Vaikka minulla oli lupa kertoa tapauksesta, mutta kuitenkin kun äiti asiaa mietti, päätyi poistopyyntöön sen "Palautetta palaverista" -ketjun suhteen. Asia on niin uusi, sisälsi just sattuneita tapahtumia ja sinänsä keskeneräinen, koska viranomaiset ovat vielä kuvassa mukana. Varmaankin ainakin kaikki viranomaisten toimintatavoista perillä olevat ymmärtävät poistopyynnön.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
tunnistaneet äidin.
Olen itse aikoinani kirjoittanut nikillä ja kertonut tämän sossuille:D). En saanut asiasta mitään palautetta. En kehunut jutuissani sossuja.
se ei niin vain nettimaailmasta poistu. Ja monihan kopio näitä kirjoituksia, minä ainakin. Tämä kopioiminen tuli erään kerran jälkeen tavaksi kun jo poistetussa viestissä minun väitettiin kirjoittaneen vallan muuta kuin mitä kirjoitin.
Jokainen saa kopioiden omalle koneelleen mitä haluaa, ei sillä mitään merkitystä ole tuollaisen jutun kannalta. Mutta jotkut sossut ovat joskus nokkiintuneet asiakkaan nettikirjoittelusta. Kerroin minäkin sossuille aikanaan kirjoittavani meidän tapauksesta nettiin, mutta eivät he siihen mitenkään reagoineet, koska ei heillä ollut mitään pelättävää.
Sen sijaan laitos reagoi kirjoituksiini, VAIKKA en ollut heille niistä kertonutkaan, ei ollut kertonut sossukaan. Mutta heillä olikin aihetta huoleen, ei sen puoleen.
ole esimerkiksi oikeudessa todisteiksi kelpaavia, koska niitähän pystyy muokkaamaan mielinmäärin. Oman muistin tms. tukemiseksi ne kyllä käyvät.
siitä, miten älyttömän väärin ls:n resursseja tuhlataan. Ei niitä matopatjoja ja muita ääriesimerkkejä tarvitse ihmetellä kun viranomaiset tuhlaavat vähiä resurssejaan vuosia turhiin kohteisiin. Varmaan ne vähätkin resurssit toimisivat hyödyllisemmin, jos ne kohdennettaisiin oikein. Koko last.suojelu toimisi jo silläkin paremmin, että kaikki asiat eivät jäisi aina yhden sosiaalityöntekijän varaan, vaikka ihmiset muuta kuvittelevatkin. Mitä hyötyä niistä moniammatillisista palavereista ynnä muusta on, kun kukaan ei niissäkään rohkene esittää niin yksinkertaista kysymystä, kuin miksi tässä loppujen lopuksi istutaan ja palaveerataan.
Sitten aina ja aina vain yritetään panostaa ennaltaehkäisyyn, joka pahimmillaan kostautuu juuri tuossa poistoketjussa kuvatunlaisille perheille, jotka todellisuudessa tulisivat toimeen paremmin kun vain jotenkin pääsisivät eroon lastensuojelusta.
Koko lastensuojelusta annetaan aivan väärä kuva julkisuuteen ja se takaa sen, että luottavaisia yhteydenottajia riittää, kuten muutama päivä sitten jo kirjoitin.
Kati-Pupita Mattila, kirjassaan "Arvostava kohtaaminen", ottaakin esille ko tunkeilun:
"...Hyvääkin tarkoittavaa toisen tahdon ylittämistä voidaan pitää elintilan loukkauksena. Elintilan menetys seuraa kaikenlaisesta mestaroinnista, monenlaisesta neuvomisesta ja myös hyvää tarkoittavasta holhoamisesta. Kaikille näille yhteisenä piirteenä voidaan pitää sitä, että toista ihmistä ei oteta vakavasti. On mahdotonta antaa hänelle tilaa ja kuulla häntä, jos mestarillisesti tietää tämän ihmisen elämästä ja parhaasta enemmän kuin hän itse.
Toiselle pitää antaa tilaa omaan persoonalliseen elämäänsä, johon liittyvät hänen omat valintansa ja pyrkimyksensä. Aito kohtaaminen sisältää sallivuuden näkökulman. Siinä on tilaa persoonalliselle erilaisuudelle, jonka kautta elämä saa toisistaan poikkeavia muotoja."
Kirjoittaja on teologian tohtori ja lääketieteen lisensiaatti. Hän on työskennellyt mm. terveyskeskuksessa, sairaalassa, lastensuojelussa, päihdehuollossa ja seurakunnassa.
Minusta em on todella osuvasti kirjoitettua, jos ajattelee juuri esim poistetun ketjun perhettä: Puututaan, puututaan, ängetään...hengitetään äidin niskaan niin, ettei hän kauhultaan saa elettyä omaa ainutkertaista elämäänsä, kokea normaalia iloa tai edes tutustuttua rauhassa omaan lapseensa. -Ja vain sen takia, että hän erehtyi nuinoin kysymään (ITSE HUOM) tukea.
Kuinka tämä nykyinen lasten kohtaaminen antaa myös paineita lapsille ja aiheuttaa sietämätöntä stressiä. Lapselta vaaditaan jopa enemmän, kuin mihin edes aikuiset pystyvät!
Kirjoitin viereiselle palstalle:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000041&posting=22000000042428780
Jotenkin surullista, että kaikki pengotaan tikulla ja tarkkaillaan suurennuslasilla.
Diagnoosien antajat ehkä löytävät lapsesta juuri niitä puolia, joita itse omaavat!
Lapseni on ollut jo tarkkailussa sikiövaiheesta lähtien, koska minut on leimattu päihteidenkäyttäjäksi.
Nyt poika on seitsemän vuotta, reipas esikoululainen, joka laskee päässään ilman apuvälineitä yhteen- ja vähennyslaskuja. Jopa miinuslukujen eli 0:n alapuolelle. Lukemisen alkeet ovat hyvin käynnistyneet - sanottakoon, että osaa kirjaimet, mutta ei tavaa. Tavuttelee kuitenkin esim. auto ja aurinko alkaa samalla tavulla ja laskee kuinka monta tavua on sanassa.
Pari vuotta sitten hänet oltaisiin mielellään nähty kehitysvammaisena, mutta kielsin tiukasti sellaisia papereita kirjoittamasta.
Nyt kun ei mitään syytä nähdä, että hän olisi altistunut alkoholille: FAS/FAE -lapsen oireita (pieni pää, pienet aivot, hentoinen rakenne, jne) hän on saanut diagnoosin:
F83 monimuotoinen kehityshäiriö (vuorovaikutuksen pulmat)
Ja hänen papereissaan lukee myös:
Kyseessä siis 7-vuoden ikäinen poika, jota on seurattu xxxx lastenneurologialla 9/02 alkaen (7 kk iästä raskaudenaikaisen alkoholialtistuksen vuoksi).
Odotan mielenkiinnolla, jos poikani alkaa murrosikäisenä "oirehtia" ja on kyllästynyt esim. kouluun.
Kuinkahan sitten otetaan alkoholille altistuneen alkoholistiäidin pojan oireet esille ja huostaanotto onkin valmis!
On varmasti kamalaa kun lasta tutkitaan ja tutkitaan ja koetetaan löytää vikaa. Eri asia, jos vanhempi alkaa epäillä jotain ja haluaa pyytää varmistusta lääkäriltä. Tuollainen ulkopuolisten epäily vaikeuttaa juuri sen äärettömän tärkeän vuorovaikutuksen rakentumista (jota mielestäni ei missään nimessä saisi kiikaroida mm nöyryyttävillä MIM-videoinneilla).
Vinkkinä kirjottamisen oppimiselle: Me tykättiin tytön kanssa laatia itse pieniä sanaristikoita. Sellaisia, että syntyy pystysuoralle riville joku tytölle rakas sana (esim ´aurinko`). Allekkain kikkailin myös mieluisia sanoja, joista tuo ´aurinko´ sitten syntyi. Sitten voi harjoitella miten yhdenkin kirjaimen muutos vaikuttaa, esim `tuli´ - `tuuli`. Mutta tietysti vaan, jos tykkäätte tehdä yhdessä tuollaista. -Oman näköinen elämä on kaikki hyvää evästä lapselle.
Tsemppiä!
aloitettiin jo vauvana. Tein lapsen huoneeseen ison taulun, jossa oli aakkoset. Kuumetta mitatessa sitten luettelin ne ääneen muutamaan kertaan.
Kirjastoon vein hänet ensimmäisen kerran 9 kk ikäisenä vauvana, mikä herätti suunnatonta hilpeyttä kaveripiirissäni, josta en kuitenkaan piitannut.
Ennenkuin lapsi osasi kävellä, hän konttasi kirja kädessään esimerkiksi tiskaamassa olevan äidin luo ja päästi kovan porun, jos äiti ei heti reagoinut: piti lukea kirjaa lapselle.
Sitten vähän isompana, kun hän jo osasi puhua, hän pyysi minua kirjoittamaan lauseita paperille. Tietsikan ääreen päästin hänet kolmi vuotiaana. Laitoin kymmenen sanaa, jotka häne piti kirjoittaa tietsikalla. Hän oli todella innostunut opettelemaan lukenusita ja kirjoittamista.
Sitten se oli 5.11.xxxx, kun hän toi minulle lapun, johon hän oli raapustanut: "kissa sanoo miau". Lapsi oli oppinut kirjoittamaan. Tämän jälkeen meillä oli leikki, jossa kirjoitimme kirjeitä toisillemme. Lapsi halusi kirjoittaa kirjoja ja niinpä sidoin paperinipun yhteen "kirjaksi" ja hän kirjoitti siihen pieniä kertomuksia. Meillä oli molemmilla hauskaa tämän lukemaan oppimisen kanssa, joka tuli ihan muun toiminnan lomassa.
perhetyöntekijän työnohajaukseen. Olen itse kokenut perhetyöntekijöiden kanssa keskustelemisen täysin mahdottomaksi. En juurikaan ole tottunut kertomaan yksityiselämäni yksityiskohdista muutoin kuin hyville ystäville. Sitten kun joutuu kahden tällaisen ristikuulustelijan väliin, oli tukahtua.
Hdl:llä en kestänyt kuin kaksi tapaamista ja olin niidenkin jälkeen jo ihan lytyssä ja raivona. Perhetyöntekijöiden tapaamisista kieltäytyminen toi mukanaan paljon negatiivista, jopa tapaamisoikeuden rajoitusta perusteltiin myöhemmin tällä keinoin, kun en ollut täyttänyt jotain lomaketta. Oi niitä aikoja!
kaikesta siellä oppimastaan.
Syksyllä hän sanoi, että kyllä ope opettaa lukemaan.
En viitsi viedä sitä opettelun riemua, jota hän kokee nyt. Ja opettaja on hyvä.
Paremmin siellä opetetaan kuin mihin minä pystyn.
Laskemisen hän on oivaltanut itse ja tietenkin tukea saanut alkupolku ja jussijänö -cd-romeista.
Luin pojalle, kun hän oli vauva. Sitten tuli katkos omien perheongelmien ja talousvaikeuksien takia. Kerta kaikkiaan en jaksanut lukea vaikka poika toi ilta illan jälkeen kirjan ja istuutui syliini. Myöhemmin kun luin hänelle, niin hän kertoi tarinan itse jostain kuvista. Kerran kysyin häneltä, että kumpi tässä oikein lukee. Poika vastasi, että "Minä yritän." Oli silloin 3/4 -vuotias.