Uskomushoitoa?

20646
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Nyt on sattunut Usko Mäelle valitettava lapsus, mutta olipa hyvä, että hän hoksasi kysyä, niin varmaan ei toistu.

Eli jälleen pitäisi pystyä erottamaan toisistaan tutkimus ja hoitaminen. Hoitaminen voi perustua näyttöön (evidence based medicine) tai sitten kyseessä voi olla uskomushoito (faith based medicine). Evidenssi voi olla vahvempaa tai heikompaa. Uskomushoidossa taas evidenssiä ei hankita eikä sillä ole merkitystä. Esimerkiksi homeopaatit ovat kieltäneet tuotteidensa tutkimisen. Suomessa uskomushoidoista valtaosa ei kuulu terveydenhoitoon ollenkaan eikä palvelujen ostajilla ole esimerkiksi potilaan oikeuksia.

Tutkiminen on eria asia kuin hoitaminen. Tieteellisen tutkimuksen keinoin voidaan hankkia tietoa mm, siitä, miten jotkut hoidot vaikuttavat. Esimerkiksi huolellisten testien avulla voidaan saada selville esimerkiksi, että reiki ei auta rintabiopsiaan joutuvien naisten ahdistukseen tai että liikuntaneuvonta vähentää riskiä rintasyövän uusiutumiseen.

Linkissä mainitussa tapauksessa oli kyse julkaisuista, joissa tutkimuksia ei ilmeisesti tehty ollenkaan. Sairaalassa huomattiin, että jukaistussa tutkimuksessa kuvattua toimintaa ei ollut. Silloin kun tieto perustuu vertaisarviointiin ja kunnolliseen tutkimuksen rekisteröintiin, niin tällaisesta on mahdollista jäädä kiinni. Mikäli järjestelmää ei ole vaan ollaan kokonaan jonkun lisäravinnekauppiaan, vaihtoehtoterapeutin tai vastaavan myyntikertomusten varassa, niin kontrollimahdollisuutta ei ole.

Linkissä mainittu episodi osoittaa taas, miten tärkeää on, että hoidoista tehdään korkeatasoista tutkimusta ja että koskaan ei pitäydytä pelkästään yksittäisiin tai yhden henkilön tekemiin tutkimuksiin. Käypähoitojen tulee pohjautua mahdollisimman kattaviin meta-analyyseihin, jotta yksittäiset virheet tai suoranaiset huijaukset saadaan kitkettyä pois.

Äänestä
  • Tietenkin!

    Mielenkiintoista, että täältä palstoilta löytyy aina paremmat asiantuntijat selittämään asiat parhain päin, kuin tutkimuksia lähemmältä tutkivat ja seuraavat konsanaan!

    Samassa yhteydessä tietenkin täytyy esitellä omia uskomuksia ja näkemyksiä aiheista, jotka eivät millään tavalla kuulu edes käsiteltävään aiheeseen.

    Äänestä

  • löytyi kirjoitti:

    Tietenkin!

    Eli pitkään markkinoilla ollut lääke onkin nyt osoittautunut haitalliseksi placeboksi? Potilaat vain luulevat saaneensa apua.

    Edellisen kirjoittajan korjaus oli hyvin asiantunteva ja paikkansa pitävä. Epäilemättä kyseessä on todellinen asiantuntija. Sen sijaan eräät muut voisivat jättää kokonaan kommentoimatta, kun ei ole mitään järkevää argumentoitavaa, ja onnistuvatkin tuomaan vain oman perusteettoman suuttumuksensa esille.

    Äänestä

  • > Eli jälleen pitäisi pystyä erottamaan toisistaan tutkimus ja hoitaminen.....

    Kuinka tuo huomio liittyy tähän yhteyteen?

    Äänestä

  • mani tolks kirjoitti:

    Eli pitkään markkinoilla ollut lääke onkin nyt osoittautunut haitalliseksi placeboksi? Potilaat vain luulevat saaneensa apua.

    Näkyypä tuo olevan minunkin lääke tuossa kuvassa. Sitä on syötetty hyvässä uskossa toistakymmentä vuotta, mutta sairaus ei ole hellittänyt. Olen ollut vuosia sitä mieltä, että se lääke ei kertakaikkiaan toimi ainakaan minulla.

    Vihdoin erikoislääkäri laittoi lääkkeen pois käytöstä joksikin aikaa, ja kas vaan, hemmetti, olotila koheni huimasti. Niinhän siinä kävi taaskin, että lääke oli vain huonontanut tilannettani.

    Kyll uskomuslääkintää on ollut ja vahvasti.

    Äänestä

  • löytyi kirjoitti:

    Tietenkin!

    Mielenkiintoista, että täältä palstoilta löytyy aina paremmat asiantuntijat selittämään asiat parhain päin, kuin tutkimuksia lähemmältä tutkivat ja seuraavat konsanaan!

    Samassa yhteydessä tietenkin täytyy esitellä omia uskomuksia ja näkemyksiä aiheista, jotka eivät millään tavalla kuulu edes käsiteltävään aiheeseen.

    Jos olet oikeasi seurannut anestesiaa koskevaa tutkimusta lähemmältä, niin laitatko pikaisen yhteenvedon, minkä verran Reubenin julkaisemat tulokset poikkeavat aiheesta muualla tehdyistä tuloksista ja kuinka suuri painoarvo Reubenin tekemällä työllä on anestesiaa koskevissa meta-analyyseissä.

    Mikäli puheesi omasta asiantuntemuksestasi pitävät paikkansa, niin olettaisin, että voisit julkaista katsauksesi melko kovatasoisella foorumilla. Voit tietysti alkuun esitellä tuloksia täällä.

    Äänestä

  • hoitaminen kirjoitti:

    > Eli jälleen pitäisi pystyä erottamaan toisistaan tutkimus ja hoitaminen.....

    Kuinka tuo huomio liittyy tähän yhteyteen?

    tuote myyntiin ja
    sairaat senkun sairastuu lisää.

    Kyseinen tuote jo kauan myynnissä, siis vääriin tutkimustuloksiin perustuen.

    Äänestä

  • mani tolks kirjoitti:

    Eli pitkään markkinoilla ollut lääke onkin nyt osoittautunut haitalliseksi placeboksi? Potilaat vain luulevat saaneensa apua.

    >Eli pitkään markkinoilla ollut lääke onkin nyt osoittautunut haitalliseksi placeboksi?

    Ei ihan noinkaan. Nyt joudutaan arvioimaan uudelleen, ovatko kyseiset tulehduskipulääkeet tehokkaampia kuin opiaatit tekijän muka testaamissa käyttökohteissa. Eli pitää alkaa vertaamaan Reubenin julkaisemia tuloksia muihin tutkimuksiin.

    Äänestä

  • erikoinen arvaus kirjoitti:

    Ja jos kertovat vastaavista tuloksita ovat siis myös väärennettyjä? Kuinkahan paljon löytyykään väärennettyjä?

    > Eli pitää alkaa vertaamaan Reubenin julkaisemia tuloksia muihin tutkimuksiin.

    Että näinkö?

    Vaikka hän on myöntänyt väärentäneensä lääkettä koskevia aineistoja yli kahdessakymmenessä tutkimuksessa.

    Äänestä

  • arvaus karvaus kirjoitti:

    Ja jos kertovat vastaavista tuloksita ovat siis myös väärennettyjä? Kuinkahan paljon löytyykään väärennettyjä?

    >Ja jos kertovat vastaavista tuloksita ovat siis myös väärennettyjä?

    Ei välttämättä.

    Äänestä

  • Miksi näyttöä tarvitaan?
    osiossa mm.

    > On arvioitu, että vain 10-15%:lla julkaistusta aineistosta tulee olemaan pysyvää arvoa.

    > Arviolta puolet nykyisestä lääketieteen asaamisesta tulee olemaan virheellistä tai irrelevanttia 10 vuoden kuluttua.

    http://www.terkko.helsinki.fi/bmf/joensuunesitys2.pdf

    Äänestä

  • oikaisua kirjoitti:

    Miksi näyttöä tarvitaan?
    osiossa mm.

    > On arvioitu, että vain 10-15%:lla julkaistusta aineistosta tulee olemaan pysyvää arvoa.

    > Arviolta puolet nykyisestä lääketieteen asaamisesta tulee olemaan virheellistä tai irrelevanttia 10 vuoden kuluttua.

    http://www.terkko.helsinki.fi/bmf/joensuunesitys2.pdf

    Pitäisi tosiaan käyttää systemaattisia katsauksia ja meta-analyysejä aina kun sellaisia on tehty. Esimerkiksi uskomushoidoista näitä on olemassa ainakin homeopatiasta ja akupunktiosta.

    Äänestä

  • liikkeellä? kirjoitti:

    >Ja jos kertovat vastaavista tuloksita ovat siis myös väärennettyjä?

    Ei välttämättä.

    Miten sama tutkimus voi antaa eri tuloksia? Onko se silloin huonosti tehty vai väärennetty?

    Äänestä

Viime vuonna tuli jo vuoden puolessa välissä lääkekustannusten maksukatto vastaan, ja lääkkeet olivat pääosin Pfizerin kalliita lääkkeitä. Näitä lääkkeitä lääkärit tuntuvat määräilevän vähän joka käänteessä (useamman eri lääkärin kokemus).
Olen epäillyt pidemmän aikaan, että Pfizer on hoidellut tämänkin osa-alueen markkinoinnista paremmin kuin hyvin.

Äänestä
  • Sama täällä, se lääkeomavastuu on jo helmikuussa mulla täynnä. Sen jälkeen veronmakasajat maksavat minun lääkkeeni, jotka eivät ole mitään vähäisiä. Kyllä luulisi veronmaksajienkin olevan kiinnostunut tuollaisista väärentelystä joiden perusteella lääkemyyntiä saadaan kasvatetuksi. Ja he senkuin vain maksavat.

    Itse asiassa harva veronmaksaja edes tiedostaa, miten paljon he maksavat lääkkeitä yhteiskunnan välityksellä, saatikka sitten väärentelyyn liittyvän myynnin ansiosta vääristä lääkkeistä.

    Äänestä

  • että sillälailla kirjoitti:

    Sama täällä, se lääkeomavastuu on jo helmikuussa mulla täynnä. Sen jälkeen veronmakasajat maksavat minun lääkkeeni, jotka eivät ole mitään vähäisiä. Kyllä luulisi veronmaksajienkin olevan kiinnostunut tuollaisista väärentelystä joiden perusteella lääkemyyntiä saadaan kasvatetuksi. Ja he senkuin vain maksavat.

    Itse asiassa harva veronmaksaja edes tiedostaa, miten paljon he maksavat lääkkeitä yhteiskunnan välityksellä, saatikka sitten väärentelyyn liittyvän myynnin ansiosta vääristä lääkkeistä.

    ...> Kyllä luulisi veronmaksajankin olevan kiinnostunut tuollaisesta väärentelystä joiden perusteella lääkemyyntiä saadaan kasvatetuksi.
    Ja he senkuin maksavat.

    Näinhän se menee.
    Eihän sitä paljon veron-, pillerien maksajilta kysellä.
    He saavat vain maksella tahtovat tai ei.

    Eihän heidän edustajaa mistään löydy.
    Ei löydy edes sieltä kovin ajankohtaisesta puoskarilautakunnastakaan!

    Äänestä

tilaa.
Tässä jälleen tyypillinen esimerkki lääketehtaiden huijauksista ja rahanahneudesta.

MAKSETAAN HIEMAN YLIMÄÄRÄISTÄ TUTKIJALLE, NIIN SAADAAN SOPIVA TUTKIMUSTULOS.

Ja näidenkö lääkkeisiin pitäisi vielä luottaa!
Huh-huh!

Äänestä
  • Eikös se ole pääasia?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Usko Mäki kirjoitti:

http://www.poliklinikka.fi/?page=7874754&id=3819356

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu