Mitä keksin 9 kuukautiselle,kun sana ei on kulutettu loppuun.
Ongelmana on pääasiassa koko ajan kipuaminen tasolle "räpläämään" plasma tv:n pintaa. Eikös se pinta ole sitäpaitsi vioittuvakin??
Onko kellään jotain inhimellisempää keinoa kuin sähköpanta.;)
Ongelmana on pääasiassa koko ajan kipuaminen tasolle "räpläämään" plasma tv:n pintaa. Eikös se pinta ole sitäpaitsi vioittuvakin??
Onko kellään jotain inhimellisempää keinoa kuin sähköpanta.;)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ensimmäinen niistä on johdonmukaisuus. Kaikkien täytyy menetellä samalla tavoin vastaavissa tilanteissa. Eli ei käy päinsä, että esimerkiksi isi antaa räplätä telkkaria, äiti radiota, mummi ei mitään.
Toinen vinkki on keksiä jotain korvaavaa tekemistä, jotain mikä kiinnittää huomion toisaalle, pelkän kieltämisen sijaan.
Olisiko mahdollista nostaa TV joksikin aikaa johonkin korkeammalle tasolle?
Lapsi on huomannut, että TV:hen koskiessaan hän saa kaipaamaansa huomiota - vaikka kielteistäkin, mutta huomiota silti.
En tiedä, uskallanko edes sanoa, mutta mitäpä jos ihan pikkuisen näpäyttäisit lasta sormille aina, kunhän koskee telkkariin. Samalla tietysti kieltäen, ja yrittäen viedä hänen huomionsa johonkin muuhun mielenkiintoiseen paikkaan tai tavaraan.
Kiitos. Toihan olikin niiiin helppo ei vaan tullut mieleen nostaa tv:tä ylemmäs.
Koti taaperoystävälliseksi!
Lapset oppivat elämästä, maailmasta, itsestään ja vanhemmistaan kuten luonnontieteilijät: kokeilemalla ja tutkimalla. Vaikka usein koemme lapsen tutkimusmatkat vanhempien ilkikurisena testauksena, Jesper Juul (tanskalainen kasvatusguru) painottaa lapsen tekevän niitä itseään varten, ei vanhempiaan vastaan.
Lapset eivät halua mitään muuta niin paljon, kuin että heidän vanhempansa olisivat onnellisia. Kun lasta kohdellaan arvostavasti, hänkin kohtelee muita niin. Ympäristöä vahingoittavan käytöksen pitäisi aina olla meille merkki siitä, että lapsi ei voi hyvin.
Samaa mieltä on lastenpsykiatri Jukka Mäkelä. Hänen mukaansa vanhemman tärkeimpiä velvollisuuksia on mahdollistaa se, että lapsen maailma on tutkittavissa.
Kieltämisen ja rajoittamisen sijaan vanhemman tulisi luoda lapsen ympäristöstä turvallinen ja iloita hänen kanssaan tutkimusmatkojen löydöksistä. Tämä on lapsen mielen vapauden kasvattamista. Vain siten hän oppii kokemaan itsensä osaksi ympäristöään.
Maailma, jota ei saa tutkia ja jossa ei saa olla oma itsensä, ei ole mukava paikka aikuisellekaan. Lapselle negatiivinen kasvuympäristö voi olla jopa tuhoisaa. Ympäristö, joka painottaa kieltoja ja rajoituksia, alentaa lapsen luontaista elinvoimaa. Se on myös omiaan lisäämään lapsen ahdistusta ja pelkoa.
Sana ei voi olla myös häpeällinen. Mäkelän mukaan moittiva ja tuomitseva ei saa lapsen uskomaan, että hän on pohjimmiltaan täysin väärässä maailman suhteen. Kun eitä käytetään väärin, menetetään paljon lapsen potentiaalia. Lapsen ilo oivaltaa estyy, eikä hän löydä sisältään ylpeyttä omasta osaamisestaan. JOkainen kielto lamaa, Jukka Mäkelä sanoo.
Joidenkin kieltojen on syytä lamatakin, kun puhutaan autotielle juoksemisesta, mutta paljon käytettynä ei menettää tehoaan.
"Kuulen usein vanhempien valittavan, etteivät heidän lapsensa usko, vaikka he kieltävät useita kertoja. Ein tulisikin toimia heti ensimmäisellä kerralla, toisella kerralla se on jo tehoton."
Mäkelän mukaan helpoin tapa on tehdä kodista sellainen, että lapsi voi turvallisesti tutkia sitä.
Kun ollaan tilanteessa, jossa kieltoja hoetaan päämäärättömästi, ollaan jo täysin väärällä tiellä.
Uhkauksilla kasvatettu lapsi oppii kyllä tottelemaan, mutta käytös pohjautuu pelkoon. Se estää ennen pitkää lapsen terveen itsetunnon kehityksen, sillä lapsi uskoo moitteiden perusteella olevansa paha. Alle 5-vuotias ei vielä osaa erottaa sitä mitä on ja sitä mitä tekee. Myös vanhemman oma itsetunto kärsii tällaisessa kasvatusmallissa.
Terve lapsi pelkää korkeita paikkoja ja kovia ääniä. Autotiet, kuumat hellat ja sähköpistokkeet ovat sitten sellaisia, joissa vanhempi voi käyttää ei-korttinsa.
"Huomaan itse selkeän eron lapsen käytöksessä sellaisina päivinä, jolloin kiellän häntä enemmän ja ohjaan vähemmän. Minusta tässä on pohjimmiltaan kyse läsnäolosta. Pelkkään kieltämiseen sortuu silloin, kun on liian kiireinen. Silloin kontakti lapseen jää pinnalliseksi, emmekä kumpikaan opi ja koe onnistumisen hetkiä."
Hei
Kiitos vastauksesta. Oli ihan hyviä "aatteita".
Täytyy lähettää tämä myös lapsen äidille.
Tuon tv-ongelmankin sain aika helposti sitten. En vain tajunnut ennenkuin mulle viestitettiin,että eikö tv:tä voisi nostaa vähäksi aikaa korkeammalle. Sehän oli niiiin helppo ratkaisu. Kiitos myös sinulle hyvistä neuvoista.
T.Kikka-mummi
Tuossa listattiin, että ei-sanaa voidaan käyttää lapsen turvallisuutta/terveyttä uhkaavissa tilanteissa. "Autotiet, kuumat hellat ja sähköpistokkeet ovat sitten sellaisia, joissa vanhempi voi käyttää ei-korttinsa."
Miten on sitten laita esim. pakastimen, vesihanan jne., joiden turhakulutus ei ole engergiaystävällistä tai taloudellsta. Eikö saa sanoa ei? Mitähän konsteja sitten keksit, vai pitääkö pakastinkin nostaa korkeammalle? Ja suihkuhuone teipata kiinni?
Teoreettisella tasolla nuo teesit ovat ihan ok ja varteenotettavia pohdiskeluja, mutta käytännön tasolla ei-sanaa joutuu käyttämään systemaattisemmin. Tosiasiahan on kuitenkin se, että ei-sanan käytöllä lapsi oppii myös moraalisesti tärkeät asiat kuten oikean ja väärän eron.