Mikä olisi sopiva harrastus ibizanpodencon ja bordeauxindogin risteytykselle? Niitä harrastuksia on niin paljon, mutta mitä te ehdottaisitte. Sain sen rotuisen seropinpennun kaksi kuukautta sitten ja olen miettinyt, mikä sopisi tällaiselle >>yhdistelmälle>> harrastukseksi. Olisiko teillä mielipiteitä siitä, mikä olisi tällaiselle rotuyhdistelmälle sopivin harrastusmuoto? Kaikki kävisi omasta puolestani agilitysta metsästykseen, paitsi mikään vartiointi ja muut vastaavat vahtitehtävät...
Mitä harrastusta ehdotatte?
Sekainen sikiö
7246
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
En itse oikeastaan harrasta nykyisin metsästystä, vaikka minulla onkin siihen lupa, vaan koiran parasta ajatellen olisin valmis harrastamaan vaikka semmoista. Mutta mielipiteitänne kysyin sopivimmasta harrastuksesta koiralleni. Se on vasta siinä iässä, että on vielä vaikea päätellä, millainen se tulee täysin olemaan aikuisena. Se mikä on koiralle parasta niin minullekin.
Koska pentu on vielä nuori, kannattaa ottaa varovaisesti erityisen rasittavien harrastusten suhteen, ettei tule ikäviä kasvuhäiriöitä yms.
Mutta rodut huomioon ottoen sopivia harrastuksia voisivat olla juuri metsästys ja vaikkapa jäljestäminen. Myös ihan perus tottelevaisuuskoulutus voisi olla hauskaa molemmille (ja todella hyödyllistä) sekä agility, mutta agility vasta kun koira on vanhempi ja kasvanut täysiin mittoihinsa, ja luusto vahvistunut kylliksi.
Pelastuskoiratoiminta voisi sopia todella hyvin, rauniot taikka haku, joissa koira saa käyttää eri aistejaan, hajua, näköä, kuuloa. Ne sopivat myös suht itsenäisille koirille (jollaisia molemmat rodut ovat)
Itse varmaan aloittaisin perustottiksista, ja sen jälkeen muita lajeja. Kannattaa kokeilla kaikenlaista, jokainen koira on kuitenkin yksilö ja kaikki ei sovi kaikille.
Mutta siitä vain kokeilemaan, itse suosittelen pelastukoiratoimintaa, hauskaa, monipuolista ja kehittävää... :)
Kokeilkaa jäljestystä, ibizanpodencohan on alunperin ollut metsästyskoira. Ja jos koirasta tulee aikuisena raskasrakenteinen, niin jäljestys voisi olla rasitukseltaan sopiva harrastus.
Jos on mahdollista niin kokeile mahdollisimman monia eri harrastuksia kiinnostuksesi mukaan. Pennusta ei voi vielä päätellä mikä sille parhaiten sopii. Tiedätkö esim. minkäkokoinen koirastasi tulee? Sopiiko Bordeauxindoggin tyyliselle koiralle agility juoksemisen ja hyppimisen vuoksi?
Kannattaa perehtyä molempien rotujen ominaisuuksiin huolella, niin osaat toimia koirasi parhaaksi.
Niitä harrastuksia on joo monia, joka valinnan hankalaksi juuri tekeekin. Vaikea päätös. Siksi ajattelinkin ottaa selvää, mikä on koiralle kaikkein paras harrastus, kysellä täältä neuvoja ja alkaa harkita harrastukseksi semmoista.
Mutta tosiaan se riippuu siitäkin, millainen tällaisesta seropista sitten aikuisena tulee. Olisikohan se rakenteeltaan sopiva agilityyn? Ibizanpodonco on erittäin kevytrakenteinen, mutta bordaeuxindoggo massiivinen. Tulisikohan koirastani joku dobermanni rakenteeltaan?
Bordeauxindogilla on aika hyvä vainu ja ibizanpodencolla voimakas metsästysvietti. Ties minkä laiseen metsästykseen koirani sopisi?
Vai olisikohan jäljestys sopivin? Varmaan koirani aikuisena nauttisi jäljestyksestä, joka olisi periytymää varsinkin bordeauxindogilta.
Ehkä joo kannattaa sitten pennun kasvettua vähän aikuisemmaksi alkaa harkita tarkemmin, mikä olisi sille harrastuksena sopivin. Vai harrastaisiko hiukan useampaa, en välttämättä. Yksi harrastus lenkkeilyn ja metsässä kuljeskelun lisäksi riittäisi.
Kiitoksia asiallisista vastauksistanne!
miltä näyttää ibizanpodencon ja bordeauxindogin risteytys??? Ovat kuitenkin rungoltaan niin erilaisia, toinen luiseva vinttikoiratyyppinen, valtavat korvat, pitkä kuono. Toinen raskas molossi, pienet riippuvat korvat, iso lytty naama.
Koirani on vasta vähäsen yli kolmen kuukauden ikäinen, eli sen ulkomuotoa on vähän vaikea kuvailla, kun kasvuvauhti on niin nopeaa, eikä sitä vielä pitkään aikaan nähdä aikuisen mitoissa. Pentu koirani on vasta ja ehkä roturisteytyksensä ensimmäisen pentueen edustaja. Itseänikin kiinnostaa, miltä se täysin aikuisena todella näyttää.
Kannattaa ainakin nyt alkaa opettamaan sille pennulle arkitottelevaisuutta sillä kun se on kunnossa ja osaatte perusasiat, on teidän helppo sitten vanhempana mennä lajiin kuin lajiin.
Tottelevaisuudessa, vaikka ei kisaamaan menisikään, on myös se hiton hyvä puoli että sitä voi aloitella ihan omassa olohuoneessakin:)
Koiran ehdoillahan sitä on mentävä mutta kyllä myös hieman ihmisen ehdoilla. Itse esimerkiksi olen surkea agilityssa ja minua se laji ei pätkääkään kiinnosta, koira tykkää ja olisi varmasti ihan hyväkin mutta kun ei ole emännällä motivaatiota niin ei sitä vaan ole. Sen sijaan tokoa harrastetaan, sulan maan aikana verijäljestystä ja muutamaa PK-lajia. Eli puuhaa riittää.