mielenvikainen

Olin eilen täällä pk-seudulla menossa koirani kanssa ulkoilemaan kaupungin omistamalle "joutomaalle". Yleensä tällä alueella on erilaisia koiria, sekä isoja että pieniä, erilaisine omistajineen ja koskaan ei ole ollut mitään ongelmia.

Kunnes eilen... n. 50-vuotias mies kahden irtiolevan sakemannin kanssa. En edes ängennyt iholle vaan olin suht. ison pellon toisessa reunassa. Kun mies näki minut hän alkoi raivon vallassa karjua, että painu vittuun, vie huora pikkukoirasi pois jne. Toinen koirista tuli kohti ja lujaa kunnes tämä mielipuoli tajusi komentaa sen maahan.
Sitten minua komennettiin poistumaan, koska koirien koulutus on kesken.. on muka koirien koulutusalue.. kysyin, että missä lukee näin, käsittääkseni on kaupungin maata. Vastauksena huorittelun jne jatkamista. Ja jankutusta kuinka hän on kouluttanut koiria 20 vuotta.

Minun koirani, joka oli hihnassa ei ollut kuulemma koulutettu vaikka käsittääkseni ainoat kouluttamattomat koirat tässä tilanteessa olivat tämän mielipuolen.
Toinen koira ei todellakaan totellut tätä "kouluttajaa" ja melkoisesti sai omistaja tehdä töitä viedäkseen koiransa autoon.
Huokaisin sitten helpotuksesta, että nyt se onneksi lähtee, mutta ei.. Kun tämä arvoisa 20 v. koiria kouluttanut herra huomasi, että lasken oman koirani irti hän tuli takaisin ja alkoi karjumaan minulle, että jos et nyt heti laita koiraasi kiinni, niin minä lasken koirani kouluttamaan sinua ja ne ovat yhtä vittumaisia kuin minäkin!!!
Tsiisus sentäs.. mitäpä teet, pelkäsin tilanteessa tosissani joten otin koirani kiinni. Sitten tämä herra alkoi aukaisemaan pakunsa sivuovea, että ottaa koirat ulos. Keksin sitten huutaa sille, että minulla on sun rekisterinumerosi ylhäällä, jonka jälkeen tämä mielipuoli luikki autoonsa sadattelujen kera ja lähti.

Kävin kyllä poliisilaitoksella, mutta kun ei ole todistajia niin ei voi mitään.

Minulla ei ole mitään sakemanneja tai mitään koiria vastaan (itselläni on 11-v westie, pakko vielä lisätä, joka ei räkyttänyt tms.) , mutta en enää ihmettele jos tämmöisen käytöksen jälkeen yhä useampi pelkää isoja koiria ja varsinkin niiden omistajia.

Jos tämä kasvattaja/kouluttaja/omistaja olisi asiallisesti todennut, että koirien koulutus on kesken, odotatko, että otan kiinni tms. niin toki olisin odotellut mielelläni tai vaihtanut jopa paikkaa.

Onkohan näin, että tämä mielipuoli saa vielä usutettua koiransa jonkun kimppuun ennen kuin reagoidaan. Ihmeellistä, että saa kahdella isolla koiralla uhkailla, aseella ei.

Korostan vielä, että mielestäni vika on tässä tapauksessa ainakin hihnan päässä eli tässä solvauksia sylkevässä omistajassa.
Sain nimen jne. selville, näyttää käyttävän koiraansa palveluskoirien kisoissa. Outoa käytöstä alan harrastajalta..

Sori sekava avautuminen, olisiko neuvoja miten "aseistaudun" ensi kerran tai miten toimia..
393145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

tapauksessa on kouluttamaton ollut se äijä. Edes "huono päivä" ei ole mikään syy hänen käytökselleen. Eipä ihme, ettei toinen koirista totellut moista raivopäätä, se on varmaan pelännyt. Meitä on joka lähtöön, ikävä kyllä. Jos seuraava kerta tulee, soita ne poliisit välittömästi! p.s. Seuraa tätä palstaa, niin huomaat, miten agressiivisia monet sakujen omistajat ovat...

Äänestä
  • karmeaa käytöstä. Jotenkin vaarallista kun tällaisella ihmisellä on koiria. Saksanpaimenkoirasta toki voi sitten tulla joko luonnottoman arka tai sellainen häiriintyneen oloinen ja agressiivinen . Tasapainoinen tuskin , eihän omistajakaan näköjään ole.

    Ja ei kai sitten ole pokaalia viimekisoista tullu kun kupoli on noin kireellä ;-/
    Ja se oma koulutustyyli kun ei tepsi niin hulluna sitten huutaa kaikille.

    Äänestä

  • Ei me nyt sentää kaikki niin agressiivisii olla :)

    Äänestä

sellaisia sakujen omistajia näkee koulutuskentillä, pelloilla ja metsissä. hävettää!!!

Äänestä
  • Mulle ei oo noin käyny mut on kyl käyny niin et kun oma koira täysin hallinnassa on alkanut pikkukoiran omistaja rääkyy suuree äänee niin et jopa koiraniki pelästyny :) et eipäs yleistetä isojen koirien omistajan ongelmaks :) näitä räyhääviä pikkukoiran omistajia on paljon :)

    Äänestä

  • Mommi kirjoitti:

    Mulle ei oo noin käyny mut on kyl käyny niin et kun oma koira täysin hallinnassa on alkanut pikkukoiran omistaja rääkyy suuree äänee niin et jopa koiraniki pelästyny :) et eipäs yleistetä isojen koirien omistajan ongelmaks :) näitä räyhääviä pikkukoiran omistajia on paljon :)

    eihän mä mitään yleistänyt. tietysti löytyy koiranomistajia jokaiseen lähtöön. mulla on myös toisinpäin tapahtuneesta kokemuksia, ja olisi pikkukoira kuollut jos mun koira ei olisi totellut. ison koiran hallinta yleisellä paikalla on tärkeä, onko se sitten vietissä tai ei, leikissäkin sen koko voi olla vaarallista pienemmälle.
    ohjaajan käytös on ollut joka tapauksessä täysin alaarvoista.

    Äänestä

  • Mommi kirjoitti:

    Mulle ei oo noin käyny mut on kyl käyny niin et kun oma koira täysin hallinnassa on alkanut pikkukoiran omistaja rääkyy suuree äänee niin et jopa koiraniki pelästyny :) et eipäs yleistetä isojen koirien omistajan ongelmaks :) näitä räyhääviä pikkukoiran omistajia on paljon :)

    Ei ihme että koirat sekoaa kun omistaja huutaa hysteerisenä jo ennenkuin toinen koira on edes kohdalla. Ja yksi mitä ihmettelen että miksi koirapoluille viedään koiria joita pidetään koko ajan kytkettyinä, sehän ärsyttää vapaana olevaa koiraa ja kytketty kokee että sen täytyy puolustaa omistajaa ja yhteenotto on varma...ja vielä kun ihmiset kirkuu hysteerisinä..??

    Äänestä

Ei oo tainnut sit setä tehä muuta siihe 20 vuotee ku kouluttaa koirii... heh tais olla puutees tai jotai :( Kurjaa tommonen...
Sen ymmärrän ison koiran omistajana et on vittumasia pikku koira omistajia ku ne välii antaa oman riehuu ainaki tääl laste leikkipaikal ym ja kuvittelee et pienet saa tehä mitä haluu ja haukkuu ym ym ja jos iso tekee saman ni HUH
Mut tossa ei nyt kysees kyl tommonen :(
Uskon et pelotti ja poliisi tyhmä ku ei tee mitää ilman todistajii :( pitää ensi oma pieni olla syöty ennenku ne herää :(

Äänestä

en nyt mitenkään halua puolustella kuvailemasi kaltaista käyttäytymistä mutta muutaman pointin haluaisin tuoda esiin.. minusta kun on kovin ikävää, että esim. tällä palstalla tuomion saa yksipuolisesti se, kenet hampaisiin otetaan; oli syyllinen tai ei.

Täällä minun asuinseuduillani (Länsi-Suomi) on kuvattua vastaava paikka, joka todella on koirien koulutusalue. Tiedän, että myös esim. Vantaalla on samanlainen. Meillä asiasta kertoo alueelle johtavan tien kyljessä oleva kyltti. "Kenttä" sijaitsee ison peltoaukean laidalla, toisella puolella laitaa alkaa käytännössä asutusalue kerrostaloineen. Asutusalueen seurakoirien omistajat ovat ottaneet tavakseen lenkkeilyttää koiriaan polulla, joka on heidän kulkemisestaan muodostunut. Reitti kulkee eri versoina "kentän" reunaa, läpi jne. Käyn itse kouluttamassa pk- rotuisia koiriani kentällä. Kilpailen niillä tavoitteellisesti pk-kokeissa eli koirat ovat kyllä koulutettuja.

Suurena ongelmana meilläpäin ovat nuo seurakoirien omistajat, jotka -huolimatta hyvästä näkyvyydestä- suunnistavat lattiamoppiensa kanssa lenkkeilemään kentälle siellä käynnissä olevasta koulutuksesta välittämättä. Mopit ovat yleensä irti tai flexissä. Vielä ei ole kuolettavaa vahinkoa päässyt käymään mutta mielestäni on vain ajan kysymys.

Paimenkoira (saksat, belgiat ja muut) ovat pääsääntöisesti saalisviettisiä koiria. Niiden koko ei ole tässä mikään muuttuja; koiran vietit eivät korreloi sen kokoon. Hiemankaan viettirakenteita (eli koiran käyttäytymisen perusasioita) tuntevat tietävät, että viettejä (saalis, lauma ja ravinto) käytetään koirien koulutuksessa. Kun koira on nostettu vireeseen (eli vaikkapa heitetty palloa saalisvietin nostamiseksi), saattaa se olla kuin äärimmilleen viritetty jousi. Tällöin pienikin ärsyke (pallon näkeminen) toimii laukaisevana tekijänä ja koira pyrkii viettipäämääräänsä eli saamaan pallon (saaliin). Tässä vaiheessa pallona voi toimia myös vaikkapa Westie; räkytti se tai ei. Jos koira on vietikäs, se sitten saattaa hyökätä pallon sijasta sen Westien kimppuun. Tämä ei tee koirasta yhteiskuntakelvotonta.

Se, että kerrot hyökkääjän saaneen koiransa käskystä maahan huolimatta vierelläsi olleesta saaliista, osoittaa kohtilähteneen koiran olevan kyllä koulutettu.

Sitä mitä ihmettelen on se, että mainitset vielä ryhtyneen tilanteessa päästämään koiraasi vapaaksi ??? Mikä ihmeen ajatus siinä on motivoivana tekijänä ?? Puuttuuko sinulta itsesuojeluvaisto kokonaan, vai odotitko Westiesi puolustavan sinua paremmin ollessaan vapaana?
Oletko ottanut selvää, onko tuo hyökkääjän koulutusalueeksi mainitsema alue todella sellainen? (ovathan lasten leikkialueetkin "kaupungin aluetta" joissa koiria ei saa ulkoiluttaa eikä niistä erikseen kylteillä tarvitse ilmoittaa; hieman ontuva vertaus mutta..)

Kaikki me olemme erilaisia ja meillä on erilainen tapa reagoida ärsykkeisiin. Tällä miehellä luultavasti matalampi ärsykekynnys. Olisiko mahdollista, että huonosti menneen kisan sijaan miehellä voisi olla huono kokemus aiemmin kuvailemastani saalistilanteesta; esim. hänen koiransa hyökännyt vietissään koulutuskentällä luvattomasti olleen mopin kimppuun ja saanut siitä paskaa niskaansa, vaikka oli itse oikeassa?

Nooh, tämä tästä; kuten jo sanoin, ei tuollainen käytös (huorittelu) ole missään tilanteesa hyväksyttävää mutta "elämä on".

Äänestä
  • Tavallaan puhut asiaa mutta IRTI ei missään paikassa saa pitää koiraa joka voi hyökätä oli saalistus vietti tai ei... Koiran pitää kyllä totella sen verran että ei mene syömään pallon siasta moppia... huiii
    Koulutus alueet koirille on kyllä merkattava jotta siitä tietää muutkin. Ja koulutus alueelle jos julkinen täytyy saada myös moppien mennä!!! tietty. Mulla saku ja saalistus vietti pysyy kyllä ihan siinä pallossa ja kepissa ei onneks naapurin mopissa :)
    Ja jos epävarma koirastaan kannattaa sitä varmaankin ryhtyy kouluttaa aidatulla alueella... muistaakseni laissa on kohta missä sanotaan että jos koira irti pitää sen olla hallinnassa :) ja tolla kiroavalla ukolla se tais olla hallinnassa ku moppi elossa :) mut oli pakko kommentoida :)

    Äänestä

  • mielipide!

    Äänestä

  • samalla linjalla, eli kyllä itseänikin suututtaisi mikäli joku tulisi kesken koulutustilanteen sekaan pomppimaan. Asian voi tietty vähän nätimminkin ilmoittaa, mutta toisilla palaa hermot helpommin kuin toisilla.

    Äänestä

  • Mommi kirjoitti:

    Tavallaan puhut asiaa mutta IRTI ei missään paikassa saa pitää koiraa joka voi hyökätä oli saalistus vietti tai ei... Koiran pitää kyllä totella sen verran että ei mene syömään pallon siasta moppia... huiii
    Koulutus alueet koirille on kyllä merkattava jotta siitä tietää muutkin. Ja koulutus alueelle jos julkinen täytyy saada myös moppien mennä!!! tietty. Mulla saku ja saalistus vietti pysyy kyllä ihan siinä pallossa ja kepissa ei onneks naapurin mopissa :)
    Ja jos epävarma koirastaan kannattaa sitä varmaankin ryhtyy kouluttaa aidatulla alueella... muistaakseni laissa on kohta missä sanotaan että jos koira irti pitää sen olla hallinnassa :) ja tolla kiroavalla ukolla se tais olla hallinnassa ku moppi elossa :) mut oli pakko kommentoida :)

    aikaisemmin täällä kirjoitellut?

    Äänestä

  • Millä nimimerkillä olet kirjoitti:

    aikaisemmin täällä kirjoitellut?

    Tällä samalla nimimerkillä kaikkialla missä olen netissä kirjoittanut... kuin niin? tää on mun vakio nimimerkki ollut yli5v....

    Äänestä

  • Millä nimimerkillä olet kirjoitti:

    aikaisemmin täällä kirjoitellut?

    kun törmännyt myös moomi nim.merkillä juttuihin jossa myös puhut omasta sakustasi.

    Äänestä

  • Mommi kirjoitti:

    Tavallaan puhut asiaa mutta IRTI ei missään paikassa saa pitää koiraa joka voi hyökätä oli saalistus vietti tai ei... Koiran pitää kyllä totella sen verran että ei mene syömään pallon siasta moppia... huiii
    Koulutus alueet koirille on kyllä merkattava jotta siitä tietää muutkin. Ja koulutus alueelle jos julkinen täytyy saada myös moppien mennä!!! tietty. Mulla saku ja saalistus vietti pysyy kyllä ihan siinä pallossa ja kepissa ei onneks naapurin mopissa :)
    Ja jos epävarma koirastaan kannattaa sitä varmaankin ryhtyy kouluttaa aidatulla alueella... muistaakseni laissa on kohta missä sanotaan että jos koira irti pitää sen olla hallinnassa :) ja tolla kiroavalla ukolla se tais olla hallinnassa ku moppi elossa :) mut oli pakko kommentoida :)

    -siis ei sen nyt ihan noinkaan ole että "IRTI ei missään paikassa saa pitää koiraa joka voi hyökätä oli saalistus vietti tai ei... Koiran pitää kyllä totella sen verran että ei mene syömään pallon siasta moppia... huiii"

    -kyllä tässä maassa olisivat sitten KAIKKI koirat kytkettyinä 24/7. Samainen laki muuten sanoo myös, että all 9 kk ikäistä koiraa saa pitää auki koulutettaessa.

    Koulutus/harjoittelualueen, jonka kaupunki on joissain tapauksissa on velvoitettu osoittamaan, pitää tottakai olla merkitty. Siinä on sitten sellainen pointti, että joka prkeleen pellonreunuspolkua (jollaista topicin aloittaja käsittääkseni kulki) ei voi kyltein varustaa. Minun käyttämäni kenttä on varustettu yhdellä kyltillä- siellä ainoassa paikassa, johon kentälle johtaa tie eli virallinen, laillinen kulkureitti. On kyllä hieman omaa vikaa myös, jos jonnekin kentälle pöllähtää jostain ojanvarren puskasta moppinsa kanssa, eteenmenoliikettä treenaamassa (pakko harjoitella vapaana) ollut suskoira kiitää juuri tuon puskan kohdalle tuodulle motivaatioesineelle, huomaa mopin joka pahimmassa tapauksessa on kytkemättä -ja nappaa kiinni.
    Ketäpä tässä syyttäisitte? Kyseessä pk-kokeen tottelevaisuusosuuteen liittyvä liike jossa nimenomaan mitataan koiran hallintaa irrallaan ohjaajasta. Ikävä kyllä kaikille koirille valmista liikettä ei ole tullut äidinmaidossa vaan se pitää kouluttaa.

    Koirien ulkoiluttajat kun tunnetusti kulkevat vähän mistä sattuu- tuolla Mommin mentaliteetillahan saavutetaan melkoinen militaristiyhteiskunta kun kaikki kentät pitää varustaa 2 m korkeilla aidoilla.
    Ensinnäkin sellainen maksaa melko paljon (2 m korkea teräsaita 27€/ metri) ja kun ajattelee, että kenttä olisi minimissään 300 m sivu.. Ihan talkoovoimilla pyöritetään noita yhdistyksiä, jotka sen aidan joutuisivat kustantamaan. Ehkä nyt kuitenkin olisi oikeudenmukaisempaa, että moppilaiset kiertäisivät kentät kauempaa; jos yksi koulutusalue nyt seudulla on, niin onko aivan pakko kaivaa verta omasta ja mopin nenästä tunkemalla tuolle alueelle silloin, kun siellä koiria koulutetaan? Oikeasti itsestä välillä tuntuu siltä, kuin kyseessä olisi b-luokan kauhuleffa "Moppien kosto"; rotuja pikkuriisenistä puudeliin. Ikäänkuin näiden omistajat saisivat jotain kicksejä siitä, että pääsevät maalitauluiksi. Minullakaan nimittäin ei aina kestä pinna.. :(

    minulla on itselläkin pk-koirien lisäksi moppi joten tämä ei ollut mikään roturasistinen kirjoitus.

    Äänestä

  • moomi ja mommi kirjoitti:

    kun törmännyt myös moomi nim.merkillä juttuihin jossa myös puhut omasta sakustasi.

    Syvät pahoittelut todellakin olen kirjoittanut moomi nimellä koska tämä ei jostain syystä hyväksynyt yhteen aikaan väitti että varattu....
    en todella muistanut :) ANTEEKS

    Äänestä

  • .noinkaa? kirjoitti:

    -siis ei sen nyt ihan noinkaan ole että "IRTI ei missään paikassa saa pitää koiraa joka voi hyökätä oli saalistus vietti tai ei... Koiran pitää kyllä totella sen verran että ei mene syömään pallon siasta moppia... huiii"

    -kyllä tässä maassa olisivat sitten KAIKKI koirat kytkettyinä 24/7. Samainen laki muuten sanoo myös, että all 9 kk ikäistä koiraa saa pitää auki koulutettaessa.

    Koulutus/harjoittelualueen, jonka kaupunki on joissain tapauksissa on velvoitettu osoittamaan, pitää tottakai olla merkitty. Siinä on sitten sellainen pointti, että joka prkeleen pellonreunuspolkua (jollaista topicin aloittaja käsittääkseni kulki) ei voi kyltein varustaa. Minun käyttämäni kenttä on varustettu yhdellä kyltillä- siellä ainoassa paikassa, johon kentälle johtaa tie eli virallinen, laillinen kulkureitti. On kyllä hieman omaa vikaa myös, jos jonnekin kentälle pöllähtää jostain ojanvarren puskasta moppinsa kanssa, eteenmenoliikettä treenaamassa (pakko harjoitella vapaana) ollut suskoira kiitää juuri tuon puskan kohdalle tuodulle motivaatioesineelle, huomaa mopin joka pahimmassa tapauksessa on kytkemättä -ja nappaa kiinni.
    Ketäpä tässä syyttäisitte? Kyseessä pk-kokeen tottelevaisuusosuuteen liittyvä liike jossa nimenomaan mitataan koiran hallintaa irrallaan ohjaajasta. Ikävä kyllä kaikille koirille valmista liikettä ei ole tullut äidinmaidossa vaan se pitää kouluttaa.

    Koirien ulkoiluttajat kun tunnetusti kulkevat vähän mistä sattuu- tuolla Mommin mentaliteetillahan saavutetaan melkoinen militaristiyhteiskunta kun kaikki kentät pitää varustaa 2 m korkeilla aidoilla.
    Ensinnäkin sellainen maksaa melko paljon (2 m korkea teräsaita 27€/ metri) ja kun ajattelee, että kenttä olisi minimissään 300 m sivu.. Ihan talkoovoimilla pyöritetään noita yhdistyksiä, jotka sen aidan joutuisivat kustantamaan. Ehkä nyt kuitenkin olisi oikeudenmukaisempaa, että moppilaiset kiertäisivät kentät kauempaa; jos yksi koulutusalue nyt seudulla on, niin onko aivan pakko kaivaa verta omasta ja mopin nenästä tunkemalla tuolle alueelle silloin, kun siellä koiria koulutetaan? Oikeasti itsestä välillä tuntuu siltä, kuin kyseessä olisi b-luokan kauhuleffa "Moppien kosto"; rotuja pikkuriisenistä puudeliin. Ikäänkuin näiden omistajat saisivat jotain kicksejä siitä, että pääsevät maalitauluiksi. Minullakaan nimittäin ei aina kestä pinna.. :(

    minulla on itselläkin pk-koirien lisäksi moppi joten tämä ei ollut mikään roturasistinen kirjoitus.

    Puhut kyllä asiaa sanoinki jo.... mut mä puhuinki taajama aluee laeista :( perseestä ne munki mielestä o varsinki ku jatkuval syötöl joku kiljuu et koira kii vaikka mommi ennemmin söis sen :(
    Elikkäs jos ruvetaa miettii kenen vastuu ni sillä sanoin ton ettei kukaa joudu korvaa kenenkää moppii....siks puhuin aidatusta :) meillä taajama ulkopuoolel kenttä missä voi kouluttaa vapaana tai sit maneesii :) näin laki sanoo :)

    Äänestä

  • kyllä vähän kirjoitti:

    samalla linjalla, eli kyllä itseänikin suututtaisi mikäli joku tulisi kesken koulutustilanteen sekaan pomppimaan. Asian voi tietty vähän nätimminkin ilmoittaa, mutta toisilla palaa hermot helpommin kuin toisilla.

    Rohkeaa aloittajalta tulla tälle palstalle kertomaan mielipiteensä. Täällä jos missään oma ego paistaa.

    Ehkä jokin lohduttaa:

    Yli kymmenen vuotta sitten niin sanottu clickertraining oli suosiossa.

    Eräs kirjoittaja kuvaili näkymiä seuraavasti:

    Omistaja ajoi treenipaikalle nousi autosta avaakseen takaluukuun ja jo sitä ennen hän klikkaili klikkerillä. Avasi takaluukun ja klikkaili klikkerillä yhä edelleen. Otti koiran pois autosta JA...

    Missä kastanjetit?

    Takaisin aiheeseen. Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta aina nämä aiheet vievät sinne missä sakujen omistajat asuvat. Ei tarvitse välittää muista. Ei itsetietoista mutta aika pöljää sakkia lukuunottamatta niitä harvoja.

    Eiköhän aloituksen sakujäkättäjä ollut vain turhautunut omasta saamattomuudestaan, ei siitä että ohi kulki orava...

    Rakentakaa aita keskelle metsää niin pääsette meistä muista koiranomistajista, siinä neuvo.

    Ei tartte raivota. Ja tässä vaiheessa turha tulla neuvomaan että kun se koulutuskenttä on sen ja sen korven takana mihin yleensä ihmisiä ilmaannu ...

    Missä niitä on?

    Äänestä

  • aloittajalta kirjoitti:

    aika paha :-) mutta niin totta!

    Äänestä

  • mutta kuka kouluttaa kahta koiraa kerrallaan?Tosi gurutko?

    Äänestä

  • olen täysin sama mieltä :)

    Äänestä

Pakko vielä palata, että tarkastin ihan kaupungilta ja alue ei todellakaan ole mikään virallinen koulutusalue.
Ja jollekin joku joka kritisoi itsesuojeluvaistoni puuttumista, lukisit viestini.. tämä mielipuoli oli jo pakannut koiransa autoon ja lähdössä, kunnes ajattelikin "koulata" sitten minua uhkailemalla, että usuttaa koiransa minun kimppuun.
Edelleen jatkan, että esim. eilen alueella oli taas samaan aikaan useita koiria omistajineen (oli myös isoja koiria).
Ja toki raivopäitä löytyy pienienkin koirien omistajista, en sitä kielläkään.. ehkä jopa valitettavasti enemmän kuin isojen omistajista.
Että tämmöistä..

Äänestä
  • vaan sinun piti saada jäädä paikalle ja päästää koirasi irti?Eikö olisi löytynyt koirallesi muuta ulkoilupaikkaa kuin se kyseinen paikka?Ja miksi sinä voit pitää koiraasi irti kyseisessä paikassa,mikä on ihan yhtä kiellettyä westille kuin sakullekkin.Käytös ongelma se on sinullakin,kun et voinut tulla paikalle myöhemmin,jos paikka oli varattu.Onko jotenkin oikeutetumpaa pitää pikkukoiraa irti,kuin isoa koiraa?Entä jos tilanne olisi toisin päin,olisitko lähtenyt paikalta,jos joku olisi tullut kouluttamaan koiraansa,kun sinä olisit ollut irti olevan koirasi kanssa kyseisessä paikassa?

    Äänestä

  • poistua paikalta kirjoitti:

    vaan sinun piti saada jäädä paikalle ja päästää koirasi irti?Eikö olisi löytynyt koirallesi muuta ulkoilupaikkaa kuin se kyseinen paikka?Ja miksi sinä voit pitää koiraasi irti kyseisessä paikassa,mikä on ihan yhtä kiellettyä westille kuin sakullekkin.Käytös ongelma se on sinullakin,kun et voinut tulla paikalle myöhemmin,jos paikka oli varattu.Onko jotenkin oikeutetumpaa pitää pikkukoiraa irti,kuin isoa koiraa?Entä jos tilanne olisi toisin päin,olisitko lähtenyt paikalta,jos joku olisi tullut kouluttamaan koiraansa,kun sinä olisit ollut irti olevan koirasi kanssa kyseisessä paikassa?

    Uh... lukekaas koko juttu ennen kommentoimista :)
    Kyse ei nyt ollu irtipitämisestä vissiinkään niin kuin huonosta omistajan käytöksestä :)

    Äänestä

  • Mommi kirjoitti:

    Uh... lukekaas koko juttu ennen kommentoimista :)
    Kyse ei nyt ollu irtipitämisestä vissiinkään niin kuin huonosta omistajan käytöksestä :)

    niin mommi, eiköös tämä ole keskustelupalsta jossa minun käsittääkseni keskustellaan asioista- lisäksi tavallisuudesta poiketen tämä nimenomainen keskustelu on ollut hyvinkin asiallista ja molemminpuolista.
    Hyvään keskusteluun kuuluu mielestäni se, että keskustelun kohteena olevaa asiaa käsitellään mahdollisimman monesta näkökulmasta jolloin saattaa tulla esiin jopa uusia pointteja. Tässä läpikäytyjä pointteja on erittäin tarpeellista tuoda esiin koska ne näyttävät oikeasti olevan ongelma. Parempi täällä keskustella asiallisesti kuin huutaa topicin aloitusviestin tapaan (siis se suskoiramies).

    Topicin aloittajalle; tuossa tämän viestini yläpuolella (oli ainakin äsken) vastine siihen, että pyydät lukemaan viestisi. Tarkoitin tuolla itsesuojeluvaiston puutteella juuri sitä, että et voinut sitten poistua tilanteesta vaan jäit vielä provosoimaan. Nyt sitten vielä uudelleen olit hakeutunut alueelle koulutusaikaan. Eikö mitään muuta reittiä todellakaan ole? -siis niinä aikoina kun siellä on niitä koiria koulutettavana.
    Sitten vielä kaupungin alueisiin; soitin äsken oman kaupunkini virastot läpi, ainoat koira-alueet jotka sieltä kyettiin mainitsemaan, olivat koirapuistot joita saamani tiedon mukaan "on vähän siellä sun täällä". Kuitenkin koirankoulutukseen meidänkin kenttä on kaupungilta osoitettu. Ovat nuo koulutusalueet kun parhaimmillaan toimineet 50-luvulta saakka, jolloin kaupunki on ne alueiksi antanut, eikä pahimmassa tapauksessa tietoa niistä löydy kuin jostain vanhoista papereista. Itsekin kun työskentelen kunta-alalla niin tiedän kyllä kuinka vähän siellä virkailijat asioista tietävät, varsinkin jos ovat nuorempia, joilla ei muistitietoa ole. Maankäyttökysymykset ovat niitä asioita joissa ei tunneta rauhan aikaa, vain sotien välinen aika...

    Jollekulle, joka kommentoi kahden koiran kouluttamista yhtäaikaa; huomasin vasta jälkeenpäin unohtaneeni tämän kirjoituksestani kokonaan, olet aivan oikeassa tuota kysyessäsi. Tosin, itse treenaan silloin tällöin kahdella koirallani yhtäaikaa; toinen paikallaolossa patoamassa suorittaessani toisen kanssa muuta kaaviota. Lyhytaikaisia nämä treenit mutta kuitenkin, kahden koiran yhtäaikaa treenaamista.

    Äänestä

  • ole? kirjoitti:

    ei millää pahal mut luitko kokonaa mitä kyseisen ketju aloittaja on kirjoittanut esim jälkikäteenkin??
    Muutama kohta kirjotuksessas paljastaa ettet lukenu tai ymmärtäny :)

    Äänestä

  • mommi1 kirjoitti:

    niin kovasti kuin aloittaja,en jäisi soittamaan suutani sellaiselle henkilölle,jota pelkäisin niin kovasti kuin aloittaja kertoo pelänneensä,niin eli suunsoitto oli siis molemminpuolista.Ja hänellä oli myös koira irti,joten siinä ei ole kukaan yhtään enempää oikeassa,tai väärässä.

    Äänestä

  • Jos minä pelkäisin kirjoitti:

    niin kovasti kuin aloittaja,en jäisi soittamaan suutani sellaiselle henkilölle,jota pelkäisin niin kovasti kuin aloittaja kertoo pelänneensä,niin eli suunsoitto oli siis molemminpuolista.Ja hänellä oli myös koira irti,joten siinä ei ole kukaan yhtään enempää oikeassa,tai väärässä.

    Tota noin.... en nyt käsittäny....mielestäni nimen omaa toine osapuoli ei soittanu suuta ja toine oli tosi törkee... kai mä sit en osaa lukee ;)

    Äänestä

  • mommi1 kirjoitti:

    ei millää pahal mut luitko kokonaa mitä kyseisen ketju aloittaja on kirjoittanut esim jälkikäteenkin??
    Muutama kohta kirjotuksessas paljastaa ettet lukenu tai ymmärtäny :)

    niin voitko ystävällisesti selittää minulle, mitä nimenomaista kohtaa en ole joko lukenut tai ymmärtänyt ja tarkalleenottaen mistä kohtaa kirjoituksiani nämä paljastukset käyvät ilmi?

    -ystävällisesti tiedustellen,
    kommenttisi vastaanottaja

    Äänestä

oliko aivan pakko mennä pikkurakkiensa kanssa provoilemaan isojen koirien treeniin?
Ihan yhtä kusipäistä kuin ajaa oikealla kaistalla päin tulevaa rekkaa vastaan kun nyt on "oikeus".

Äänestä

Jos sä näet että kentällä on mies kahden koiran kanssa ja koirat vielä vapaana, niin on pakko mennä sinne sekaan sotkee toisen treenit!
Olisit nyt jumalauta odottanut vuoroasi!
Kyllä mullakin palais hihat tommosen takia!
NUIJA!

Äänestä
  • paikka..
    Et kukas on nuija...

    Äänestä

  • kun on yleinen kirjoitti:

    paikka..
    Et kukas on nuija...

    Ai sä varmaan kanssa katot et vidu tuol kentäl on joku treenaamassa mä meen mun koiran kaa heti sinne!

    Äänestä

  • Seppo111 kirjoitti:

    ja lukea ehkä aloitus uudestaan.. siellähän lukee että oli ollut pellon toisessa reunassa... Sinulla on siis oikeus olla koko pellolla ja aukoa päätäsi.. se on hyvä se että sinulla on noin suuret valtuudet.. Jos olet noin kauhea suustasi ni mitäköhän koirasi joutuvat kuulemaan?

    Äänestä

  • kannataa miettiä kirjoitti:

    Tääl stadissahan ei muuta olekaan, ku peltoja!:D

    Äänestä

  • kannataa miettiä kirjoitti:

    ja lukea ehkä aloitus uudestaan.. siellähän lukee että oli ollut pellon toisessa reunassa... Sinulla on siis oikeus olla koko pellolla ja aukoa päätäsi.. se on hyvä se että sinulla on noin suuret valtuudet.. Jos olet noin kauhea suustasi ni mitäköhän koirasi joutuvat kuulemaan?

    Jos minä näen jonkun harjoittelemassa koiransa kanssa, niin en mene häiritsemään!Oli vaikka miten yleinen paikka, ja voin tehdä koirani kanssa jotain muuta ja mennä myöhemmin sitten sinne!
    Sitten on juuri tuollaisia kuin sinä, TÄÄ ON YLEINEN PAIKKA MINULLA ON OIKEUS TULLA TÄNNE JA JOS SE EI KÄY NIIN MENE ITSE MUUALLE!

    Niin se homma vaan menee et jos yleinen paikka ni kyllä sinne on oikeus mennä muillakin... ajatteles jos paikkoja vähän mis voi irti pitää ni sillon kyllä pitäs olla omimatta sitä eikä olettaa et muut tulee kun joku räyhä suvaitsee poistua :(
    ja muutenkin ei vihasta koiraa saa irti pitää!!!! tossa tapaukses se omistaja joutas liekaa :D

    Kuka teistä oikeasti uskoo tuon tapahtuneen?
    Taitaa olla mielikuvituksen tuotetta koko juttu.
    Mutta täällähän voi kirjoitella mitä vain.
    Niin jäi kertomatta, olin lenkillä kahden susiristeytyksen kanssa, tuli jumaa pupu vastaan meinas vetää flexit tiukille. Ja pupun omistaja vain nauroi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kouluttaja/omistaja kirjoitti:

Olin eilen täällä pk-seudulla menossa koirani kanssa ulkoilemaan kaupungin omistamalle "joutomaalle". Yleensä tällä alueella on erilaisia koiria, sekä isoja että pieniä, erilaisine omistajineen ja koskaan ei ole ollut mitään ongelmia.

Kunnes eilen... n. 50-vuotias mies kahden irtiolevan sakemannin kanssa. En edes ängennyt iholle vaan olin suht. ison pellon toisessa reunassa. Kun mies näki minut hän alkoi raivon vallassa karjua, että painu vittuun, vie huora pikkukoirasi pois jne. Toinen koirista tuli kohti ja lujaa kunnes tämä mielipuoli tajusi komentaa sen maahan.
Sitten minua komennettiin poistumaan, koska koirien koulutus on kesken.. on muka koirien koulutusalue.. kysyin, että missä lukee näin, käsittääkseni on kaupungin maata. Vastauksena huorittelun jne jatkamista. Ja jankutusta kuinka hän on kouluttanut koiria 20 vuotta.

Minun koirani, joka oli hihnassa ei ollut kuulemma koulutettu vaikka käsittääkseni ainoat kouluttamattomat koirat tässä tilanteessa olivat tämän mielipuolen.
Toinen koira ei todellakaan totellut tätä "kouluttajaa" ja melkoisesti sai omistaja tehdä töitä viedäkseen koiransa autoon.
Huokaisin sitten helpotuksesta, että nyt se onneksi lähtee, mutta ei.. Kun tämä arvoisa 20 v. koiria kouluttanut herra huomasi, että lasken oman koirani irti hän tuli takaisin ja alkoi karjumaan minulle, että jos et nyt heti laita koiraasi kiinni, niin minä lasken koirani kouluttamaan sinua ja ne ovat yhtä vittumaisia kuin minäkin!!!
Tsiisus sentäs.. mitäpä teet, pelkäsin tilanteessa tosissani joten otin koirani kiinni. Sitten tämä herra alkoi aukaisemaan pakunsa sivuovea, että ottaa koirat ulos. Keksin sitten huutaa sille, että minulla on sun rekisterinumerosi ylhäällä, jonka jälkeen tämä mielipuoli luikki autoonsa sadattelujen kera ja lähti.

Kävin kyllä poliisilaitoksella, mutta kun ei ole todistajia niin ei voi mitään.

Minulla ei ole mitään sakemanneja tai mitään koiria vastaan (itselläni on 11-v westie, pakko vielä lisätä, joka ei räkyttänyt tms.) , mutta en enää ihmettele jos tämmöisen käytöksen jälkeen yhä useampi pelkää isoja koiria ja varsinkin niiden omistajia.

Jos tämä kasvattaja/kouluttaja/omistaja olisi asiallisesti todennut, että koirien koulutus on kesken, odotatko, että otan kiinni tms. niin toki olisin odotellut mielelläni tai vaihtanut jopa paikkaa.

Onkohan näin, että tämä mielipuoli saa vielä usutettua koiransa jonkun kimppuun ennen kuin reagoidaan. Ihmeellistä, että saa kahdella isolla koiralla uhkailla, aseella ei.

Korostan vielä, että mielestäni vika on tässä tapauksessa ainakin hihnan päässä eli tässä solvauksia sylkevässä omistajassa.
Sain nimen jne. selville, näyttää käyttävän koiraansa palveluskoirien kisoissa. Outoa käytöstä alan harrastajalta..

Sori sekava avautuminen, olisiko neuvoja miten "aseistaudun" ensi kerran tai miten toimia..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu