Onko "ihanne" valtio tullut loppunsa päähän?
Juttu on Iltalehdessä ja koska Kokkolassa on paljon "Amerikan" ystäviä niin mitä nyt tehdään?
................................
- Presidentti Barack Obama ei voi tehdä tilanteelle mitään. Hän on kuin Mihail Gorbatshov, joka puhui kauniisti mutta ei pystynyt ehkäisemään romahdusta. Obama joutuu julistamaan Yhdysvaltoihin poikkeustilan jo tänä vuonna. Sitä seuraa lopulta maan hajoaminen kuuteen erilliseen alueeseen ennen vuotta 2011, Panarin sanoi.
Panarinin mukaan Yhdysvaltain uudet osat ovat Kalifornian tasavalta, josta tulee osa Kiinaa, Texasin tasavalta, josta tulee osa Meksikoa, Atlanttinen Amerikka, joka liittyy Euroopan Unioniin, Pohjois-Amerikan keskustasavalta, joka liittyy Kanadaan sekä Alaska, joka palautuu Venäjän hallintaan. Havaiji menee Panarinin mukaan Kiinalle tai Japanille.
Panarinin mukaan Yhdysvaltojen hajoamista edeltävät voimakkaat levottomuudet sekä tuhoisa sisällissota.
Panarin on ennustanut Yhdysvaltojen tuhoa jo vuosikymmenen ajan, mutta nyt hän uskaltaa ensimmäistä kertaa sanoa lopun olevan jo käsillä. Panarinin mukaan Kiina ja Venäjä tulevat hallitsemaan maailmaa jatkossa ja luomaan myös uuden yhteisen valuutan.
- Amerikkalainen unelma on romahtanut, Panarin sanoi.

Vastaukset 8
Vanhimmat
onhan tuosta kirjoiteltu jo yli kymmenen vuotta. Bush oli ratkaisevassa roolissa tilanteen syntyyn ja nyt ei voi tehdä enään mitään kun lumipallo efekti on käynnistynyt. Maailman talouden nykytilanne on myös suoraan liitoksissa usan tilanteeseen.
onkoha venäläinen professori syöny vääriä lääkkeitä...sisällissota ja osa kiinaan hahahahahahahah.. kaikkee soopaa sitä joutuu lukeen
niin voit sitten muutaman vuoden päästä lukea mitä jotkut kirjoitti. Toivon että sinä olet oikeassa mutta pelkään että olet väärässä.
tulee vielä hätä.
Tuskin Afrikan orjien jälkeläiset kykenevät pelastamaaan, koska heillä on ollut liian vähän aikaa opetella asioita joilla yhteiskuntaa pidetään pystyssä
Sotaopeilla ja riistämällä toisia loppujenlopuksi vain köyhtyy.
Kiinalla on USA valtion lainapapereita pilvinpimein ja niinhän se on, jos ei kykene maksamaan velkaansa niin velkakirjojennomistaja tulee ja ottaa omaisuutensa.
Ei tässä minkään huuhaan kanssa olla tekemisessä, kyllä tätä on enusteltu jo ennenkin, kun on tiedetty, että USA elää yli varojensa eli toisten kustannuksella.
Eletään yli varojen,kotitauksilla velkaa,luottotappiota,ulosottoja ym.
elämisen mallit hukassa!
Yks ampuu yhden vahingon laukauksen ja se on siinä. 3 maailmansota on lähempänä kuin koskaan. Luulekos joku että USA luovuttaa ja lahjottaa maansa. Tulee kovat ajat meinaan.
Ottamatta enemmälti rodulliseen johtamiseen osaa, joka on Usassa ollut suuremmassa määrin juutalaisvetoista erittäin rikkaita ja jotka myös Israelia tukevat rahallisesti ja aseellisesti. Eikö saksasalaisetkin 20-30 luvulla juuri osaksi suuttuneet laman aikana, kun sielläkin heikeläiset yleensä varakkaina olivat johtajina, päättäjinä, lääkäreinä, tuomareina yhteiskunnan asioissa? Niin että olisiko tämä akseli sitä lopun alkua, koska jenkeiltä loppuu manit. Yhteiskuntarauha jenkkilässä ei heti lopu, hiukan tärinää tulee, mutta 300 vuotta on porukkaa(valkoista) aivopesty, että jokainen on oman onnensa seppä, jokainen hoitakoon tulonsa ja sosiaallisetkin menonsa, sillä jos olet köyhä, on oma vikasi! Tälläkin hetkellä kymmeniä milj. köyhää on ilman yhteiskunnan tukea, ainoastaan uskonnoliset järjestöt jakavat sapuskaa! Onko tuttua meidänkin ruokajonoista?
loppuis se jenkkien jeesustelu maailmalla.