Ylioppilaskirjoitukset ja i

hylätty arvosana

Onko täällä ketään, joka olisi saanut jostain yliopilaskirjoitusten pakollisista arvosanaksi i:n eikä ole pystynyt kompensoimaan? Mitä on sitten tapahtunut, oletko masentunut vai ollut hällä-väliä-tyylillä ja ensi kerralla uusiksi? Haluaisin kuulla vähän kokemuksia.

Itsellä taitaa kyseinen tapahtuma olla edessä parin aineen kohdalla enkä tiedä yhtään mitä teen, jos en valmistukaan nyt keväällä. Tuntuu, että olen nyt jo aivan liian masentunut koulun takia (en ole huippuoppilas) ja ylioppilaskokeet stressaavat minua todella paljon. Haluaisin niin jo työelämään tai jatko-opiskelemaan. Jos en valmistu, kuolen varmaankin häpeästä. En kehtaa kertoa arvosanoista kenellekään ja peittelen koko asiaa niin kauan kuin mahdollista.

Kouluissa vaaditaan oppilailta aivan liikaa. Muutenkin Suomen nuorison mielenterveyttä ei huomioda tarpeeksi eivätkä kymmeniä vuosia sitten lukion suorittaneet oikeasti voi tietää, paljonko paineita esim. juuri lukiossa tulee. Rasittavaa. Mutta niitä kokemuksia arvosanasta i kiitos.

12

5401

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fdhdfhs

      Lukiossa ei todellakaan vaadita liikaa, vaan nykyään lukioon menee aivan liikaa suoraan sanottuna tyhmiä ihmisiä. Suomessa ei muutenkaan tarvita niin paljoa korkeasti koulutettuja kuin niitä valmistuu. Turha valittaa, jos menee lukioon vaikka ei rahkeet riitä.

    • gusgas

      Lukiossa EI todellakaan vaadita liikoja. Lukion on jo tälläkin hetkellä aivan naurettavaan suuntaan menossa... I:n saa vain ja ainoastaan silloin jos ei ole tippaakaan viitsinyt paneutua aineeseen ennen kirjoituksia. Mikäli on niin tyhmä ettei viitsi kurssien aikana lukea tai muuten opiskella, sekä on lisäksi sen verran ajattelematon ettei edes yo-kokeeseen viitsi lukea niin todella ansaisteen I:n... Lukion pääsee todella helposti läpi kun päättää vähintään neljä aineitta jotka kirjoittaa, panostaa niihin ja muista tavoittelee vain läpipääsyä. Tällöin yo-koe tulee olemaan todella helppo ja pienellä lukemisella saa huippuarvosanat jos vähänkin on viitsinyt kurssien aikana panostaa....

      Turhaa täällä valitat....

    • lukenut

      ja muutoin valmistautunut kokeeseen jollain tavalla, niin kyllä läpi menee! Ehkä hermoilet turhaan? Monesta voi tuntua siltä itse kokeessa, että vastaa aivan päin mäntyä, muttei se sitten olekaan loppujen lopuksi niin. Itselläni oli samaa, tuntui että kaikki meni kokeessa huonosti, silti huonoin arvosana oli C pitkästä enkusta. Omalta vuosikurssiltani viime vuonna kaikki läpäisivät kokeet. Eräs laiskimus vain jäi ilman lakkia keväällä, koska ei ollut suorittanut tarvittavia kursseja, vaikka pääsi kirjoituksista läpi.

      Jos niin onnettomasti kävisi, ettet pääse läpi...se voi tuntua aluksi maailmanlopulta, mutta elämä jatkuu ja uutta yritystä kehiin!

    • mamskuliini

      Mä nyt ainakin haluan tsempata sua enkä mollata niinkuin nuo jotku tovat tehneet.Kirjoitan äitinä jonka tytär ei saanut ylioppilaslakkia.Muista pakollisista kirjoituksista tyttöni pääsi ihan kunnialla läpi mutta englantia yritti sen 3 kertaa ja ei päässyt eli lakki jäi tälläkertaa saamatta.Tyttöni luki,maksoin hänelle englannin yliopistokurssin,kävi koulun tukkareissa ja vaikka mitä mutta ei silti päässyt.Jälkeenpäin sain kuulla että olisi kannattanut käyttää kerran hypnoosissa koska vika oli varmaan päänsisällä ettei uskonytkaan pääsevänsä läpi kun ei päässsyt ekalla kerrallakaan.Eli luotat vaan itseesi että hyvin ne menee ja etsi netistä tietoa kokeista ja harjoittele.Jospa se auttaisi.Kuuntele vaikka jtn rentoutuskasettia.Niitä saa netissä armaankin.Se voi tuntua maailmanlopulta mutta ei se ole.Moneenpaikkaanhan voit hakea jatko-opiskelemaan lukion päästötodistuksella etkä sillä ylioppilaslakilla.Kunhan käyt kaikki kurssit läpi.Onne ja tsemppiä sulle!

    • jepjep´´

      Itse sain viime keväänä enkusta ja ruotsista molemmista arvosanaks I:n, nyt uusimassa. Nelivuotiseks siis meni, nyt viel korottelen pikkusen keskiarvoa päästötorkkaan (tulossa tasan 9,0).

    • tk86

      Kurssit menivät ihan hyvin, mutta sairastuttuani englannin yo meni penkin alle. Yksi tehtäväkin jäi kokonaan tekemättä. Olin vain kerta kaikkiaan niin väsynyt viikon valvomisesta, etten varmasti pääse koetta läpi.

      Todella turhautunut ja häpeä olo. Monet ovat sanoneet, että lukemalla läpi pääsee, mutta ei asia ole niin musta-valkoinen. Tuntuu tosi pahalta ja odotan jo pelolla tulosten saapumista. Toisaalta myöskin odotan niitä, että tämä piina loppuisi.

      Monet sanoo, ettei elämä tähän lopu.. mutta kyllä se tällä hetkellä siltä tuntuu. Rintakipu valtava, joko stressiä tai jotain muuta. Se tästä enää puuttuisikin, että olisi jotain muuta.

      Tsemppiä sulle ja pidä pää pystyssä. Ei valkolakin saamattomuus ole maailmanloppu, vaikkakin se tuntuu ihan helvetin pahalta. Olen hengessä mukana :)

      • pdskofpoaskfpodkas

        ja muistakaahan ne, jotka sanovat että kaikki pääsevät läpi, jos lukevat.

        näin ei todellisuudessa ole.

        mikäs sen käyrän nimi olikaan, mutta että 5% kirjoittajista saa laudaturin , ja 5% saa iiiiin!!!!!!!!!!!


      • KOSKAAN
        pdskofpoaskfpodkas kirjoitti:

        ja muistakaahan ne, jotka sanovat että kaikki pääsevät läpi, jos lukevat.

        näin ei todellisuudessa ole.

        mikäs sen käyrän nimi olikaan, mutta että 5% kirjoittajista saa laudaturin , ja 5% saa iiiiin!!!!!!!!!!!

        Siksi gaussin käyrä pysyy hyvin voimissaan.


    • Verkaufer

      Peruskoulusta ka itselläni (lukuaineissa) n. 8,5. En siis ole huippuoppilas. Kuitenkin olen saanut ensimmäisestä maantiedon ja historian kurssista arvosanan 8 lukemalla pelkästään kokeeseen noin kaksi kolmasosaa koesivuista. Uskonnosta tuli 8 lukemalla vihko kerran läpi ja huonolla keskittymisellä tunnilla. Ihmetyttää minuakin.. En tiedä onko sinulla keskittymis- tai lukuhäiriö tai vastaavaa, mutta älä ihmeessä sano, että lukio on liian vaativa yleisesti, vaikka se sinulle sitä olisikin. Itselleni ollut suurimmaksi osaksi helppoa.

    • matikasta..

      ..ja tuo matikka oli siis pakollinen. Lyhyt matikka, mutta ei ollut aikaa/kiinnostusta harjoitella. Tavoite oli vain saada A.

      "Mitä on sitten tapahtunut, oletko masentunut vai ollut hällä-väliä-tyylillä ja ensi kerralla uusiksi? Haluaisin kuulla vähän kokemuksia."

      En ole ollut masentunut. Onhan se turhauttavaa saada I, mutta eipä tuo ole paljon mieltä painanut. Aina voi yrittää uudelleen. Elämässä on paljon vakavampiakin juttuja mietittävänä kuin YO-kokeet.

      "enkä tiedä yhtään mitä teen, jos en valmistukaan nyt keväällä"

      Menet uusimaan syksyllä. Kesällä voit mennä töihin jos haluat tai sitten viettää lomaa ja panostaa syksyn kokeisiin.

      "Jos en valmistu, kuolen varmaankin häpeästä. En kehtaa kertoa arvosanoista kenellekään ja peittelen koko asiaa niin kauan kuin mahdollista."

      Ei niitä arvosanoja kannata salailla. En ymmärrä mitä hävettävää on heikoissa arvosanoissa. Se kertoo yleensä enemmän lukemisen puutteesta kuin älykkyydestä. Et ole vastuussa kenellekään huonosti menneestä kokeesta, eikä aikuisen ihmisen tarvi selitellä kenellekään.
      Hyväksy jo se tosiasia, että I on melko varmasti tulossa ja suunnittele sen mukaisesti lähitulevaisuus.

      "Muutenkin Suomen nuorison mielenterveyttä ei huomioda tarpeeksi"

      Kannattaa hakeutua hoitoon mahdollisimman nopeasti jos koet mielenterveytesi epävakaaksi.

      "eivätkä kymmeniä vuosia sitten lukion suorittaneet oikeasti voi tietää, paljonko paineita esim. juuri lukiossa tulee"

      Tulee tuosta pätkästä mieleen, että vanhempasi/sukulaisesi ovat jo mahdollisesti hössöttämässä lakkiaisista ja muista juhlista. Kouluissa sekä mediassa yleensäkin luodaan jonkinlaista joukkohysteriaa ja paniikkia liittyen YO-kirjoituksiin. Ei ole iso juttu minun mielestäni. Ehkä 50-luvulla se oli. Itse en lähtenyt tuohon koheltamiseen mukaan. Ilmoitin, etten juhli lukion päättymistä millään tavalla. Eipä enää sukulaiset olleet häiriöksi. Suosittelen sinua tekemään samoin jos haluat saada rauhan opiskelun ajaksi. Voit kuitenkin aina pitää juhlat jos muutat mielesi.

      • Ei Paha

        Itse olen käynyt lukiota nyt kaksi ja puoli vuotta ja täytyy todeta, että lukiosta pääsee todella helposti läpi. Nykyisin tarvitsee viidestä pakollisesta valita neljä kirjoitettavaksi, joista yksi pitkänä. Voit siis jättää yhden huonon aineen kirjoittamatta. Lisäksi nykyisin saa niin älyttömästi kompensaatio pisteitä.

        Olkoon kyseessä sitten mikä tahansa lukioaine, kaikki saa varmasti lukemalla läpi. Ainoana poikkeuksena heittäisin (pitkän) matematiikan, jota ei voi oppia vain lukemalla. Kielistä tarvittavat pisteet saa jo arvaamalla, reaaleissa jokainen saa jo tyhjänpäiväisellä jauhamisella, jokaisesta esseestä muutaman pisteen ja läpi mennään.

        Jos lukiota ei saa suoritettua, niin olisi pitänyt valita jokin toinen koulu. Monelle tuntuu lukioon pääseminen olevan itseisarvo, johon pääseminen on koulutuksen päätepiste, lakin saaminen elämän huippukohta. Näin ei tosiaankan ole. Lukiosta haetaan vain tarvittavat arvosanat jatko-opiskeluihin. Omassakin lukiossa on niin paljon sellaista porukkaa, joilla ei älli tai kiinnostus yksinkertaisesti riitä. Ammattiopistot ova täysin samanarvoisia kouluja, ja sinne siis, jos tuntuu ettei lukiota saa suoritetuksi. Lisäksi pointtina on myös se, että mitä järkeä on käydy lukio, saada huonot paperit, joilla sitten ei taas pääse minnekään opiskelemaan. Pelkällä lakilla ei ole painoarvoa.


    • Anonyymi

      Hetki
      Ylioppilas kirjoitukset Po kyitilla kahvilla neste markkinointi, tuli mieleen todistus yksi l kulma pistemäärä muut yhtä pistettä vaille 6 kulmaa l arvosana .
      Poliisin puhelin rikos osasto heti 6 kulman läpi ja sitte 2 kertaa läpi kertaheitolla?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2635
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2233
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1957
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1685
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1671
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1636
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1616
    8. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      91
      1563
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      125
      1432
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1274
    Aihe