Eli kelpaako vanhentunut passi henkilöllisyystodistukseksi jos olen pankkiasioita hoitelemassa.Ihan vaan siis kortinhaun yhteydessä..
KELPAAKO HENKILÖLLISYYSTODISTUKSEKSI?
gdt
3344
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
lain mukaan, mutta ei ne sitä päivää kato ellei kulmaa ole leikattu pois..
Ei pitäis käydä. Ohjeitten mukaan passin voimassaoloaika pitää virkailijan tarkista. Eri juttu miten tarkistetaan, sillä eihän se henkilöllisyystodistustus taida olla edes pakollinen, jos on ns. yleisesti tunnettu henkilö (kuten vaikka Presidentti Halonen)
Muistaaksini pankeilla oli silloin kampanja tästä, kun lakipykäliä rustattiin.
Lain säädökset henkilöllisyysden toteamiseen tai todistamiseen käyvistä dokumenteista säätävät sen, mitä AINAKIN täytyy hyväksyä. Sellaisia ovat:
voimassa oleva passi
voimassa oleva muovinen ajokortti
voimassa oleva poliisin myöntämä henkilökortti, johon on merkitty viimeinen voimassaolopäivä.
Lisäedellytys on tietysti, että sut pystyy siitä tunnistamaan, sillä ellet näytä samalta kuin kuvassa, ei dokumentilla tietenkään ole todistusvoimaa - vaikka se oikeasti olisikin sun.
Vanhat pahviset ajokortit, päättymispäivättömät henkilökortit, kuvalliset kelakortit, sotilaspassit taikka vanhentuneet asiakirjat eivät ole VIRALLISIA henkilöllisyystodistuksia, mutta se ei estä hyväksymästä niitä. Itse asiassa voit vaikka itse paikan päällä piirtää itsellesi henkilöllisyystodistuksen, ja jos joku sen haluaa hyväksyä niin se on hänen ongelmansa.
Pankeilla on periaatteessa aika tiukka käytäntö, eli pitää olla virallinen ja voimassa oleva henkilöllisyystodistus, joskin myös kuvallinen kelakortti tuppaa kelpaamaan. Mutta virkailijasta se on kiinni loppujen lopuksi...