raoittaisit hieman tätä tiedon aarreaittaa sitten jossain vaiheessa, kun ehdit?
Voi, kun tarjoituisi jossain vaiheessa mahdollisuus opiskella venäjää. Siinä on sitten todella kaunis kieli. Luultavasti sen eteen saisi tehdä töitä, mutta eihän mikään tule kuin Manulle illallinen...
Kielenkääntäjän tutkinnon suorittaminen kuulostaa mielenkiintoiselta, mene ihmeessä sinne, jos se kerran tuntuu hyvältä vaihtoehdolta sinusta! Ja varmasti se sitä onkin. Itsekin olen tässä katsellut, että jos lisäkoulutusta itselleni hankkisin. Edes jonkinlaista. Vaikkapa kokonaan toisen ammatin - voihan olla, että töitäkin sitten riittäisi paremmin. Ja saahan opiskelusta jonkinlaista väriä päiviinsä, vaikka joskus sekin saattaa melko puuduttavaa hommaa olla. Ja voihan sen ajatella niinkin, että saa pahimman laman ajaksi jotain tekemistä.
Kirjoitan Oulusta, en siis ihan niin pohjoisesta että ihan Lapiksi voitaisiin mainita. Ei ihan niin lähellä, mutta eihän tästä pitkäkään ole. Tosin tästäkin olen montaa versiota kuullut; eräänkin mielestä ihmiset tällä korkeudella ovat jo täyttä porokansaa. Tälle kommentille en tietenkään voinut tehdä muuta kuin nauraa: poroja täällä juoksentelee korkeintaan jonkun villeissä haavekuvissa.
Olenkin sen verran katsellut viestejäsi, että Lapin matkat ovat odotettuja asioita. No mikäpä ettei, Lappi on todella upea paikka. Hienoja maisemia löytyy vuodenajasta riippumatta, ja mukavilla ihmisilläkään ei ole sen kummempaa "sesonkiaikaa" (onneksi); niiden seuraan löytää kyllä lapissa ollessaan aina. Itse suuntaan tuonne himpun verran pohjoisempaan luultavasti noin parin viikon kuluttua, mikäli elämä vain silloin antaa sen verran myöten. Missä päin Lappia olet reissannut?
Kellokin näkyy olevan jo yli yhdentoista... Vuorokausi vaihtuu kohta, ja on perjantai, 13. päivä. Jotkut kutsuvat sitä epäonnenpäiväksikin, minä taasen väitän että kyseinen päivä ei tuota sen enempää epäonnea kuin mikään muukaan päivä.
Joko männään nukkumaan...aamulla on "aikainen" herätys...
samaa mieltä olen, koska sitä valttia pitäisi käyttää vasta kaikkein räikeimmissä tapauksissa, syytös on kärsinyt vakavan inflaation, koska sitä on käytetty milloin missäkin tilanteessa. Ja kuten sanoit, tapaus on itsessään ilmiselvä.
En minäkään usko, että potkuja kyseiselle henkilölle tulee, mutta huomautus on paikallaan. Juuri siksi, ettei kukaan joudu kokemaan vastaavaa. Luulen, että haastattelija yritti provosoida Sinut sanomaan, että tulisit sittenkin käyttämään romaniasua. Tai hän takertui pukuasiaan, koska ei ole tottunut asioimaan kaaleitten kanssa ja häkeltyi itsekin jollain tavalla. Oli niin tai näin, niin asiasta kannattaa kuitenkin ilmoittaa firmaan.
Venäjä ON tosiaan maailman kaunein kieli ja kaikkein ilmaisuvoimaisin. Sitä käyttäen voi hellimin rakastaa ja karkeimmin kirota, ihan sananmukaisesti. Venäläisillä itsellään on uskomaton kyky, verbaalisesti lahjakkailla, mennä laidasta laitaan ja muokata sanoista erilaisilla päätteillä ja muodoilla mitä monimerkityksisempiä. Sen vuoksi venäjään sisälle pääseminen on totta vie monen vuoden työ, vaikka arkifraasit oppisikin pikaisesti.
Ja venäläinen kirjallisuus! Aarreaitta. Olen nyt juuri lopullisesti hurahtanut Anna Ahmatovan, kaikkien aikojen suurimman venäläisen naisrunoilijan tuotantoon. Luen sitä alkukielellä, ja se on uskomattoman upeaa tekstiä. Sitten vertasin muutamiin käännöksiin, ja vaikka ajatus sinänsä on saatu esiin, ei runon rytmiä eikä sitä tiukkaa yksinkertaisuutta, josta kuitenkin huokuu uskomaton intohimo ja rakkaus - ihmistä, Pietarin kaupunkia, kansaa, isänmaata kohtaan.
Ahmatova onnistui ihmeen kaupalla säilymään Stalinin vainoilta, vaikka hänen ensimmäinen aviomiehensä Nikolai Gumiljov teloitettiin, hänen poikansa Lev Gumiljov raatoi vuosikaudet vankileirillä, hänen kirjailijatoverinsa kuolivat lähes kaikki leireillä tai ammuttiin suoraan. Ahmatova oli julkaisukiellossa ja elätti itsensä käännöstöillä. Hän opetteli koko valtavan tuotantonsa ulkoa, koska ei uskaltanut säilyttää mitään papereita asunnossaan.
Vasta melko vanhana, yli 60-vuotiaana, saattoi julkaista tuotantoaan, eikä silloinkaan täydellisesti.
Uskomaton nainen ja uskomaton elämäntarina! Mutta sellaisia Venäjä on täynnä.
Kysy ihmeessä, kaikki mitä olet halunnut tietää Venäjästä, mutta et ole uskaltanut kysyä. Vastaan parhaan tietoni mukaan.
Lapissä meillä on kämppä siellä vähän matkaa korpeen Saariselän ja Ivalon maisemilta. Tuo Itä-Lappi ei ole ihan niin turismin pilaama kuin Länsi-Lappi, Levi ja Ylläksen seutu, missä nököttää lomamökkiä vieri vieressä ja kylpylää, ravintolaa sun muuta turistirysää. Onhan sekin tarpeellista, koska Lappi ei tarjoa helpolla töitä, mutta itse tykkään nimenomaan rauhasta, kun sinne menee. Toisaalta, jos jatkaa Länsi-Lapissa ylöspäin, Enontekiöön tai vaikkapa Kilpisjärvelle, niin rauhassa saa kyllä olla. Mikään reppuselkävaeltaja en luonteeltani ole, vaan aina pitää olla lämmin kämppä mihin tulla illalla, takkatuli ja sauna. Ja keittiö, ettei tarvitse retkikeittimellä kokata niitä hirveitä kuivamuonia. Juupa juu, kunhan korvasienet ilmoittelevat tulostaan, tuossa ennen juhannusta, niin sitten viimeistään sinne. Viime kesän saalis oli tosi hyvä, ja parhaat paikat löytyivät ihan mökkimme kulmilta.
Sattui hyvä juttu: olin etsimässä korvasieniä ympäristöstä, kun vastaan tuli ihan ummikko espanjalainen pariskunta, jotka kysyivät jotain ja näyttivät kassiani. Näytin heille, että se on puolillaan korvasieniä ja he näyttivät myös keränneensä isoon Minigrip-pussiin korvasieniä. Sen verran osaan espanjaa, että ymmärsin heidän kysyvän, miten ne voi syödä ja mies havainnollisti asiaa ottamalla muka palan ja heittämällä suuhunsa, tarkoittaen, että voiko syödä tuosta noin vain? Hyppäsin ilmaan ja kiljaisin: Ei ei senor, MYRKKYÄ! VAARALLISTA!
Oli kynä ja paperia ja piirsin kiehuvaa vettä täynnä olevan kattilan, selitin ja selitin, että pitää ehdottomasti keittää 2 x 5 minuuttia, heittää vesi välillä pois, sitten voi valmistaa ja neuvoin vielä kastikkeen. Hiki tuli otsalta, en ollut puhunut espanjaa aikoihin. Mutta asia tuli selväksi.
Jos emme olisi tavanneet ja ne ihmiset olisivat menneet kämpilleen ja tyynesti valmistaneet korvasieniä illalliseksi, olisi kämpältä löydetty kaksi ruumista. Sain siis leikkiä Jumalan enkeliä. He eivät tosiaan puhuneet sanaakaan edes englantia , että olisivat voineet kysyä vaikka eräkeskuksen henkilökunnalta.
Nyt menen hörppäämään kupin aamukahvia ja lukemaan lehden. Kauhea juttu se Saksan kouluammuskelu, toivottavasti ei herätä mitään vastaavaa taas täällä.
Aurinkoista päivää Ouluun!
terkuin
Mirkku
No niin, otin lusikan kauniiseen käteeni ja tein asiasta kantelun. Kerroin tapauksen niin kuin se nyt meni, vetämättä kuitenkaan sitä rasismi- korttia esiin. Sain anteeksipyynnön (tosin sellaiselta ihmiseltä, joka ei mihinkään ollutkaan syyllistynyt - no, lämmittäähän se tietenkin vähän) ja vakuuttelut siitä, että haastattelijani asianmukaiseen puhutteluun tapauksen johdosta joutuu, ja huomautuksen saa myöskin.
Henkilö, johon otin yhteyttä, vaikutti olevan aivan ällistynyt kyseisen henkilön käytöksestä. Kaikille firman työntekijöille kun on kuulemma teroitettu ahkerasti sitä, että firmassa tulee luultavimmin olemaan työntekijöitä eri kulttuureista, eikä se saa vaikuttaa asialliseen käytökseen tai suhtautumiseen mitenkään. No, tiedä häntä onko sitten teroitettu vai eikö, mutta ainakin aidosti tunnuttiin olevan pahoillaan.
Ajattelin itsekin, että tilanne saattoi johtua yksinkertaisesti siitä, ettei haastattelijalla ollut paljoakaan tietoa kaaleen kulttuurista. Ehkä hän kokee kaaleet täysin vieraaksi asiaksi itselleen, mahdollisesti hänellä ei tosiaan minkäänlaista kosketusta romaniyhteisöön ole. Tai ehkä hän on kuullut niistä tietyistä mielipiteistä, joiden mukaan kukaan arvonsa tunteva romaninainen ei missään olosuhteissa (edes töissä) esiinny ilman kaaleen vaatteita.
Viimeksi mainittu on minusta aivan naurettava väitös, mutta jokainen tietysti ajattelee kaaleen tavat ja kulttuurin tavallaan ja sen mukaan niitä sitten toteuttaa.
Olen kyllä huomannut, että venäjä kaikessa kauneudessaan on hyvin monimutkainen kieli. Eräällä lyhytaikaisella kurssilla opin venäjää muutaman sanan (ja lauseen) verran, mutta kävi ilmi, että vaikka nämä tietyt tiedot ja taidot ovat itselle mukavia, ei niitä voi vielä varsinaiseksi hyödyksi laskea. Huomasin tämän kuunnellessani kahden ihmisen yksinkertaista jutustelua. Käsitin, että sanan voi sanoa vaikka kuinka monella eri tavalla ja saada sen silloin tarkoittamaan jotain aivan muuta. Opittavaa minulla luultavasti olisi rutkasti, mutta en kyllä panisi sitä pahakseni ollenkaan.
Valitettavasti minä en venäläistä kirjallisuutta pysty alkukielellä lukemaan, mutta onneksi monia kirjoja on saatavana EDES suomeksi. Näihin teoksiin on mukava uppoutua, kun on aikaa.
Mietin näitä Venäjä-aiheisia kysymyksiäni, laitan niitä sinulle varmaan jo tänä iltana. Hienoa, että on mahdollisuus saada vastauksia sellaiselta henkilöltä, jolla tosiaan on asioista tietoa. Kirjoista luettu tieto ei mielestäni korvaa sitä, että jollain on asioista kokemusta, ja hän pystyy niistä kertomaan. Vaikka ei sillä, eihän kirjaviisauskaan pahasta toki ole.
Hyvä, että kerkesit väliin siinä korvasienijupakassa. Huonosti olisi tosiaan sen pariskunnan käynyt, mikäli olisivat niitä erehtyneet napsimaan. En kyllä uskaltaisi mennä yksinäni sieniä poimimaan, sen verran huono olen sienten kanssa. Korvasienen kyllä tunnen ulkonäöltä ja tiedän myös sen myrkyllisyydestä. Luulisi, että sienestäjillä on jonkinlainen sienitietoisku mukanaan metsällä, mikäli eivät sieniä sen paremmin tunne. Tai henkilö, joka sienistä tosiaan tietää. Tuossa olisi voinut käydä vaikka kuinka huonosti.
Suomessa on käsittääkseni ollut jonkin verran sekaannusta kahden sienen välillä; joku ihan herkullinen ruokasieni muistuttaa erästä myrkkysientä. Ulkonäkö on kuulemma todella samanlainen. Olisikohan kyseessä ollut valkokärpässieni? En ole aivan varma, vaaleita sieniä kuitenkin molemmat. Varmaan tiedätkin, mitä sieniä tarkoitan.
Maailmalla kyllä tapahtuu kauheita koko ajan, ja nämä kouluammuskelut näyttävät yleistyneen. En tiedä, kenen puolella sympatioiden pitäisi olla, sillä ymmärrystä tarvivat sekä uhrit, heidän omaisensa että myös tekijä ja hänen omaisensa. Raskasta se on puolin ja toisin. Tuossa on myös minun mielestäni tarkasteltava niitä seikkoja, jotka ovat ampujan tuollaiseen tekoon ajaneet. Eihän kukaan nyt ihan lonkalta lähde ampumaan ihmisiä, jos kaikki on mennyt ihan putkeen.
Minun piti lähteä tänään Pohjanmaalle, mutta eihän siitä sitten mitään tullutkaan. Ajattelin ottaa tuon lähtöyritykseni huomenna uusiksi. Olisi tarkoitus viipyä siellä suunnilla sunnuntaihin, ja tulla maanantaiksi takaisin. Maanantaina riittäisi kyllä tekemistä. Olisi sängynostoa ja auton tullaamista sun muuta. Siivotakin pitäisi.
En muuten ymmärrä, mistä ihmeestä tuota pölyä ilmestyy noin paljon. Se tuntuu puskevan esiin joka paikasta, vaikka kuinka useasti siivoaisi. Tämäkään koti ei ole mikään markkinapaikka, eikä ihmisiä käy täällä juuri nimeksikään. Lemmikkejäkään täällä ei ole, joten siitäkään tämä pölyn paljous ei voi johtua. Siitä huolimatta saa kyllä joka toinen päivä olla luutu kätösessä, jos meinaa, ettei ihan huku pölyyn.
Tämä päivä on kulunut mitä erilaisempien asioiden merkeissä. Puoli päivää sain tuossa haeskella erään sukulaismieheni puhelinta ympäri kyliä; tämä kun oli jättänyt sen johonkin ravintolaan edellisenä iltana ollessaan viihteellä, eikä sittemmin muistanut, missä se puhelin oli. Lopputulos oli se, että puhelin löytyi tämän ihmisen kotoa, ja koko hakureissu oli täysin turhaa. En voi sanoa, että tämä olisi ollut kovin mieltäylentävä uutinen. Hyvä tietenkin, että puhelin ylipäätänsä löytyi.
Mitenkäs siellä on päivä sujunut?
Nyt menen hetkeksi lepäämään, palaan tähän varmaankin taas tuossa illansuussa!
Lueskelin noita teijän kirjoituksia, ja kyllä kävi harmittamaan teidän puolesta..
Ääliömäistä käytöstä tuolta työhaastattelijalta, ei voi muuta sanoa! En ymmärrä, miksi hän teki tuosta vaatetuksesta noin ison numeron, jos se teille ei ollut mikään ongelma.. Etenkin kun painotitte, että voitte työskennellä ilman romaniasuakin. No, mutta kuten jo aiemmin sanoitte, ehkei hän tiedä romanikulttuurista juuri mitään, ja kun ei tiedä - tulee ennakkoluuloja ja väärinkäsityksiä.
Onneksi kuitenkin saitte pahoittelut tuosta tapahtuneesta, vaikkei kuitenkaan itse siltä haastattelijalta.
Hyvä toisaalta ettette vetänyt tuota rasismi-korttia esiin, sillä valitettavan usein moni romani vetää pienetkin jutut "rasismiksi", vaikkei niin aina olisikaan.
Toivon, että löydätte vielä jonkun hyvän työpaikan. Tosin nyt on tämä lama ja kaikkee..
Venäläinen kulttuuri on kyllä mielenkiintonen, venäläiseen kulttuuriin olen tutustunut ystävieni kautta, ja onhan niissä joissain tavoissa vähän kummastelemista. Ei silti ehkä niin paljon mitä romanitavoissa :D
Kieltäkin aloin opetella, ja kohta olis tenttikin tulossa.
Mut hyvää kevättä sinne ja siunausta :)
...ja itse katson viikonlopun melkeinpä jo kuluneen, vaikka vasta lauantaipäivässä ollaankin. Ei sillä, eihän tämä viikonlopun päättyminen ole pelkästään negatiivinen asia: ensi viikolla on luvassa paljon mukavuuksia, mikäli nyt vain kaikki menee suunnitelmien mukaisesti. Saapa nähdä, tuurini kun sattuu olemaan sellainen, että välillä ihan hirvittää.
Tiedon puute on kyllä todella useasti syynä ennakkoluuloihin ja väärinkäsityksiin. Sitten vielä siihen päälle ihmisten erilaiset mielipiteet (toki sellaisia romaninaisia varmaan on, jotka katsovat, etteivät millään lailla voi kuvitella työskentelevänsä ilman romanivaatteita) - ja voila, soppa alkaa ollakin valmis.
Voihan olla, että itse haastattelijakin joutuu pahoittelemaan tuota käytöstään, mistäs sitä tietää. En millään tavalla odota tai oleta firman toimivan niin, sillä sainhan jo pahoittelut asiasta.
Jokaisessa kulttuurissa on omat kummallisemmat tapansa, joita ehkä joutuu vähän hämmästelemään. Tavalla tai toisella. Varmaan romanitavat kummastuttavatkin, kyllähän moni tapa eroaa paljon valtaväestön tavoista. Vaikka tosin tietyt asiat ovat olleet valtaväestön normaali toimintatapa ennen vanhaan ja sittemmin yhteiskunnan kehityttyä modernimmaksi, jääneet unholaan. (Vaikkapa vanhempien teitittely, joka ei kuitenkaan liene kummallisimpia kaaleitten tavoista.)
Toivon itse, että viimeistään syksyllä pääsisin opiskelemaan venäjää edes jollekin kurssille. Kieli kiinnostaa kovasti ja kova hinku olisi oppia uutta. Kielistä olen tosin yleensäkin kiinnostunut, että siinä mielessä venäjä ei ole ainut laatuaan.
On muuten hämmästyttävää, miten vieraanvaraisia monet tuntemani venäläiset ovat. Minä olen kyllä saanut kunnon kestityksen kylään mennessäni. Pöytä on ollut koreana jo mennessäni, tai jos olen yllättäen poikennut vierailulle eikä mitään ole ehditty valmistella, niin ei aikaakaan, kun siellä on pöytä suorastaan notkunut kaikenmaailman herkuista. En tosiaan ole vieläkään lakannut hämmästelemästä tätä.
Mistäs päin Sinä kirjoittelet, jos saan kysyä?
Huomenna taas takaisin pohjoiseen päin. Kaipaan jo sinne, vaikka onhan täälläkin mukavaa. Kaikesta mukavuudesta huolimatta täälläkin on tekemiset pienissä, ehkäpä vieläkin pienemmässä kuin kotipuolessa.
Nyt taidan kuitenkin mennä kahville. Siunausta myös sinne!
on ihan legendaarista. Siellä ei alkuunkaan ymmärretä suomalaista kahvi ja pulla -kulttuuria, vaan kun vieras tulee, pöytä katetaan notkumaan kaikenlaisia herkkuja. Muistan neuvostoajoilta, kun juuri mitään ei ollut kaupoissa saatavissa ja sitäkin vähää mitä oli jonotettiin tuntikaupalla - niin silloinkin pöytään oli katettu mitä taidokkaimpia herkkuja. Oli käytetty hyväksi kaikki suhteet ja sukulaiset, omat säilykkeet ja saatu aikaan loistelias tulos.
Venäjällä yleensäkin kaikki toimii suhdeverkoston avulla. Lapsen opettaja antaa ylimääräisiä yksityistunteja, jos vanhemmat tuntevat jonkun, joka puolestaan tuntee hyvän lääkärin, ja mahdollisuuden saada tehokkaita lääkkeitä johonkin opettajan vaivaan. Tämä vain yksi esimerkki, mutta tosiaan kaikki hoituu suhteiden avulla. Valtiolta ei kukaan odota mitään hyvää.
Tosi hyvä tuo, että sait pahoittelut firmasta. Se oli vähintäänkin aiheellista. Ja hyvä kun asia tuli päällikkötason tietoon.
Upea juttu, että olet innostunut opiskelemaan venäjää. Siitä on ihan arkielämässäkin hyötyä, vaikkapa kun olin myymässä kirpputorilla, missä kävi paljon venäläisiä. Hauskin työpaikkani oli sellainen, missä saatoin reissata jatkuvasti Venäjällä, voi Luoja niitä tilanteita ja sattumuksia, mihin ihminen siellä voi joutua..
Hyvä huumorintaju ja kyky selviytyä mahdottomistakin asioista ovat jokaiselle venäläisten kanssa asioiville ehdottoman tärkeitä. Mutta kanssakäyminen venäläisten kanssa korvaa vaivan: he ovat tosi lämpimiä ja ystävällisiä ihmisiä.
Täällä on ollut ihanan keväinen päivä. Alan jo uskoa, että tästäkin talvesta selvitään.
Hyvää viikonloppua!
terkuin
Mirkku
Itäisestä Suomestahan mie, kyllä täällä tuntuu olevan vielä täystalvi. Mutta kevättä kohti ollaan menossa kun päivät on jo pidennyt ja pimee tulee vasta jossain puol 7- 7 maissa illalla. Kerkee hyvin käyä koirien kanssa lenkillä valosan aikaan:)
Luin myös tuon Siriklin kirjoituksen, ja aika ikävältä tuntui sekin. Vielä puhua niin, että toinen selvästi kuulee.. Yleensäkin tuollainen supattelu ei ole sopivaa, tai ainakin minulle on opetettu niin. Ja muutenkin muiden ihmisten arvostelu. Liian harvoin sitä ihminen katsoo itse peiliin..
Ja niinkuin Mirkku kirjotti, asiakas ei todellakaan ole aina oikeassa vaikka meidänkin alalla painotetaan sitä aika paljon. Ja jos asiakas on väärässä, sen voi kyllä hänelle kohteliaasti sanoa.
Niin, itse olen liikkunut romaneiden parissa jo jonkun vuoden ja kyllähän siinä jotain oppii. Eihän ne poikkea hirveästi vanhoista suomalaisistakaan tavoista, niinkuin sanoitte. Nykyaikana on valitettavasti monen valkolaisen käytöstavat ihan hukassa..
Ja tuo teitittely. Itse teitittelen vanhoja ihmisiä, mutta on loukkaavaa jos alkaisin teititellä vaikka 50 vuotiasta suomalaista henkilöä (vaikka hän olisikin minua lähes 30 v vanhempi, olen siis itse vasta päälle 20), sillä se olisi sama kuin sanoisin hänen olevan jo vanhus, vaikkei hän itse kokisi niin.
Joskus onkin vähän ristiriitainen olo kun ei aina tiedä ketä teititellä, kuka loukkaantuu ja kuka ei. Mutta parempihan se on ensin teititellä, sittenhän sanoo tykkääkö siitä vai ei.
Kysyin kerran huvikseen omilta vanhemmiltani että haluaisivatko he, että teitittelisin heitä- suora vastaus oli ei. Kuulemma tulisi ihan vieras olo siitä, ettei ole oma vanhempi vaan joku muu.. Mutta niin, jos tuohon olisi kasvanut niin sitten.
Venäjällä myös teititellään (mielestäni) suht nuoriakin.. Itsellä on tietenkin vähän kielimuuri kun en vielä sitä kieltä kunnolla osaa, enkä tietenkään halua loukata ketään (esim. ystäväni vanhempia).
Tuo vieraanvaraisuus on kyllä jotain legendaarista, niinkuin Mirkku jo sanoi. Etenkin Venäjän Karjalassa.. On meillekin kotona opetettu olemaan vieraanvarainen, automaattisesti tarjotaan vieraalle jotain mutta eihän se todellakaan ole samaa mitä tuollapäin - että pöytä koreaksi niinkuin juhlat olisivat.
Ihmettelen vain joidenkin suomalaisten tapaa (en tiedä monta, mutta joitain) olla tarjoamatta vieraille mitään.. Ollaan tyyliin "omat kädet, omat jalat" (tee itse ja raivaa jäljet).
Täytyy kyllä sanoa, että venäläinen vieraanvaraisuus omaluokkaisuudessaan on minullekin enemmän mieleen, kuin perus suomalainen kahvi ja pulla-järjestelmä. Enkä sano tätä sillä, että koskaan olisin halveksunut kenenkään kahvi ja pulla- tarjontaa; on aina iloinen asia, että vieras tuolla tavalla otetaan huomioon. Talon antimet ovat aina kelvanneet paikassa kuin paikassa, eipä sillä.
Onko venäläisessä kulttuurissa yleistä antaa lahjoja ystäville/tuttaville ilman sen kummempaa syytä? Venäläinen piano-opettajani (tai pikemminkin entinen opettaja, sillä en tunneilla ole enää käynyt aikoihin) tapasi aina Venäjän-matkoiltaan tuoda minulle jotakin, vaikka tietystikään en ollut mitään pyytänyt. Hän toi monesti jonkin musiikinopiskeluun liittyvän kirjan tai esimerkiksi koriste-esineitä. Jouluna ja jopa vuosia täyttäessäni tällä ihmisellä oli aina jokin paketti varalleni. Itse sitten koin tarvetta antaa jotain vastalahjaksi, esimerkiksi lukukauden päättyessä.
Venäjällä taitaa olla moni asia toisin kuin Suomessa. Kouluissa varmaan opettajatkin ovat toisenlaisia auktoriteettja kuin täällä, enemmän arvovaltaa ja niin edelleen. Kuinka tärkeänä venäläisessä kulttuurissa pidetään opiskelua ja sivistystä? Ilmeisesti menestys ainakin jollain tasolla on tärkeää, ellen aivan väärin ole ymmärtänyt. Kerrohan, Mirkku, minulle hieman venäläisten arvomaailmasta; millainen se on. Kiinnostaa, koska tietysti tämä on jollain tavalla sidoksissa kulttuuriin.
Varmasti venäjästä olisi minullekin hyötyä, vaikka en välttämättä sitä kovin paljoa pääsisikään käyttämään. Tai hetkonen, ehkä joskus uskaltaudun reissaamaan Venäjälle. Mieli kyllä tekisi - Venäjä kiehtoo minkä kerkeää. Tuntuu vain monessa mielessä hieman turvattomalta lähteä yksikseen sinne, etenkin kun alkukielellä ei pysty kommunikoimaan riittävästi. Tämä seikka etenkin häiritsee minua, vaikka kyllähän Venäjällä on paljon Suomesta tulevia matkaajia, jotka eivät varmastikaan kaikki osaa venäjää välttämättä sanaakaan.
Venäjälle olisi tosiaan hieno päästä reissaamaan. Paljon siellä olisi paikkoja, joita haluaisin käydä katsomassa. Taitaa myös olla niin, että en näkemisen arvoisista paikoista vielä tiedä puoliakaan.
Kevättä kohtihan sitä mennään, päivät on kummasti ruvenneet pidentymään... Ja onhan se pääsiäinenkin kohta ovella, lumet alkavat sulaa ja sitä rataa. Mukavalta tuntuu kevään tulo talven jälkeen kyllä! Aurinko kun vielä pilkistäisi, niin hyvä olisi.
Minullekin on kotona opetettu tietyt käytöstavat, joita voi soveltaa ihan jokaisen ihmisen kanssa tekemisissä ollessaan. Yksi niistä kuuluu, että toista ei tule arvioida ennen kuin henkilöön tutustuu todella. Jokaiselle pitää myös suoda lupa virheisiin, sillä kukaan meistä ei ole virheetön. Minusta paras perussääntö, joka minulle on opetettu on se, että kohtele toista niin kuin toivot itseäsikin kohdeltavan. Se pätee mielestäni aika pitkälle, ja on kyllä hyvä ohje.
Niinhän se on, että vaikka monella on omatunto, joka tarpeen vaatiessa soimaa, niin ei se aina tunnu tarpeeksi ilmoittavan siitä, milloin on toimittu väärin. Peiliinkatsomista pitäisi harrastaa silloin tällöin ihan jokaisen. Silloinkin, vaikkei erityisemmän huonosti ketään kohtaan olisi käyttäytynytkään. On hyvä tutkailla itseään ja sitä mitä on; miettiä, mitä voisi kenties tehdä toisin tai missä olisi muutoksen paikka.
Minunkin mielestäni asiakkaalle voisi kyllä huomauttaa ihan nätisti, että eihän se nyt ihan näin mene. Toki ymmärrän, ettei asiakkaalle voi esim. tiskin takaa alkaa huikkailemaan vastauksia kommentteihin tyyliin "Itse olet", vaikka mieli saattaisi tehdäkin. Mutta koska asiakkaalla on oikeus tulla kohdeltuna omana itsenään ja palveluammatissa olevan täytyy osata kunnioittaa asiakasta, niin myös asiakkaan tulisi kunnioittaa sitä ihmistä, joka paikassa on töissä. Vaikkapa nyt juuri kaupan kassaa. Kaupan kassa saattaa olla lihava, laiha, homoseksuaali, hartaasti uskovainen ihminen, valtaväestön edustaja, romani, somalialainen tai vaikka mikä muu. Mutta ihminen hän on kaikki tyynni, ja silloin tulisi olla oikeus tulla kohdelluksi yksilönä, omana itsenään.
Voi, kyllä ne ovat käytöstavat hukassa monilta romaneiltakin. En tiedä, mitä tai ketä tuosta tapojen puutteesta pitäisi syyttää. Nykyaikaako? Niin on tietysti helppo sanoa, vaan kun tulisi miettiä sitä, mikä siinä nykyajassa sitten on sellaista, mikä on ihmiset tällaisiksi saanut. Onko se sitten se liika vapaus, mitä nykyään pyritään niin voimakkaasti edistämään? Onko se sitä, että niin kiivaasti koitetaan ajaa sitä asiaa, ettei kangistuttaisi kaavoihin, että ne hyvät tavat jäävät ihan tykkänään unholaan? En tiedä, vaikea sanoa.
Ihmisten asenteet tuntuvat muuttuneen. Moni asia on toisin kuin ennen. Vanhemmat tuntuvat nykyaikana olevan lapsilleen enemmän ystäviä kuin vanhempia. On hieno asia, jos vanhempi ja lapsi pystyvät juttelemaan keskenään melkeinpä mistä vain; näin vanhempi on tiedolla siitä, missä milloinkin mennään. Kuitenkin vanhemman kaikessa ystävyydessäänkin pitäisi olla se, joka laittaa lapselle rajat. Toppuuttelee tarvittaessa ja kieltää. Kuunteleminen on totta kai välittämistä, hyväksyminen myös tiettyyn pisteeseen asti. Mutta kasvattaminen ja ohjaaminen, sekin on tärkeää.
Niin, teitittely kyllä varmasti tuntuisi vieraalta sellaisen mielestä, joka ei ole siihen tottunut. Ja varmaan tuntuisi minustakin vieraalta teititellä vaikkapa omia vanhempiani, ellen olisi pienestä pitäen niin tehnyt. Tilanteenihan on päinvastainen; tuntuisi kummalliselta olla teitittelemättä heitä.
Olen myös ymmärtänyt, että Venäjällä tuota teitittelyä harrastetaan aika aktiivisesti, ellei sitten olla jotain erityisen läheisiä tuttuja. Samaa ilmeisesti myös toteutetaan Saksassa; ellei olla sovittu sinuttelusta erikseen, niin teititellään.
Suomessa olen tällaiseen törmännyt yhden ainoan kerran; siis että ennen sinunkauppoja ei voinut sinutella. Tässä oli kyseessä eräs suunnilleen nelikymppinen valkolaismies. En löytänyt tälle muuta selitystä kuin sen, että hän piti tätä mahdollisimman sivistyneenä käytöksenä. Mikäs siinä sitten.
Ihmettelen myös suomalaista kahvipöytäkulttuuria. Monessa paikassa kyllä saa kahvin ja ehkä pullaakin, mutta harvemmin sitä suuhunpantavaa on sitten oikein olemalla. Ja aivan kuten sanoit; mieluummin ollaan tarjoamatta mitään. Yhdessäkin kyläpaikassa talon emäntä (ainoana silloin talossa) oli pyytänyt minut istumaan kanssaan iltaa, oli tarkoitus että katsotaan joku elokuva ja jutellaan, kun ei muutakaan tekemistä ole. Siinä hän sitten avasi sipsipussin ja naposteli niitä yksinään tarjoamatta pussia lainkaan minulle tai laskematta sitä kädestään yhtään mihinkään. Sipsejä en ruvennut pyytelemään, juomaa sitten pyysin, kun suuta rupesi kuivaamaan. Vastaus oli, että "No, vettä tietysti tulee hanasta mutta voithan sä nyt yhden lasillisen ottaa sitä mehua sieltä jääkaapista, kunhan et sitten enempää sitä juo." Myönnän ihan suosiolla olleeni erittäin hämmästynyt.
Romanikulttuurissa on sillä tavalla, ettei pöytää nyt välttämättä laiteta suorastaan yltäkylläiseksi, mutta monesti vieraalla on vapaus kävellä jääkaapille ja syödä mielensä mukaan sitä mitä tuntee tarvitsevansa. Ruokaa tarjotaan yleensä vieraille pyytämättä, ainakin näin toimittiin silloin kun asuin vielä vanhempieni kanssa, ja tätä samaa käytäntöä olen jatkanut sitten myös omassa taloudessani oman perheeni kanssa.
Venäläiset ovat avokätisiä muutenkin kuin tarjoilujen suhteen. Kylään mennessä on aivan ehdottomasti vietävä isäntäväelle ja lapsille lahjoja: emännälle kukkia ja isännälle konjakkia, shamppanjaa tai joku esine. Lapsille vaikkapa suklaarasia tai joku lelu. Ystäville annetaan paljon lahjoja, tietysti erityisesti jouluna, Uutena Vuotena tai merkkipäivinä, mutta vaikka ihan hetken mielijohteesta. Kylässä ollessa on vieraan varottava liiallisesti ihailemasta jotain esinettä, tai huomaa pian omistavansa sen!
Kulttuuria ja sivistystä on aina korostettu Venäjällä, erityisesti kirjallisuutta ja musiikkia. Nyt asia valitettavasti on toisin varsinkin uusrikkaiden keskuudessa. Tavalliset venäläiset halveksivatkin suuresti äkkirikastuneita, jotka usein käyttäytyvät hyvin moukkamaisesti pitäen rikkauksia jonkinlaisena pääsylippuna, joka takaa kaiken. Venäjällä on 1800-luvun alkupuolelta ollut ryhmä, josta käytetään nimitystä intelligentsia. Se on koostunut kirjailijoista, taiteilijoista, opettajista, yliopistoväestä - yleensä kaikista henkisen työn harjoittajista. Intelligentsia on ollut määräävässä asemassa siihen nähden, mikä on kulttuuri ja sen asema yhteiskunnassa.
Intelligentsia on myös aina ajanut kulttuurin saattamista koko kansan omaisuudeksi, ei pelkästään älykköjen. Neuvostoliiton parhaita saavutuksia olikin tämän päämäärän toteuttaminen, vaikka sitten toisaalta sensuuri ja mielivalta sekä kulttuurin yhdenmukaistaminen tekivätkin suuria tuhoja. Mutta venäläiset ovat äärettömän ylpeitä säveltäjistään, runoilijoistaan ja kirjailijoistaan ja jokainen tuntee oman maansa suurten taiteilijoiden tuotannon. Kun istutaan iltaa ystävien ja tuttavien kanssa, venäläiset lainaavat tosi usein sitaatteja klassisesta kirjallisuudesta. Jos haluaa tehdä vaikutuksen venäläiseen, voi opetella muutaman säkeen Pushkinia ulkoa ja heittää sen keskusteluun.
Opiskelu on erittäin tärkeää ja kilpailu korkeakoulupaikoista kova. Valitettavasti nykyisin uusrikkaat ovat tässäkin erityisasemassa: yksityisopettajia palkataan ja kalliit yksityiset koulut, jotka ovat parhaita, ovat tietysti avoinna vain maksukykyisille. Eipä ole harvinaista suorastaan lahjoa yksityiskoulujen opettajia tai huonopalkkaisia yliopistoprofessoreita, että meidän Sasha tai Natalia saisi hyvän arvosanan.
Taloudellisesta menestyksestä ja elintasosta on tullut tavoiteltava asia Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Kuitenkin venäläiseen perinteiseen arvomaailmaan ei kuulu rahan palvonta ja siitä puhumista pidetään hyvin rahvaanomaisena ja mauttomana. Pröystäileviä uusrikkaita pilkataan avoimesti. Venäläinen arvostaa huomattavasti enemmän henkisiä kuin aineellisia arvoja. Mutta myös kauneutta arvostetaan, kodin sisustuksessa ja vaatetuksessa. Tunnettua on, että venäläinen nainen satsaa kaiken mahdollisen pukeutumiseen ja koruihin, yleensä ulkonäköön. Pukeutumisessa suositaan mahdollisimman kirkkaita värejä ja korut ovat näyttäviä, vaikka olisivatkin pukukoruja.
Perhe ja ystävät sekä työkaverit ovat keskeisiä venäläisen elämässä. Perheenjäsenistä huolehditaan, jos mahdollista, isovanhemmat asuvat nuoremman parin luona ja huolehtivat lapsenlapsista. Juhlia ja merkkipäiviä vietetään suurella joukolla, ja silloin juhlitaan railakkaasti. Viimeisetkin rahat käytetään tarjoiluihin ja pukeutumiseen. Humalaan tulemista ei paheksuta lainkaan, mutta naiset eivät yleensä juo vodkaa, ainoastaan viiniä tai shamppanjaa. Yhden vodkamaljan nainen voi nostaa, mutta muuten se jätetään miesten juotavaksi.
Ruokapöydässä on tapana pitää useita puheita ja nostaa malja mille hyvänsä: ehdottomasti emännälle ja isännälle, suosikkilätkäjoukkueelle, keväälle, isänmaalle ja vieraan isänmaalle, ystävyydelle, rakkaudelle...aiheita on tuhansia ja maljoja nostetaan tiheään. Koskaan ei juoda ilman syötävää: tietysti porttikongissa kallistelevat juopot ovat asia erikseen, mutta kodissa ei koskaan kokoonnuta vain juomaan, vaan aina syödään runsaasti. Venäläisistä on käsittämätöntä suomalainen tapa viedä oma pullo kylään ja istua pelkästään ryyppäämässä.
Venäläinen ihminen on hyvin äärimmäinen ajattelutavaltaan ja suomalaisittain katsottuna ristiriitainen. Venäläinen ei näe mitään ristiriitaa olla hurskas uskovainen ortodoksi ja samalla juhlia rankasti. Venäläinen saattaa olla suorastaan lapsenmielisen iloinen ja seuraavassa hetkessä kyynelehtiä lohduttomasti kovan kohtalon tai onnettoman rakkauden vuoksi, mustalaismusiikkia kuunnellen. Venäläinen tapattaa silmää räpäyttämättä hankalan liikekumppanin ja lahjoittaa kirkolle suuren summan hyväntekeväisyyteen - ei ostaakseen itseään synnistä vapaaksi, vaan koska haluaa vilpittömästi auttaa.
Venäläinen ei koskaan petä ystävää, mutta vihamiehenä on kostonhimoinen ja jopa julma. Mitäpä vielä kertoilisin? On niin paljon asioita..kysele lisää. Jos tulee mieleen, jatkan juttua.
terkuin
Mirkku
Koin kertomasi asiat todella mielenkiintoisiksi, ja mielelläni kuulisin jatkossa lisää. Mielessäni on paljonkin asioita, joista haluaisin ehdottomasti tietää kaiken mahdollisen. Mielessäni on käynnissä varsinainen sekasotku, kun yritän järjestellä ajatuksiani.
Mahtaako venäläisyydestä olla kirjoitettu kirjoja? Siis nimenomaan sellaisia, jotka todellakin seikkaperäisesti kertoisivat nimenomaan venäläisyydestä? Tietoa tuntuu olevan saatavilla hyvin niukasti, ja oikeastaan parhaat tiedot taitaakin saada ihan henkilöiltä suoraan.
Mieleeni ainakin tulee idän kauppa, jonka parissa kerroit toimineesi. Haluaisin tietää, millaista kaikki on, miten asiat toimivat. Eroja Suomeen verraten taitaa olla paljolti. Toivoisin, että valaisisit minua ainakin tästä asiasta sen verran kuin jaksat. Olisi myös mukava kuulla erilaisista sattumuksista, joita olet työsi aikana kohdannut.
Venäläisistä peruskäytöstavoista; millainen käytös venäläisessä yhteiskunnassa on hyvää, millainen taas antaa ehdottomasti huonon kuvan? Onko venäläisessä tapakulttuurissa olemassa jonkinlaista "etikettiä"? Kuinka tärkeänä tätä pidetään ja kuinka paljon siitä pidetään kiinni? Venäjällä ilmeisesti teititellään tuntemattomia ihmisiä (varmaan etenkin vanhempia). Mikäli haluaa tehdä "sinunkaupat", kenen ja missä olosuhteissa tällaista ei ole epäkohteliasta ehdottaa? Onko perussuomalaisessa kulttuurissa asioita, jotka venäläisessä herättäisivät paheksuntaa tai jopa kauhistusta?
Millaiset roolit ihmisillä on perheyhteisössä, mitä siellä keneltäkin odotetaan?
Itsekin odotan kovasti kevättä, se kevään tuoksu on jotain niin mahtavaa! kesästä en paljoa odota, kun muistelee miten kylmä ja sateinen viime kesä oli.. No mutta eihän sitä tiijä jos vaikka hellettäkin olis :)
Itsekin odotan pääsiäistä, jos sais pääsiäis-kirkossa käytyä, ja haluaisin katsoa sen Passion of Christ elokuvan. Katsoin sen viime keväänä, se oli todella raaka ja itkinkin aika paljon. Oli se minusta kyllä koskettava.
Tuo Raamatun sääntö "rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi" on todella hyvä, vielä kun sitä jokainen noudattaisi. Mutta niin, syntisiä ollaan ja itsekin syyllistyy helposti tuohon arvosteluun vaikka olisi aihetta katsoa peiliin.. Ihminen on aina niin kärkäs ja hyvä tuomitsemaan muita ja kertomaan miten pitäisi tehdä ja olla. Mutta sitten kuitenkin, jos itse tekee virheitä, toivoo muilta myötätuntoa..
Minusta tuntuu, että mitä pidemmälle mennään , sitä enemmän nuo käytöstavat unohtuvat. Minusta se on asia joka olisi opittava jo kotona sekä koulussa. Ehkä nykyajan kiire ja monen vanhemman välinpitämättömyys saa aikaan sen, ettei viitsitä panostaa joihinkin perus käytöstapoihin, tiedä häntä.
Olen kyllä törmännyt tuohonkin, että joiltain romaneiltakin on käytöstavat hukassa - ja helposti sitten sen vanhojenkin ihmisten kunnioitus unohtuukin sitten valkolaisten seurassa. Mutta yleisesti sanoen romani - ja venäläis ystäväni osaavat hyvin käytöstavat eivätkä he kohtele vanhempiani niinkuin he olisivat jotain heidän kavereita, niinkuin moni suomalainen tekee.
Itsekin arvostan tuota, että vanhempi ja lapsi voivat avoimesti puhua keskenään ja on rakkautta ja rajoja, että vanhempi voi olla sekä ystävä, mutta hänen on myös oltava se auktoriteetti ja lapsen kasvatuksesta huolehtiva AIKUINEN. Että ei mennä kuitenkaan ihan kaveritasolle.. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan.
Romanikulttuurissa ei tehdä asioita niinkuin valkolaisten kulttuurissa (siis näkyvästi ja yleisesti), mutta toisaalta usein niitä asioita tehdään mutta ne tehdään vain salassa muilta. En tiedä onko sellainen salailukaan niin hyvää.
Heh, teillä ollaan usein todella vieraanvaraisia ja huvitti tuo jääkaapillekin meno :) siis että vieraat saavat käydä jääkaapilla jos haluavat ja on nälkä. Meidän kulttuurissa jääkaapille meno olisi aika töykeää, ellei nyt todella läheinen ihminen satu olemaan kyseessä.
Mutta tuo oli jo aika rankan kuuloinen kertomus, ettei ystäväsi tarjonnut sipsejä teille ja hyvä, jotta edes vettäkin saitte. Huhhuh sanon.. Ilmeisesti kyseessä oli valkolainen? No en ole tuollaista ihmistä tainnut ikinä tavata vaikka valkolainen olen itsekin.. Ja itse olen omassa isossa perheessä oppinut jakamaan omista. Ilmeisesti ystävänne ei sitten ollut tai sitten ne sipsit olivat niin hyviä jottei hän raskiinut niistä luopua :D
...on meillä ainakin täällä. Tosin tuolla pihalla jyllää lumiaura (tai taitaa pikemminkin olla jonkinlainen traktori) joka peittää jylinällään lintujen laulun. Harmi: olin juuri kuuntelemassa, mikä lintu tuolla mahtaakaan visertää.
Toivotaan tosiaan, että tämä kesä olisi helteinen. Aina se minäkin vain kaikesta huolimatta sitä lämpöä ja kuumuutta toivon, vaikka sitten saankin taas uuden aiheen valittaa ja vaikeroida. Viime kesänä (tai sanoisinko paremminkin, että kesän alussa tuossa toukokuussa) aika meni voivotellessa tuolla Keski-Suomen suunnilla, kun tuntui, että suorastaan sulan siihen kuumuuteen. Tuntui siellä vähemmilläkin vaatteilla olevilla ihmisillä olevan kuuma, kun valittelivat, joten ehkä en sittenkään ole vaatimuksissani aivan kohtuuton.
Odotan kesää myös siksi, että silloinhan Suomen luonto puhkeaa kukkaan. Suomessa on aivan upeat maisemat. Niissä silmä lepää, kun ulkona kulkee. Kesällä on mukava ajella jonnekin vailla sen kummempaa päämäärää ja nauttia kauniista ilmasta, kauniista maisemista ja poiketa sitten ehkä jonnekin katsomaan, mitäs toiseen pitäjään kuuluukaan.
Niin, ja yksi asia, mikä Suomen kesässä on aivan ihanaa mielestäni, on koivujen tuoksu. Oikeasti: kylläpä ne sitten tuoksuvatkin hyvälle.
Mutta Suomen kesästä pääsiäistunnelmiin palatakseni:
Itse olen myös katsonut kyseisen elokuvan. Kaikessa raakuudessaan se oli todellakin katsomisen arvoinen elokuva. Välillä katsoessani elokuvaa itkin, sen verran rankkaa katsottavaa se kyllä oli. Passion of the Christin saa varmasti lainattua jostain elokuvavuokraamosta, ehkäpä sitä jossain myydäänkin vielä. (Ainakin netissä, jos ei muualla. Tosin luulen, että pääsiäisen alla lähtevät tämän filmin kaupittelijat taas liikkeelle ja mainostavat sitä minkä ehtivät.)
Minulla on paljon kaikenlaisia ystäviä; osa heistä kuuluu valtaväestöön. No, suurin osa heistä osaa käyttäytyä kauniisti aina niin halutessaan ja niin toimiikin.
Minulla sai aina käydä paljon ja kaikenlaisia ystäviä kylässä, kun asuin vielä vanhempieni kanssa saman katon alla. Vanhempieni aikana ystäväni käyttäytyivät varsin mallikkaasti, tosin olin heitä siihen jonkin verran joutunut ohjeistamaan. Olisi ollut todella noloa, jos joku hyvä ystäväni olisi lipsauttanut tiettyjä asioita vanhempieni kuullen.
Tässä sipsitapauksessa oli kyseessä perheen ainut lapsi, joka oli tottunut saamaan enemmänkin kuin mitä pyysi. Ihan ymmärrettävää siis, ettei hänellä nyt välttämättä juolahtanut mieleen sanoa, että "Hei, otapas tästä". Tai ehkä ne sipsit sitten tosiaan olivat niin maukkaita, ettei hän niistä hennonut antaa yhtäkään kenenkään muun syötäväksi.
Minut opetettiin kotona suurpiirteiseski näissä asioissa; kotona laittaessani ruokaa tarjoan sitä yleensä kylässä oleville, olivat nämä enemmän tai vähemmän tuttuja. Tai jos kaupungilla menen syömään ja seurassani on muita, pyydän heitäkin valitsemaan jotain syötävää itselleen. Kotoa opin, että olisi epäkohteliasta olla tarjoamatta muille. Ehkä se hieman onkin; itse syö ja nauttii hyvästä ruuasta, kun muut kuolaavat vieressä, heh. Ei välttämättä kovin ruusuinen visio ainakaan sen kuivin suin istuvan kannalta ajateltuna.
Moni romani tuntuu syystä tai toisesta ajattelevan, että vanhojen ihmisten kunnioitus ulottuu vain ja ainoastaan romanivanhuksiin. Eihän sen nyt niin pitäisi mennä! En tarkoita, ettäkö kaikissa asioissa pitäisi toimia samalla tavalla kuin romanivanhusten kanssa asioidessa, elämähän muodostuisi todella vaikeaksi tällöin. Mutta mahdollinen teitittely ja nätti käytös heitäkin kohtaan ja heidän paikalla ollessaan ei ole mielestäni liikaa vaadittu. Mahtavat monet valtaväestön vanhukset ajatella, että kylläpä nuo romaninuoret sitten käyttäytyvät rumasti. Onneksi sentään jotkut ovat saaneet tähän asiaan opastusta ihan kotoa käsin. En tiedä, kiinnitetäänkö tuohon monessakaan kodissa tarpeeksi huomiota. Aina puhutaan siitä, miten pitäisi olla "mieliksi" jotta tulee kuulluksi, mutta no... Itse en ajattele aivan niinkään.
Olet oikeassa; salailukaan ei välttämättä ole hyvä asia. Riippuu tietysti asiasta, totta kai. Mutta joidenkin asioiden olemassaolo kielletään kokonaan sillä perusteella, että niitä ei näkyvästi tehdä, tai paljoakaan. Mitä tai ketä tämä sitten auttaa? Ainakin olisi hyvä oppia ajattelemaan ja ymmärtämään, että kyllä, romanikulttuurin sisällä tapahtuu paljon tällaista ja tällaista, vaikka sitä ei tuohon pöydälle nyt nostetakaan kaiken kansan silmäiltäväksi.
Tänään olisi suunnattava takaisin pohjoisen seutuville. Harmaa sää ei houkuttele lähtemään minnekään, mutta oikeastaan poden jo pientä ikävää. Lieneekö kyseessä sitten minuun kirjoitettu ilmansuunta, ehkäpä.
vaikka päivässähän sitäkohta jo ollaan, pari pannua kahvia on tänään jo mennyt.. on siis aika kahvinen olo.
Piti kirjoittaa Maru sinulle aikaisemmin jo, mutta olen tässä hieman kauppoja katsellut, auton ostoa ja muutto edessä päin. Niin.. en asu Suomessa enkä ole sielä melkein 4 vuoteen käynyt edes, enkä kyllä ikävöikkään sinne, on niin negatiiviset muistot kyseisestä maasta ja ihmisistä että mielummin viihtyisin katu ojassa kuin siellä, vaikka tottahan se on että eri paikkakunnissa ei niin rasismista käyttäytymistä ehkä ole.. olen tosiaan jossakin vaiheessa suuntaamassa kohti Sisiliaa tai Kreikkaa kun sen aika on.
Oletteko jo saaneet kokeiltua tuota öljyä..?
tietysti myös se oliiviöljy on erittäin hyvä tukalle, ja haarautuneisiin hiuksiin auttaa n. kerran kuussa sentin leikkaus ja jos saunaa menee öljy tai inpackti päässä niin joku suoja pitää olla ettei tukka pala, niin.. tuosta inpacktista sitä on erilaatuisia jotkut sisältää hunajaa.. niitä myydään kampaamoissa ja tukka tulee niiiin pehmeäksi ja hyvinvoivaksi, se on niin sanottu tuplahoito..
voih.. tuli mieleen tuosta tyypillisestä suomalaisesta, isäni uus vaimo oli sellane että hävetti silmät päästä! en viitsi edes puhua, minä lähdin ennemmin maateitä kulkemaan kun jäin sitä katsomaan... mutta ajatelkaas tätä asiaa kun se nainen ei halunut että sisarukseni olisi tekemisissä vanhempansa kanssa niin hänen omien lasten isä kuoli, nyt heillä ei ole isää, että kyllä olen joskus miettinyt näitä asioita ja tullut siihen tulokseen että se on vakava rikos kun lapsilta riistetää vanhin ja kun lapsia kiusataan, en usko että siitä pääsee ilmasin.
Oon katsonut nyt kaksi päivää tota hitlerin kuvaa sitä frintelsen, oli valtavia hirviöitä, ei minkäänlaista ihmisyyttä saati sydäntä, eräskin pikku tyttö selvisi sillä kun heitä alettiin ampumaan niin hän jäi ruumiiden alle..
oon myös ollut nälissäni kasomassa kun "ystäväni" tilasi itselleen syömistä.. oon monta kertaa nauranut itsekseni ihmisten välinpitämättömyyttä.. omille sisaruksille ja vanhemmilee myydään vanhoja romuja jne.. mutta onneksi niitä helmiäkin löytyy sieltä jostakin ei kaikki ole sentään tälläisiä nilviäisiä.
On ollut erittäin mukavaa luettavaa tässä keetjussa, luen mielelläni edelleen.. kaikkia hyvää jokaiselle terv.Julia.
Mukavaa, että kirjoitit sinäkin tänne. Voi kun olisi enempikin niitä ihmisiä jotka ovat kiinnostuneita ihan normaalisesta juttelusta, eikä aina pitämässä jotain hampaankolossa. Sellaista täällä näkee ihan liikaa... Oikein kyllästyttää.
Minä taas mässäilin äsken karjalanpaistilla, hyvää se olikin pitkästä aikaa. Nyt kyllä on sellainen olo, ettei tarvitse syödä koko seuraavalla viikolla, vaikka harhaluulohan se tietysti on. Täytyy kai sitä sitten viimeistään jotain suuhunsa pistää, kun kotipuoleen menee takaisin.
Sinulla on ollut tekemistä, et ole ehtinyt ainakaan pitkästyä jos ei muuta. Eipä ole minullakaan varsinainen tekemisenpuute iskenyt, vaikka välillä masentavalta tuntuukin. Tämä minun kohdallani nyt kuitenkin johtuu ilmoista. On niin harmaata ja vetistä, että auringonpilkahdus ihan varmasti saisi minussa aikaan riemunkiljahduksia.
Tänään pitäisi vielä lähteä jossain vaiheessa kotiin päin, saapa sitten nähdä, miten pitkälle menee. Luultavasti yhdeksän pintaan olen viimeistään päässyt perille, toivotaan näin. Kotona pitäisi vielä siivota ja tehdä kaikenlaista muuta, jota en mielelläni jättäisi seuraavaan päivään, ellei nyt ihan pakko ole.
Huomenna onkin taas maanantai, joka tuo taas hieman uutta tullessaan. Auton kanssa pitäisi käydä ensin tullissa, ja sen jälkeen viedä katsastuskonttoriin. Siellä jos katsastaisi ja rekisteröisi, niin saisi vihdoin ja viimein ne Suomen kilvet. Voisi sitten hieman ajella sillä uudehkolla autolla, eipä sitä ole koristeeksi hankittu.
Ymmärrän sinua, negatiiviset muistot tekevät oikeasti todella paljon... Minulla on Ruotsista hyviä muistoja, tietysti jotain huonojakin mahtuu joukkoon kuten jokaisen elämässä. Mutta onhan täällä Suomessa minullakin muutamia paikkakuntia, joille en mielelläni vedä itseäni ellei nyt aivan välttämätön pakko ole. Enkä puhu nyt yksin valtaväestöstä ja heidän romaneihin kohdistamastaan rasismista, vaan myös kaaleista... Mutta ihmisiä on erilaisia, se täytyy aina muistaa, vaikka välillä tuo meinaa itseltäkin unohtua, kun sappi rupeaa kiehumaan.
Ulkomaille kun pääsisi itsekin pitkästä aikaa, niin hyvä olisi. Paljon olisi maailmassa sellaisia paikkoja, joissa haluaisin käydä.
Itse en ole saanut vielä kokeiltua sitä öljyä, en ole valitettavasti saanut hankittua sitä vielä mistään... Täytyy varmaan yrittää jostain sitä vielä hankkia. Ainakin täytyy ostaa tätä oliiviöljyä tai jotain. Kävin Stockmannilla varsin katselemassa, minkälaisia hiustuotteita siellä on. Myyjä yritti kaupitella minulle neljänkymmenen euron jotain rakenteita korjaavaa ainetta, nimenomaan kaksihaaraisia ja muita poistavia... En tullut sitä ostaneeksi, koska pidin hintaa varsin korkeana tämän hetkiselle rahatilanteelleni. Päädyin ostamaan sellaisen suklaa-vanilja-shampoon, joka on kyllä aisteja hellivä, jos ei muuta.
Se on kyllä väärin, että aletaan lapselta eväämään oikeutta tapaamaan vanhempaansa ja sillä lailla hankaloittamaan heidän oloaan. Pitäisi aina muistaa se lapsen etu ja ajatella sitä kaikissa tilanteissa, vaikka omat tunteet olisivat miten ristiriitaiset tai vaikka minkälaiset. Kyllä jokainen lapsi tarvitsee vanhimpaansa, ja suurin osa vanhimmista välittää lapsistaan, vaikka olisi muuten minkälainen hyvänsä. Se vaan unohdetaan niin monesti, sekin...
Varmaan raaka kuva tuo mistä puhuit. Onkohan se saatavilla Suomessa jossain vuokraamossa tai vastaavassa? Täytyy mennä kysymään, olisi varmaan mielenkiintoista (mutta kauheaa) katsottavaa. Kaikenlaisia raakuuksia tänne mahtuukin, ei voi kuin päivitellä...
Siinä on minusta kaiken huippu, että rahanahneuksissaan myydään omille vanhemmilleen esimerkiksi joku romu auto mahdollisimman kalliilla. Välinpitämättömyys on vain nostanut päätään siitä, mitä se joskus aiemmin oli. Ja varsinkin kaaleitten kesken yhteisöllisyys rakoilee ja pahasti. Kaaleitten pitäisi pitää yhtä, mutta ei, sen sijaan kylvetään riitaa ja epäsopua. Ei arvosteta ihmisiä sellaisten asioiden takia, joille nämä eivät voi mitään. Ei välitetä muiden tunteista. Jotkut sanovat olevansa uskossa, mutta käyttäytyvät ihan toisin tietyissä asioissa. Mikä siinäkin oikein pitää olla?
Ja kun joistain asioista puhuu, monet sen tuntuvat ymmärtävän ja sisäistävän. Huomataan, että "Ahaa, näin ei välttämättä pitäisi olla, ehkä minun pitäisi toimia jotenkin toisin". Kuitenkin sama rumba jatkuu taas hetken päästä ja unohdetaan se "äsken opittu" kokonaan pois mielestä.
Hyvää päivän jatkoa sinne!
kyllä oli sydäntä riipivä kuva, sitten kun tietää että se on totta kaikki ni ei sitä osaa ymmärtää, kai se sielä suomessa on.. ainakin on tulossa jos ei jo ole,siinä yks juutalais ukko kertoi että mustalaiset aina soitti ja laulo yöhön asti ni hän sai unen, sit kerran se ukko ihmetteli kun uni ei tuu nii hän tajus että on hiljasta... ne oltii viety poltettavaks.......
nnii.. se laulu soi välillä mun mielessä 'oi nadja nadja kuulen kuiskinnan...' se on peräisin sieltä keskitysleiriltä eräs äiti kirjoitti sen paperille kun hän näki savupiipusta savua kun hänen tyttö vietiin sinne.
Rankkoja asioita. Että yks pieni lintu toi heille sinne iloa kun aamulla aikasii joutuivat seisomaan monta tuntia pakkasessa, yksi pieni lintu lauloi muurilla ja toi iloa muserrettuihin ihmisiin.
en viitsi ajatella paljoa noita asioita, niin synkkiä, mutta välillä hyvä ajatella miten hyvin on meillä asiat, saa olla kuin haluaa. ei pitäis turhia riiellä ja valitella... mutta sitä ihminen ei aina muista siks on aina hyvä muistuttaa itseensä, sie et kyllä vaikuta miltää riita ihmiseltä, kivan tuntune ihminen.
mieki söin just liha mureketta, ruukaan tehä niin että laitan sipsi dippi maustetta siihe vaikka tzatsiki tai taco, se tuo vähän erilaisuutta siihen, kävin yks päivä tuolla hallissa ostamassa kylkee ja tein hyvän paistin se on hyvää kylmänäki ku laittaa leivälle ja siihe päälle sinappia. niin seuraavaks voitaiski vaihella ruoka ohjeita ei aina niin synkissä ajatuksissa, luin kyllä mielen kiinolla noita venäjä aiheisia keskusteluita, ehdottaisinki sinulle luettavaksi laila hietamiehen kirjoittaman sonja kirjat, ovat hyviä ja mukaansa tempaavia, meen nyt käymää kaupassa.
Palasin juuri kotiin siltä pohjanmaanreissultani. Kuten aiemmin mainitsin, niin alkoi jo ihan ikävä olla tänne, vaikka en edes pitkään ollut poissa. Mikä lie siinäkin, että sitä ihminen aina kaipaa tänne pohjoiseen, vaikka olisi missä tahansa muuallakin hyvä olla.
Nyt kotiin tultuani rupesin ensimmäiseksi siivoilemaan hieman. Pyykinpesu jää ikävä kyllä huomiselle, mutta onpahan sitä sitten huomisaamullekin jotain tehtävää. Nousen kuitenkin aamusta ylös, luultavasti. Riippuu nyt siitä, kuinka myöhään tässä valvon. Luultavimmin menen aikaisin nukkumaan, kun mieskin paineli menolle erään miespuolisen ystävänsä kanssa. Me muijat sen kun istumme mökillä, mutta sitähän se tahtoo olla joka puolella.
Varmasti se käy sydämeen tuollainen kuva, muutenhan ihmisen täytyisi olla melkeinpä tunteeton… Rupesi kiinnostamaan tuo elokuva nyt sen verran, että taidanpa mennä kysymään sitä jostain videovuokraamosta ihan lähipäivinä, että jos täältä Suomestakin saa sen jostain. Ja varmaan se ainakin on tulossa, jos ei vielä ole.
Niin se on, että ihan tässä arkisessakin elämässä pitäisi ottaa iloa irti pienistäkin asioista. Ihan sellaisista huomaamattomistakin, jokapäiväisistä, joita ei normaalisti edes välttämättä kummoisiksikaan ilonaiheiksi laskisi. Aina pitäisi muistaa, että maailmassa on niin paljon kurjuutta ja ikäviä asioita tuolla kauempana, ja että meillä täällä pohjoismaissa on asiat ainakin suunnilleen ihan hyvin. En sano, etteikö tietyt asiat voisi olla vielä paljon paremminkin, ainahan sitä parantamisen varaa löytyy... Mutta muualla jyllää taudit ja on esimerkiksi sotaa - niitä meillä ei täällä sentään ole.
Minä olen ruvennut iloitsemaan siitäkin, että kaupan kassa on hyväntuulinen ja kohtelee minua mukavasti. Käynkin nykyään tuossa muutaman kilometrin päässä kaupassa, kun tämän lähikaupan myyjät ovat niin uskomattoman tympeitä, että tulen vain huonolle tuulelle siellä käydessäni. Siinä kaupassa muuten on aina vartija. Se ei sinne mennessäni ole lähes koskaan paikallaan seisomassa, mutta kun minä ilmestyn kauppaan, tulee vartijakin pois kopistaan. Ei se sentään perässä kävele, mutta suoranaisesti ja selkeästi kyttää kuitenkin. Ikävää, enpä voi muutakaan sanoa.
Täytyypä etsiä kirjastosta noita kirjoja, kiitoksia vain vinkistä! Lukuvinkkejä otan mielelläni vastaan enemmänkin, jos ideoita vain mieleen tulee. Tykkään lukea, olen aina tykännyt. Kaikenlaista tulee lueskeltua.
Ruokaohjeissa olisi hieman kevennystä niihin ainaisiin synkkiin asioihin, vaikka ehkä niistäkin on joskus puhuttava edes hieman. Minulle tuli mieleen tässä eräs resepti, jota minun mielestäni kannattaa koettaa. Kyseessä ei ole ruoka, vaan makeainen. Tämän herkun nimi on Créme Caramel, ranskalainen jälkiruoka, joka on paahtovanukasta. Karamellivanukkaaksikin tätä useasti kutsutaan.
Tämä ohje on kuudelle, joten halutessasi valmistaa jälkiruokaa esim. pienemmän määrän, voit puolittaa ainekset tarpeen mukaan.
Karamellikastikkeeseen:
Runsas desilitra sokeria
½ dl vettä
Vanukkaaseen:
3/4 1 kulutusmaitoa
1 rkl vanilja- tai vanilliinisokeria
1 dl sokeria
5 munaa
Valmista ensin karamellikastike. Sekoita sokeri ja vesi paksupohjaisessa paistinpannussa. Kuumenna matalalla lämmöllä. Älä sekoita, mutta heilauta pannua silloin tällöin sokerin sulaessa hitaasti.
Kun kaikki sokeri on sulanut, nosta lämpöä hiukan. Älä vieläkään sekoita! Ensin muodostuu suuria kuplia, sitten pieniä, ja kastike alkaa ruskistua ja savuta hiukan. Tällöin pannu täytyy ottaa heti levyltä.
Kaada kastike varovasti ohueksi kerrokseksi vuokiin ja anna jäähtyä. Tämän vaiheen voi tehdä monta tuntia etukäteenkin.
Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sekoita vanukasta varten maito, sokeri ja vanilja- tai vanilliinisokeri kattilassa. (Itse käytän mieluiten oikeaa vaniljasokeria, sillä se on minusta parempaa.)
Kuumenna seos, mutta älä anna kiehua kiivaasti. Ota kattila pois levyltä ja anna jäähtyä. Jos maitoa ei kuumenna, jää valmiiseen vanukkaaseen kuplia.
Vatkaa munat kulhossa ja kaada ne jäähtyneeseen "sokerimaitoon" ja sekoita hyvin. Kaada seos kuorrutettuihin vuokiin.
Kypsennä nämä vesihauteessa. Nosta vuoat uunipannulle haaleaan veteen. Nosta pannu uunin alatasolle ja kypsennä; suuria vuokia noin 45 minuuttia ja pieniä annosvuokia 25-30 minuuttia. Ota vuoat varovasti pois kuumasta vesihauteesta.
Vuoat voi nostaa pois myös pihtien avulla ja jättää uunipannun jäähtymään uuniin.
Minulla on paljon leipomisreseptejä, tuli tässä mieleen myös ruokiakin. Niitä voin laitella sitten lisää myöhemmin tai huomenna.
Kyllä se täällä luuraa...näin ainakin oletan...jtsp
No niin, vihdoinkin perhe on ruokittu ja on aikaa kirjoittaa. Siis venäläisistä hautajaisista. Hautajaiset ovat kaikkialla hyvin tunteenomainen tapahtuma, mutta Venäjällä asiaan liittyy monenlaisia vanhoja rituaaleja ja uskomuksia. Kun perheessä sattuu kuolemantapaus, peitetään kaikki kodin peilit kankailla. Tämä sen vuoksi, että peilien katsotaan olevan kuin ikkuna tuonpuoleiseen, ja vainajan pelätään näyttäytyvän niissä tai tulevan niiden kautta takaisin.
Ortodoksisen tavan mukaan poisnukkunut haudataan viimeistään kolmantena päivänä kuolemasta, ja nykyisin lähes poikkeuksetta siunataan kirkossa. Arkku pidetään kirkossa avoimena, ellei kasvoissa näy merkkejä tapaturmasta tai väkivaltaisesta kuolemasta. Vainajalle laitetaan otsalle paperinen nauha tekstillä: "Minä olen ylösnousemus ja elämä" tai joku muu raamatunlause. Rinnalle laitetaan ikoni.
Omaiset ja ystävät käyvät vuoronperään kumartamassa vainajalle, suutelevat ikonia ja vainajan otsaa ja tekevät ristinmerkin. Muistopalveluksen jälkeen tapahtuu hautaus, ja hautausmaalta pyritään palaamaan eri reittiä kuin sinne mentäessä sekä levitetään kuusenhavuja jälkeen. Tämä myös sen vuoksi, ettei vainaja seuraisi omaisia takaisin kotiin, vaan tyytyisi leposijaansa.
Hautauksen jälkeen omaiset, sukulaiset, naapurit ja ystävät kokoontuvat muistoaterialle jonkun kotiin tai ravintolaan. Vainajalle katetaan oma paikka ja lautaselle asetetaan lasi vodkaa ja sen päälle leipäpala - uskotaan, että vainaja on läsnä aterialla. Maljoja nostetaan, vodkaa juodaan ja pidetään runsaasti muistopuheita, joissa ylistetään vainajan joko todellisia tai keksittyjä hyviä ominaisuuksia. Perinteinen muistoateriaruoka on viljasta tehty puuro "kutja", johon on sekoitettu luonnonmarjoja. Sekä vilja että marjat symboloivat uutta elämää, siis ylösnousemusta. Myös blinejä, muinaisslaavilaisia auringon vertauskuvia, tarjotaan usein.
Muistoateria järjestetään myös 9. ja 40. päivä kuolemasta, ja tuolloin usein kirkossa pidetään ns. panihida eli muistopalvelus. Uskotaan, että vainaja on Kristuksen tavoin 40 päivää maan päällä ennen lopullista siirtymistään tuonpuoleiseen. Erityisinä vainajien muistelupäivinä sekä kuolinpäivinä kokoonnutaan sukulaisten ja tuttavien kesken hautausmaalle, juodaan vodkaa ja syödään. Poisnukkuneille asetetaan oma vodkalasi ja lautasella vaikkapa piirakoita, että he voivat osallistua tähän ateriaan.
Kerronpa hauskasta hirvenmetsästyksestä, johon kerran jouduin osallistumaan Keski-Venäjällä, Kalugan kaupungin liepeillä, n. 200 km Moskovasta etelään. Olin suomalaisen liikemiesporukan tulkkina ja isännät saivat päähänsä järjestää hirvimetsästyksen vieraiden kunniaksi. Meillä ei tietenkään ollut mitään sopivia kamppeita mukana, mutta isännät varustivat koko porukan. Erään isännän vaimo lainasi minulle toppatakin, villasukat ja kumisaappaat, joissa sitten louskutin koko retken ajan.
Ainoa, joka ei suostunut pukeutumaan lainakamppeisiin, oli IBM:n saksalainen johtaja. Hän ilmaantui metsästysretkelle pukeutuneena liituraitapukuun, valkoiseen paitaan, silkkisolmioon ja kiiltäviin nauhakenkiin. Venäläiset huusivat naurusta. He kantavat edelleen kaunaa saksalaisille 2. maailmansodan ajoilta, ja kaikki tilaisuudet pilkata saksalaisia tai saattaa heidät naurunalaisiksi ovat erittäin tervetulleita.
Lähtö hotellilta oli kello 5 aamulla, ja ensimmäinen pysähdys oli klo 05.15, jolloin narahtivat myös ensimmäiset konjakki- ja vodkapullot auki. Otin itse pienen konjakkinaukun lämmikkeeksi, mutta kieltäydyin sen jälkeen iltaan asti alkoholitarjoilusta. Elämäni viisaimpia päätöksiä.
Ajoimme armeijan maastureilla pitkin uskomatonta perunapeltoa, jossa autojen renkaat upposivat savivelliin lähes kokonaan. Kaikki miehet komennettiin työntämään autoja: myös saksalainen herra Clemmesen, joka vajosi polviaan myöten mutavelliin kiiltävissä pikkukengissään. Minun ei tietenkään tarvinnut työntää autoja, vaan herrastelin sisäpuolella.
Hirvimetsästys sujui menestyksellä: hirvi kaadettiin. Oli uskomattoman tuulinen ja räntäinen myöhäissyksyn päivä, ja herra Clemmesen tärisi metsässä kashmirtakissaan. Metsästä mentiin eräkämpille, missä venäläiset isännät iskivät ison pyykkipadan kokoisen kattilan tulelle, nylkivät ja paloittelivat hirven ulkorakennuksessa ja mättivät lihat ja muut palat kattilaan. Tässä vaiheessa oli vodkaa ja konjakkia palanut useampi nekku, mutta nyt vasta peijaiset aloitettiin tosissaan.
Venäläiset keittivät hirvestä "tappajaiskeiton", joka oli tosi hyvää. Karmeaa vain oli se, että koska olin seurueen ainoa nainen ja siten kunniavieras, minulle ojennettiin ensimmäisenä iso klöntti keitettyä hirvenmaksaa. YÖK! No se oli syötävä, kieltäytyminen olisi ollut hirveä loukkaus. Annettakoon anteeksi, että kippasin tuhdin tuikun vodkaa siinä yhteydessä.
Juhlat jatkuivat pitkälle aamuyöhön. Maljoja nosteltiin ja puheita pidettiin. Isännillä oli onneksi mukana virallinen tulkki, joten tehtäväni helpottui. Tosin virallinen tulkki sammui ensimmäisenä pöydän alle. Jossain vaiheessa erittäin hapan saksalainen herra Clemmesen, joka mulkoili suomalaisten ja venäläisten veljellistä ilonpitoa todella synkein ilmein, ilmoitti saaneensa tarpeekseen ja sanoi: "Voisiko joku tilata taksin hotellille?" Tämä herätti meissä muissa suorastaan hysteerisen naurukohtauksen. Nauraa hohotettiin niin, että melkein tipahdettiin penkeiltä. Silmiäni pyyhkien selitin herra Clemmesenille, että "ei täällä mitään takseja voi tilata, koska niitä ei ole". Herra Clemmesen kysyi kiukkuisena: "Miten täältä hevon kuusesta sitten pääsee pois?" Vastasin, että kärsivällisyyttä vain, kyllä isännät hoitavat asian, kun on ensin juhlittu tarpeeksi. Ja asia hoitui: JO kello neljä aamulla oltiin hotellissa nukkumassa.
Yksi asia on tässä huomioitava: vaikka olin ainoa nainen porukassa, ja ympärillä umpihumalainen mieslauma, ei yksikään käyttäytynyt törkeästi, yrittänyt lähennellä tai puhunut sopimattomia. Jos näin olisi tapahtunut, muut olisivat muiluttaneet tyypin. Venäläiset ovat herrasmiehiä tällaisissa tilanteissa.
Seuraavana aamuna kaikilla oli hirveä jysäri aamiaisella. Katsoimme virallista ohjelmaa: jippii! Eka tapaaminen on vasta kello 14, saadaan nukkua koko aamupäivä!
Erehdys, vakava erehdys. Aamiaiselle marssi erittäin tarmokas keski-ikäinen nutturapäinen nainen, joka ilmoitti: Hyvät suomalaiset ystävät, koska teillä ei ole mitään virallista ohjelmaa nyt aamulla, olemme järjestäneet teille luostarikäynnin! No ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, mutta pakko oli lähteä. En ikinä ole kaivannut olutta enempää kuin silloin, ja mistään ei saanut. Onneksi seurueen miehillä oli jemmassa vähän konjakkia ja shamppanjaa, joiden avulla selvisimme hengissä päivästä.
En tänä päivänä tajua, miten jaksoin sen rumban, varsinkin kun luostarikäynnin jälkeen oli taas viralliset neuvottelut ja sen jälkeen pitkä illallinen ystävyyden maljoineen. Mutta tosi hauskaa oli kaiken aikaa. Kaipaan noita aikoja, mutta enpä tiedä, olisiko meikäläisestä enää päiväkausien tulkkaamiseen ja juhlimiseen..
Tämä tällä kertaa.
terkuin
Mirkku
ja minä taas tässä lukemassa viestejäsi. Kiitos jälleen kerran kertomastasi, jälleen kerran mielenkiinnolla luin. Tapahtumarikasta on ollut tuo Venäjän matkailu, varmasti olet siellä matkatessasi oppinut yhtä sun toista. Voi, kun tarjoutuisi vielä itsellekin tilaisuus reissata siellä. Kuinka turvallinen maa Venäjä nykyisin on yksin tai kaksin matkaavalle turistille? Siis tietysti maalaisjärjen huomioon ottaen, sehän se täytyy olla ihan täällä kotimaassakin mukana, selvähän se.
Vai olet sinä hirvimetsällekin päässyt, nauraa. Siinäpä varmaan oli kokemus. Onko Venäjällä yleistä järjestää hirvenmetsästystä tai jotain muuta "aktiviteettia" liikeneuvottelujen ohella? Kylläpä naurattikin tuon saksalaisen herran käytös. Hän on mahtanut olla näky metsässä liituraitapukuineen. Luulen, että paikan päällä juttu olisi ollut kaksin verroin huvittavampi.
Hautajaisrituaaleista voisi päätellä, että Venäjällä ollaan yhäkin jossain mielessä taikauskoisia. Näkyykö tämä muissa asioissa, ja jos, niin missä?
Hautajaisista voisi luontevasti siirtyä iloisempiinkin aiheisiin, kuten häihin. Millaiset ovat tyypilliset/perinteiset venäläiset häät?
Kuinka muuten ortodoksisuus näkyy perusvenäläisen arjessa? Kerroit aiemmin, että venäläinen ei näe ongelmaa olla ortodoksi ja samalla nauttia juhlista ja niiden antimista. Entä muissa asioissa, kuinka salliva ortodoksinen uskonto yleensäkin on? Käyvätkö venäläiset aktiivisesti ortodoksisen kirkon Jumalanpalveluksissa, vai onko yleisempää käydä vain tietyissä tilaisuuksissa ikään kuin aina silloin tällöin?
On mahtanut olla loppujen lopuksi aika rankkaa (vaikkakin antoisaa) reissata tulkkina pitkin Venäjää, mikäli se juhliminen kerran tuollaista on. Venäläisten voisi kuvitella olevan mitä parhainta juhlintaseuraa, suorastaan väsymätöntä sellaista. Luulen, että tuossa väsyisi kuka tahansa, vaikka olisi luonteeltaan kuinka railakas juhlijatyyppi tahansa.
Onko Venäjällä jotain vastinetta Suomessa vietettävälle Juhannukselle?
ei kannata edes puhua. Venäjä on nykyisin oikea Villi Länsi, vaikka pahimmat Jeltsinin ajan mafiajengit on jotenkin saatu aisoihin, ei todellakaan kokonaan, mutta päällisin puolin kuvaa on siistitty. Venäjä on erittäin turvaton maa, johon ei missään nimessä kannata omin päin lähteä seikkailemaan. En lähtisi itse Pietarin tai Moskovan kaduille kello 19 jälkeen, eivät lähde tavalliset venäläisetkään mielellään. Jos käydään siellä, liikutaan isäntien autoilla ja usein on henkivartija mukana. Maalaisjärki ei riitä, siellä rullataan usein ilmiselvät turistit vaikka päiväsaikaan. Miliisin puoleen eivät venäläiset itsekään mielellään käänny: enemmän luotetaan rikollisjengien suojeluun maksamalla lahjuksia, kuin miliisiin.
Tuo tosi huvittava hirvimetsästys oli kyllä kohdallani poikkeus, mutta miehet viedään usein karhumetsälle. Ukkoni on useinkin ollut kontiota kaatamassa, varsinkin Karjalan alueella.
Karhulla (vaikka sen nimeä ei saisikaan nyt mainita suoraan, kun on heräämässä talviunilta) on venäläisessä ajattelutavassa hyvin maaginen merkitys. Se on muinaisslaavien pyhä eläin, eikä ole sattuma, että se on nykyisin Venäjän symboli: vähän kömpelö, hassunnäköinenkin, jolle mielellään naureskellaan, mutta joka suuttuessaan on salamannopea ja sivaltaa armotta.
Venäläiset ovat aivan USKOMATTOMAN taikauskoisia. Merkkejä ja enteitä nähdään vähän joka asiassa. Osa niistä on meillekin tuttuja: mustan kissan tienylitys, perjantai 13. päivä on "pirunpäivä", suola-astian kaatuminen tietää huonoa onnea...mutta lisäksi on tosi paljon ennusmerkkejä, joita tulkitaan ilmasta, linnuista, puheista. Jos puheessa vaikka mainitaan sana "kuolema", venäläinen sanoo nopeasti: tphy-tphy-tphy vasemman olan yli - siis ikäänkuin "sylkäisee" ja tekee ristinmerkin torjuakseen pahan. Sama pätee muihin pahaenteisiin sanoihin tai merkkeihin, vaikkapa jos näkee tikut ristissä maassa. Kynnyksen yli ei tervehditä, ja jos lähtee kotoa ja huomaa unohtaneensa jotain, ei saa palata kynnyksen yli sitä hakemaan: pitää pyytää jotain tuomaan se ulko-ovelle, muuten saattaa sattua jotain pahaa sinä päivänä.
Kun muutetaan uuteen asuntoon, sinne pitää ensimmäiseksi viedä kissa, joka karkoittaa pahan. Jos kissaa ei ole omasta takaa, se lainataan joltain. Venäläisten elämä on tosiaan täynnä vanhoja uskomuksia, ja tuo vainajahenkien läsnäolo liittyy myös niihin.
Tyypilliset venäläiset häät muistuttavat suomalaisia, mutta ovat riehakkaammat. Vihille mennään avioliittopalatsissa tai kirkossa. Ortodoksinen vihkiseremonia on hyvin pitkä, mutta kaunis. Hääpari käy laskemassa kukat useimmiten Tuntemattoman sotilaan muistomerkille, jollainen löytyy joka kaupungista, ja kuvauttaa itsensä tavallisesti jollain kauniilla ja tunnetulla paikalla. Häistä pyritään tekemään mahdollisimman komeat ja juhlavat, ja uusrikkaat saattavat vuokrata kokonaisen hotellin ja limusiinin.
Perinteisiin venäläisiin maalaishäihin sisältyi monta rituaalia: ensiksi kosinta, joka tapahtui usein puhemiehen välityksellä. Puhemies oli usein sulhasen paras ystävä tai joku sukulainen. Häihin valmistauduttiin kuukausikaupalla, ja häitä edeltävänä iltana morsian kävi ns. morsiussaunassa yhdessä tyttöystäviensä kanssa. Siellä oli mukana myös ammattimainen itkuvirsien laulaja, joka surullisesti lauloi, miten tyttö joutuu jättämään rakkaan kotinsa ja menemään miehelään. Tarkoitus oli itkettää tyttöä ja saada hänet muistamaan miniän kova osa.
Saunarituaaliin liittyi myös neidonpalmikon leikkaus: naimisissa olevan naisen tuli aina peittää päänsä huivilla tai erityisellä koristellulla päähineellä.
Hääpäivän aamuna sulhanen tuli hakemaan morsianta ystäviensä kanssa, ja tuolloin kyläläiset yrittivät kaikin tavoin estää häntä keksimällä kaikenlaisia kujeita ja hankaluuksia matkalle. Lopulta kuitenkin aina nouto onnistui, ja vihkimisen jälkeen mentiin yhteiseen tulevaan kotitaloon, missä vanhemmat siunasivat parin ikonilla ja tarjosivat leipää ja suolaa tarjottimella.
Häät kestivät monta päivää, ja koko kylän väki osallistui niihin. Nykyisin tietysti vain sukulaiset, ystävät, työtoverit ja naapurit. Mutta vieläkin noudatetaan joissain häissä vanhaa tapaa "piilottaa morsian", ja sulhanen joutuu sitten etsimään hänet. Kun istutaan hääpöydässä, on tietysti ylimmän ilon ja riemun ja onnittelumaljojen vuoro. Usein erityinen luottohenkilö (tamada) toimii juhlamenojen ohjaajana ja jakaa puheenvuorot ja katsoo, että kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Pöydässä joku huutaa vähän väliä morsiusparille: Gorko! (kitkerää!), eli onko noin kitkerää olla naimisissä? Silloin pariskunnan pitää ehdottomasti suudella ja näyttää, ettei ole kitkerää vaan makeaa.
Ortodoksinen uskonto on todella hyvin salliva sellaisissa asioissa, joiden Suomessa ei katsota kuuluvan uskovaisille. Alkoholin käyttö on hyvä esimerkki. Suurissa juhlissa papit heiluvat aivan yhtä päissään kuin seurakuntalaisetkin, eikä sitä paheksuta, jos eivät Jumalanpalveluksen aikana ole sitä. Venäjällä on hyvin tunnettu kansanlaulu "Juoppo pappi", jossa hauskasti matkitaan ortodoksisen liturgian sävelkulkua:
"Juokaamme malja kaikelle sille ihanalle joka osaksemme on tulluuuut..Juokaamme malja!
Hei! Täytä jälleen lasi,
kiittää saat taivastasi!
Lahjaksi elämämme saatu on!
Ei tuota turmiota, liikaa jos et ota,
siis vielä pikku tilkka vodkaa vaan.."
Ortodoksinen kirkko on kuitenkin hyvin vanhoillinen esimerkiksi suhtautumisessa aborttiin, homoseksuaalisuuteen ja yleensä länsimaiseen kulttuuriin. Venäläiset ovat perusluonteeltaan uskovaisia, mutta heillä kirkossa käynnin aktiivisuus vaihtelee kuten meilläkin: jotkut käyvät vain suurina juhlapyhinä, jotkut pistäytyvät päivittäin, sytyttävät kynttilän eli tuohuksen ikonin eteen, suutelevat ikonia ja lausuvat mielessään lyhyen rukouksen, lähtevät sitten pois. Kirkot ovat avoinna ja suurissa kirkoissa on yleensä aina jossain liturgia menossa.
Ortodoksikirkolla on taas erittäin kunnioitettu ja korkea asema yhteiskunnassa neuvostovallan ateismin ja vainon jälkeen. Venäjän johtajat näyttäytyvät mielellään patriarkan seurassa ja osoittavat uskonnollisuutta julkisesti. Kirkko on voimakas kansallishengen ja yhtenäisyyden symboli, ja se on aina, neuvostoaikaa lukuunottamatta, ollut yhtä hallitusvallan kanssa. Lähes joka kodissa on ikoneita ja muita kristillisiä symboleita, ja kirkollisia juhlapyhiä, erityisesti Pääsiäistä noudatetaan.
Kysyit Venäjän kaaleista. Olen tosiaan tavannut monia, mutta kerron heistä vaikka huomenna tarkemmin. Joskus olen palstalla kertoillutkin Venäjän kaaleiden erityispiirteistä, jotka paljonkin poikkeavat Suomen kaaleitten tavoista.
Mutta nyt: hyvää yötä. Huomenna on aikainen herätys.
terkuin
Mirkku
No nyt vasta kerkesin tänne lukemaan ja kirjoittamaan; kiitos jälleen kerran tiedosta. Kuinkas siellä sujuu opiskelu?
Vielä taikauskosta: Vanhanaikaiselta tuntuu ajatella tiettyjä asioita esim. täällä Suomessa, vaikka kyllähän sitä taikauskoakin täällä on... Ehkä hieman pienemmässä mittakaavassa kuitenkin. Tosiaanko tämä kertomasi ulottuu koskemaan myös ns. nuorempaa polvea?
Tosiaan, sitten kun ehdit, niin haluaisin niistä Venäjän kaaleista kuulla sen verran, mitä jaksat kertoa.
Kiitos kysymästä, opiskelu sujuu vähän niin ja näin. Pari mielenkiintoista kurssia on meneillään, mutta olen vähän niinkuin jalka oven välissä - haen nimittäin koko ajan työpaikkaa, ja tänäänkin laitoin CV:n yhteen firmaan, missä olisi vientiassistentin vuorotteluvapaan sijaisuus. Kyllä se vielä tärppää, työkkärissäkin sanottiin, että pätevät idänkaupan ihmiset ovat hakusessa. Se on vain tämä ikä, työnantajat ajattelevat nähdessään paprut, että mikä harmaapäinen mummeli siellä vielä yrittelee, eivätkä tiedä näkemättä, millainen vauhtimimmi olen.
No vielä tuosta taikauskosta sen verran, että kyllä ne uskomukset hyvin vahvoja ovat, ainakin aikuisten ihmisten keskuudessa. Ihan nuorisosta en tiedä, kun hyvin vähän tunnen heitä, mutta luulisin, että kun tähänkin asti ovat merkit ja enteet siirtyneet perintönä, niin siirtyvät tästedeskin. Kotoahan ne opitaan, isovanhemmilta ja vanhemmilta.
Hauska sattuma: juuri kun Sinulle olin kirjoittanut noista häätavoista, venäläinen opettajamme tunnilla käsitteli juuri venäläistä hääperinnettä. Sain tilaisuuden tarkistaa, että on tullut annettua oikeaa tietoa, ja en ollut laittanut omiani. Sellainen tarkennus vain, että se kosinta suoritettiin nimenomaan sulhasen omaisten toimesta ja vielä niin, että kosiomatkalle tytön taloon lähdettiin talvisaikaan aamupimeässä, ettei kukaan näkisi ja laitettiin vielä aisakellojen tiuku kiinni, ettei kalkattaisi. Näin meneteltiin sen vuoksi, että jos tytön vanhemmat hylkäsivät kosinnan, ei kukaan saisi tietää häpeästä. Tytöllä ei entiseen aikaan juuri ollut sanomista asiaan, vaikka se tietysti riippui vanhemmista, antoivatko tytön sanoa sanansa sulhasen valintaan.
Mutta Venäjän kaaleista muutama sana. Olen tosiaan tavannut heitä, pääasiassa ravintoloissa, joissa ovat olleet esiintymässä ja ovat erittäin hauskaa porukkaa. Kaaleet tulivat Venäjälle 1600-luvulla Turkin ja Kaukasian kautta. Heitä ei vainottu, kuten länsimaissa: päinvastoin otettiin tervetulleina vastaan. Kuten tässä on jo moneen kertaan todistettu, venäläiset ovat aina juhlineet mielellään ja kokoontuneet yhteen, ja kaaleet oli kuin luotu viihdyttämään juhlissa, soittamaan, laulamaan, tanssimaan, povaamaan (venäläiset rakastavat povaamista vielä tänäkin päivänä ja harjoittavat sitä myös keskenään) ja myymään erilaisia tuotteita markkinoilla. Jopa niin oli, että venäläisen maalaisväestön mielestä markkinat ilman mustalaisia olivat rankan köyhä tapahtuma.
Kaaleet eivät vaeltaneet perhekunnittain, vaan suurina karavaaneina Venäjän arojen halki. Muuten elämä oli samanlaista leirielämää kuin Suomessakin ja muualla: leiriydyttiin veden partaalle, ja naiset lähtivät sieltä aina lähikyliin ja -kaupunkeihin tienaamaan elantoa kävelemällä ja kaupustelemalla ja povaamalla.
Keisarinna Katariina Suuren suosikki kreivi Grigori Orlov kuuli 1700-luvun puolivälissä Pietarissa, että eteläisiin maakuntiin on saapunut värikäs ja outo kansa, jolla on laulun ja soiton lahja. Kreivi Orlov kiinnostui niin asiasta, että matkusti itse paikan päälle ja toi tullessaan Pietariin ensimmäisen mustalaisorkesterin, jota johti legendaarinen kitaristi Dmitri Sokolov (Sokol = haukka; Sokolov = haukansukuinen). Tästä alkoi kaaleitten ura ravintolamuusikoina Pietarissa ja Moskovassa.
Upeita mustalaisravintoloita perustettiin Pietariin ja Moskovaan. Niihin mentiin nimenomaan kuuntelemaan musiikkia ja katsomaan tanssia. Mustalaisravintolat olivat äärettömän kalliita, ja niissä kävivät vain aateliset ja varakkaimmat porvariston jäsenet. Ruhtinas Felix Jusupov, joka kuului Venäjän rikkaimpaan aatelistoon, on muistelmissaan kuvannut hyvin mustalaisravintoloiden maagista tunnelmaa ja sanoo, että "Laulun, tanssin ja salaperäisten mustalaisnaisten luoma tunnelma sekoitti tunteen ja järjen. Monet, jotka olivat tulleet pistäytymään vain hetkeksi, jäivät sinne vuorokausiksi ja menettivät satumaisia summia."
Ei ollut mitenkään tavatonta, että venäläinen aateliston mies rakastui mustalaisnaiseen ja halusi tämän vaimokseen. Kuten ruhtinas Jusupovkin kuvailee, eivät mustalaisnaiset suvainneet minkäänlaista lähentelyä, ellei siihen liittynyt avioliittolupaus. Jos näin kävi, ei se herättänyt kummankaan perheessä mitään paheksuntaa. Mutta valinta oli tytön: vaikka vanhemmat periaatteessa sopivat liitoista, ei tyttöä pakotettu naimisiin venäläisen kanssa, ellei hän itse halunnut. Mutta monissa vanhoissa venäläisissä aatelissuvuissa on mustalaisverta. Itse suurella kirjailijalla kreivi Leo Tolstoilla oli nuoruudessaan aviottomia lapsia kahdenkin eri kaaleen naisen kanssa.
Kun Lokakuun vallankumous puhkesi, lakkautettiin tietysti myös kalliit mustalaisravintolat - kellään ei enää ollut varaa käydä niissä. Neuvostovallan alkuajat olivat hyviä Venäjän kaaleille: perustettiin romanikielisiä kouluja ja romanikielisiä lehtiä ilmestyi, maailman ainoa ammattimainen mustalaisteatteri Romen perustettiin Moskovaan. Stalin kuitenkin lakkautti koulut ja lehdet: hänen mielestään romaneita ei voinut lukea mihinkään kansalliseen vähemmistöön, koska heillä ei ollut omaa maa-aluetta. Kaaleilta kiellettiin vaeltaminen ja hevosten pitäminen ja heidät asutettiin maaseudulle erityisiin kolhooseihin. Kuitenkaan kaaleisiin ei missään vaiheessa kohdistunut sellaista vainoa kuten juutalaisiin, vaan heidät pikemminkin "unohdettiin". Sama käytäntö jatkui koko Neuvostoliiton ajan. Nykyisin on taas perustettu mustalaisravintoloita, jotka ovat hyvin loisteliaita ja kalliita, esim. ravintola Demidov Pietarissa. Kuitenkin suuri osa Venäjän kaaleista elää kurjuudessa ja kaupunkien laitamilla, kuten muuallakin Itä-Euroopassa. Myös aikaisemmin tuntematon rasismi on tullut kuvaan: äärinationalististen liikeiden kasvun myötä ovat myös kaaleet saaneet tuntea kovia otteita.
Sitten vähän tavoista. Venäjän kaaleilla puhtaus on myös hyvin tärkeää, käsien ja vaatteiden puhtaana pito, mutta sitä en tiedä, erottavatko he keittiössä puhtaan ja likaisen yhtä tarkoin kuin Suomessa. Epäilen, jo päätellen asumusten kurjuudesta. Myöskään nuorten yhteenmeno ja uusien lasten tulo ei ole häpeän alainen, vaan täysin avointa. Aiemmin vanhemmat päättivät nuorten yhteenmenosta ja tytöstä saatettiin maksaa ns. morsiusmaksu. Vanhempien mielipidettä kysytään vieläkin, mutta valinta on vapaaehtoinen. Joka tapauksessa häitä juhlitaan kummankin suvun voimin, ja venäläiseen tapaan useita päiviä.
Palstalla oli joku aika sitten puhetta ns. vanhojen neuvostoista. Tämä tapa on tosiaan säilynyt Venäjällä, ja neuvostosta käytetään nimeä Kris Romano. Sen päämiehenä, ja samalla koko alueen päämiehenä toimii ns. vajda, joka on iäkäs, varakas ja yleisesti kunnioitettu mies. Vajda ratkaisee viime kädessä kaikki kiistakysymykset ja hoitaa suhteet viranomaisiin ja yleensä valtaväestöön. Myös vanhemmat naiset voivat kuulua neuvostoon ja heidän sanansa painaa ratkaisuissa.
Venäjän kaaleen naiset pukeutuvat erittäin värikkäästi. Hame on värikästä silkkiä tai puuvillakangasta ja siinä on röyhelö helmassa. Alushameita on yleensä useita. Röijy on helmasta samanmallinen kuin Suomessa, mutta kirjavaa kangasta, ilman pitsejä ja kaula-aukko voi olla hyvin paljastava, hihat ovat kapeahkot, mutta hihansuista leveät. Mitään vaatteisiin pukeutumisikää ei ole, pienemmätkin tytöt pukeutuvat samalla tavoin.
Miehillä on perinteisesti mustat housut, värikäs silkkipaita leveine hihoineen, koristellut tai mustat saappaat ja musta lierihattu. Sekä miehillä että naisilla on runsaasti koruja, mikäli varat sallivat. Miehillä on talvella usein komeat susiturkit ja turkishatut.
Tässä nyt vähän näistä kaaleista. Kysy lisää, jos jotain jäi epäselväksi.
terkuin
Mirkku
Taas kerran paljon kiitoksia vastauksista. Yritin etsiä aiemmin tietoa Venäjän kaaleista jostain, mutta enpä oikein löytänyt mitään sellaista mitä olisin kaivannut. Tästä sain kuitenkin kaipaamiani tietoja. Omaksi iloksi nämä toki tulevat, mutta ilo se on kuulkaas pienikin ilo!
Niin se tosiaan taitaa olla, että ikään kiinnitetään työmarkkinoilla turhan paljon huomiota. Eräänlaista ikärasismia siis, voisi varmaan sanoa. Niinhän se monesti on; joko sitä on liian nuori, tai sitten päinvastoin liian vanha. Minusta pitäisi olla yhdentekevää onko hakija nuori vai vanha, mikäli hänellä on muuten täydet edellytykset tehdä kyseistä työtä. Mutta kuten sanoit; kyllä se vielä tärppää. Pidähän lippu korkealla tuossa työnhaussa vain!
Työnhausta tuli mieleeni eräs asia, jonka joku aika sitten kuulin ollessani työkkärissä asioimassa (=valittelemassa sitä, että kun olen niin ja niin monta hakemusta laittanut, eikä mistään kuulu mitään) eräs virkailija kertoi, että joskus työpaikat laittavat ilmoituksia vain siksi, että näkisivät, ollaanko alasta/työstä kiinnostuneita, ja onko töihin tunkua. Virkailijan mukaan monet firmat tekevät näin aina välillä. No, onhan niitä joukossa sellaisiakin työpaikkailmoituksia, jotka on laitettu ihan "tositarkoituksella".
Kävelin juuri yhteensä noin tunnin verran käydessäni kylässä tuossa jonkun matkan päässä. Luulin, että ilma on yhtä lämmin kuin päivällä (aurinko nimittäin totta vie lämmitti päivällä!) mutta olikin jo alkanut pakastaa. Vähänlaisesti, mutta kuitenkin. Olihan siinä tietysti se hyvä puoli, että ei tarvinut kävellä niiin hitaasti ja varovasti varoen hameen helmoja. Niitäkin on tympeä ruveta puhdistelemaan loskan ja kuravellien jäljiltä.
Päivällä leivoin kääretorttua, kun ei muutakaan tekemistä ollut. Saatiin sitten täällä suut makeaksi, piristihän sekin päivää kummasti. Huomenna voisi tehdä oikein jonkun herkullisen ruuan, ehkäpä sellaisen, jota harvemmin tulee valmistettua. Vaihtelu virkistää, eikös sitä niinkin sanota?
Minkäslaiset ilmat siellä etelässä on ollut? Eräs tuttavani hyppäsi juuri hetki sitten etelän junaan aikomuksenaan olla aamulla perillä. Pitäisi itsekin tulla käymään siellä päin tässä joku kaunis päivä, mutta epäilen, että taitaa mennä kesään saakka. Tässä on nyt niin paljon muuta työn alla, että oikein pitkällä ei kerkeä pistäytyä sitten millään, vaikka kova hinku kyllä olisi.
Jaa-a, mitähän sitä sitten seuraavaksi kysyisi? Paljon on tietysti sellaista, mitä en vielä tiedä. Pää tuntuu nyt niin tyhjältä, ettei tule mieleen ensimmäistäkään kysymystä... Voithan tietysti kertoa, mitä mieleen tulee Venäjästä, venäläisistä ja venäläisyydestä. Saan sitten tilaisuuden sivistää itseäni samalla, kun koneella käyn. Ja tietysti kirjoita ihmeessä muutenkin, kun kerrankin on käynnissä keskustelu näin leppoisissa tunnelmissa, eikä sitä ainaista saikkaamista turhanpäiväisten asioiden kanssa.
Nyt taidan lähteä iltapuuhiini ja sen jälkeen nukkumaan. Sen verran väsyttää jo nyt, vaikka ilta on vasta nuori ja meno varmaan jossain parhaimmillaan. Hyviä öitä!
ihan lyhyesti jutun, joka hyvin kuvaa venäläisiä naisia. Olen sen jo joskus aiemminkin kertonut palstalla. Eräs hyvin pätevä venäjänopettajani, joka on naimisissa suomalaisen miehen kanssa, kertoi, että kun hän vietti ensimmäistä jouluaan Suomessa, hän aitovenäläisen naisen tavoin odotti saavansa mieheltä joululahjaksi turkin. Mutta mies lahjoittikin sukset! Tämä Irina oli jouluaattona purskahtanut itkuun nähdessään lahjansa ja nyyhkinyt koko joulun. Hän sanoi, että myöhemmin oppi arvostamaan lahjaansa ja pitää hiihtämisestä, mutta on edelleenkin sitä mieltä, että naiselle kuuluu lahjaksi turkki tai korut. Olen kyllä aivan vilpittömästi samaa mieltä.
Vastaan huomenna tarkemmin, hyvää yötä minunkin puoleltani.
t. Mirkku
Jo on mahtanut olla järkytys saada sukset lahjaksi, kun onkin odottanut jotain aivan muuta. Eipä sillä; kernaasti sitä itse kukin saisi lahjaksi turkista tai/ja koruja.
sinulla fictiota on, mutta ei sinusta kyllä kirjailiaa tule. Narratio, vielä näinkin pitkän ajan jälkeen . .no jaa.
Tuo kaikki on kyllä faktaa, ei fiktiota. Siis k:lla.
t. Mirkku
taas erittäin komeata tekstiä, jota lukee suurin mielihyvin. Kiitos täältäkin.
H. (Joo, matalalentoa taas koko viikko, EN silti unohda Erofejevia :-)
Eräs suomalainen porukastamme otti kuvan siitä tilanteesta, kun iso mieslauma epätoivoisesti työntää autoa siinä kuravellissä saappaiden laitoja myöten. Kuva suurennettiin ja laitettiin työpaikan seinälle otsikolla: "Näin markkinatalous etenee Venäjällä."
Itse tutkin nyt Anna Ahmatovaa, josta pitäisi väsätä essee. Odottelen inspiraatiota, kyllä se siitä muotoutuu. Ehkä lasillinen punawiiniä auttaisi, yleensä silloin syntyy parhaimmat analyysit.
t. Mirkku
Tuli niin mieleen omat häät kun puhuitte venäläisten häistä, se oli pääsiäinen 7.4 kun meidät vihittiin. ei meitä ollut kuin me kaksi, pianolla soitettii rainbow.. harmittaa vain se kun ei otettu kuvia, mutta muistossahan tuo elää.
Kiitos jälkkäri repsusta. lisää vaan
pittää mennä juomaa lisää kahvia ja sitte lääkärii, kuullaa myöhemmi lisää
Muistothan ne ovatkin kaikista kultaisimmat, ellei valokuvia ole.
Voi että olen hyvällä mielellä, kun ulkona paistaa aurinko pitkästä aikaa. Lämpötila on suunnilleen nollassa.
Tässä olisi aluksi venäläisyyteen liittyen tällainen venäläinen kinuskikakku.
Siihen tarvitaan kolme pyöreää kakkupohjaa (tai tietysti voi olla muunkin mallisia, mutta pyöreänmallinen kakku taitaa olla se ihan "oikeaoppinen" versio tästä) ja kostukkeeksi sitruunamehua.
Täytteisiin
6 dl kuohukermaa
2 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
50 g voita
vadelmahilloa
Keitä kuohukermaa sokerin ja vanilliinisokerin kanssa hitaalla lämmöllä välillä sekoittaen, kunnes se sakenee. Jäähdytä hieman ja sekoita joukkoon notkea voi.
Kostuta pohjat sitruunamehulla. Liata väleihin vadelmahilloa ja kokoa kakku. Levitä valmis kinuskitäyte pinnalle ja koristele halutessasi esim. kermalla.
Kermaahan voi vaahdon muodossa laittaa kakun väleihinkin.
Laitan tähän myös ihan normaalin ruuan reseptin, josta itse ainakin pidän. Tämä muuten liittyy Mirkun erääseen toiseen kiinnostukseen; Lappiin. Kyseessä on poromiehen loota, johon tarvitaan...
5-6 perunaa
1 sipuli
250 poronkäristyslihaa
3 dl lihalientä
ripaus mustapippuria
Viipaloi kuoritut perunat ja hienonna sipuli. Lado puolet perunaviipaleista uunivuokaan. Lisää vuokaan sipulisilppu ja poronkäristysliha, sekä viimeiseksi loput perunaviipaleet. Mausta pippurilla. Lisää lihalientä niin paljon,että perunat pahimmoilleen peittyvät. Paista laatikkoa 225 asteessa noin tunti.
Annos riittää 4-6 hengelle riippuen tietysti siitä, millaisia annoksia kukin syö.
Kävin vasta nyt tuolla reseptiviestilläsi, ja täytyy sanoa, että usein olen laittanut tuota venäläistä kinuskikakkua ja se on aina mennyt kuin kuumille kiville. Tosi herkullinen, oikea kaloripommi!
Laitan Sinulle huomenna tietoa venäläisistä perinneruuista ja samalla pari reseptiä.
t. Mirkku
mulla on edessä kiireiset viikkot niin en pääse tänne nin usein, tuun sit lukemaa näitä kirjoituksia, eikö olekkin Mirkku ihanaa kun ollaan saatu lisää hyviä kirjottajia Maru esim.
Pakko oli ottaa tälle ja huomiselle päivälle pyykkitupa että voin pestä kaikki verhot ym. kohta pitää mennä tyhjentää kone ni ajattelin tulla väliaikana tänne viettää aikaa kun en voi enää siivoillakkaa, täälähän on tunti vähemmän ku sielä mutta silti aika myöhäistä. Aamusta alkaa kova rumba siivous rumba ja pakkaus rumba jippijaejee!! ja jos ihmettelette huonoa kirjotustani ni syy on tämä minun läppäri en osaa käyttää tätä vielä niin hyvin. mut hyviä öitä
Kirjoitat aina kun kerkeät, hoidat ensin ne tärkeimmät siitä pois alta. Minun pitäisi lähteä ostamaan digiboksia, että voisi katsoa silloin tällöin jotain televisiosta... Tuo televisio on tuossa maannut jo ties kuinka kauan, mutta mitäpä sillä on virkaa kun ei se ilman boksia näy kuitenkaan.
Siivoillut olen täällä itsekin, mutta vielä minua odottelisi pyykkivuori... Ikävä kyllä. Sitäkin kertyy vain yllättävät määrät, pakkohan niitä on sitten pestä pois.
Tänään ei ollutkaan niin aurinkoinen ilma kuin eilen, harmi vaan. Mittarikin näyttää pakkaslukemia. Saapahan sitä sentään raitista ilmaa, kun tuonne lähtee kävelemään, jos ei muuta.
Alkuperäinen tarkoitus oli, että olisin lähtenyt tänään Haaparantaan sukulaisteni kanssa. Peruin kuitenkin päätökseni kun kuulin, että armaat sukulaiseni ovat poikkeamassa joka ikiseen tuttuun taloon matkan varrella. Minä nimittäin haluaisin kernaasti olla kotona ennen puoltayötä tai kello kolmea; tuttuja ja vieraitakin on välillä oikein mukava nähdä, mutta juuri nyt en ole sillä tuulella että jaksaisin odotella kotiinpääsyä.
Tuli mieleen tuosta kun sanoit, ettet pysty enää myöhäisen ajankohdan vuoksi siivoamaankaan, tuo naapurin emäntä. Hänen mielestään tässä talossa ei ilmeisesti saa edes kävellä rappukäytävässä. Nimittäin kun eilen illalla hieman kello 23:00 jälkeen tulin kotiin, aukaisi naapuri ovensa ja tokaisi, että "tänne on jo hiljaisuus tullut niin älä viitsi rampata tuossa." Pyysin mitä kohteliaimmin anteeksi tältä rouvalta, vaikka aivoon rupesi ottamaan. Itsekään en kuule tähän asuntoon, jos joku tuolla rapussa hiipparoi - oli se sitten yö tai päivä. Ja itse tosiaan tassuttelemalla tulin ylös, etten vain häiritsisi ketään. Ilmeisesti tämä naapuri sitten vahtaa ovisilmästä ihmisten menoja ja tuloja, kun ne kerran niin tarkkaan tietää.
Se on aina noiden uusien laitteiden kanssa, totutteleminen ja opetteleminen. Pelkään jo valmiiksi rikkovani sen tuliterän digiboksin sitten kun sen tänne saan. Tosin on minulla täällä laittaja, ettei itse tarvi alkaa välttämättä värkkäämään jos ei ihan pakosta halua. No, ohjekirjan avulla sitä varmaan selviää... Onneksi kännyköiden kanssa ei ole tuollaista, ainakaan minulla. Samaa merkkiä kun ostaa ja vaikka uudempaa mallia, niin perusperiaate on sama, eikä siksi tarvi ohjekirjoja...
Olen yrittänyt löytää röijyntekijää, mutta eipä sitä tunnu löytyvän. Olen helisemässä: kankaita minulla olisi, mutta mikäs hyöty niistä minulle kaapissa on? No, ehkäpä se ompelijakin tässä löytyy jossain vaiheessa kun vain jaksaa etsiskellä.
Taidanpa laittaa itseni kuntoon ja lähteä ostamaan sitä digiboksia, jos sitä illalla vaikka jotain näkisi katsella.
NÄKKYY TULEVA SAMASTA NUMEROSTA DD
Venäläinen kinuskikakku on täälläkin päässä kyllä tehnyt kauppansa, vaikka sitä olisi valmistanut millä mitalla... Hyväähän se on, ei sitä käy kieltäminen. Vaan runsas syöpöttely vaatii liikuntaa seurakseen.
Suo anteeksi, mutta taidatpa erehtyä. Ei ole mahdollista, koska tällä keskustelulla on muitakin osapuolia kuin minä.
Heräsin tänään vähän aikaisemmin ja söin jo aamupalankin, vaikka yleensä nukun pitkälle aamupäivään. No jospa sitä vielä unta saisi :)
En ole käynyt täällä taas pariin päivään, lueskelin hieman noita aiempia aiheita, en ihan kaikkia mutta joitain.
Mitäs teille tänne kuuluu? Onko mitään uutta ? Saitteko Marus jo sen digiboksin? Minä itse olen ihan tohvelo noiden elektronisten laitteiden kanssa, ihme etten ole vielä saanut omaa tietokonetta sekaisin :)) heh..
Tuosta venäläisesta naisesta, Irinasta, niin kyllä olisin minäkin hänenä pettynyt, jos sukset olisin saanut.
Etenkään kun en hiihdä.. Minusta on kiva saada koruja, hajuvettä, nättejä vaatteita tms.
Oltiin kreikassa venäläisen miesystäväni kanssa, niin hän oli jo ostamassa minulle turkkia :) nätti se olisi ja sellaisen haluaisin, mutta kun ei suomalaiset pidä turkkia ja katsovat varmaan kieroon jos sellaisen vetäisi päälle. Vaikka ei pitäisi muiden mielipiteestä veisata, mutta silti. No kalliitahan ne olivat, mutta kenties sitten ensi kerralla ;)
Pitäisi varmaan rekisteröidä nimimerkki, kun minulla ei kovin yksilöllistä nimimerkkiä ole, tai siis kuka vain voi käyttää tätä ja kirjoitella "nimissäni" kaikkea..
Tuo naapuri josta kerroitte.. En pidä yhtään tuollaisista ihmisistä , jotka kyttäävät. Jollain lailla säälin heitä, jos ei oikesti ole muuta tekemistä kuin kytätä toisten menoja ja tuloja. Tuollaisia on joka paikassa, valitettavasti, tai ainakin joka kunnassa.
Eräänä yönä ystäväni olivat tulossa kotiin, varmaan juhlimasta tms. Heidän naapurissa asui mummo joka aina kyttäsi kaikkea mahdollista mikä vain liikkuu, ja he olivat tietoisia tästä. He oikein kävelivät rappukäytävässä sukkasillaan silloin yöllä, jotta kukaan ei kuule heidän tuloa ja olivat muutenkin hiljaa, etenkin tämän mummon takia.
No pian oli sitten heistä tehty valitus, että "tähän ja tähän aikaan näin monta henkilöä melusi" jne. Eli oli varmaan ovisilmästä katsonut ja kirjoittanut muistiin kaiken. Voivoi..
No mutta jos tästä menisi vielä hetkeksi nukkumaan :) kirjoittelen myöhemmin lisää.
millaisia lahjoja naiselle pitää ostaa. Ei takuulla erehdy antamaan suksia! Onneksi oma ukkoni on hyvinkin venäläinen ajattelutavaltaan, myös tässä mielessä. Mutta hänessä onkin puolalaista verta, eli on osaksi slaavi. Hys! tämä ihan meidän kesken, hän ei kestä siitä mainitsemista. Mutta huvittavaa on se, että kun aikanaan ennen lapsia reissasimme maailmalla, kaikki kaupustelijat ynnä muut kutsuivat häntä "Mr. Polish". Se jotenkin näkyy päältä. Joskus hän sai raivarin ja näytti Suomen passia: mutta ei auttanut. Häntä kutsuttiin polakiksi.
Noista turkiksista...kyllä Suomessakin nähdäkseni käytetään turkiksia. Eivät tosiaan nuoret, mutta keski-ikäiset ja vanhemmat. Itse käytän juhlavammissa tilaisuuksissa, mutta arkena keinoturkkia, joka on kevyempi ja käytännöllisempi. Jokaisella pitää olla vapaus määrätä itse oma tyylinsä, ja niin kauan kuin turkistarhaus on laillista, ei ole syytä välittää muiden mielipiteistä.
Venäjällä turkki on ihan must. Ihmistä arvioidaan erittäin paljon pukeutumisen ja muun ulkoasun mukaan. On olemassa venäläinen sananlasku: "Otetaan vastaan puvun mukaan, hyvästellään käytöksen mukaan." Jos menee vierailulle johonkin liikeyritykseen tänä päivänä, venäläiset arvioivat nopealla vilkaisulla miehen kohdalla kellon, naisten kohdalla korut ja turkin. Moskovassa ja Pietarissa kulkevat naiset todella upeissa turkeissa helmat maata viistäen. Sitä voi pitää turhuutena, mutta näin asia vain on. Venäläiset ovat kautta historiansa rakastaneet koristeellista ja kaunista pukeutumista. Neuvostoaikana piti pitää niitä rättejä, mitä kaupasta yleensä sai, mutta nyt on toisin. Ja sen huomaa.
Eikä minun mielestäni kauniissa pukeutumisessa ole mitään pahaa. Keneltä se on pois? Suomalaiset pukeutuvat vaatimattomasti, usein harmaastikin, koska eivät halua erottua muista. Itse suosin mahdollisimman koristeellista ja värikästä tyyliä ja tulen aina hyvälle mielelle, jos näen persoonallisesti ja värisilmää käyttäen pukeutuneen ihmisen.
t. Mirkku
No hei,
En olekaan kerennyt kirjoittaa tänne taas ennen kuin nyt... Oli eilen sukulaisia syömässä, mukava laittaa ruokaa kun on paljon syöjiä. Siihen päälle keitin sitten vielä kahvin ja tarjoilin wiener-pullia...
Tänään sitten marssin erääseen putiikkiin ostamaan silitysrautaa. Myyjältä tiedustelin MAHDOLLISIMMAN halpaa rautaa, jolla kuitenkin voi silittää. Myyjähän luonnollisesti yritti tyrkyttää minulle jotain mahdollisimman kallista, päinvastaista siis kuin hain... Päädyin satasen raudan sijasta halvempaan versioon, joka kuitenkin toimii.
Kyllähän minä sen digiboksin sain jo laitettua... Meinasi kyllä kertaalleen jo mennä hermot, kun en hokannut mistä homma kiikasti. Kaukosäätimestä oli lähtenyt pattereiden suojus irti ja toinen patteri irronnut... No, eihän se asennus lähtenyt normaalisesti pelaamaan... Mies siinä sitten sanoi että jos vaikka katsot ne patterit... Niinhän se sitten olikin.
Korut, parfyymit, vaatteet ja muut vastaavat ovat kyllä sellaisia "tyypillisiä" naisihmiselle varmoja lahjoja... Vaatteita nyt saattaa olla kenenkään hankala ostaa yksinään, jos ei toinen vihjaise että tuota ja tuota. Maku kun saattaa olla osin niin laaja - tai niin suppea - että väärä valinta voisi aiheuttaa pettymyksen. Ajatushan se kuitenkin tärkein on, sehän meidän pitäisi muistaa näissä jutuissamme...
Kyllähän täällä Suomessakin pidetään turkkeja, mutta ehkä se on yleisempää vanhemmalla väellä... Mutta minusta turkki on kaunis kenen tahansa päällä, kunhan sen vain osaa kantaa oikein. Ja kyllähän se on lämmin. Pitäisi itsekin saada kunnon takki ensi talveksi (=turkki) kun nämä villatakit kaikissa kristalleissaan ei paljoa lämmitä.
Flunssa teki tulonsa nyt sitten minulle... Kurkku on aivan uskomattoman kipeä, ja muutenkin nuhainen olo. Toivottavasti tämä ei ainakaan pahene tästä! Se vielä puuttuisi että tulisin kipeäksi, vaikka nythän ne taitaa kaikki virukset olla liikkeellä kun kevät tulee...
Mietin myös tuota nimimerkin rekisteröimistä. Ehkä jossain vaiheessa teenkin niin... Mutta minun viestini ainakin tunnistaa siitä, että en kyllä suukopua rupea täällä kenenkään kanssa pitämään. Tai kirjoittelemaan mitään henk. koht. loukkauksia kenestään...
Jotkut ihmiset kai sitten ovat niin tekemisen puutteessa, ettei ole muuta virkaa kuin vahdata ovisilmän vieressä yötä päivää... Tuolla Etelä-Pohjanmaalla asuessamme yhdessä kerrostalossa samassa kerroksessa asui semmoinen vanhempi pariskunta. Aina kun tulin töistä, niin johan sieltä kuului oven takaa että "Nyt tuli naapurin emäntä töistä" tms. Välillä se nauratti, välillä ärsytti. Enimmäkseen säälitti.
Täytyy katsoa vielä tuo Mirkun viesti, kirjoittelemisiin!
Totta: täällä pukeudutaan monesti jopa aivan harmaasti. Eipä sillä, onhan se harmaa värikin aina välillä muodissa... Mutta on aika yksitoikkoisen näköistä, kun talvenkaan aikana ei paljoakaan näe näitä "väriläiskiä". Kovin mustaa ja ankeaa on, jos ei ole luntakaan...
Ilmeisesti Baltian maissa on tiettyä "venäläisyyttä" myös näissä pukeutumisasioissa... Siellä nimittäin näkyi olevan turkit kaikilla parikymppisestä ylöspäin... Ainakin suurimmalla osalla! Pukeutuminen oli myös muuta kuin tätä, mitä Suomessa näkee. Ulkonäkö oli tärkeää... Jotkut voisivat ajatella tuota turhamaisuutenakin.
Nyt täytyy kyllä taas rientää, mutta kuullaan... Kerrohan Mirkku niistä venäläisistä perinneruuista ja ruokakulttuurista, kunhan ehdit.
Venäläinen keittiö on mielestäni maailman parhaimpia. Olipa onni, että se neuvostoaikanakin säilyi kodeissa, vaikka aineksia oli hankalasti saatavilla ja ravintolaruoka oli surkeaa sotkua. Onneksi nykyisin pääsee nauttimaan Venäjälläkin taas perinteisen venäläisen keittiön herkuista. Muuten: Oulussa on venäläinen ravintola "Zakuska", ehkä tiedätkin, siinä ihan lähellä rautatieasemaa, kun Asemakadulta käännytään oikealle, kadun nimeä en muista. Testasin sen ihan hiljattain, helmikuussa, kun kävin Oulussa. Muuten hyvä, sisustus oli tosi kiva ja tunnelmallinen, mutta pelmeneistä eivät ymmärrä mitään. Kokeile joskus.
Venäläinen ruokapöytä on uskomattoman runsas. Ensiksi nautitaan alkupalat (zakuski). Niitä on vaikka minkälaisia: venäläistä silliä, kypsennettyä kalaa majoneesilla ja vihanneksilla koristettuna tai hyytelöitynä, hyytelöityä naudankieltä, erilaisia salaatteja,marinoituja sieniä, piirakoita. Erityisen kuuluisa on ns. Salaatti Olivier, joka on italiansalaatin tapainen, mutta runsas kauniisti koristeltu keko. Itse koristelen tuon salaatin asettamalla reunoille kokonaisia keitettyjä kananmunia pystyyn, päähän tomaatista koverrettu "lakki" ja siihen majoneesista pieniä pilkkuja,jolloin kananmunat muistuttavat kärpässientä. Huipulle persiljaa. Lohta ja erilaisia leikkeleitä, samoin hyvää tummaa leipää on tarjolla. Zakuskalajeja voi olla toistakymmentä. Hyvin suosittu zakuskalaji on pitkittäin leikattuja suolakurkkuja juoksevan hunajan ja smetanan kanssa. Maistuu ihanalta!
Toisena ruokalajina on usein keitto tai pelmenit. Keitot ovat runsaita ja sakeita, ne ovat Venäjällä aina olleet suosikkiruokaa, ja ne syödään tumman leivän tai piirakoiden kanssa. Venäläinen kaalikeitto tai hapankaalikeitto on klassikko. Tarjoan itse useimmiten toisena ruokalajina pelmeneitä, jotka ovat pieniä täytettyjä taikinanyyttejä, jotka pakastettuina keitetään hyvässä lihaliemessä ja tarjoillaan kulhoista etikkatilkkasen, voisulan ja smetanan kanssa. Pelmenit voi täyttää lohella, sienillä tai muulla mieleisellä tavalla, mutta itse täytän ne aina lampaanjauhelihalla, johon on sekoitettu runsaasti valkosipulia,yrttejä ja sieniä. Pelmenitaikina kaulitaan paperinohueksi, siitä otetaan hyvin pienellä muotilla (esim. snapsilasilla) pieniä ympyröitä, laitetaan nokare täytettä ja nipistetään reunat kiinni haarukalla. Pakastetaan kerroksittain, voipaperia kerrosten välissä, niin eivät pääse jumittumaan kiinni. Sitten ennen tarjoilua keitetään lihaliemessä (mieluiten häränhännistä keitettyä) ja tarjoillaan edellä kuvatulla tavalla.
Varsinaisena pääruokana voi olla uunipaisti lisukkeineen, pihvit tai kanaa. Näitä on hyvin monenlaisia, mutta asiaan kuuluu aina lisukkeet: voisulassa keitettyjä vihanneksia, paistetut sipulit, marinoituja kasviksia. Sienet ovat hyvin suosittuja Venäjällä ja kaikki venäläiset ovat innokkaita sienestäjiä. Joten sienimuhennos pääruuan kanssa on aina menestys.
Jälkiruokana suositaan mahdollisimman makeita herkkuja. Tarjolla voi olla suuri jäätelömalja, johon on pistelty keksejä ja karamelleja tai jäiset karpalot kuuman kinuskikastikkeen kanssa, tai juuri tuo ihana kinuskikakku.
Venäläinen arkiruoka koostui ennen pääasiassa puuroista ja keitoista. Myös piirakat: kaali-, sieni-, kala- ja lihapiirakat olivat hyvin suosittuja. Nykyisin syödään tietysti monipuolisemmin, mutta nuo venäläisen arkikeittiön perusherkut ovat säilyneet. Meikäläisiä kaalikääryleitä vastaavat "golyptsy" eli "kyyhkyset". Kaalipiirakassa ja -keitossa pätee venäläinen sananlasku: hyvän emännän tunnistaa siitä, miten ruskeaksi hän malttaa kypsentää kaalin.Kaali ei siis saa olla vihreää, puoliraakaa, vaan se pitää kypsentää voissa ja öljyssä sipulin kanssa täysin ruskeaksi, lisään aina mukaan meiramia ja tummaa siirappia sekä lihalientä. Venäläiset piirakat nautitaan voisulan ja smetanan kanssa.
Blinit ovat venäläisen keittiön parasta antia. Ne ovat erityisesti laskiaisruokaa: muinaisslaavilaiseen pakanalliseen perinteeseen kuului juhlistaa auringon esiintuloa paistamalla auringonmuotoisia blinejä. Nykyisin blineillä juhlitaan paastoon laskeutumista: liharuuat on tuossa vaiheessa jo kielletty, joten blinit syödään mädin, kylmäsavulohen, sienisalaatin, voisulan, sipulisilpun ja smetanan kanssa.
Liharuuista suosittuja ovat myös shaslikit, eli eteläisistä tasavalloista lainattu ruoka. Vartaisiin pujotellaan lammasta, naudanfilettä tai possua, väleihin herkkusieniä, tomaatinlohkoja, sipulia, munakoisoa. Marinoidaan ja grillataan, lisukkeeksi valkosipuliperunat tai paistetut perunat. Kanaruuista ehkä tunnetuin on Kiovan kotletit. Ne tehdään nahattomista broilerin rintaleikkeistä, jotka nuijitaan, ja joiden väliin laitetaan valkosipulilla ja persiljalla maustettuaa voita. Rintafileet kiedotaan tiukaksi kääröksi, kieritellään vehnäjauhoissa, sitten vähän vatkatussa kananmunassa ja vielä korppujauhoissa ennen paistamista.
Ehkä herkullisin venäläisistä piirakoista, kaalipiirakan ohella, on lohipiirakka (kulebjaka). Siinä on monta kerrosta: keitettyä riisiä, keitettyä kananmunaa, nahaton hunaja-konjakkimarinoitu lohifilee ja sakea sienimuhennos. Koko komeus asetellaan voitaikina-alustalle ja peitetään voitaikinakannella, pohjaan jätetään reunoja sen verran, että ne pystyy kääntämään kannen päälle. Päälle taikinasuikaleista ristikko, ja haarukalla napsitaan reikiä sinne tänne. Annan tämän ohjeen Sinulle tarkemmin vaikka sunnuntaina. Eräs tuttavamme on niin hullaantunut tähän piirakkaan, ettei muuta syökään, vaikka tarjolla olisi mitä herkkuja. Yleensä pakkaan hänelle vielä dogibagin mukaan jämistä.
Tässä nyt jonkin verran. Tulipa nälkä, kun näitä kirjoitteli. Teen itse hyvin usein venäläistä ruokaa kotona, ja kovasti maistuu sekä omalle porukalle että vieraille. En jaksa nyt kirjoittaa reseptejä, mutta lähetän Sinulle viikonloppuna tuon kaalipiirakan ja lohipiirakan ohjeen. Voin laittaa myös muita ohjeita, jos joku jäi kiinnostamaan erityisesti.
Huomenna menen erään vanhan ystävän luo iltaa istumaan, joten en varmaan ehdi koneelle, mutta sunnuntaina lähetän lupaamani reseptit. Tein tässä huomiseksi intialaista lammascurrya perheelle huomiseksi, koko kämpässä tuoksuu nyt Intialta.
Hyvää viikonloppua!
terkuin
Mirkku
Siis todella huomenta, kuulun viikonloppuisin myöhäisheränneisiin ja join just aamukahvit. Ihan tiedoksesi: tänään tulee Sub-kanavalta kello 20 ohjelma venäläisistä ortodoksihäistä.
Puhuit noista Baltian maiden naisista ja heidän tyylistään. Yleissääntöhän on, että kun mennään varsinaiseen Keski- ja Etelä-Eurooppaan, niin naiset kaikkialla pukeutuvat hyvin naisellisesti, se ei ole mikään venäläisten naisten erityispiirre sinänsä. Mutta voihan olla mahdollista, että pitkä neuvostomiehitys jätti tässä mielessä jälkensä sikäläisiin.
Mutta kyllä Ranskassa, Italiassa ja Espanjassakin naiset tälläytyvät kauniiseen pukuun ja meikkaavat lähtiessään vaikka lähikauppaan. Myös turkkeja käyttävät ja nythän ne ovat tosi tarpeeseen, kun ilmastonmuutoksen seurauksena lumisateita on ollut Välimeren maissakin. Ihaillen seurasin espanjalaisten vanhempien rouvien tyylitajua, kun olin siellä Andaluciassa laajalla kiertomatkalla. Hyvin laitetut hiukset, värikkäät ja tyylikkäät jakkupuvut ja kauniit kengät. Ei lainkaan "mummomaista", vaikkakin ikäkauteen sopivaa pukeutumista.
Turkeista vielä, onko Oulussa UFF:n liikettä? Niistä nimittäin saa syksyisin ja talvisin hyvinkin kauniita käytettyjä turkkeja tosihalvalla. Siellä pitää vain käydä usein, jos metsästää tiettyä vaatetta, koska viikottain tulee uusia eriä ja vanhoja taas menee myyntiin. Olen itse löytänyt oman keinoturkkini, tai oikeastaan kaksi juuri UFF:sta. Se toinen oli IHANA leopardikuvioinen tyylikäs uudenveroinen keinoturkki, jota en voinut vastustaa, vaikka hinta oli törkeä: 70 e.
Kurjaa, että olet flunssainen. Meillä molemmat vanhemmat tytöt ovat olleet varmaan tuossa samassa viruksessa, koska heillä oli tosi kipeä kurkku ja lämpöä. Jos olo on kovin tukkoinen ja kurkku kuin hiekkapaperia, kokeile tätä venäläistyylistä lääkettä: sekoita kuumaa vettä, juoksevaa hunajaa ja tilkka vodkaa tai tummaa rommia. Nenä aukenee, olo paranee ja varsinkin mieliala.
Täällä paistaa ihana aurinko, tosiaan menen tänään iltaa istumaan ja juoruamaan hyvän kaverin luo. Niihin resepteihin palailen huomenissa.
t. Mirkku
Minä taas olen noussut tänäänkin jo varhain, mutta näissä aamutoimissa aina tahdon olla hidas... Syöminen varsinkin tuntuu kestävän yhtä kauan kuin jollakin useamman ruokalajin ateria. Liioitellusti sanottuna noin, tietysti, mutta siihen selkeästi verrattavissa...
En ole varma, onko täällä UFF:n liikettä, mutta täytyypä katsoa vaikkapa netistä. Hyvä kun mainitsit, en nimittäin ole tuota hokannut ollenkaan... Ei ole koko UFF tullut mieleen. Luulisi, että täältä tuokin pulju löytyy, kun täällä on kaikenlaista muutakin...
Joskus tulee itsekin törsättyä vaatteisiin, jotka ovat tosissaan ihan hinnalla pilattuja... Suurimmaksi osaksi kitsastelen vaatteiden kanssa enkä maksaisi esimerkiksi röijykankaasta mielelläni enempää kuin 20 euroa... Mutta välillä kieltämättä tulee vietettyä varsinaista kulutusjuhlaa. Kai se on joskus tarpeenkin.
En ymmärrä, miten kesä tulee ollenkaan tällä menolla... Täällä on kaunis ilma taas, mutta pakkasta on peräti viisi astetta. Tietysti aurinko sulattaa lunta ja kuluttaa hankea edes vähäsen, mutta hitaalta tuntuu...
Flunssaa yritän tässä hoidella, vaan en tiedä, mikä siihen auttaisi. Kurkkukipu on jo mennyt ohi, vaan varsinainen räkätauti tuntuu olevan vasta aluillaan. Kyläänkin pyysivät, vaan eipä tee mieli tässä kunnossa mennä kenenkään taloihin kylään.
Tulen myöhemmin kommentoimaan tuohon venäläistä ruokakulttuuria koskevaan viestiin, nyt menen hetkeksi takaisin lepäämään... Hyvää päivänjatkoa!
Oli tosi hauskaa eilen. Kyseessä oli vanha luokkakaverini ja vuosikymmenien takainen paras ystäväni, jonka kotona istuimme iltaa, nauraa räkätimme kuin teini-ikäiset ja muistelimme menneitä ja kelasimme nykyisiä tapahtumia.
Muistelimme mm. ylioppilaskirjoitusten aikoja, jolloin kaikki muut vetivät kofeiinitabletteja ja pänttäsivät yökaudet silmänalukset mustina. No "meidän jengi" taas järjesti päiväbileitä, kun vanhemmat olivat töissä. Kokoonnuimme aina jonkun luo, ja vedimme pään täyteen. Ei kovin järkevää, mutta niin vain pääsimme kaikki läpi kirjoituksista, allekirjoittanut peräti ällän yleisarvosanalla. Ehkä se teki hyvää, kun ei liikaa pingottanut.
Seuraan liittyi vielä ystäväni naapurin rouva, joka oli tosi hauska ihminen. Tulin kotiin aivan tillin tallin ja havahduin vasta kotona: jumatsukka, kellohan on viisi aamulla! Kylläpä aika kului rattoisasti mukavassa seurassa. Tuollaiset illanvietot ovat todellista terapiaa, kunhan niitä ei vain järjesty liian usein..
Ukkoni oli kuin myrskyn merkki aamulla. Siitä kuitenkin lientyi, itsekin huilaa välillä ties missä ja sanoin: paljonko olen aikaa viettänyt kaverieni luona?
Joo, meitähän on oikein valtiovallan taholta kehotettu kuluttamaan taantuman torjumiseksi. Tiedä häntä sitten, paljonko lomautetuilla ja työttömillä on kulutukseen varaa. Itse kauhistelen jatkuvasti ruuan hintaa. Viishenkinen perhe nielee aivan sumeasti, vaikka todellakaan ei syödä sisäfilepihvejä ja tuoretta kalaakin ostan vain pari kertaa kuussa. Lohta sentään saa tarjouksesta ihan sopuhintaan, ja se onkin meillä suosittua.
Tytöille ostan vaatteet pääasiallisesti UFF:sta, mistä saa tosi kauniita ja edullisia, ihan merkkivaatteitakin. Olen opettanut heidät kierrätykseen ja siihen, että kaikkea ei tarvitse ostaa uutena. Ja samalla tulee annettua apua kehitysmaihin. Ekotekoja nämäkin. Hesan UFF-myymälöihin tulee aina silloin tällöin isoja eriä intialaisia vaatteita Englannista, missä asuu suuri intialainen väestönosa. Silloin on riemujuhlat: rakastan intialaisia vaatteita ja olen sieltä hommannut pilahintaan. Intian Basaarin vaatteet ovat törkyhintaisia: jostain puseronreuhkasta pitäisi pulittaa 45 e! No thanks.
Kirjoitan ihan piakkoin sen lohipiirakan reseptin. Nyt on vähän dagen efter-fiilis.
t. Mirkku