"Sisään kävelijät"

Kiinnostaisi lukea heistä suomeksi ihan asiallaista tekstiä sillä-> Lähelläni on tapaus joka kaksi vuotta sitten muuttui tunnin aikana persoonaltaan aivan päivastaiseksi. Hän oli hyvä auttava ihminen nuori nainen jonka elämä- luulisin vapaaehtoisesti muuttui.
Tämän muutos toi seuraavaa, hän jätti lapsensa kylmästi heitteille. Ei päästänyt kotiin.vanhin 9v. Alkoi dokaamaan, seksuaalinen moraali alle nollan. Katkaisi kaikki välinsä sukulaisiin niin vanhempiinsa kuin sisaruksiin.
Vanhemmat ja sisaret ovat lojaaleja odottaen ettää palaisi ennalleen.
Jostain syystä viikko sitten muistin joskus jostain lukeneeni että on sellaisia sisäänkävelijöitä, jotka ottavat jonkun kehon haltuunsa.
Haluaisin tutustua aiheseen suomeksi - Sillä eikös Hamletkin sanonut. Paljon on maailmassa mitä ihmisjärki ei ymmärrä.

7

1173

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olemassa.

      Heitä on, ja sinä voit käyttää heistä modernia nimeä walk-ins tai sisäänkävelijät, mutta he eivät ole mitään muuta kuin vain samoja olentoja, joita ennen kutsuttiin pahoiksi hengiksi eli demoneiksi, eivätkä he kavahda tai tottele mitään muuta kuin Jeesuksen Kristuksen nimeä.

      • googlettamalla ei löytynyt kuin unissa kävelijöitä.Ei myöskää hakemalla sisäänkävijä/t
        Muistaakseni kaukonäkijöistä on kirja - niin onko sisään kävelijöistä.


      • Pakanainen

        sellaista ektoplasma aineesta olevia ihmisen näköisiä olentoja?


      • Pakanainen
        maagikko kirjoitti:

        googlettamalla ei löytynyt kuin unissa kävelijöitä.Ei myöskää hakemalla sisäänkävijä/t
        Muistaakseni kaukonäkijöistä on kirja - niin onko sisään kävelijöistä.

        sekä muista huuhaa-jutuista. Sisäänkävelijöistä en erikseen muista että olisi kirjoitettu, eiköhän ne mene saman hömpänpömpän ilmiön alle.


      • Jeesuksen nimeä?

        Mitä kristinuskosta olen käsittänyt ja tiedän, niin vain uskovilla on valta käyttää Jeesuksen nimeä, että vapauttaa tuollaisista tilanteista (jos nyt kyseessä on demoni, riivaaja, mikä lie.. eikä tuo nainen ole vain halunnut muuttaa elämänsä tyyliä). Ainakin olen käsittänyt, että ei-uskovat/maagikot eivät pysty Jeesuksen nimeä käyttämään.

        Kait sama juttu ku k-kaupan kassa ei voi papin puolesta lyödä nimeä avioliittopaperiin.


      • Jeesuksen nimeä? kirjoitti:

        Mitä kristinuskosta olen käsittänyt ja tiedän, niin vain uskovilla on valta käyttää Jeesuksen nimeä, että vapauttaa tuollaisista tilanteista (jos nyt kyseessä on demoni, riivaaja, mikä lie.. eikä tuo nainen ole vain halunnut muuttaa elämänsä tyyliä). Ainakin olen käsittänyt, että ei-uskovat/maagikot eivät pysty Jeesuksen nimeä käyttämään.

        Kait sama juttu ku k-kaupan kassa ei voi papin puolesta lyödä nimeä avioliittopaperiin.

        Minä pystyn käyttämään Jeesuksen nimeä siinä missä joku toinenkin. En ole koskaan kirjoituksissani epäillyt etteikö hän olisi ollut olemassa. Olen epäillyt uskovia jotka laittavat Jeesuksen suuhun omia toivomuksiaan. Olen seissyt sellaisen edessä mistä et osaa edes kuvitella. Ja tulen joka sanani vastaamaan ajallani.


    • on..

      ns. sivupersoonailmiö. Ihmisen oma alitajunta luo sivupersoonan joka syrjäyttää valvepersoonan mikäli viimemainittu on liian heikko. Liittyy poikkeuksetta skizofreeniseen mielisairauteen. Ei siis mitään yliluonnollista!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      176
      5027
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      15
      1670
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1605
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      122
      1470
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1353
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      49
      1080
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1074
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      942
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      190
      915
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      760
    Aihe