Siitä onkin aikaa, kun viimeksi tänne kirjoitin. Nyt vaan tuli inspis.. tai no, eilen kirjoitin kyllä, tuon "Kylpylässä". Miksi eri nimellä, en oikein itsekään tiedä, mutta nyt sitten sademiehenä taas..:)
Hiljainen musiikki sekoittui uniini ja herätti minut lempeästi. raotin silmiäni ja tunsin viileiden satiinilakanoiden kosketuksen ihollani. Käännyin kyljeltäni selälleni ja venyttelin vartaloani raukeana. Tiukat boxerini kiristivät miellyttävästi ja tunsin halun kasvavan sisälläni. Peittonani oli vain lakana maatessani toinen jalka suorana, toinen hiukan koukussa. Viime yön kuumat tapahtumat palasivat mieleeni ja hivutin kättäni lakanan alla etumukselleni. Kaluni oli puolijäykkä ja sormenpäiden hively sai sen kasvamaan hitaasti ja sykkien. Makuuhuoneen ovi oli raollaan ja hän oli poistunut viereltäni.
Ovi avautui ja tuo kaunis nainen lipui sisään kuin hiipien. Hänellä oli yllään ohut aamutakkimainen asuste, joka oli löyhästi vyötetty kapean vyötärön kohdalta. Paljas ja kiinteä rinta näkyi takin alta ja reiteen ulottuva helma heilahteli vilauttaen seksikkäitä alushousuja kuin minua kiusatakseen. Hän hymyili valloittavasti ja vapautti hiuksensa, jotka oli aamupesun ajaksi sitonut nutturalle. Hän nousi vuoteelle, työntyi lakanani alle ja konttasi ylleni antaen pieniä suudelmia reisilleni, vatsalleni ja rinnoilleni.
-Mmmmh.. , huokaisin ja annoin sormieni valua paksujen hiuksien lomitse. Suutelimme kevyesti ja hän asettui hajareisin syliini istumaan. Hänen panonsa kalullani sai sen kovettumaan täyteen mittaansa. Ojensin käteni ja tartuin sängynpäädystä kaksin käsin ja nautin hänen sormiensa kosketuksesta.
Hän avasi takkinsa vyön ja antoi sen valahtaa yltään. Pystyjen rintojen keskellä nännit nöpöttivät kauniisti. Hänen reitensä olivat tiukasti kupeillani ja pyöreät pakarat sylissäni. Hän liikutteli pienin liikkein lanteitaan ja hankasi pikkupöksyjen alla kastuvaa vakoaan pitkin kovaa kaluani. Halusin vain olla ja tuntea nuo sivelyt kullini varrella, mutta himo sai minut puskemaan lantiotani ylöspäin ja painamaan kalua tiukemmin vasten hänen haaraansa. Hän nojasi rintakehääni ja piirteli kuvioita iholleni. Sormet nipistelivät ihoa, välillä hän kumartui ja antoi kielensä lipoa nännejäni. Katsoin hänen ihanaa vartaloaan sen keinuessa päälläni. Hänen hiljaiset huokauksensa rytmittyivät liikkeiden mukaan ja sormien hieronta rinnoillani kävi yhä vaativammaksi ja lantion painallukset kulliani vasten voimakkaammiksi.
Hän kohottautui ja kääntyi ympäri. Pyöreä peppu liikahteli kasvojeni edessä hänen laskeutuessaan päälleni kontilleen. Tunsin hänen kätensä sivelevän pitkin kovan kalun vartta ja välillä hän puristi sormensa terskan taakse ja teki pieniä liikkeitä kädellään. Irrotin käteni sängynpäädystä ja tarrasin kiinni pakaroihin. Ne mahtuivat miltei kämmenieni sisään, kiinteät ja pyöreät kuin nuorella tytöllä. Hän hankasi kulliani ja hieroi poskeaan kankaan alla sojottavaa kaluani vasten peruuttaen samalla itseään taemmas. Painoin peukaloni sisäreisille ja puristelin nivusia ja pakaroita rytmikkäästi. Pikkupöksyt kiristyivät vaon yli ja välillä annoin käteni hangata kevyesti hänen haaraansa pitkin vedoin. Tunsin kiiman tuoksun ja katsoin kosteaa jälkeä kankaassa. Hän tarttui boxerieni vyötärönauhaan ja työnsi niitä alaspäin. Tein samoin hänen pöksyilleen ja vedin ne pepun yli reisille, hän nosteli jalkojaan ja sain pujoteltua nuo kostuneet pöksyt hänen yltään.
Hän työnsi boxereitani alasäin ja nuolaisi mennessään kullini vartta. Hän konttasi eteenpäin pöksyjäni edellään työntäen ja antoi rintojensa koskettaa kulliani. Hän pujotti boxerini nilkoista ulos ja jäi hajareisin istumaan selin minuun sylini kohdalle. Käsi ojentui hänen haaroistaan ja tarrasi kaluuni napakasti. Hän veteli muutaman kerran kulliani ja hankasi sitä märkää vakoaan vasten. Kiima tulvahti ylitseni katsoessani kuinka kullini litisytti turvonneiden huulien väliä. Hän huokaili ja kampesi kaluani haaroissaan, kunnes alkoi taas hitaasti pakittaa. Märkä, turvonnut ja kuuma pillu lähestyi kasvojani ja ojensin käteni levittäen pakaroita äärimmilleen. Hamusin eteenpäin ja hän puski pillunsa suutani vasten. Aloin nuolla kuumaa ja märkää vakoa, kieli upposi sisään ulos, seikkaili poimuissa ja värisi klitoriksen päällä. Hän tarrasi kullini juuresta ja alkoi upottaa kulliani suuhunsa. Käsi vatkasi vartta ja huulet puristuivat terskan taakse ja liukuivat edestakaisin pienin, nopein liikkein. kalu paisui äärimmilleen ja kiimaisena hieroin kieltäni ja huuliani vasten märkää ja liukasta haaraa. Sormeni puristelivat pakaroita ja hinkkasivat välilihaa ja anusta. Hän keinutti lanteitaan ja veteli märkää vakoani pitkin värisevää ja nuolevaa kieltäni. Mehut kastelivat kasvoni ja litinä täytti huoneen.
Hän päästi tukahdutettuja äännähdyksiä ja imi kaluani ahnaasti. Käsi runkkasi vartta ja kaunis lämmin suu hautasi terskan sisäänsä. Yllättäen hän irrotti otteensa kullistani ja siirtyi eteenpäin. Peppu siirtyi kaluni päälle ja tartuin kulliini ohjaten sitä märille huulille. Hän nojasi kaksin käsin jalkoihini ja liikutteli lanteitaan kaluni päällä. Puskin kullin kohdalleen ja hän laskeutui ottaen sen aavistuksen sisäänsä. Päästin kaluni irti ja tartuin tiukasti pakaroihin ja katsoin kuinka kulli seisoi hänen vakonsa huulilla. Hän koukisti hieman selkäänsä, painoi itseään alaspäin ja syvään huokaisten otti koko kovan kullin sisäänsä. Hetken hän keinui hiljaa päälläni antaen kalun hieroa koko mitallaan pillun seinämiä ja alkoi sitten ratsastaa. Kulli tuli esiin aina hänen peppuaan nostaessaan ja samassa tahdissa hän puristeli lihaksikkaita reisiäni. Vikisten hän kiihdytti tahtiaan ja alkaen vielä liikuttaa lantiotaan myös vaakatasossa. Pillu imi ja hieroi kaluani kuin lypsäen ja pakarat värähtelivät iskujen voimasta.
Himo oli suunnaton ja purin käsien toimettomuuden hänen kauniiseen peppuunsa. Vatsalihakseni kiristyivät ja kohottauduin ylemmäs. Hän vei kätensä eteenpäin ja samalla kun kohottauduin polvilleni, laskeutui hän kontilleen eteeni. kiimainen peppu oli pystyssä edessäni ja tarrasin tiukasti kaksin käsin lanteista kiinni. Hän veti reisiään eteenpäin ja nojasi taaksepäin hangaten pakaroitaan syliäni vasten. Lukitsin hänet aloilleen käsilläni ja aloin naida takaapäin kiimasta sekopäisenä. kulli hakkasi nopeasti ja kovaa litisevään pilluun ja pakarat iskivät rajusti syliini. Litinä ja vikinä kaikuivat huoneessa ja hänen vartalonsa alkoi kiristyä.
-Aaaaaa…ooooooooh!!, hän huusi ja selkä taipui notkolle ja hän venytteli toisella kädellään rintojaan ja kovia nännejä. Sormeni upposivat lihaan ja lantio upotti kullia pitkin ja nopein vedoin turvonneeseen ja märkään vakoon. Tunsin jalkapohjissa asti, kuinka spermat nytkähtivät liikkeelle, kiristin tahtia entisestään ja lantiolla rytmittäen roiskin spermat suurina lasteina hänen liukkaaseen pilluunsa. Hän vavahteli ja kiemurteli laukeamisensa ansiosta ja oli pitkään hengittämättä, vartalo tiukaksi jännittyneenä.
-Ouuuuuhhh…, huokaisi hän viimein ja putosi vuoteelle henkeä haukkoen. peppu oli yhä pystyssä ja kullini liikahteli huulilla ja tiputti viimeisiä pisaroitaan. Kuumat huulet ikään kuin imivät kaluani hellästi, kunnes raukeus valtasi minut ja asetuin hänen päälleen makaamaan. Hän sulki käteni omaansa, suukotti sitä ja hengitti raskaasti puna poskillaan. Suutelin niskaa ja nautin hänen vartalonsa kosketuksesta allani. Hiljainen musiikki taustalla saattoi meidät kevyeen uneen..

Vastaukset 5
Vanhimmat
Wauh.. huh.... uuh... kaunista, kiihottavaa, ihanaa....
KIITOS !!!
Tervetuloa takaisin, sinun juttujasi onkin jo kaivattu :))
Tervetuloa takaisin tänne on kaivattukin takasin vanhoja hyviä kirjoittajia =)
Ei uppoa, miksi noin törkeää kielenkäyttöä, eikö asioista voi kertoa kauniisti?
Noi kehutkin varmasti kirjoittajan itse kirjoittamia.
Mukavaa, kun kommentteja tulee! Kiitokset niistä! Itse olen yleensä suhteellisen laiska kommentoimaan, mutta kirjoittelenpa nyt tässä kuitenkin..!
Niinpä, asioista voi kertoa tuhannella tavalla, se on ihan totta.. tämä minun tapani.. on olemassa kauniimpia tapoja ja rumempia, ehkä voisit itse kirjoittaa sen kauniimman version.
Ja tuo viimeinen kommenttisi.. no joo.. aika naivi ja kyyninen näkemys, että itse omia sepustuksiani kehuskelisin, miksi niin tekisin? Usko tai älä, voi netissäkin olla aitoja, rehellisiä ja vilpittömiä ihmisiä, joiden ei tarvitse pönkittää itsetuntoaan tekaistuilla kehuilla tai rooleilla. Koskaan en ole kirjoituksiani itse kehuskellut enkä aio niin tehdä tulevaisuudessakaan..
Kirjoitan tarinan yhdeltä istumalta, en käytä siihen kauheasti aikaa. Joskus tulee parempi, joskus huonompi juttu. Mutta yleensä aina niiden kirjoittaminen on antoisaa, kun on sopiva vire päällä...;)