Heippa!

Eipä niitä ihania pikkuisia unohda...minulla on ollut monta ja on yhä..mutta joka persoonan muistan,kaikki erilaisia luonteeltaan.
Kauniita,lohdullisia ja kiva kuunnella,mamman karamellejä.
Minun on parvestani luovuttava monen vuoden jälkeen,mutta pääsevät kaikki samaan uuteen hyvään kotiin,joten siitä olen haikeudessani kiitollinen.
Vanhin oli 11vuotias,joka menehtyi jokin aikaa sitten onnettomuudessa.

sekin vihelsi aina ja pälpätti kuin pieni radio omaa nauruani matkien ja suki kulmakarvojani silmälaseillani keikkuen ja istui olkapäälläni aina vapaana ollessaan mikä oli aina kun olin kotona..upea lintu ja oli sillä parikin seurana muttei niin kesy. Uskomattomia nuo undulaatit parhaimmillaan vai mitä? :)

oma lintuni kuoli 7vuotiaana surukseni kun eläinlääkärin hoito ei auttanut(kuolinsyy tuntematon)...oli kuin pieni koira aivan upea vihreä papukaija joka oli hieno omistaa toista sellaista tuskin koskaan saan :(

olkoon tämä teksti kaikille upeille undulaateillemme omistettu ikävä tulee.