meillä aiotaan hakea huostan purkua.Minun mieheni lapsi on huostattu ja nyt prosessi on lähdössä käyntiin.Olen vain kovasti miettinyt sitä, että miten lapsi tämän ottaa.siis tarkotin isompana.kun nyt perusturva on sijaisäidillä ja hänen kanssaa, kun lapsi on koko elämänsä siellä ollut.En vaan oikein tiedä onko tää oikein lapsen kannalta.vaikka nää asiat edistyy hitaasti, mutta eikö ole mahdollista et esim asuu sijaisäidin kanssa ja kävisi meillä paljon.mietin vaan kuinka paljon se huostapurku tulee vahingoittamaan tulevaisuutta ja sitä perusturvaa mihen koko lapsen kehitys perustuu.
Toisaalta huosta on väliaikainen tila.eikä miehelleni olla annettu koskaan mahdollisuutta lasta ottaa.eikö se ole lain vastaista ettei huostaanotossa kukaan ottanut selvää mieheni silloisesta tilanteesta.?
Jotenkin vaan huolettaa miten lpsi sopeutuu kaikkeen.kiitos kaikista kommenteista.en sen enempää asiasta puhu joten en myöskään vastaile kyseenalaistamisiin enkä muuhunkaan, en ole puolustelemassa vaan kysyn onko teillä kokemuksia miten lapsi suhtautuu kotiutuksiin jne._Kiitos
Toisaalta huosta on väliaikainen tila.eikä miehelleni olla annettu koskaan mahdollisuutta lasta ottaa.eikö se ole lain vastaista ettei huostaanotossa kukaan ottanut selvää mieheni silloisesta tilanteesta.?
Jotenkin vaan huolettaa miten lpsi sopeutuu kaikkeen.kiitos kaikista kommenteista.en sen enempää asiasta puhu joten en myöskään vastaile kyseenalaistamisiin enkä muuhunkaan, en ole puolustelemassa vaan kysyn onko teillä kokemuksia miten lapsi suhtautuu kotiutuksiin jne._Kiitos
Vastaukset 19
Vanhimmat
kanssa tästä asiasta mitä tänne kirjoitit? vähän kuulostaa siltä että sinä et ole valmis/halua lasta teidän elämäänne.
ja kyllä haluan lapsen elämääni.poikani ja ensinnäkin mieheni elämään.kiitos helinä-keiju sanoistasi!ne poisti epäilyt ollaanko tekemässä oikein.
uskon että ajan kanssa niin minä kuin lapsi sopeutuu samoin kuin mieheni.
näkökantoja pitää olla ja halusin vaan tietää mitä muut tästä ajattelee,kiitos
Isompana lapsi voisi kokea ikäväksi sen, että hänen isälleen ei oltu annettu koskaan mahdollisuutta ottaa häntä ja kun asia selvisi, niin se jätettiin silti tekemättä. Nyt viimeistään on tuo virhe korjattava. Jos sitä ei nytkään korjata se jää kokonaan korjaamatta ja lapsi voi ottaa sen sellaisena kuin se on, eli että isää kohtaan on oltu välinpitämättömiä ensin ja sitten vaikka asia hoksattiin, niin kaikki aikuiset antoivat väärän tilanteen jatkua. Siksi on paikallaan, että huosta puretaan. Tämä nimenomaan sen takia, että lapsi ei isona saisi traumoja purkamattomasta mahdollisuudesta oman isän kanssa elää.
Mitä tulee siihen, että lapsi seilaisi sijaiskodin ja teidän kodin välillä eikä huostaa purettaisikaan, niin kannattaa miettiä mitä jos itse te aikuiset, tai isä yksin, joutuisi seilaamaan lapsen sijasta mahdollisimman tiuhaan sinne sijaiskotiin lapsen luokse. Miten rasittavaa se olisikaan aikuisille. Vähintään yhtä rasittavaa se ravaaminen on lapselle ja kun ikää tulee lisää, hän joutuu asiassa lojaliteettiristiriitaan, jos ei kehtaa tielle sanoa, että hän ei jaksa alvariinsa hyppiä rakkaan isänsä luona kun muu elämä, kaverit, omat tavarat ja oma elämä on siellä sijaispaikkakunnalla. Lapsihan joutuisi irrottautumaan aina rasittavalle vierailulle kun koulusta on lomaa vaikka pitäisi olla rentona ja rauhassa. Hänen paikkansa on ehdottomasti isänsä luona ja hänhän varmaan voi kyläillä sijaiskodissa, jos hänestä siltä joskus tuntuu.
Oli ihmisoikeuksien vastaista, ettei huostaanottotilanteessa kukaan ottanut selvää miehesi silloisesta tilanteesta. Nyt tämä on tiedostettu, joten mitään syytä vahingontekoa ei ole enää jatkaa millään varjolla. Lisäksi sekä isä että lapsi ovat hyvitykseen oikeutettuja minun mielestäni. Heiltä vietiin paljon, lisää ei saa viedä.
Lapsihan joutui tottumaan sijaiskotiinkin, joten ilmeisesti sosiaaliviranomaiset eivät ole kokeneet lapsen siirtelyä kodista toiseen lasta kovinkaan paljon vaurioittavana kun kerran ovat ottaneet sen riskin, että isälle jossain vaiheessa selviäisi mitä on tehty hänen tietämättään ja isä alkaa perätä ihmisoikeuksia itselleen ja lapselleen heiltä.
On hyvä pohtia asiaa nimenomaan lapsen kannalta. Kauanko hän on ollut sijaiskodissa. Tunteeko lapsi vain sijaiskodin arjen. On joskus todella vanhemmuutta, että ei irrota lasta enää toista kertaa. Lapselle ja perheelle on aina shokki nämä siirrot. Ja eritoten lapselle. Katsokaa elokuva äideistä parhain. Se antaa hyvän kuvan miltä voi lapsesta tuntua, olla juureton. Rakastakaa lasta niin paljon , että teette päätöksen vain lapsen parhaaksi. Unohtakaa aikuisten tuska. Punnitkaa asioita - ja . Kyllä se siitä ja muistakaa että vain asianosaiset tietää, mikä on parasta.
Suomessa on niin paljon lapsia lastenkodeissa että yhdenkään lapsen, jolla on oma hyvä isä, pitäminen sijaisperheessä ei ole perusteltu. Yhteiskunnan on tartuttava tässä asunnottomien laitoslasten tilanteessa todella kaikkiin keinoihin, jotta laitoslasten määrä huutavassa kotipulassa vähintäänkin puolittuu sivistysvaltion tasolle.
Aloittajalle tuo lapsi on mahdollisuus mutta myös kasvun paikka, koska lapsi on hänen miehensä lapsi, ja kovia kokenut. Siksi ymmärrän arastelun, mutta asia ja lapsi ei katoa minnekkään vaikka jäisikin sijaisperheeseen, päinvastoin, hommat eivät olisi aloittajan ja hänen miehensä käsissä ja elämä siltä osin heidän omassa hallinnassaan kuin miksi se aikaa myöten muodostuu kun lapsi on siellä, mihin hän kuuluu, eli isän luona.
Jos aloittaja saa miehensä kanssa vauvoja, niin aina siellä taustalla kummittelisi myös miehen sijoitettu tytär, hän ei katoa mihinkään. Eikä isä katoa mihinkään lapselta. Aloittajalla on suuri vastuu tässä asiassa, koska lapsi on tulossa hänen kotiinsa. En kadehdi aloittajan asemaa, mutta sijaiskotiin jättäminen ei muuta asioita yhtään miksikään. Aloittajan ainakin kannattaisi pitää oman itsensä takia huolta siitä, että hän ei ainakaan ole lasta torjumassa. Parisuhteen kriisivaiheissa, joita aina kuitenkin pitkässä juoksussa voi tulla, sellainen asia muistuu helposti mieleen isälle, jos hän niin tekee ja voi saada siitä syytöksiä riitatilanteessa.
Helpointa olisi ajatella, että lapsi on jo tottunut sijoitukseen ja kaikki jatkavat nykymenolla muka lapsen parhaaksi, mutta elämä on pitkä, ja tuo on helppo mutta ei käypä selitys.
Isompi lapsi voi vaikuttaa mielipiteellään, haluaako hän pois vielä sijaiskodistaan vai ei. Tuttavallani on sijaislapsia, jolloin jo 10-vuotias, lähes koko ikänsä sijaisperheessä asunut lapsi pystyi itse muodostamaan mielipiteensä ja vaikuttamaan siihen ettei häntä kotiutettu. Hänelle tuli vakavia psyykkisiä oireita, kun äiti alkoi ajaa tätä kotiutusasiaa, vaikka olikin tiheään vieraillut kotonaan lomilla että viikonloppuisin. Mielipidettä kysyttiin lapselta useaan otteeseen, eri tilanteissa, niin ettei sijaisvanhemmat eikä oikea äiti ollut paikalla vaikuttamassa/kuulemassa. Asiasta neuvoteltiin ja käytiin keskustelemassa myös kasvatusneuvolan asiantuntijoiden kanssa.
Mun mielestä on ihan päätöntä edes kuvitella, että lapsi jota on rakastettu ja hoidettu pienestä asti sijaisperheessä, kykenesi vielä noin vaan irrottautumaan perheestään, vain koska pääsee oman äitinsä tai isänsä luokse. Biologinen side on tärkeä, mutta mikään kaiken autuaaksi tekevä se ei ole. Tämänkin pienen pojan suurin kauhuskenaario oli se, että joutuisi luopumaan kaikista ystävistään, koulustaan, sisaruksistaan, kodistaan, harrastuksistaan, hänet kasvattaneista rakkaista vanhemmistaan. Mietin vaan, kenellä oikealla äidillä tai isällä on sydäntä ottaa tämä kaikki pois lapseltaan, jos häntä oikeasti rakastaa? Suurta rakkautta on ajatella lapsen etua, eikä omia tunteitaan vain.
on kivi. Edellä kuvaamistasi kodeista otetaan lapsia huostaan ja se hyväksytään ja sitä puolustellaan suureen ääneen. Mieti sinäkin kirjoittaja, mitä lapsen tulevaisuus on huostarumban jälkeen lapsella. Hänen on ollut jätettävä kaikki ja lähdettävä hakattavaksi sijoitukseen. Hänen pitää käsitellä sydämettömien ihmisten sairaudentunnottomuuksissa tehdyt päätökset. Huostaanotetulta lapselta vaaditaan paljon enemmän tietämystä ja asioiden käsittelykykyä verraten tavanlapseen. Arviontikyky kylläkin hioutuu tulevaisuutta varten, keiden ihmisten kanssa sitten joutuvatkaan asioitaan toimittamaan sekä tulevat varovaiseksi. Päätöksentekijöistä ei ole ymmärtämään mitä ovat tehneet. Siis eivät ymmärrä. Siksi järjen puhuminen ei tuota toivottua tulosta, helinäkin lyö päätään seinään näiden lapsen puolustajien kanssa vaikka tahto on toista käytäntö ei mene helinän hyvällä tahdolla ja hyväsydämisyydellä mihinkään. Helinää uhkaa burnout ja sijarit perhehoitoliittoineen sen kun porskuttavat, nimittäin tällä palstalla. Muihin paikkoihin en ota kantaa. Ja puolustaahan tämä sitä, että laput silmillä kulkevat sijarit keskittyvät tänne kaikessa omahyväisessä erinomaisuudessaan.
Puhut lapsesta joka on otettu aiheellisesti huostaan äidiltään joka äiti nyt sitten haluaakin lapsen takaisin monen vuoden jälkeen.
Aloituksen lasta ei ole otettu aiheellisesti isältään, vaan salaa isältään. Siksi asiasta on vastuussa vain ja ainoastaan sosiaaliviranomaiset. Myös kotiutuksen mahdollisesta epäonnistumisesta ovat vastuussa vain ja ainoastaan sosiaaliviranomaiset, sillä jos he olisivat toimineet oikein aikanaan, ei lasta nyt oltaisi kotiussamassa koska hän olisi kaiken aikaa asunut isänsä luona. Näin ollen aloittaja ja hänen miehensä eivät ole mitenkään vastuussa siitä, jos jotain menee pieleen kun lapsi nyt muuttaa isänsä luokse. He eivät ole vastuussa sosiaaliviranomaisen aikoinaan tekemän virheen seurauksista, eikä heiltä sitä tule edellyttää. Tämä riski on ollut sosiaaliviranomaisten tiedossa silloin, kun he päättivät sivuuttaa isän. Isä ei ole vastuussa siitä traumasta, minkä sosiaaliviranomaiset ovat hänen lapselleen tehneet eikä isä pysty sitä muuksi muuttamaan tai muka paikkaamaan jättämällä lapsi sijoitukseen koko lapsuuden ajaksi.
Lisäksi, jos aloittajalla ja hänen miehellään on lapsia tai heille tulee lapsia, niin nämä lapset joutuvat lapsuudessaan ottamaan huomioon, että isä on antanut yhden lapsistaan sijaisperheeseen, joten varmaan käy mielessä, että kuinka pysyvää heidänkään elonsa loppujen lopuksi on kotona. Elävä esimerkkihän vierailee heillä alvariinsa.
Heidän käsityksensä heidän isänsä isyydesta ja vastuunkannosta olisi silloin se, minkä sossutantta isästä on maailmalle muovannut. Ei siis se aito, mikä isä oikeesti on jos olisi sallittu.
Niin se että sijarit täällä puolustavat lapsen oikeuksia, ei tee kyllä heistä omahyväisiä, se ettei nää lapsen parasta sen sijaan tekee ihmisestä sellaisen. Tapauksia on monenlaisia, ei pidä yleistää tietenkään kun puhutaan huostaanotoista, mutta ei pidä yleistää sijareitakaan yhdeksi massaksi. En minä ainakaan hakkaa sijaislapsiani. Tuskin moni muukaan sijari, kovin on katkeran sävyttämään tuo juttusi.
Ensiksikin paljon riippuu siitä minkä ikäinen lapsi on l. jos on jo yli kolmevuotias ja siis koko ikänsä asunut tässä sijaisperheessä, niin kyllähän lapsi kokee sijaisperheen omaksi perheekseen. Myös sillä minkälaiset siteet hänellä on biologiseen isäänsä on suuri merkitys, jos lapsi on säännöllisesti tavannut isäänsä ja muodostanut häneen kiintymyssuhteen, niin voisi ajatella, että pikkuhiljaa tihentyvien ja pitenevien tapaamisten seurauksena hän alkaisi kypsyä muuttoajatukseenkin.
Eilen katsoin inhimillisen tekijän, jonka olin tallentanut, siinä 2 kk:n ikäisestä sijaisperheessä asunut kirjailija Heidi Köngäs kertoi miten oli aina pelännyt, kun biologinen äiti oli tullut häntä tapaamaan, että hän joutuu lähtemään tämän kanssa pois kodistaan - pelko oli hävennyt vasta, kun bioäiti oli antanut 5-vuotiaan tytön adoptioon sijaisperheeseen. Todella traaginen oli taiteilija Harri Kiven tarina, jossa vauvana sijaisperheeseen päässyt poika haettiin 5-vuotiaana bioäitinsä ja tämän uuden miehen kotiin ja siellä hän joutui kaltoinkohdelluksi. Harri korosti, että rakastava sijaisperhe on hänen ainoa oikea perheensä.
Tietenkään teidän tapaustanne ei voi verrata esim. Harrin tapaukseen, jossa bioäiti ei ollut kykenevä huolehtimaan lapsestaan, eikä itsestään.
Heidin pelko,että bioäiti tulee ja vie sen sijaan voisi pistää miettimään, että mitä siellä lapsen päässä liikkuu.
Heidi on muuten kirjoittanut näistä tunteista kirjankin, joka varmaan kannattaisi lukea.
Lähtekää tosiaan lapsen edusta liikkeelle ja jättäkää aikoinaan tehdyt virheet kokonaan omaan arvoonsa. Lapsen elämä on kulkenut nyt tätä polkua, eikä mennyttä saa tekemättömäksi, mutta se miltä lapsen tulevaisuus tästä eteenpäin näyttää, voi olla miehesi päätöksen varassa.
Jos miehesi oli virallisesti tunnustanut lapsensa ja hänellä on elatusvelvollisuus ja tapaamisoikeus, niin käsittääkseni on tehty väärin, kun ei huostaanottovaiheessa häneltä ole kysytty halukkuutta lapsensa lähihuoltajuuteen, mutta nyt asiaa ei enää voi siltä osin auttaa, kun kyse on ihmiselämästä, eikä vain esim. virheellisestä päätöksestä, jonka voisi paperilla korjata.
Ensinnäkin, lapsen etu on nähdä, että hänen asiassaan virheen tehnyt viranomainen joutuu virheestään vastuuseen, virkavastuuseen ja tämä kanssa dokumentoidaan. Muutenhan lapselle jää käsitys, että hän on niin mitätön olento, että vaikka hänen kohdallaan virkailija teki virkavirheen, niin siitä ei ole mitään seurauksia.
Näin tämä lapsi saa käsityksen, ettei elämässä tarvitse vastata virheistään. Mikäs opetus se oikein on. Näinkö sijaishuolto haluaa lapsia opettaa.
Toisekseen, nimimerkki "pohtimista" ehdottaa lapselle elinikäistä sijaislapsen statusta, koska tuota lasta ei ole kukaan adoptoimassa. Tästä muuten tulikin mieleeni, että jatkossa aloittajan perheessä voitaisiin hyödyntää nyt lakiin ehdotettua perheen sisäistä adoptiotakin. Vai mitä.
Inhimillisessä tekijässä, josta kerrot, ei minittu mitään näiden henkilöiden isistä. Ei mitään. Siinä jäi kummankin kohdalla täysin tyhjä aukko, eli sivuutettiin sujuvasti ja kenties näiden kummankin kohdalla menetettiin aikoinaan sama mahdollisuus, mikä tuolla aloituksen lapsella nyt on.
ainakin Heidi Köngäksen biologinen isä oli äidin nuoruuden lyhytaikainen poikaystävä, ellei peräti yhden illan suhde, ja lapsen kasvatti äidin vanhempi sisar miehensä kanssa. Ainakin siinä kirjassa asia meni näin.
Lehtihaastattelussa Harri Kivi sanoo, että hänen isänsä ja äitinsä hylkäsivät hänet, oli pahoinpitelyä ja muuta ja että äiti on kuollut, mutta isä elää edelleen.
Ymmärsin, että hän puhui äitinsä uudesta miehestä eikä biologisesta isästään.
Lainaus on Eeva-lehden haastattelusta (Eeva 3/2009):
"Sekä isä että äiti olivat hyljänneet hänet. Oli pahoinpitelyä ja heitteillejättöä. Isä on yhä elossa, mutta äiti kuoli vuosia sitten. Harri ei halua tietää yksityiskohtia."
kodeistaan 16 000 lasta. Ei ole piitatty kiintymyyssuhteista vanhempiin, ei ole piitattu kaveruus-, ystävyys-, sukulaisuus- ja naapuruussuhteista.
Ei välitetä lapsen hädästä huostan hetkellä eikä vanhempien surusta. Ei piitata yhtään mistään, kunhan vaan sijaishuollolle virtaa rahaa ja sossu saa huostapisteitä.
Pitäisikö Suomessa lastenkasvatus siirtää kokonaan päiväkoteihin, joista tulisi myös lasten ilta- ja yökoteja. Onhan suomalaiset vanhemmat niin perseestä, että ei heidän sallita tässä maassa enää olla vanhempia. Joku Kalland väitää, että 30% lapsista elää vanhempiensa luona SUURESSA VAARASSA.
Sitten kun on päinvastainen tapaus, niin todellakin piitataan, OIKEIN TODENTEOLLA, onkin hyvät vanhemmat, vaikkeivat vaan omat.
Jos nuo lapset todella noin vain revittäisiin, minunkin kolme lasta olisi jo viety. Tavallisen ihmisen tavallisen perheen lapsia ei yleensä noin vaan viedä, ilman syytä. Tiedän tämän siitä, että toimimme kriisiperheenä, johon lapset kriisitilanteessa sijoitetaan, ja tämän sijoituksen aikana lapsen meillä ollessa, pohditaan tosi tarkkaan onko tarvetta pitkäaikaiseen sijoitukseen ja kyllä AINA ensin mietitään ja tarkkaan selvitetään onko mahdollista lapsen kuitenkin vielä palata kotiin. Huostaanoton kriteerit täytyy täyttyä kaikki, ennen kuin voidaan lapsi varsinaisesti huostaanottaa pitkäksi aikaa.
Valitettavasti tässä juurikin olen saanut seurata esim. sellaista tapausta, että lapsi on vuoden aikana (pieni lapsi) useita kertoja ollut kriisisijoituksessa, ja aina silti palautettu omille vanhemmilleen, koska ihan kaikki huostan kriteerit ei täyty pitkäaikaissijoitusta ajatellen. Huomattavaa on että vanhemmat itse aina ilmoittavat väsyneensä ja haluavat lapsen pois sijaisperheeseen. Ja sitten pyörtävät kaikki avunanelut, kun mietitään lapsen jatkoa. Oikeilla vanhemmilla on lapseensa kuitenkin suuri valta, tänä päivänä varsinkin. Mikä muuten tuli siinä Inhimillisessä Tekijässäkin kakkosella taannoin esiin.
MISSÄ ON LAPSEN ETU? Tälläkin lapsella on selkeitä psyykkisiä oireita tästä järkyttävästä pompottelusta, eikä todellakaan osaa kaivata vanhempiaan. Minun perään itkee kyllä jos postilaatikolle asti menen, vanhempiensa ei koskaan tapaamisten jälkeen, joita muuten on kaksi viikossa. Mutta kun vanhemmilla on kaikki oikeus lapseensa ja tehdä hänelle niinkuin tykkää.
Kyllä lapsen oikeuksista ja tunteista piitattaisiin vieläkin enemmän, jos laki antaisi myöten, ja on se hyvä että edes joskus joku ajattelee vain lasta, vaikka sitten se sijaisvanhempi vain.
Ei vähääkään välitetty, kuinka ihmissuhteet katkeaa ja koko elämä viedään. Yhtenä kauniina päivänä vaan vietiin koulusta ilman sen kummempia selityksiä. Rakastava, huolehtiva, päihteetön perhe ja keskiarvo yli kasin, koulu siis sujui ja ystäviä riitti, mutta kun psykiatri oli saanut päähänsä, että olen itsemurhavaarassa. Melkein vuoteen se ei ollut mua tavannut, eikä musta oltu mitään ilmotusta tehty, enkä todellakaan mitään itsemurhaa suunnitellut, mutta laitokseen suljettiin puolekstoista vuodeks. Kyllä Kekkonen kustantaa. Meni kyllä hieman usko tän maan oikeusjärjestelmään. Suku palkkas asianajajien armeijan, mutta mitä ne sille mahtaa, kun lääkärit jotain päähänsä saa. Lausunnoissa oli selkeitä valheita, mutta tuomarit on ilmeisesti idiootteja.
Onneks nykyään tajutaan, mitä huostaanotto pahimmillaan on. Lapsen repimistä kodista. Tietysti se joissain tilanteissa on tarpeen. Mutta onneks tajutaan, että myös Suomessa tehdään virheitä ja turhia huostaanottoja. Jos joku sanoo, ettei tehdä, niin miten sitten olen kärsinyt asian takia mielettömästi vuosien ajan? Ja perheeni huomattavasti enemmän.
että jos on 12-vuotias, saa tai itse asissa PITÄÄ ilmoittaa vastustaako huostaanottoa vai ei. Kysytään mielipidettä, jotta sen mielipiteen yli voidaan naureskellen kävellä. 12-vuotiasta kuullaan muttei kuunnella. Mitä järkeä edes on kysyä, jos sillä ei ole mitään väliä?!