Kysymys???

Mistä johtuu että jos iso koira haukkuu/murisee hihnassa vastaan tulevalle pienenmälle koiralle niin aina iso koiraa/omistajaa syytetään koulutuksen puutteesta? VAIKKA vastaan tuleva pienenpi koira on ensinmäisenä alkanut haukkumaan.Jostain kumman syystä isoja koiria yleensä tästä asiasta syylistetään mutta siltikin eläinlääkärin tutkimuksen mukaan pieniä koiria lopetetaan enemän agresiivisuuden takia kuin suuria.
10378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

yleensä pienen koiran omistaja ei ymmärrä oman koiransa olevan koira ollenkaan, vaan ihana pehmolelu. Yleensä se pieni koira hemmotellaan pilalle ja sille kehittyy ylisuuri ego. Yleensä pienen koiran omistaja ei osaa lukea koiraansa, eikä ymmärrä, että se mahtailee muille koirille. Vain iso koira on aina syyllinen.

Äänestä
  • Niin minäkin olen sen jotenkin havainnut.Ja valitettava totuus on että hyvin harva pienen syli koiran omistaja ymmärtää että jopa se on koira joka olisi ehdottoman tärkeä kouluttaa ja sosiaalistaa.Mutta yleensä lenkillä ne rähisee ja sitten kun meidän nalle rähähtää takisin niin otetaan äkkiä se pikku kaveri syliin ja lähdetään kävelemään pois.

    Äänestä

Pieni koira pelkää isoa ja osoittaa, että ytyä on silläkin. Kyllä useimmat pienen koiran omistajat tämän tietävät ja yrittävät parhaansa mukaan rauhoittaa omaansa. Se ei onnistu, jos ison koiran omistaja ei ymmärrä asiaa vaan antaa omansa rähistä vastaan.

Koirien ohitus/sivuutus on asia johon pitäisi kaikkien koiran pennusta lähtien paneutua ja opettaa koiralleen koosta riippumatta hyvät tavat.

Äänestä
  • pienen koiran OMISTAJA pelkää. Ei se koira osaa pelätä kuin vasta sitten, jos saa hammasta isommalta. Ja koska omistaja pelkää vastaantulevaa koiraa, alkaa se pienikin suojella omistajaansa, eli ottaa johtajuuden tilanteessa omiin käpäliinsä. Oma lukunsa on myös pienten koirien omistajat, jotka eivät ymmärrä, että ison koiran näykkäisy voi tehdä pahaa jälkeä. Eli pikkuinen päästetään rähisemään ison lähelle, fleksillä luonnollisesti. Eikä auta pyynnöt, eikä käskyt, että ÄLÄ PÄÄSTÄ SITÄ LÄHELLE! Näissä tapauksissa aina mietin kahta asiaa: 1. Rakastaako tuo ihminen koiraansa. 2. Onko tuolla ihmisellä kaikki kotona. Joka tapauksessa iso koira ja omistaja on aina syyllinen. Jos kaksi samaa sukupuolta olevaa koiraa EIVÄT halua kohdata nokitusten, on tilanteesta huomattavasti helpompi viedä pois viisi kiloinen, kuin 40-80 kiloinen koira.

    Äänestä

  • sakemaanikko kirjoitti:

    pienen koiran OMISTAJA pelkää. Ei se koira osaa pelätä kuin vasta sitten, jos saa hammasta isommalta. Ja koska omistaja pelkää vastaantulevaa koiraa, alkaa se pienikin suojella omistajaansa, eli ottaa johtajuuden tilanteessa omiin käpäliinsä. Oma lukunsa on myös pienten koirien omistajat, jotka eivät ymmärrä, että ison koiran näykkäisy voi tehdä pahaa jälkeä. Eli pikkuinen päästetään rähisemään ison lähelle, fleksillä luonnollisesti. Eikä auta pyynnöt, eikä käskyt, että ÄLÄ PÄÄSTÄ SITÄ LÄHELLE! Näissä tapauksissa aina mietin kahta asiaa: 1. Rakastaako tuo ihminen koiraansa. 2. Onko tuolla ihmisellä kaikki kotona. Joka tapauksessa iso koira ja omistaja on aina syyllinen. Jos kaksi samaa sukupuolta olevaa koiraa EIVÄT halua kohdata nokitusten, on tilanteesta huomattavasti helpompi viedä pois viisi kiloinen, kuin 40-80 kiloinen koira.

    En ole kovin hyvä koirien tuntija, mutta jos pieni koira rähisee, se mielestäni pelkää. Se on saanut joskus huonoja kokemuksia toisista koirista. Se rähisee silloin miltei koiralle kuin koiralle. Eihän kaikki pienet koirat rähise.

    Mutta olen myös pannut merkille, että esim. bishon havanais saa sakemannin (en tarkoita kirjoittajaa) raivoon ja havanais pelkää kaikkia isoja mustia koiria.

    Höpö höpö, itsellä juuri tuommoinen "räksyttävä pikkupiski", ja pidän kyllä koirani lähellä kun tulee toinen koira vastaan ja tilanteen mukaan joko laitan istumaan siksi aikaa että toinen menee ohi tai kävelemme toisen ohi mahdollisimman nopeasti, molemmat omilla jaloillamme, koskaan en ole ohituksen takia (enkä oikeastaan minkään muunkaan syyn takia ulkona) syliin toista ottanut. Meillä on kyllä yleensä käynyt niin että ne muiden koirien (ja lähes kaikki koirat ovat omaani isompia) omistajat päästävät koiransa turhan lähelle vaikka huomaavat että me emme todellakaan ole tutustumassa lenkillämme muihin koiriin ja remmi on tiukalla. Olen itse joutunut monelle sanomaan että ei päästä koiraansa turhan lähelle kun omani saattaa ärähtää. Ei siinä auta toisen koiran omistajan selitykset siitä että hänen koiransa on kiltti, saattaa se kilttikin koira provosoitua kun tämä "pikku räksyttäjäpiski" alkaa ärisemään, ja minä kyllä tiedän tasan tarkkaan kummalle koirista käy huonommin ja siksi en päästä omaa koiraani tuntemattomien koirien lähelle. Että turha taas yleistää täällä, isojen tai pienten koirien omistajia/koiria, kaikissa ryhmissä niitä ääliöitä riittää.

    Äänestä

  • pelkää kirjoitti:

    sakemannien paha vika (yleensä), että ne eivät ymmärrä koiraa, joka ei ole peruskoiraeläimen mallinen/näköinen. Monestihan pienillä koirilla on häntä pystyssä koko ajan ja koiran kielellä se tarkoittaa mahtailua.

    Äänestä

  • jaksako yleistää kirjoitti:

    Höpö höpö, itsellä juuri tuommoinen "räksyttävä pikkupiski", ja pidän kyllä koirani lähellä kun tulee toinen koira vastaan ja tilanteen mukaan joko laitan istumaan siksi aikaa että toinen menee ohi tai kävelemme toisen ohi mahdollisimman nopeasti, molemmat omilla jaloillamme, koskaan en ole ohituksen takia (enkä oikeastaan minkään muunkaan syyn takia ulkona) syliin toista ottanut. Meillä on kyllä yleensä käynyt niin että ne muiden koirien (ja lähes kaikki koirat ovat omaani isompia) omistajat päästävät koiransa turhan lähelle vaikka huomaavat että me emme todellakaan ole tutustumassa lenkillämme muihin koiriin ja remmi on tiukalla. Olen itse joutunut monelle sanomaan että ei päästä koiraansa turhan lähelle kun omani saattaa ärähtää. Ei siinä auta toisen koiran omistajan selitykset siitä että hänen koiransa on kiltti, saattaa se kilttikin koira provosoitua kun tämä "pikku räksyttäjäpiski" alkaa ärisemään, ja minä kyllä tiedän tasan tarkkaan kummalle koirista käy huonommin ja siksi en päästä omaa koiraani tuntemattomien koirien lähelle. Että turha taas yleistää täällä, isojen tai pienten koirien omistajia/koiria, kaikissa ryhmissä niitä ääliöitä riittää.

    oletkin fiksu. En minäkään päästäisi sakemanniani tekemään tuttavuutta minkään kääpiörotuisen kanssa. Siinähän voisi tapahtua mitä tahansa.

    Äänestä

  • sakemaanikko kirjoitti:

    oletkin fiksu. En minäkään päästäisi sakemanniani tekemään tuttavuutta minkään kääpiörotuisen kanssa. Siinähän voisi tapahtua mitä tahansa.

    Niin ei tietenkään yleistetä.Ja kyllä on itsekkin myönnettävä että en missään nimessä antaisi koirani lenkillä taikka treeneissä lähteä tutustelemaan täysin vieraaseen koiraan kun koskaan ei tiedä jos toinen vaikka säikähtää ja haukahtaa niin se on hankala tilanne jos oma koirani hermostuu ja alkaa riehumaan takaisin.Olen myös sakemaanikon kanssa samaa mieltä tästä että kun joskus näitä tilanteita tulee eteen niin iso koiraa on hieman hankalampi lähteä kulettamaaan toisen ohi,Mielummin sanon ja pyydän pienenmän koiran omistajaa menemään nopeasti minun ja koirani ohi samalla kun koirani on komennettuna viereeni istumaan.Näin ainakin itse selviää tilanteesta helpoiten ja varmasti myös toisen koiran omistajan on silloin helpompi ohittaa meidät kun koirani ei revi ja riuhdo hampaat irvessä toiselle koiralle.

    Äänestä

  • sakemaanikko kirjoitti:

    pienen koiran OMISTAJA pelkää. Ei se koira osaa pelätä kuin vasta sitten, jos saa hammasta isommalta. Ja koska omistaja pelkää vastaantulevaa koiraa, alkaa se pienikin suojella omistajaansa, eli ottaa johtajuuden tilanteessa omiin käpäliinsä. Oma lukunsa on myös pienten koirien omistajat, jotka eivät ymmärrä, että ison koiran näykkäisy voi tehdä pahaa jälkeä. Eli pikkuinen päästetään rähisemään ison lähelle, fleksillä luonnollisesti. Eikä auta pyynnöt, eikä käskyt, että ÄLÄ PÄÄSTÄ SITÄ LÄHELLE! Näissä tapauksissa aina mietin kahta asiaa: 1. Rakastaako tuo ihminen koiraansa. 2. Onko tuolla ihmisellä kaikki kotona. Joka tapauksessa iso koira ja omistaja on aina syyllinen. Jos kaksi samaa sukupuolta olevaa koiraa EIVÄT halua kohdata nokitusten, on tilanteesta huomattavasti helpompi viedä pois viisi kiloinen, kuin 40-80 kiloinen koira.

    Minä olen kohdannut usein siihen että kun oma iso egoinen pikkukoirani haukkuu vihaisesti usein suuremmille koirille ja suurempi koira tietenkin vastaa, suuremman koiran omistaja vain päästää koiransa minun koirani luo vaikka yritän pitää koirani kaukana ja vakuuttelee ettei se suurempi koira tee yhtään mitään kun on niiiiin kiltti yms.. vaikka yritän pyytää ettei tulisi lähemmäs, niin ei, kun hoetaan vaan ettei se tee mitään kun on niin mukava sesse ja hoksataan vasta että ei olekkaan oma iso kullannuppu niin kiltti kun hampaat alkaa käydä. tällainen lyhyesti sanottuna ärsyttäää!! joten todetaanpa että ihan koiran koosta riippumatta löytyy hihnan toisesta päästä sillointällöin mätämunia..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tiedon haluinen kirjoitti:

Mistä johtuu että jos iso koira haukkuu/murisee hihnassa vastaan tulevalle pienenmälle koiralle niin aina iso koiraa/omistajaa syytetään koulutuksen puutteesta? VAIKKA vastaan tuleva pienenpi koira on ensinmäisenä alkanut haukkumaan.Jostain kumman syystä isoja koiria yleensä tästä asiasta syylistetään mutta siltikin eläinlääkärin tutkimuksen mukaan pieniä koiria lopetetaan enemän agresiivisuuden takia kuin suuria.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu