Millä nimillä....

Millä nimillä sijaislapsenne teitä kutsuvat?
Tietty jos isompana lapsi tullut niin varmaan nimellä kutsuvat.
Mutta jos lapsi on tullut tosi pienenä tai tullut suht pienenä ja ollut teillä monia vuosia, mahdollisesti ei näe omia vanhempiaan ollenkaan tai harvoin?
Oletteko ihan pikkuiselle pitkäaikaissijoitetulle äiti ja isä vai matti ja maija?
151223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Meillä kutsutaan ihan äidiksi ja isäksi. Aluksi biovanhammat eivät tästä tietenkään pitänee. Selvitin sitten biovanhemmille miten tärkeää tutkimusten mukaan on lapsen saatava kutsua äidiksi ja isäksi perheen huoltajia, he hyväksyivät sen. Nyt on sitten kaksi molempia. Opetan lapselle kuinka se on rikkaus, siis kahdet vanhemmat jotka rakastavat häntä. Luonnollisesti äidiksi ja isäksi olisi varmaan muutenkin alkanut kutsua, kun perheessä on muitakin lapsia. Näin meillä.

Äänestä
  • äidiksi tai isäksi, koska emme ole niitä heille. tutkimusten mukaan lapsen on hyvä tietää että oikea äiti ja isä on olemassa ja näin ollen eivät niin helposti vieraannu biologisista vanhemmistaan. meillä kerrotaan lapsille että olemme vain väliaikaisia vanhempia että tämä ei välttämättä kestä kauaa ja tulee päivä jolloin he palaavat vanhemmilleen.

    Äänestä

Sijoitetut lapset ovat kutsuneet minua etunimellä. Joskus niin tekevät omat lapsetkin, kun olisi ollut epäselvää kenen äidistä on puhe. Tunnen perheen, jossa omat biologiset lapset käyttävät vanhemmistaan aina etunimiä. Se olisi minusta todella sääli ja voisi tuntua jopa pahaltakin. Äiti on niin kaunis ja arvokas sana.

Sen jälkeen kun adoptoimme nuorimmat sijoitetut lapset, he tulivat yhdessä kysymään saisivatko alkaa kutsua minua äidiksi. Olin otettu. He kutsuvat biologista äitiään kyllä edelleenkin myös äidiksi.

Mutta periaatteessa siis sijoitetut lapset käyttivät meistä etunimiä, heillähän on jo omat biologiset isä ja äiti. Joskus joku meillä vieraana tai hoidossa ollessa lapsista on kutsunut minua äidiksi, kai se on sitten se leima. Tai kerran vessasta kuului hoitolapsen ääni, joka huusi äitiä pyyhkimään, ja minä olin talon ainoa äiti-ihminen, selvästi äidin hommia...

Äänestä
  • Meille ensimmäiset sijoitetut ovat tulleet vauvoina ja ovat alkaneet puhumaan opittuaan kutsua meitä äidiksi ja isäksi aivan kuten muutkin (bio)lapsemme.
    Näiden lasten biologiset vanhemmat eivät tapaa lapsiaan, yksi on kuollut ja yhden olinpaikka on tuntematon, lapset kyllä tietävät, että heillä on biologisetkin vanhemmat ja joku kuvakin heistä on olemassa.

    Leikki-ikäisenä tullut lapsi kutsuu myös meitä isäksi ja äidiksi, kuten biologisiakin vanhempiaan, joita tapaa säännöllisesti.
    Alkuun lapsi puhutteli meitä etunimillä, kuten oli lastenkodin hoitajia tottunut puhuttelemaan, mutta muutamassa kuukaudessa hän alkoi kutsua minua äidiksi ja sitten miestänikin isäksi.
    Lapsi kutsuu kyllä biologisiakin vanhempiaan äidiksi ja isäksi, vaikka usein meillä puhuukin heistä etunimillä ja samoin tietysti ollessaan heidän kanssaan puhuu meistä etunimillä.

    Äänestä

  • tässä perheessä kirjoitti:

    Meille ensimmäiset sijoitetut ovat tulleet vauvoina ja ovat alkaneet puhumaan opittuaan kutsua meitä äidiksi ja isäksi aivan kuten muutkin (bio)lapsemme.
    Näiden lasten biologiset vanhemmat eivät tapaa lapsiaan, yksi on kuollut ja yhden olinpaikka on tuntematon, lapset kyllä tietävät, että heillä on biologisetkin vanhemmat ja joku kuvakin heistä on olemassa.

    Leikki-ikäisenä tullut lapsi kutsuu myös meitä isäksi ja äidiksi, kuten biologisiakin vanhempiaan, joita tapaa säännöllisesti.
    Alkuun lapsi puhutteli meitä etunimillä, kuten oli lastenkodin hoitajia tottunut puhuttelemaan, mutta muutamassa kuukaudessa hän alkoi kutsua minua äidiksi ja sitten miestänikin isäksi.
    Lapsi kutsuu kyllä biologisiakin vanhempiaan äidiksi ja isäksi, vaikka usein meillä puhuukin heistä etunimillä ja samoin tietysti ollessaan heidän kanssaan puhuu meistä etunimillä.

    lapsei ei pysty erottamaan mitä äiti tarkoittaa, luulevat että äiti on naisen yleisnimitys, varsinkin jos opetatte kutsumaan itseänne äidiksi vaikka ette ole. aikuisena oppivat sitten mitä äiti sana oikeasti tarkoittaa

    Äänestä

  • kutsutaan äidiksi kirjoitti:

    Ei kai nyt sentään näin hullusti asiat ole?

    Kyllä meillä on sukulaisuussuhteita käyty läpi ihan pienestä pitäen, ja lapset ovat kiinnostuneita siitä, kuka on mitäkin sukua kenelle.

    Ja muuten kuinka monen lapset (tai edes aikuiset) nykyaikana tietävät keitä ovat käly tai lanko, kytystä ja natosta puhumattakaan?

    Äänestä

  • kutsutaan äidiksi kirjoitti:

    lapsei ei pysty erottamaan mitä äiti tarkoittaa, luulevat että äiti on naisen yleisnimitys, varsinkin jos opetatte kutsumaan itseänne äidiksi vaikka ette ole. aikuisena oppivat sitten mitä äiti sana oikeasti tarkoittaa

    Meillä lapset tietävät kyllä ihan tasan tarkkaan kuka kukin on - nuorin ei kyllä tullessaan edes tiennyt mikä se äiti on.

    Äänestä

  • käsityksesi kirjoitti:

    Meillä lapset tietävät kyllä ihan tasan tarkkaan kuka kukin on - nuorin ei kyllä tullessaan edes tiennyt mikä se äiti on.

    rahalla hoitajia te oletta.

    Äänestä

  • äidiksi ja isäksi kirjoitti:

    rahalla hoitajia te oletta.

    Nimillä olemme puhutelleet itseämme tuolle meidän sijaislapselle joka tosin
    kutsuu meitä "maija äidiksi ja matti isäksi" kun bio äiti on pelkkä äiti.

    Äänestä

  • Olemme sijoitetulle lapselle mummu ja pappa, kuten oikeasti olemmekin. Minun mielestäni pitää kysyä lupa biologisilta vanhemmilta, ennenkuin opetetaan sanomaan sijaisvanhempia isäksi ja äidiksi.

    Äänestä

  • tunnut hermostuvan. Tästä voisi syntyä huolta tietyissä piireissä, ovatko lapset sittenkään turvassa?!

    Äänestä

  • herkästi kirjoitti:

    tunnut hermostuvan. Tästä voisi syntyä huolta tietyissä piireissä, ovatko lapset sittenkään turvassa?!

    ei huvita enää kirjoitella tänne, on muutakin tekemistä kuin jauhaa samaa skeidaa päivästä toiseen.

    Irtisanoin nimimerkkini joten jos joskus kirjoitan, tunnistatte minut nimellä entinen kaktus

    Äänestä

  • entinen kaktus kirjoitti:

    ei huvita enää kirjoitella tänne, on muutakin tekemistä kuin jauhaa samaa skeidaa päivästä toiseen.

    Irtisanoin nimimerkkini joten jos joskus kirjoitan, tunnistatte minut nimellä entinen kaktus

    Niin aika on kylvää ja aika on niittää ...

    Äänestä

Meillä lapsi sanoo äidiksi ja isäksi, kunhan kasvaa saa kutsua miten haluaa , äiti, täti tai sitten nimeltä. Virallisestihan olen täti, mutta en voi kieltää lasta sanomasta äidiksi. Sillä yksinkertaisesti minä olen meidän perheen äiti sekä bioille että sijoitetulle :)

Äänestä
  • kumma kyllä, itse lapset halusivat sanoa niin, iät, 8, 10 ja 12v! kun meille tulivat! osa eri perheestä. ja loppuun asti noin ja oman elämän jälkeenkin!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Äiti ja isä vai Matti ja Maija kirjoitti:

Millä nimillä sijaislapsenne teitä kutsuvat?
Tietty jos isompana lapsi tullut niin varmaan nimellä kutsuvat.
Mutta jos lapsi on tullut tosi pienenä tai tullut suht pienenä ja ollut teillä monia vuosia, mahdollisesti ei näe omia vanhempiaan ollenkaan tai harvoin?
Oletteko ihan pikkuiselle pitkäaikaissijoitetulle äiti ja isä vai matti ja maija?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu