Seure palautekeskustelu

seurelainen -86

Olen tammikuun lopulta asti tehnyt Seuren kautta töitä päiväkodeissa lastenhoitajana. Keikat ovat olleet 1-4 päivän mittaisia ja satunnaisia. Minulla ei ole lähihoitajan tutkintoa eikä siten pätevyyttä alalle, mutta olen mielestäni suoriutunut työstäni hyvin. En pelkää lapsia, tulen heidän kanssaan toimeen ja osaan pitää myös kuria heille. Osaan ottaa heihin kontaktia ja leikkiä heidän kanssaan. Olen mielestäni ymmärtänyt hyvin mitä lastenhoitajan työ sijaisena pitää sisällään, osaan ottaa kontaktia työkohteissa muihin työntekijöihin enkä ymmärrä missä nyt on vika.

Joudun jo toista kertaa käymään toimistolla palautekeskustelussa. Edelliskerralla syynä oli tiimityö "kollegoiden" kanssa, annoin kai itsestäni ujon ja sulkeutuneen kuvan. Tällaista palautetta eräältä päiväkodilta annettiin. Tällä kertaa palaute tuli kokemattomuudesta. Se on varmaan ihan selvää, että ilman koulutusta ja paria kuukautta pitempää työkokemusta olen alalla aika noviisi.

Ihmeellistä kuitenkin miten annan itsestäni parhaan työpanoksen vaikeissa työolosuhteissa (15 lasta, liian vähän hoitajia), katson koko ajan silmä kovana lasten perään ja hoidan työn mahdollisimman hyvin tulee tällaista palautetta. Onko vika minussa vai voiko vikaa olla kohteissa, alalla tai Seuren järjestelmässä? Kysyn ihan mielenkiinnosta. Kun on vähän outoa, että hyvin pienestä pitää käydä toimistolla juttelemassa. Pitäiskö vaihtaa leppoisampiin töihin? Tuntuu ikävältä mennä kohteeseen kun ei tiedä millaista palautetta saa jälkeenpäin.

Mielipiteitä, kiitos.

26

7908

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mielipiteitä...

      Minulla ei ole lähihoitajan tutkintoa eikä siten pätevyyttä alalle,

      ----
      Yksi mahdollisuus olisi suorittaa LH tutkinto tai lyhyempi 1v mittainen Koulunkäyntiavustajan tai Perhepäivähoitajan tutkinto. Nehän antavat myös pätevyyden nimenomaan päiväkotityöhön.

      Se on varmaan ihan selvää, että ilman koulutusta ja paria kuukautta pitempää työkokemusta olen alalla aika noviisi
      ---
      Se on ihan totta, varsinkin molempien puuttuessa kuten sinulla. Koulutus antaa paljon ja käytännön työ opettaa myös runsaasti. Sinulla ei varmaankaan ole samanlaista "silmää" käytännön työhön kuin kokeneella ja koulutetulla työntekijällä, ja he näkevät sen, vaikka itse et huomaisi ja yrittäisit parhaasi.Kyllähän esimerkiksi 10 vuotta töitä tehnyt on kokeneempi kuin vasta valmistunut. Jossainhan sen täytyy näkyä.
      Tosiasia on myös se, että taitaviinkaan työntekijöihin ei olla välttämättä ihan jokapaikassa aina tyytyväisiä. Joskus voi ne työkaverit olla niin vaativia, että voi epäonnistua heidän silmissään.Voi olla ihan henkilökemioistakin kysymys ja siitä että vaativat liikaa. Kolmanneksi keikkatyö asettaa omat haasteensa. Oppisit toimimaan paremmin, jos olisit pidempään yhdessä paikassa. Keikkatyössä työsuhteet ovat lyhyitä, joten on haasteellista toimia ja osata tarpeeksi muutamassa päivässä.Ei kukaan voi antaa "parastaan" kun on kyse uudesta paikasta ja muutamasta päivästä vaikka olisi kokenutkin. Pari palautekeskustelua on ehkä aika paljon muutamaan kuukauteen, mutta jos olisit aivan osaamaton, niin kyllä valituksia olisi tullut enemmänkin taustasi huomioiden. Varmaan olet myös onnistunut ihan kohtalaisesti tai hyvinkin.


      Älä lannistu huonosta palautteesta. Ota niistä opiksi vastaisuuden varalle sen minkä voit. Olen itsekin saanut huonoa palautetta, kun aloitin työelämässä. Ilkeässäkin arvostelussa voi olla jotain totuuden jyviä, vaikka se epäreilulta tuntuisikin. Haluat itse kuitenkin yrittää parhaasi ja olet vastuuntontoinen. Tuolla asenteella tulet kehittymään ja oppimaan uutta kokemuksen lisääntyessä, kuten kaikki muutkin ihmiset. Eri asia olisi jos menisit töihin hälläväliä asenteella etkä haluasi yrittää, mutta kuitenkin teet parhaasi niin hyvin kuin osaat ja haluat että ihmiset olivat tyytyväisiä työntekoosi (ota nämä palautekeskustelussa esille). Varmasti sulla menee ihan hyvin kokemuksen karttuessa. Itse olen olen sitä mieltä että 2 vuoden kokemuksen jälkeen olin "hyvä" omassa hommassani koulusta valmistumisen jälkeen. Jos olet nuori, niin myöskin ikä tuo sinulle tietynlaista varmuutta lisää.Tulet kyllä varmaan huomaamaan sen ajanoloon.
      Jos ala kiinnostaa niin jatka vain töitä aina kun niitä saat, äläkä lannistu tai vähättele itseäsi.
      On hyvin hankala sanoa, missä määrin palaute on ollut perusteltua tai oikeudenmukaista sinua kohtaan. Joten älä liikaa hätäänny asiasta tai tee sellaisia johtopäätöksiä ettet osaisi mitään.
      Ehkä jotkut työkaverit on olleet hommaansa väsyneitä ja alkaneet heti kritisoida vähäisistäkin asioista. Yrität jatkossakin hoitaa hommasi hyvin, ja se riittää.

      Tuntuu ikävältä mennä kohteeseen kun ei tiedä millaista palautetta saa jälkeenpäin.

      Entäpä jos itse pyytäisit palautetta ennen kuin lähdet? Sanot että koska kokemusta on vähän ja koulutusta ei vielä ole, niin kuulisit mielellään voisitko tehdä jotain toisin ja olisit vinkeistä tyytyväinen. Ehkä voit tälläisellä myönteisellä ja oppimishaluisella asenteella saada "asioita anteeksi", ja kynnys soittaa esim seureen palautetta on pienempi. Tälläiset keskustelut ja vertaispalaute on tärkeää koulutettujenkin kesken. Palautetta on aika hankala antaa, ja usein työyhteisöissäkin haukutaan mielummin selän takana, mutta ainahan voi pyytää.

      • saaminen.

        Tietynlaisen kuvan annat itsestäsi myös siinä, kuinka otat palautetta vastaan esim palautekeskustelussa. Jos suhtaudut ikäväänkin palautteeseen asiallisesti ja fiksusti sekä koitat järkevästi perustella asioita omalta puoleltasi, niin se on sinulle pluspisteitä ja annat itsestäsi fiksun vaikutelman.


    • otat opiksi ja parannat...

      Se on vaan hyvä, että saa palautetta, siis sekä hyvää että huonoa. Muista myös, että et ole liian itsekriittinen, mutta et sitten taas mikään possu urheakaan et luulet hallitsevas asioita mitä et oikeesti hallitse : )) Itse en seuressa viihtynyt, joten en omalta osaltani suosittele. Toivottavasti sulla ei ole lasta, joka sairastelee tai toivottavasti et itse sairastele paljoa. Silloin työt siellä loppuvat hyvin äkkiä. Siis vaikka kyse ihan norm. lapsen korvatulehduksista, flunssasta jne. Jos töitä haluat, niin olisi monta paikkaa mitä suosittelisin ja missä tarvittaisiin tekijää. Laita siis yhteystietos, jos haluut... terv. lh-opisk. myös

    • vaan tietää

      mikä on seure????

      • henkilöstövuokraus firma

        Seure vuokraa työntekijöitä. Lähinnä lähihoitajia, koulunkäyntiavustajia, lastenhoitajia jne. Lisätietoa www.seure.fi . Toimii pääkaupunkiseudulla.


    • Seuren toimintaa

      koskevasta arvostelusta.Päiväkoti oli esittänyt toiveita, jotka eivät toteutuneet. Vähän kokemusta ja kouluttamattomia ihmisiä sijoitetaan työkkäristä päiväkoteihin ihan jatkuvasti. Eli tilanne pitäisi olla tuttu. Voit kysellä Seurelta, jos heillä olisi jonkinlaista perehdytystä. Jos haluat enemmän töitä, kannattaa ottaa yhteyttä päivähoidon/sosiaaliviraston rekrytoijiin (löytyy varmaan netista). Päiväkodeissa on myös apulaisen paikkoja, joissa työhön kuuluu lapsiryhmässä oloa ja esim. ruokahuoltoa tai siivosta.

    • seurelainen -86

      Kävin palautekeskustelussa ja Seurella oltiin tultu esimiehen toimesta siihen tulokseen ettei minua enää rekrytoida heidän kauttaan. Ottaa toki päähän mutta minkäs tekee. Mietin nyt pitäisikö hakeutua toiselle alalle kun en edes alunperin ole tämän alan opiskelija edes ollut.

      Sainpahan arvokasta kokemusta jos en muuta, ei muistella pahalla.

      • Seurella useemman

        vuoden, mutta keikkoja on aina ollu heikonlaisesti. Päätyö on oltava muualla. Seurella voi mennä muutama kuukausikin ilman keikan keikka. Näin siitä huolimatta, että olen asiakkailta kuuleemma saanut hyvää palautetta ja teen useamman alan töitä. En oikein ymmärrä, miten tätä harvemmin voitaisiin töitä tarjota. Paitsi siis jos ei tarjota ollenkaan. Kokemukseni mukaan asiakkaat kieltäytyvät ottamasta vastaan vain työntekijöitä 1.joilla on silmiinpistävä päihdeongeelma 2. eivät noudata ollenkaan työaikoja 3. eivät tee käytännöllisesti katsoen mitään 4. riitelevät henkilökunnan kanssa tai käyttäytyvät muuten törkeästi 5. eivät puhu suomea 6. eivät ole ikinä olleet töissä eivätkä haluatöissä käydäkään.


      • vakkariKaupungilla
        Seurella useemman kirjoitti:

        vuoden, mutta keikkoja on aina ollu heikonlaisesti. Päätyö on oltava muualla. Seurella voi mennä muutama kuukausikin ilman keikan keikka. Näin siitä huolimatta, että olen asiakkailta kuuleemma saanut hyvää palautetta ja teen useamman alan töitä. En oikein ymmärrä, miten tätä harvemmin voitaisiin töitä tarjota. Paitsi siis jos ei tarjota ollenkaan. Kokemukseni mukaan asiakkaat kieltäytyvät ottamasta vastaan vain työntekijöitä 1.joilla on silmiinpistävä päihdeongeelma 2. eivät noudata ollenkaan työaikoja 3. eivät tee käytännöllisesti katsoen mitään 4. riitelevät henkilökunnan kanssa tai käyttäytyvät muuten törkeästi 5. eivät puhu suomea 6. eivät ole ikinä olleet töissä eivätkä haluatöissä käydäkään.

        Oon itse töissä kaupungilla ja nähnyt monenlaisia keikkalaisia. Jos on reipas ja tekee töitä ja vielä sopeutuu ok työyhteisöön, niin sellasia tarvitaan aina. Toivotaan näitä nimeltä uudestaan myös Seurelta. Kannattaa joskus katsoa peiliin ja miettiä miten ite tarttui hommiin.


      • Anonyymi
        vakkariKaupungilla kirjoitti:

        Oon itse töissä kaupungilla ja nähnyt monenlaisia keikkalaisia. Jos on reipas ja tekee töitä ja vielä sopeutuu ok työyhteisöön, niin sellasia tarvitaan aina. Toivotaan näitä nimeltä uudestaan myös Seurelta. Kannattaa joskus katsoa peiliin ja miettiä miten ite tarttui hommiin.

        Turpakii. Toisinsanoen haluat semmosen yli sosiaalisen bubbly tyypin ja jos on vähänkää hiljaisemman persoonan omaava mutta hyvin töitä tekevä silti ei tarpeeksi hyvä koska ei kuulu käytävillä ku palosireeni.


    • riitu49

      kuuntele itseäsi, äläkä ota kaikkea itseessi, kateus naisten kesken ja supinat takaa päin ns. naisten maailmaa ja pv-kodeissa niin yleistä, Tsemppiä sulle ja pidä oma linjasi, voit tsekkailla paikkoja ja huomaat, mikä näistä on millainen?

    • 43546

      Minä sain suorilta potkut. Ei mitään keskusteluehdotuksia sitä ennen. Seurea en kyllä syytä. Tarkkaa syytä potkuilleni ei työpaikalta edes kerrottu.

      • äskönen

        Mutta tuntuuhan se vähän pahalta, ettei ole sen arvoinen, että pari keskustelua suoraan siellä työpaikalla käytäisiin.


      • asinen

        varmistitko työpaikasta että potkut tulivat sieltä vai työvoiman vuokrausfirmasta? Olit ilmeisesti vuokratyöntekijä.


    • Liian momimutkaista?

      Miksi järjestelmästä on tehty liian monimutkainen? Miksi ei esimies käy keskusteluja siellä työpisteessä asianomaisen henkilön kanssa?

      Ensin haastatellaan Seuressa ja mikä osuus on itse työpaikan. Onko järjestelmästä tehty liian vaikea ja henkilöitä hyppyytetään paikasta toiseen.
      Palaute käydään Seuressa. Miksi? Haastatellaan ja nuhdellaan useassa eri paikassa ja mikä on riittävä osaamisen taso?

      Haastatellaan monessa paikassa ja kuitenkaan työntekijä ei kelpaa. Onpa outo yhtälö. Jos on haastateltu niin palautekeskustelu pitäisi käydä asianomaisessa kohteessa esimiehen kanssa. Vai eikö kukaan kelpaa työhön.

      Eikä esimies ole pätevä vai miksi näitä Rekry-toimistoja on jos kukaan ei kelpaa työhön. Vai valkataanko liikaa vai epäpätevää henkilöstöä. Eikö tehtäviin ole tietyt kelpoisuusvaatimukset. Miksi palkataan kouluttamaton. Säästöä vai jokin muu syy.

      Onko henkilöstön valintaprosessista tehty liian vaikea ja onko esimerkiksi Seuren henkilöstö riittävän koulutettua ja osaavaa valitsemaan henkilön työtehtäviin?

      Tuntuu jotenkin, että ihminen on heittopussi ja loppujen lopuksi ei kelpaa mihinkään. Missä on esimieshaastattelijat, jotka valitsevat työhön.

      Eron syy tulee kertoa henkilölle ja ei saa jättää asioita ilmaan. Asia pitää käydä heti läpi ja kertoa todelliset syyt ei näennäisiä selityksiä. Antaa huonon kuvan valitsijoista.

      Harmillisinta on se, että leimataan jokin huonoksi ja työnsaanti voi jopa estyä tämän vuoksi. Olen kuullut, että terveydenhuollossa on tällainen järjestelmä, jossa viestitään ja annnetaan huonoa palutetta ikäänkuin henkilö mustamaalataan jos hän hakee työtä.

      Ei ole sopiva, hyvä tai jopa asennevamma. Tämä on outo menetelmä ja kukaa päättää näistä asioista kouluttamaton esimies, jolla ei ole riittävää johtamisosaamista henkilötövalinnoista. Usein valinta perustuu kuulopuheisiin.
      Ihmisen pitää saada näytää osaamisensa näin löytyy helmiä ja hyviä osaajia monesti.

      Missä on asiantuntijat vai onko tämä yksi syy terveydenhuollon ongelmissa. Ei osata päättää tai tehdä oikeita valintoja. Johtajien koulutusta tulee lisätä niin, että he osaavat asiansa valintaproseissa; koulutus, kokemus, itsensä kehittäminen ja vankka ammattitaito. Näin tulee hyviä työyhteisöjä, potilaat saavat laadukasta hoitoa ja asiantuntijat toimivat oikeissa paikoissa.

      • xza23

        puhut todella asiaa. Toivottavasti olet/pääset päättävään asemaan.


      • padu 6

        Suurin syy soveltumattomuuteen lienee, että halvempia työntekijöitä on tarjolla


    • Anonyymi

      Kaikki ei ole höpöttäjiä. Tässä maassa syrjitään hiljaisempia persoonaa ja yritetään saada tämä näyttämään epä ammattimaiselle. Aina se sama pska ”vuorovaikutus taidot puuttuu” vain koska ei ole sama kopio kaikista muista

    • Anonyymi

      Hirvittävä kertomus. Kaikesta näkee, että aloittaja on lapsista välittävä ihminen.

      Palautetta ei ole annettu paikanpäällä, eikä annettu kehittymisen mahdollisuutta. Itse olen koulutettu lähihoitaja. Kiitettävä arvosana harjoittelusta päiväkodissa. Helpolla se ei tullut ja voin sanoa, että vaikein osuus ei ollut ne lapset.

      Kehotan sinua jatkamaan uraasi lasten parissa. Itsekin aloitin urani toimialapalveluissa. Eivät pidä työntekijän puolta.

    • Anonyymi

      Seurelaisia vedetään alta lipan joka paikassa. Ikävät hommat annetaan heille ja helpot hommat, kuten nukkuvien lasten vahtiminen parin tunnin ajan kännykällä surffaten tai itsekin hirsiä vedellen, menee valkareille. Samalla kun seurelainen yksinään pesee heränneiden lasten kakkapyllyjä.

    • Anonyymi

      Lisäksi vaikka miten olisit ottanut vuoron eskarista, niin seurelainen määrätään pienimpien ryhmään kyykytettäväksi ja hoitamaan kaikki raskaat hommat

    • Anonyymi

      Hei! Yritin kommentoida, mutta kommenttini ilmeisesti poistettiin jostain syystä. Se oli täysin asiallinen. Hyvä seure!

      • Anonyymi

        Työnhaku voisi olla yksilöllisempää, siis asiakasystävällisemppää. Kyllä seurelta pitäisi resursseja
        löytyä? Ehkä. Ei ole suurta vaikutusta, hahmoton.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työnhaku voisi olla yksilöllisempää, siis asiakasystävällisemppää. Kyllä seurelta pitäisi resursseja
        löytyä? Ehkä. Ei ole suurta vaikutusta, hahmoton.

        Ja toimistokin auki yhtenä päivänä viikossa. Pysykää siellä mobiilissa vaan!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja toimistokin auki yhtenä päivänä viikossa. Pysykää siellä mobiilissa vaan!

        Hyvä!


    • Anonyymi

      Vähän sama fiilis kuin AP:lla. Keikkatyöläisenä koulunkäynnin ohjaajana tuntuu välillä että ollaan vähän silleen et eikö mee perille tää juttu mitä yritän ohjeistaa vaikka joskus ollut vain päivän hommissa. Ei siinä ajassa ehdi tuntemaan koulua, mut joo jos on vetäytyvää tyyppiä, voi kokemus olla tuskallisempi, varsinkin jos ajattelee mitä muut ajattelee. Voi olla pelkkä mielikuva. En osaa selittää. Ehkä johtuu kokemattomuudesta. Mut väliaikaishommana menee, jos parempia töitä etsii tai miettii mitä haluaa tehdä elämällään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      115
      5965
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4067
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3352
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2986
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2054
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2004
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1795
    8. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      43
      1787
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe