koska poikaystäväni oikeesti ärsyttää mua nykyään. tuntuu, että saan kaveripojiltakin enemmän huomioo kuin siltä.
1. kaveripojat kehuu ruokaa, kun kokkaan niille, poikaystävä tuskin jaksaa edes kiittää, vaikka minä olen ostanut ainekset ja tehnyt ruoan ja se on vaan pelannut sen aikaa koneella
2. kaveripojat muistavat juhlapäivinä. ostin poikaystävälleni 30 euron joululahjan ja siltä sain vain hyvää joulua -toivotuksen. ystävänpäivääkään se ei muistanut, vaikka minä vein meidät ravintolaan syömään ja maksoin. naistenpäivänäkin sain toivotuksia vain kaveripojilta. seurustelun vuosipäivää poikaystäväni ei halua juhlia edes yhdessäololla. olen saanut käsityksen, että hän vihaa lahjoja ja yllätyksiä.
3. kaveripojat voivat nähdä minua silloin kun minulle sopii. kaikki mun ja poikaystävän väliset tapaamiset menevät sen aikataulun mukaan. kerran olin lähdössä parin viikon lomamatkalle ja poikaystäväni ei ehtinyt edes näkemään minua lähtöpäivänäni / saattamaan lentokentälle, koska joku peli oli kesken. näin on tapahtunut ainakin 4 kertaa.
mitähän vielä... alkaa vähän vaikuttaa, etten ole kovin tärkeä sille. teot ne merkitsevät, eivät sanat. miltä kuulostaa?
1. kaveripojat kehuu ruokaa, kun kokkaan niille, poikaystävä tuskin jaksaa edes kiittää, vaikka minä olen ostanut ainekset ja tehnyt ruoan ja se on vaan pelannut sen aikaa koneella
2. kaveripojat muistavat juhlapäivinä. ostin poikaystävälleni 30 euron joululahjan ja siltä sain vain hyvää joulua -toivotuksen. ystävänpäivääkään se ei muistanut, vaikka minä vein meidät ravintolaan syömään ja maksoin. naistenpäivänäkin sain toivotuksia vain kaveripojilta. seurustelun vuosipäivää poikaystäväni ei halua juhlia edes yhdessäololla. olen saanut käsityksen, että hän vihaa lahjoja ja yllätyksiä.
3. kaveripojat voivat nähdä minua silloin kun minulle sopii. kaikki mun ja poikaystävän väliset tapaamiset menevät sen aikataulun mukaan. kerran olin lähdössä parin viikon lomamatkalle ja poikaystäväni ei ehtinyt edes näkemään minua lähtöpäivänäni / saattamaan lentokentälle, koska joku peli oli kesken. näin on tapahtunut ainakin 4 kertaa.
mitähän vielä... alkaa vähän vaikuttaa, etten ole kovin tärkeä sille. teot ne merkitsevät, eivät sanat. miltä kuulostaa?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sun pitäisi kyllä puhua näistä ongelmista ehkä ennemminkin sen sun miehesi kanssa kuin täällä Internetissä.
puhu sille ja sano milt sust tuntuu ja jos se ei siit muutu noin viikossa niin sit voitte aina erota....turhaa sä tollasen tunteettoman "paska kasan" kanssa oot...ei millää pahal :P sä ansaitset parempaa kohteluu jos itte ostat sille lahjoi ja kaikkee ni kyllä sen poikaystävänki sitä pitäis tehä...
kuulostaa ihan wowin oireilta :pp eli suomeksi sulla ei oo enään poikaystävää
Aivan. Tyypin pitäs päästä riippuvudestaan. Se voisi olla yksi avainratkaisu ongelmaan.
tai siis mä olen yrittänyt puhua sille. välillä oon jopa suuttunut ja räyhännyt. se vaan aloittaa hirveän puolustelun eikä suostu myöntämään mitään.
se ei vaan tajua, miltä musta tuntuu. ihan kiva, että saan sentään huomioo kaveripojilta.
ja kyllä, poikaystävä on pelannut wowia siitä asti, kun se ilmestyi. se on sen elämän suurin rakkaus, mä oon hyvä kakkonen :)
Pistä valitteen: Sä vai WOW ;)
"Tyttö vai kone" Toi on kieltämättä toimivin ratkasu. Ite olin aika koukussa noihin peleihin muutama vuos sitten. Sitä tarvii melkein vasarasta päähän, että tajuu lopettaa. Peliriippuvuus on sellanen perkele, että se vie elämän, ihan kavereista fyysiseenkuntoon ja sosiaalisiin taitoihin. Se kehittyy ihan huomaamatta. Yhtäkkiä vaan tajuaa, että ei tee mitään muuta. Kun sen tajuaa, on jo koukussa. Sen jälkeen ei voi muuta kun yrittää nousta ja se vaatii uhrauksia ja kovaa työtä.
Mä kävin aika pohjalla murrosiän loppupäässä. Mietin aina vaan, että mikä mun elämässä mättää. Yritin jotenki todistella ittelleni, ettei syy kaikkeen skeidaan oo se kone. Ensin se alko ihan harmittomista perus illoista. Tuli pelattua useempi tunti ja pikku hiljaa alko venymää peliajat. Murrosiässä nyt on oleellisesti välillä ns. huonoja ajanjaksoja, ihan hormonien takia. Tuntu, et asiat mun ympärillä ei ollu tärkeitä. Laiminlöin ne ja pelasin. Kielsin omat ongelmat ja pakenin niitä peleihin. Näin unta peleistä, yhdistin kaiken aikaa erillaisia asioita mun ympärillä peleihin, puhuin vaan peleistä ja kerta kaikkiaan elin niissä. Mua ei kiinnostanu, miltä näytän, mitä syön, millon meen nukkumaan, kunhan sain pelata.
Jossain vaiheessa alko kavereiden kaa tulla vaikeeta. Mun oli vaikee olla luonteva niiden kaa. Tuntu, et ne oli muuttunu, mut se olin mä. En osannu keksii mitään muuta puhuttavaa, kun jotain peleistä. Ne piti mua yhtenä vitsinä ja sitä mä kyl olin.
Yhtenä kesänä olin melkein kuukauden kotona, käymättä ulkona ollenkaan. Pelasin vaan. Nyt se kuulostaa aika ahistavalta ja vastenmieliseltä. En pystys mitenkään tohon enää.
Saatoin olla välillä viikon käymättä suihkussa. Aina kun tuli mieleen et vois mennä pesulle ajattelin, että veli valtaa koneen. Välillä se ei edes ollu kotona, mut ajattelin, et koht se tulee ja valtaa. Haisin perheen mukaan aika paskalta, ei sitä ite huomannu.
Niin kun aiemmin totesin, tarvii tosi vahvan herätteen, että yrittää, saati onnistuu lopettaa. Mä huomasin, miten sisällyksetöntä mun elämä oli. Kaikki asiat joista olin ennen pitäny, oli hävinny pikku hiljaa. Pääsin kuitenkin irti niistä, mute palautuminen kesti tosi kauan. Nyt oon tosi onnellinen, että pääsin niistä irti. Otin pelaamisen tilalle urheilun ja löysin tytön joka tuki mua. Yhdessä ollaan oltu jo melkein 4 vuotta. Oon niin onnellinen, etten seurustellu sen peliriippuvuuden aikoihin. Olisin luultavasti ollu täys pelle, tunteeton ja kylmä, menettäny maineeni ja saanu tytön jättämään mut. Jos mun eteen olis pahimpina aikoina tullu kysymys, tyttö vai kone. Olisin varmaan suuttunu tytölle ja inttäny, että jos en kelpaa sellasena, kun olen voi lähtee menee. En usko, että kukaan kehtaa suoraan sanoa kone, mut todellisuudessa peliriippuvainen valitsee sen. Helvetinmoista itsepetosta. Ne ei usein, edes tiedä miten pohjalla ne on. Realiteetit ihan kadonnu.
Mun ennuste on, jos poikakaveris on yhtä koukussa, kun mä olin se valitsee koneen. Niin pahalta kun se kuulostaakin. En tosin tunne poikakaveriasi ja toivon ihan tosissaan, että siinä on tarpeeks miestä valitsemaan sut. Sanotaan näin, jos poika ei osaa suoraselkäsesti valita sun ja koneen väliltä, sun on ehkä jopa parasta jättää se että se tajuis muuttua. Ympärillä on oikee maailma, josta saa niin paljon enemmän irti kun peleistä.
Jos poika valitsee sut, tue sitä. Parantuminen kesti mulle päälle vuoden ja jos sillä on asiat yhtä pahasti. Se tulee väittämään, ettei tarvii mitään tukea, eikä mikään oo vialla, mut kaiken aikaa se haluu päästä pelaamaan. Sun pitää olla valmis auttamaan sitä.
Nyt suosittelen, että meet ja laitat jätkän ruotuun. Se tekee oman elämän päivä päivältä vaikeemmaks. Mä tiedän mistä puhun.
Onnea, päätit sitten tehdä mitä tahansa. :)