aikaa terv.keskuksesta siellä vastaa lähihoitaja, joka kyselee mistä sairaudesta on kysymys.Tietääkseni lähihoitajalla ei ole sairaanhoitajan koulutusta ja on näin väärä henkilö arviomaan onko potilas kiireellisen hoidon tarpeesta, onko todella näin kova pula ammattitaitoisista sairaan hoitajista.Lähihoitajanhan pitäisi olla vaihtamassa mummoille vaippoja, eikä terv.keskuksessa.
kun
tilaan
501915
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 50
Vanhimmat
Lähihoitaja voi opinnoissaan suuntautua asiakaspalveluun. Monesti terveyskeskuksen luukulla on terveyskeskus avustaja, johon käy kyllä ihan lähihoitaja. Jos tarvitset esim ajan sairaanhoitajalle ja työhösi hoitajan todistuksen sairaudesta, niin siihen ei kelpaa lähihoitajan todistus.
Itse työskentelen tk:n vastaaotossa sairaanhoitajana Meitä on yhteensä 10 hoitajaa ja vain 2 on sairaanhoitajia, loput on lähihoitajia, perushoitajia, apuhoitajia sekä tk-avustajia.
Kaikki on ammattitaitoista sakkia ja kaikki myös tekevät samaa duunia, ainoastaan tipanlaitot suorittaa sh. Joka vuoro ei ole välttämättä sairaanhoitajaa ollenkaan vuorossa.
Kukaan ei ole koskaan valittanut, että lähihoitajat eivät osaisi työtään, onhan siihen terv.huollon koulutus käytynä! Yhteistyö pelittää lääkäreitten kans niin hyvin, että kaikki hoitajat saavat ongelmatilanteissa heiltä apua. Ja siis niitä ongelmatilanteita tulee myös sairaanhoitajille. Tämä on sellainen ala, jossa kokemus opettaa parhaiten. Sen huomaa eritoten esim. kun vertaa viiskymppistä tk-avustajaa ja 25 vee sairaanhoitajaa. Kyllä tämä tk-avustaja handlaa hommat paremmin. Yhtään koulutusta väheksymättä.
Ihmiset ovat edelleen niin tietämättömiä meidän työstä ja eritoten eri koulutuksista. Sairaanhoitajan koulutus on kuitenkin vanha ja varmaan kaikille ihmisille tuttu ja turvallinen. Sitten nämä uudemmat lähihoitajat, sosionomit ja geronomit sun muut on vähän tuntemattomia. Ja jos ihmiset ei asioista tiedä, niin yleensä heillä on tapana juuri sinun kaltaisellasi tavalla suhtautua niihin epäilevästi. Uskon kuitenkin, kun vuodet menee eteenpäin, niin pikkuhiljaa lähihoitajakin tulee ammattina tutummaksi ja ihmiset alkaa luottaa heidänkin ammattitaitoonsa.
p.s lähihoitajat tosiaan tekevät miljoona muutakin asiaa työkseen kuin vaihtavat niitä mummujen vaippoja, joita muuten sairaanhoitajatkin vaihtavat :)
Sanoo tässä yksi sairaanhoitaja.
Mulle on aivan sama onko kyseessä lähihoitaja ja sairaanhoitaja olipa kyse sitten työstä sinänsä tai puhelimeen vastaamisesta.
Ei sairaanhoitajille ole sellaista tietoa ja taitoa, joka käytännön työssä selvästi näkyisi, paitsi että saavat tehdä joitain juttuja enempi. Lähihoitajanakin osaan lääkkeet jakaa ja piikit pistää, mutta en vain saa. Aikalailla hoitajina samantasosia. Käytännön työssä ei kyllä huomaa, että tietoa ja taitoa olisi enempi. En kyllä sairaanhoitajaan luota hoitajana yhtään enempää kuin lähihoitajaan, jos potilaana olisin.
Työpaikoille tulevat uudet sairaanhoitajat tarvitsevat ohjausta ja neuvomista ihan perusasioissa. Kokenut LH on työkaverina usein paljon osaavampi. Käytäntöhän nämä hommat opettaa. En voi kyllä sanoa, että kokisin ne millään tavalla asiantuntevampina. Ehkä potilalle ammattinimikkeellä on väliä, mutta ei mulle olisi kun on vuosien työkemus sh ja lh kanssa.
Pari työkaveria on jatkaneet sairaanhoitajaksi, ja ovat sitä mieltä etteivät hirveästi koulutusta arvosta. Työt on saanu opetella käytännössä ja koulussa on vain opetettu kaikenlaista teoriatietoa jota ei hirveästi tarvitse. Suurin osa sairaanhoitajan työstä on samaa suihkuttamista ja perushoitoa kuin lähihoitajillakin. Kyllähän he voivat olla esim leikkussaleissa töissä, minne LH ei pääse, mutta ei koulutus taida siihenkään juuri valmiuksia antaa. Työpaikoilla on esimerkiksi perehdytettävä vuoden verran aktiivisesti jos SH niihin töihin menee.
Itse ajattelin aiemmin jatkavani sairaanhoitajaksi, mutta en enää. Palkka on lähes sama ja työkin on lähes ihan samaa, joten ei ole motivoinut. Lukiopohjalta kannattaa valita sh koulutus, mutta lähihoitajana lähtisin mieluummin opiskemaan jotain muuta esim yliopistoon.
Lähihoitajan koulutuksella tietääkseni ei pääse yliopistoon. Sairaanhoitajan koulutuksella ainakin olen kuullut, on enemmän mahdollisuuksia jatkokoulutuksiin ja enemmän vaihtoehtoja mihin suuntautua ammatillisesti.
Lähihoitajan koulutuksella tietääkseni ei pääse yliopistoon
-Nykyiset 3 vuoden ammatilliset perustutkinnot antavat jatko-opintokelpoisuuden yliopistoihin. Ne ammatilliset perustutkinnot rinnastetaan lukioihin. Just sen takia esim 2.5vuoden peruskoulupohjainen LH koulutus pidennettiin 3 vuoteen, jotta kaikki voi hakea yliopistoihin.
tutkintoa jos sh ja lh vastaavat lähes toisiaan?
Miksi tätä ei tiedosteta työpaikoilla kun sairaanhoitajista on pula useissa paikoissa.
Jos minä olen potilaana sairaalassa, kyllä kokonaishoitoni luotan ennemmin sairaanhoitajalle kuin lähihoitajalle, kaikella kuinnioituksella kuitenkin lähihoitajia kojhtaan. Omalla sarallan ovat monet alansa huippuosaajia. Toisaalta kuitenkin en tiedä sen vaarallisempaa kuin kykynsä yliarvioiva lähihoitaja.
tutkintoa jos sh ja lh vastaavat lähes toisiaan?
Miksi tätä ei tiedosteta työpaikoilla kun sairaanhoitajista on pula useissa paikoissa.
Varmaan se on laissa määrätty kuka saa mitäkin tehdä ja paljonko pitää tietyn koulutuksen saaneita hoitajia olla.Käytännön taidoissa osaamisen erot ei välttämättä ole suuria ja riippuu työympäristöstä. Esimerkiksi vanhainkodeissa ei ole mitään muuta kuin perushoitoa ja pillerien jakoa kuppiin. Silti sinne on otettava tekemään sairaanhoitajia samaa hommaa lähihoitajien kanssa. Eikä tehtävän jaot työssä sinänsä ole toisaalta ihan yhdenmukaisia. Jotkut perus ja lähihoitajat saavat esim i.v luvat työpaikkakoulutuksen avulla, ja sairaanhoitajille se tulee koulutuksessa. Jatkuvasti myös keskustellaan siitä, ettei lähihoitajien osaamista hyödynnetä tarpeeksi. Koulutuksessa esimerkiksi opiskellaan lääkelaskut ja harjoitellaan lääkkeiden jakaminen. Ne on pakko osata. Toisaalta sitten työpaikoilla on usein niin (ei kaikissa), ettei lähihoitaja saa lääkkeitä ollenkaan jakaa. Minusta työnjakoa pitäisi kehittää. Jotkut yksinkertaiset sairaanhoitajien jutut siirtää lähihoitajien tehtäväksi. Sairaanhoitajien koulutusta voitaisiin taas syventää niihin alan haasteellisimmissa työtehtävissä toimimiseen tms.
Jos lähihoitaja jatkaa sh:ksi, niin kaikki perushoidot ja pesut harjoitteluineen on suoritettava alusta, ja siihen menee aikaa koulutuksesta paljon. Miksei suoraan voitaisi suunnata haasteellisempiin kysymyksiin? Koulutuksissa paljon päällekkäisyyttä.
Lähihoitajia on työssä esim ambulansseissa hoitotasolla, mutta nyt heidän tilalle halutaan AMK koulutettuja, vaikka osaavat työnsä. Toisaalta ensihoitoon toivotaan omaa ammattikoulun tutkintoa, joka olisi pelkästään siihen suunnattu. Tuntuu että tehtäväjaot on kentällä monenkirjavia ja muuttuvia, samoin koulutukset uudistuvat.
Ajatellaampa esimerkiksi Lähihoitajaa joka on erikoistunut suunhoitoon ja AMK koulutuksen suorittanutta suuhygienistiä. Ero on se, että suuhygienisti voi tehdä putsauksia ja rapsuttaa hammaskiveä. Tuntuu kummalta että pitäisi esim 3.5 vuotta opiskella lisää, että saa potilalaalta hampaat pestä ja hammaskiveä poistaa.Kyllä siinäkin varmaan hoitajalla tuntuu, että kannattaako opiskella lisää kun ei kummoiset haasteet odota.
Toisaalta kuitenkin en tiedä sen vaarallisempaa kuin kykynsä yliarvioiva lähihoitaja.
Jokainen työpaikalla tekee ne hommat mitkä on sovittu ja saa tehdä, riippumatta siitä kuinka osaava sinänsä olisi. Tehtäviä ei jaeta oman osaamisen tai arvioidun osaamisen perusteella.
Muutamaa kohtaa kuitenki arvioisin.
"Varmaan se on laissa määrätty kuka saa mitäkin tehdä ja paljonko pitää tietyn koulutuksen saaneita hoitajia olla"
Nimenomaan ja tähän on syynsä ja tätä kaikki lähärit eivät oivalla.
"vanhainkodeissa ei ole mitään muuta kuin perushoitoa ja pillerien jakoa kuppiin"
Onko ihan näin. Varmaan jos näkee hoitajien työn pelkkänä vanhuksen välittömänä hoitona. Minulla ei ole kokemusta itselläni vanhainkodista, mutta mitä olen kuullut, sh:n ominta aluetta siellä on esim tiimivetäjänä toimiminen, työvuorolistojen teko, lääkehoidosta vastaaminen ym kaikenkarvaiset projektit ja niiden vetäminen yhä enenvässä määrin. Siis ei pelkkä perushoito ja pillereiden pyöritys.
"Jokainen työpaikalla tekee ne hommat mitkä on sovittu ja saa tehdä, riippumatta siitä kuinka osaava sinänsä olisi. Tehtäviä ei jaeta oman osaamisen tai arvioidun osaamisen perusteella."
Jep. Juuri näin tulisi olla ja toivottavasti näin onkin vai mitä?
Nimenomaan ja tähän on syynsä ja tätä kaikki lähärit eivät oivalla.
Löysin netistä allaolevan jutun, ja ehkä minun pitää vähän perua puheitani. Jutun mukaan laki ei annakaan selviä ohjeita työnjakoon ja ammattiliiton kanta on että tarkoituksenmukaisuus ratkaisee, kunhan potilasturvallisuus ei vaarannu. Ehkä se on näin, kerran työnkuvassa on niin paljon eroja lähihoitajien osalta mitä missäkin työpaikassa saa tehdä. Se on kuitenkin selvä ettei aivan kaikkea voi lh tehdä, kerran on olemassa toinenkin tutkinto joka on enempi sairaanhoitoon keskittynyt. Lähihoitaja on sosiaali ja terveysalan perustutkinto, eli on myös sinne sosiaalialalle suuntautunut, mitä Sh tutkinto ei käsittääkseni ole.
http://www.taloussanomat.fi/tyomarkkinat/2007/11/07/lahihoitajat-kahmivat-tehyn-irtisanoutujien-toita/200727945/12?offset=90
sh:n ominta aluetta siellä on esim tiimivetäjänä toimiminen, työvuorolistojen teko, lääkehoidosta vastaaminen ym
Ainakaan kaikkiin noista ei ole koulutusvaatimuksia, vaan ovat yhdessä sovittavia kuka tekee. Työvuorolistojen teko on pelkästään sopimuskysymys, ne voi tehdä esim esimies tai joku lähihoitajista tai porukka yhdessä.Monelaisia ratkaisuja on. Sairaanhoitajalle on useissa paikoissa laitettu lääkärinkiertojen hoitaminen, mutta siitäkin luovuttu monissa paikoissa ja kuka tahansa hoitaja kelpaa, koska tälläistä jakoa pidetään turhana ja vanhanaikaisena. Tiimivetäjänä toimimisesta en tiedä, riippuu siitä miten työ on suunniteltu osastoilla. Apteekista kuka tahansa voi tilata lääkkeitä osastolle, mutta töiden jakaminen on tarkoituksenmukaista. Joskus yksittäiset sh:t ovat halunneet kieltäytyä näistä ja se on suututtanut muita hoitajia. Ehkä nämä työnjaot perustuvat siihen, että ajatellaan, kun on koulutusta enempi ja palkkaa vähän enempi, niin pitää jotain tehdäkin enempi. Vastuita on yleensä jaettu vähän joka hoitajalle, yksi vastaa tilauksista toinen voi olla ergonomia tms vastaava yms, jokainen saa kuitenkin tehdä jotakin.
Jep. Juuri näin tulisi olla ja toivottavasti näin onkin vai mitä?
Työpaikan sääntöjä täytyy noudattaa, ja tehdä sitä minkä saa missäkin tehdä. En usko että sovittuja rajoja ylitetään missään. Jokainen on vastuussa työstään, ja potilasturvallisuus ei saa heiketä.
Jos Lähihoitaja on yhdessä paikassa jakanut esim aina yövuorossa ollessaan koko osaston lääkkeet vuosien ajan ja seuraavassa työpaikassa ei saa tehdä sellaista ollenkaan, niin osaaminen ja kokemus on hukkaan heitetty siltäosin. Mutta eihän sille mitään mahda. Esimerkiksi katetroiminen kuuluu lähihoitajille ja opetetaan koulutuksessa, mutta joissain paikoissa on ollut tapana että sh on tehnyt sen.
Tälläisessä on omat ongelmansa. Kun joissain työpaikoissa pitäisi lähihoitajan osata tehdä enemmänkin, niin monet ei osaa tai kieltäytyvät, koska ovat olleet pitkään töissä paikassa jossa työnkuva on ollut lähinnä pesemistä ja syöttämistä. Ei osata eikä haluta tehdä sellaista mikä jossain muualla pitäisi.
Paras ammattitaito lienee niillä lähihoitajilla jotka ovat kiertäneet lukuisia työpaikkoja ja sairaaloita, ja ovat joutuneet tekemään kaikenlaista. Lähihoitajien ammattitaito vaihtelee kokemuksen mukaan. Tutkinto on melko laaja ja antaa hyvän pohjan työssäoppimiselle, ja sitä kautta voisi enempi saada vastuuta. Mutta senhän pitäisi näkyä sitten palkassakin.
Työn jaossa on eroja eri maiden kesken, esimerkiksi Ruotsissa SH:n homma on paljon erilaisempaa, eivätkä tee raskasta potilastyötä.
Suomessa on tälläinen malli otettu käyttöön, jossa kaikki tekee kaikkia,ilmeisesti työllisyyden takia, kuten linkin jutussa mainittiin.
Lähihoitajan koulutuksesta myös keskustellaan usein. Jotkut kannattasivat sen lyhentämistä entisen apuhoitakoulutuksen tyyliseksi (jos työtehtävät on tosiaan pelkkää perushoitoa, 3 vuotta pidetään siihen liian pitkänä) ja toiset taas laajentaisivat ja haluaisivat enempi vastuuta.
"Sairaanhoitajalle on useissa paikoissa laitettu lääkärinkiertojen hoitaminen"
No oma työkokemukseni sh:na on lähinnä erikoissairaanhoidosta, jossa lähihoitaja/perushoitaja ei ole koskaan ollut lääkärin kierrolla, sen on katsottu olevan sairaanhoitajien hommia siitä syystä, että sh hallitsee potilaan kokonaishoidon paremmin. Myös tk:n vuodeosastolla sh on aina kierrolla, vastaan ei ole tullut et koskaan olisi lähihoitaja ollut. Mutta varmaan hoivilla ja sellaisissa pitkäaikaishoitopaikoissa kyllä.
"kuka tahansa hoitaja kelpaa, koska tälläistä jakoa pidetään turhana ja vanhanaikaisena."
Minun kokemukseni mukaan: Ei kai nyt sentään kuka tahansa, meidän työyksikössä lääkärit eivät hyväksy lähihoitajia siitä syystä että he eivät ihan rehellisesti sanottuna hallitse sitä kokonaisuutta, vaikka muuten hyviä ovatkin.
"Tiimivetäjänä toimimisesta en tiedä, riippuu siitä miten työ on suunniteltu osastoilla "
Onko jossain jossa on sekä sairaanhoitajia että lähihoitajia tiimivetäjänä lähihoitaja? Kysyn ihan vilpittömästi, koska en tiedä?? ;Meidän yksikössä kaillla osastoilla se on sh, vanhanaikaista tai ei.
"Apteekista kuka tahansa voi tilata lääkkeitä osastolle,"
Ihanko totta, mistä päin kirjoittelet? Meillä lääketilauksen tekee AINA sh, toki lähihoitajat voivat tuoda tilaustoiveita tilaukseen, mutta koskaan tilaajana ei ole lh. Joitakin lääkkeitä ei saa tilata edes sh. vaan pitää olla lääkärin allekirjoitus.Jos lähihoitajalla ei ole edes kulkulupaa lääkehuoneeseen ja sitä myöten edes Paratabsia antaa, ei suinkaan hänellä ole lupa tilata lääkkeitäkään, mutta varmaan toimipistekohtaista kuten sanoit.
"Työpaikan sääntöjä täytyy noudattaa, ja tehdä sitä minkä saa missäkin tehdä. En usko että sovittuja rajoja ylitetään missään. Jokainen on vastuussa työstään, ja potilasturvallisuus ei saa heiketä."
Jep, toivomme näin.
"laajentaisivat ja haluaisivat enempi vastuuta."
Minusta riittäisi yksi koulutus ja olkoon se nimikkeeltään vaikka sh.
Muodollisesti pätevä lähäri pääsee minne haluaa ;)
Meidän tiimin tiimivetäjä on lähihoitaja. Sairaanhoitajiakin on kyllä työkohteessa.
Siis kerro tarkemmin mitä tai keitä hoidetaan?
Kyse kotihoidosta ja asiakkaamme pääasiassa vanhuksia.
Nanhustyö vai?
Suurin osa asiakkaista vanhuksia, muutama mielenterveyspuolen asiakas myös.
käytännössä tekee?
Osallistuu tavallisiin hommiin, niin kuin muutkin. Suunnittelee kaikenlaisia projekteja. Neuvoo uusia työntekijöitä ja koittaa luoda hyvää yhteishenkeä. Siinä nyt jotain tehtäviä.
meidän tiimijohtajilla on poikkisen erilainen toimenkuva kuitenkin :-).
Meillä on myös tiiminvetäjänä lh ja työpaikka kotihoito. Tiiminvetäjän hommiin kuuluu mm. viikko-ohjelman suunnittelu, hoito-ja palvelusuunnitelmien laatiminen, ensikäynnit, hoitopalavereihin osallistuminen, huolehtia että laskutus menee asiakkaille oikein, pitää omaisiin yhteyttä ja olla yleensä tiimin yhteyshenkilönä. Palkan lisää saa n. satasen kuussa tästä hommasta..
hän toimii siis tiimijohtajana, miten vetää ja ohjaa muuta tiimiä???
..on tasavertainen, ei meillä käytännössä tiiminvetäjä mikään "johtaja" ole. Meillä toimii tiimi kuitenkin niin, että yhteistyö on kaiken a ja o. Oma esimies on sitten asia erikseen.
Toki tiiminvetäjä kannustaa muita työntekijöitä ja toimii jäsenenä erilaisissa muutosprojekteissa ja sitten sitä kautta auttaa ja tiedottaa niistä muita tiimin jäseniä.
Ainut asia, missä tiiminvetäjä tavallaan johtaa, on viikkojärjestys. Hän tekee kaikille tiiminjäsenille viikon työsuunnitelmat, eli katsoo minne kukakin menee ja mitä on ohjelmassa. Tosin nekin tehdään hyvässä yhteisymmärryksessä eli niihin voidaan kyllä tehdä muutoksia jälkeenpäin.
teillä tiimipalavereja
mitä niissä käsitellään
miten käsiteltävät asiat saadaan listalle
miten niistä tiedotetaan tiimin jäseniä etukäteen vai tiedotetaanko mitenkään?
Oletteko saaneet jossain vaiheessa koulutusta tiimityöskentelyyn?
yhtä pätevä kuin sairaanhoitaja, kerron tosi tapauksen kun lähihoitajan piti mummolle laittaa peräpuikko, mummo sanoi että nyt meni väärään reikään, eikö lähihoitajan koulutuksessa opeteta kumpaan reikään puikko laitetaan, hah hah vähän huvittava juttu, ei kai mitään vaaraa siinä ollut, mutta tarkempaa ja pidempää koulutusta pitäisi olla, ettei tommosia kömmähdyksiä tapahtuisi.
sh:llekin. Kuitenkin mielestäni sh-koulutuksessa potilaan konaisvaltainen hoito opetetaan paremmin ja kokonaisuuksien hallinya sairaudet, niiden hoito ja seuranta.
Kyllä pyrimme pitämään tiimipalavereita kerran viikossa (n. tuntin kerrallaan), mutta vähintään joka toinen viikko.
Käsiteltävät asiat pyörii lähinnä asiakkaiden ympärillä, mutta myös muut ajankohtaiset asiat käydään läpi. Joskus esimieheltä tulee viestiä myös, että käykää tiimissä tämä asia läpi tms. Tiiminvetäjä huolehtii palaverin pystyyn ja tavallaan toimii puheenjohtajana, vaikka meillä keskustelu onkin vapaata ja tunnelma rento. Pöytäkirjaa ei pidetä, se on jo meidän tiimisopimuksessa päätetty.
Koulutusta olemme saaneet silloin vuosia sitten, kun aloittelimme tiimityötä. Ja n. kerran vuodessa on lisäkoulutusta asian tiimoilta.
Meillä tiimipalaverit ovat nimenomaan hoitajien työhön liittyvissä asioissa n kerran kuussa, siellä ei käsitellä asiakkaiden asioita ollenkaan. Asiakkaiden asioita puidaan raporteilla ja työaikana muutenkin. Lisäksi osastokokoukset ovat akuutteja asioita varten ja näiden puheenjohtajana on osastonhoitaja. Siis tämä osastokokouskin hoitajien työhön liittyvistä asioista.
Tiimipalaveri on tiimin oma. Palaveria vetää tiimijohtaja, joka saa osittain ohjeet oh:lta, mitä asioita hänellä on tiimillle käsiteltäväksi. Tiimijohtaja vie siis tietoa kaksisuuntaisesti, sekä ylhäältä alaspäin ja alhaalta ylöspäin. Lisäksi tiimeillä on oma vihko, johon kukin saa laittaa haluamiaan asioita tiimeissä käsiteltäväksi. Periaatteessa tiimipalavereihin pitäisi olla kaikille sähköpostiin tiimipalaverikutusu, john tiimivetäjän on listannut kokouksessa käsiteltävät asiat, jotta tiimin toiminta olisi mahdollisimman tehokasta ja jokainen ehtisi valmistautua käsiteltäviin asioihin. Ja kyllä meillä tehdään tiimipalavereista pöytäkirja, joka menee paitsi osastonhoitajalle, myös ylihoitajalle.
Olen sivusta hämmästyneenä seurannut sairaanhoitajien oman reviirin vahtimista ja perus- ja lähihoitajien pitämistä tiukasti omassa kastissaan.
Ovatkohan sairaanhoitajat tulleet ajatelleeksi, että he tekevät tällä todennäköisesti karhunpalveluksen itselleen?
Sairaanhoitajien kannattaisi suosiolla luovuttaa osa tehtävistään "alemmille hoitajille" eikä kynsin hampain pitää kiinni yksinoikeudestaan tehdä kaikkia niitä tehtäviä, joita he perinteisesti ovat tehneet. Näin sairaanhoitajat voisivat keskittyä vaativimpiin tehtäviin "rutiinitöiden" jäädessä pois heidän tehtävistään. Näin heidän tehtäviensä vaativuus nousisi.
Koska useimmat palkkajärjestelmä tuovat sitä enemmän euroja mitä vaativammaksi tehtävä luokitellaan, nousisi sairaanhoitajien palkkataso jollain aikajänteellä.
Ehdotan, että sairaanhoitajat alkaisivat vastustamisen sijasta kannattaa "vaatimattomimpien rutiinitehtäviensä" siirtämistä perus- ja lähihoitajille. Ihan oman etunsa vuoksi.
"oman reviirin vahtimista ja perus- ja lähihoitajien pitämistä tiukasti omassa kastissaan."
Kyse ei ole oman reviirin vahtimisesta vaan siitä, kun ollaan sitä mieltä että lähihoitajat omasta mielestääm, siis osa ei kaikki, pystyvät oman koulutuksensa perusteella ja pätevöittämänä samoihin hommiim sairaanhoitajien kanssa, ja tämähän ei ole totta. Minä arvostan suuresti lähihoitajien työtä ja kyllä toivoisin, että kun meidänkin työpisteessä seitsemää sairaanhoitajaa tuuraa tällä hetkellä lähihoitaja, heidän toimenkuvaansa laajennettaisiin. Meillä lähihoitajat eivät saa osallistua lääkehoitoon ollenkaan, valmiista dosetista esim saavat kaapeista antaa lääkkeet, mutta muutoin työnjako erittäin tehtäväkeskeistä ja tätä eivät sairaanhoitajat ole suunnitelleet vaan kyllä nuo toimenkuvat tulevat hieman sieltä ylempää.Tällä hetkellä turhauttavaa onkin se että lähihoitajat joutuvat kipittämään kertomaan aina sairaanhoitajille mitä pitää tehdä kun heillä itsellään ei ole oikeuksia, naurettavaa.
"karhunpalveluksen itselleen?"
Toistan, sairaanhoitajat eivät ole sellaisessa vallassa osastoilla että vosivat tehdä "tällaistakaan palvelusta".Henkilökunnan määrä ja laatu suunnitellaan pikkuisen muualla, you know.
"luovuttaa osa tehtävistään "alemmille hoitajille""
Voi eero, minä ainakin luovuttaisin heti omia töitäni lähihoitajille, jos minulla olisi siihen valtuudet, mutta kun ei ole .Huvittaa hieman että tässäkin kirjoituksessa luullaan että sairaanhoitajat ovat se huonon alku ja juuri vaikka tosiasiassa hoitajat eivät pääse suunnittelemaan työnsä määrää ja laatua ollenkaan, kyllä se mietitään ihan muissa instansseissa.
"Näin sairaanhoitajat voisivat keskittyä vaativimpiin tehtäviin "rutiinitöiden" jäädessä pois heidän tehtävistään. Näin heidän tehtäviensä vaativuus nousisi."
Mitähän tämänhetkisistä rutiinitöistä mielestäsi voisi siirtää lähihoitajille, kysyn ihan ystävällisesti ja mielenkiinnosta.
"vaativammaksi tehtävä luokitellaan,"
Kuinka vaativia tehtäviä olisit valmis siirtämään sairaanhoitajille?
"vaatimattomimpien rutiinitehtäviensä" siirtämistä perus- ja lähihoitajille. Ihan oman etunsa vuoksi."
Joo, kerros tuo niille jotka näistä tehtävien siirroista käytännössä päättävät. Minä olisin heti valmis luopumaan esim tavallisen iv-infuusiopussin vaihdot lähihoitajille, samoin infuusioiden lopetukset, iv-kanyylien punktiokohtien tarkkailut, insuliinien pistämiset, spira-lääkkeet, silmätipat jne, joita tällä hetkellä miedän osastolla lähihoitajat eivät saa tehdä.Samoin akuutisti sairastuneiden potilaiden oireiden tarkkailut ja mielellään myös niin että ne olisi kirjattu hoitosuunnitelmaan. Eli kirjaamiseen huomiota eikä kirjattaisi vaan niin että "pikkupesut tehty". Lisäksi lähihoitajat osaisivat esim kertoa omaisille potilaiden voinneista, siihen ei tarvittaisi sairaanhoitajaa välttämättä, myös kotiutusten järjestämiset sujuisivat ihan hyvin lähihoitajilta. Tällöin sh:na kokisin että voisin keskittyä muihin tehtäviin, koska kuiten sh on se joka vastaa potilaan kokonaishoiidosta. Esim-minä olen ollut ylihoitajan puhuttelussa yksistä tekohampaista, joista ei ollut tietoa eikä merkintää potilasasiakirjoissa. Kun satuin olemaan tuon tiimin vastuuhoitaja tuossa vuorossa ja vaikka en ollut ko potilaan perushoitoon osallistunut ollenkaan. Mutta ku sh vastaa joka ikisestä tapahtumasta mitä potilaalle tehdään tai jätetään tekemättä.
Tietenkin on huomioitava osaamis- ja lainsäädäntökysymykset yms. Itse kuitenkin kirjoituksesi lopussa luettelit koko joukon tehtäviä, joista sairaanhoitajat voisivat luopua.
En tarkoittanut kirjoituksellani, että jokainen hoitaja alkaisi työpaikallaan vaatimaan muutoksia. Niihin pitää päästä neuvottelemalla järjestötasolla ja pyrkimällä vaikuttamaan lainsäätäjiin. Tämä on lähinnä edunvalvontajärjestöjen asia. Valitettavasti vain Tehy ja kumppanit keskittyvät nakkelemaan niskojaan, vahtimaan reviiriään ja vaatimaan korotuksia nykyisten tehtävien mukaisiin palkkoihin tajuamatta, että tehtävien "uudelleen järjestely" johtaisi parempaan tulokseen ja toisi samalla helpotusta sairaanhoitajien työtaakkaan.
Yksittäiset hoitajat voivat vaikuttaa asiaan parhaiten painostamalla liittojaan.
Täytyy kyllä tunnustaa että tehyn jäsenenä en ole niin paljon selvillä liiton linjauksista, vastustaako liitto töiden uudelleen järjestelyjä? Sen minäkin ymmärrän että sairaanhoitajat eivät ole pikkulääkäreitä eikä niiden niiksi tartte tullekkaan, ainakaan nykyiselllä palkalla. He jotka lääkärin hommiin haluavat hakeutukoon lääkikseen.
Meillä ainakin jokainen hoitaja, koulutuksesta riippumatta, on vastuussa hoidettavistaan. Lääkehoidosta vastaa pääosin sairaanhoitaja, mutta esim. lääkkeitä meillä saa jakaa lähi- ja perushoitajat, sairaanhoitajat huolehtivat että lääkelistat ovat ajanmukaiset. Ja jos täytyy tehdä muutoksia, sh huolehtii lääkkeen lisäyksen/vaihdon lääkärin ohjeen mukaan.
Tämä vastuu potilaasta tarkoittaa meillä sitä, että jos esim. lähihoitaja tekee virheen vaikkapa lääkkeenannossa, on hän siitä yksin vastuussa, eikä sairaanhoitaja. Samaten jos ne tekarit sattuu hukkumaan, ei siitä syytetä sellaista hoitajaa, joka ei ole asianosaisena. Kummaa touhua..
Meillä homma toimii osastolla niin, että jokainen on ammattitaitoinen hoitaja ja jokainen ottaa vastuun omista tekemisistään. Kaikki ovat tavallaan "rivihoitajia" eikä kukaan nouse toisen yläpuolelle. Jos sattuu vakavampi hoitovirhe, joita onneksi todella harvoin sattuu, on osastonhoitaja se, joka selvittää miksi virhe tapahtui ja miten sen olisi voinut estää. Siihen ei sotketa muita hoitajia.
insuliinien pistämiset, spira-lääkkeet, silmätipat jne, joita tällä hetkellä miedän osastolla lähihoitajat eivät saa tehdä.
-Siis ihan totta? Olen jo vuosia tehnyt keseisiä hommia. Nehän on erittäin yksinkertaisia. Eihän ketään voi hoitajaksi edes sanoa, jos ei noista pysty vastaamaan ja tekemään. Huh millaista lähihoitajien väheksymistä joissain paikoissa.
Tässä minusta näkyy myös se, mitä olen yrittänyt selittää.
Jos sairaanhoitaja tekee töitä, joita voi tehdä ja saa tehdä lähihoitaja, niin miksi hänelle maksettaisiin merkittävästi suurempaa palkkaa kuin lähihoitajalle?
Sairaanhoitajien tulisi tajuta, että olisi heidän etunsa jättää lähihoitajille ne tehtävät, joita nämä aidosti koulutuksensa ja kokemuksensa pohjalta pystyvät tekemään, ja keskittyä niihin tehtäviin, joita voi tehdä vain sairaanhoitajan koulutuksella. Näin heidän tehtävänsä muodostuisi vaativammaksi mikä heijastuisi ajan oloon myös palkkaukseen.
Väheksymällä lähihoitajia ja ajamalla heidän työtehtäviensä rajoittamista sairaanhoitajat lopulta tekevät haittaa myös itselleen.
#Sairaanhoitajien tulisi tajuta#
#Väheksymällä lähihoitajia ja ajamalla heidän työtehtäviensä rajoittamista sairaanhoitajat lopulta tekevät haittaa myös itselleen.#
Eero eero, missäs heitä on väheksytty. Sinähän toistat itseäsi, palas lähtöruutuun ja aloita luku alusta.
Jos sairaanhoitaja tekee töitä, joita voi tehdä ja saa tehdä lähihoitaja, niin miksi hänelle maksettaisiin merkittävästi suurempaa palkkaa kuin lähihoitajalle?
-Syy on siinä, että sairaanhoitajan koulutus on AMK tutkinto ja syvällisempi vaikka opiskeluissa ja harjoitteluissa päällekkäisyyksiäkin tuntuu olevan lh:n kanssa.Kyllä isompi palkka on sillä perusteella oikeutettu.Se antaa enemmän "oikeuksia" kuin lh:n koulutus. Lähihoitajan ammattitaito riittää lääkkeiden jakamiseen, lääkkeen pistämiseen lihakseen, insuliinin pistämiseen,katetrointiin, spiiralla annettaviin lääkkeisiin,silmätippoihin yms. Jostain syystä lähihoitajien osaamista ei hyödynnetä koulutusta vastaavalla tavalla useimmissa paikoissa, vaikka monissa paikoissa LH:t tekevät näitä kaikkia edellämainittuja. Kyllähän se lähihoitajia kyllästyttää jos 3 vuoden koulutuksen jälkeen ei saa tehdä niitä töitä johon osaaminen riittää, vaan kelpaa osastoilla pelkäksi pyllynpesijäksi.3 vuotta on siihen liikaa. En ymmärrä miksi lähihoitajan ammattitaitoon kuuluvat työt laitetaan sairaanhoitajille. Sair.hoitajien pitäisi tehdä etupäässä niitä töitä johon LH:n koulutus ei yllä. Sellaisia hommia on, joita LH ei voi tehdä, esim tipan laitto yms. Niihin tarvitaan SH:n koulutus.
Työnkuvan samanlaisuus riippuu työpaikasta. Esimerkiksi jossain vanhainkodeissa työ on käytännössä lähes samaa, mutta jollain vaativalla sairaalan osastolla on selvät erot, mitä voi tehdä, koska nämä luettelemani lähihoitajan taidot ei riitä kaikkiin tarvittaviin työtehtäviin.
Työnjaosta ei ole laissa selviä ohjeita, ja niistä päättää työnantaja, "johtoporras" tms, Hyvin yleistä kuitenkin on, että LH ei saa tehdä kaikkea sitä mitä osaisi.
Jostain syystä käytännön työelämässä on lähdetty (varmaan suurin osa työpaikoista) siihen, että kaikki "vähänkin haasteellisemmat" työtehtävät siirretään yksinomaan sairaanhoitajien vastuulle, vaikka lähihoitajat voisivat tehdä ne, ja jättää siten sairaanhoitajille yksinomaan vain ne tehtävät joissa he oikeasti ovat pätevämpiä kuin lähihoitajat. Tämä LH ammattitaidon hyödyntämättömyys tuntuu olevan ikuisuuskysymys jota jatkuvasti pohditaan alan lehdissä ym. vuodesta toiseen.
Vaikka hoitajia on kahdentasoisia koulutukseltaan, niin ei sen pitäisi minusta tarkoittaa sitä, etteivät alemman koulutuksen saaneet saa tehdä kaikkea sitä mihin taidot riittäisivät. Lähi ja sairaanhoitajien ero pitäisi olla ainoastaan se, että SH:t tekevät vain niitä töitä "enempi" johon LH:n koulutus ei riitä. Ei niin että SH:t vastaavat yksinomaan monista sellaisistakin hommista jotka LH:t voi tehdä.
keskittyä niihin tehtäviin, joita voi tehdä vain sairaanhoitajan koulutuksella. Näin heidän tehtävänsä muodostuisi vaativammaksi mikä heijastuisi ajan oloon myös palkkaukseen.
SEHÄN se juttu onkin, että sama taho joka päättää palkoista päättää myös ilmeisesti tehtävien rajaamisesta ja jakamisesta. Ei sairaanhoitajat itse niitä töitä päätä, mitä antavat lähihoitajille vaan päätökset tehdään ylemmillä tahoilla.
Nythän on keskusteltu siitä, että SH sais jatkossa tehdä joitain helppoja lääkärin tehtäviä esim uusia jonkin pitkäaikaisesti menevän lääkkeen reseptin sairauteen tms. Tälläisten pitäisi näkyä myös palkassa, jos kyseisiä uudistuksia tulee. Toisaalta luulisi, että sitten helpoimmat sh:n tehtävät annettaisiin lähihoitajille. En tiedä. Enkä tiedä sitäkään nouseeko kaikkien s.hoitajien palkka vaan ainoastaan niiden jotka vastuuta saavat enempi mahdollisten tehtäväjakojen uudistusten myötä.Ilmaiseksihan niitä lisähommia ja vastuita ei kukaan ala tekemään.Entäpä koulutus? Jos uudistuksia tulee työhön, niin sehän lisää paineita myös muuttaa koulutusta ja sisällyttää asioita sinnekin opetettaviksi.
"Hyvin yleistä kuitenkin on,että LH ei saa tehdä kaikkea sitä mitä osaisi."
Ja tämä ei suinkaan johdu sairaanhoitajien kateudesta tai ilkeydestä lähihoitajia kohtaan.
Oisko yksi syy johdon tehottomuudesta ja kyvyttömyydestä kommunukoida keskenään. Meillä hoitotyön johto on sitä mieltä, että vähennetään sairaanhoiajia (akuutiosasto, jossa potilsvaihto on suuri, kuormitusprosentit jatkuvasti yli sadan (4 ylipaikkaa jotka jatkuvassa käytössä). Kuuden sairaanhoitajan vakanssia hoitaa tällä hetkellä lähihoitaja ja tämä muutos on tapahtunut kahdessa vuodessa. Samanaikaisesti lähihoitajat eivät saa antaa mitään lääkkeitä esim, lääkehuoneeseen pääsee vain kulkukortilla, joita ei lähihoitajilla anneta. Eli siis pointti on että lähihoitajilla jotka eivät saa tehdä osaamiaan asioita on korvattu sairaanhoitajia, joita taas on vähemmän kuin aiemmin. Toimenkuvia ei ole muutettu joten älyäähän sen jo vähemmälläkin, minkä henkilöstön työtaakka on kasvanut.
Lääketieteellinen ja poliittinen johto taas tavoittelee mahdollisimman suurta potilasvaihtoa, hienoja valvontayksiköitä osastolle, "tehohoitoa". Kuka ne tehohoitoa vaativat hoitaa kun lähihoitajat eivät saa ja sairaanhoitajia on liian vähän. Samaan aikaan tuodaan esiin rakenteista kirjaamista ja yleensä kirjaamisen tehostamista. Toisaalta hoitajia puhutellaan ylitöistä, ei saa tulla, mutta työt pitää kuitenkin tehdä ja olla prikulleen kirjattuna. Kun valitetaan että mahdoton yhtälö, sanotaan että priorisoikaa töitä, riittää kun lääkkeet ja ruoka. Hetkinen, missä kuntouttava työote, missä omaisten ja potilaiden hädän kohtaaminen, kuunteleminen, tukeminen.Missä akuutisti sairaan potilaan hoito, voinnin tarkkailu, nesteohjelmien valvonta, kuka tekee?Ja toisaalta mitä kirjaan jos olen antanut vain ruoan ja lääkkeet. Hoitajia on liian vähän ja se on väärin mitoitettua työn luonteeseen nähden. Kaiken kruunuksi sitten omaiset jotkut syyttäävät tilanteesta hoitajia eli kiitosta tulee siltäkin suunnalta, samaten kuin näiltä "eeroilta" ;-) jotka tuntevat hoitotyötä hyvin.
"Syy on siinä, että sairaanhoitajan koulutus on AMK tutkinto ja syvällisempi vaikka opiskeluissa ja harjoitteluissa päällekkäisyyksiäkin tuntuu olevan lh:n kanssa.Kyllä isompi palkka on sillä perusteella oikeutettu."
Pelkkä koulutus harvoin yksin tekee merkittävästi isompaa palkkaa.
Hieman kärjistetysti voi sanoa, että jos AMK-autoinsinööri on rasvamontussa asentajan hommissa vaihtamassa pakoputkea niin tuskin hän insinöörin palkaa saa. Eikö tällöin olisi insinöörin etu jättää pakoputken rassaaminen asentajalle ja pyrkiä itse suunnittelu tai johtohommiin? Näin hän saisi myös korkeampaa koulutustaan vastaavat tehtävät ja sen mukaisen palkan.
Tilanne saattaa hieman tympäännyttää myös autoasentajaa, jos hän joutuu vain ojentelemaan työkaluja montussa häärivälle insinöörille, vaikka hän yhtä hyvin osaisi vaihtaa pakoputken itse. Myös hän voisi saada parempaa palkkaa pakoputken vaihtamisesta kuin työkalujen ojentamisesta.
Ymmärrän kyllä, etteivät hoitajat itse päätä näistä asioista ja muutoksen saaminen varmasti on vuosien työ. Olen kuitenkin ihmetellyt, miksi esimerkiksi TEHY tuntuu keskittyvän varjelemaan sairaanhoitajien yksinoikeutta "pakoputken vaihtamiseen" kun sen olisi järkevämpää käydä työantajien kanssa neuvotteluja hoitohenkilöstön saamiseksi koulutustaan vastaaviin tehtäviin. Kyllä se palkkauskin sitten seuraisi perässä...
vaatii lähihoitajien työnkuvan ajanmukaistamiseksi?
Mikä olisi sinun mieletäsi sairaanhoitaja oikea toimnekuva esimerkiksi sisätautien vuodeosastolla? Ja mikä lähihoitajan.
Tuohon insinööriesimerkkiin kommentoin että ihminen ei ole kone jonka reagoimista voi verrata esim. autoihin. Ja jotta lähihoitaja voi reagoida, hänen tulee hallita potilaan kokonaishavainnointi suhteessa koknaishoitoon ja väitän että sitä monellakaan lähihoitajalla ei koulutuksen perusteella ole. Lähihoitajassa yhdistyy lyhyessä koulutuksessa niin monta eri lakkautettua koulutusalaa, että syvempi perehtyneisyys asiakkaan terveyden tilaan ei koulutuksessa ole mahdollsta.Mutta varmaan sitten kokemusdta tulee kunkin valitsemassa työpaikassa toimipaikkakoulutuksessa. Lisäksi ei lähihoitajien työnkuva ole pelkästään etuliittojen taskussa vaan monet työnantajat säätelevät toimenkuvat ihan itsenäisesti lain kiermuroiden puitteissa.
Tuossa aiemmin joku luetteli koko joukon tehtäviä, joita lähihoitajat voisivat koulutuksen ja kokemuksen perusteella tehdä, mutta joita monissa paikoissa teetetään sairaanhoitajilla.
Tietenkään lähihoitajaa ei voi laittaa tehtäviin, joihin hänen koulutuksensa tai kokemuksensa ei anna eväitä. Mutta niin kuin tästäkin keskustelusta käy ilmi, on paljon sellaisia tehtäviä, joihin sairaanhoitajat ovat ylikoulutettuja, mutta joita ei jostain syystä anneta lähihoitajien tehtäväksi. Tässä haaskataan kummankin osaamista ja kallis koulutus menee kummaltakin osin hukkaan.
Tottakai on työnantajan päätettävissä, mitä töitä se kenelläkin teettää eikä asia ole varsinaisesti "liittokysymys". Asia kannattaisi kuitenkin nostaa keskusteluun työnantajien kanssa; Ei kai voi olla työnantajankaan etu pitää ihmisiä tehtävissä, jotka eivät vastaa heidän koulutustaan? Mielestäni asian eteenpäin viemistä on paras hoitaa järjestöjen kautta ihan jo senkin vuoksi, että siinä tulee mukaan tuo palkkakysymys. Se kuitenkin on pitkä ja kivinen tie ja asenteiden muutos vaatii äkkiä 10 vuotta...
Tuossa aiemminhan joku luetteli koko joukon tehtäviä, joita lähihoitajat voisivat koulutuksen ja kokemuksen perusteella tehdä, mutta joita monissa paikoissa teetetään sairaanhoitajilla.
Tietenkään lähihoitajaa ei voi laittaa tehtäviin, joihin hänen koulutuksensa tai kokemuksensa ei anna eväitä. Mutta niin kuin tästäkin keskustelusta käy ilmi, on paljon sellaisia tehtäviä, joihin sairaanhoitajat ovat ylikoulutettuja, mutta joita ei jostain syystä anneta lähihoitajien tehtäväksi. Tässä haaskataan kummankin osaamista ja kallis koulutus menee kummaltakin osin hukkaan.
Tottakai työnantajalla on valta päättää, mitä töitä se kenelläkin teettää eikä asia ole varsinaisesti "liittokysymys". Asia kannattaisi kuitenkin nostaa keskusteluun työnantajien kanssa; Ei kai voi olla työnantajankaan etu pitää ihmisiä tehtävissä, jotka eivät vastaa heidän koulutustaan? Mielestäni asian eteenpäin viemistä on paras hoitaa järjestöjen kautta ihan jo senkin vuoksi, että siinä tulee mukaan tuo palkkakysymys. Se kuitenkin on pitkä ja kivinen tie ja asenteiden muutos vaatii äkkiä 10 vuotta...
Pelkkä koulutus harvoin yksin tekee merkittävästi isompaa palkkaa.
Hieman kärjistetysti voi sanoa, että jos AMK-autoinsinööri on rasvamontussa asentajan hommissa vaihtamassa pakoputkea niin tuskin hän insinöörin palkaa saa.
-En kovin paljon osaa näihin asioihin kantaa ottaa, mutta ehkä tämä esimerkki ei ihan kuvaa asioita oikein? Tuossa esimerkissä oli kyse siitä että insinöörin koulutuksella on menty asentajan hommiin. Eli silloin tietenkin saa asentajan palkan, vaikka olisi insinööri. Hoitoalalla on sama tilanne silloin, kun sairaanhoitaja ottaa työpaikasta lähihoitajan sijaisuuden. Tälläisiäkin tapauksia on ollut, jos joku sairaanhoitaja on ollut valmistumisen jälkeen vuosia poissa työelämästä ja on epävarma aluksi selviytymisestään työssä. Tällöin hänet katsotaan lähihoitajaksi ja hän saa lähihoitajan palkan ja vastaa lähihoitajille kuuluvista töistä.
Laissa on määrätty, että työpaikoilla täytyy olla tietty määrä lähihoitajia ja sairaanhoitajia. Jos sairaanhoitaja ottaa sairaanhoitajan sijaisuuden, niin hän saa silloin sair.hoitajan palkan. Työtehtävät voivat olla joissain paikoissa hyvinkin samanlaisia (esim vanhainkoti) lähihoitajan kanssa tai sitten erilaisia (esim joku leikkausosasto).
Työtehtävät eivät itsessään sitä palkkaa määrää vaan se, millä nimikkeellä on palkattu. On selvää että jonkun "vaativalla osastolla" olevan sairaanhoitajan työ on haasteellisempaa kuin vanhainkodissa (joissa ei tehdä oikeastaan paljon mitään hoitotoimenpiteitä) olevan. Mutta silloin kun sairaanhoitaja on palkattu sairaanhoitajan paikalle, niin hän oikeutettu siihen lähihoitajaa isompaan palkkaan, vaikka lähihoitaja pystyisi tekemään kaikki sh:n työt jossain tietyssä työympäristössä ja tekisikin.
Jos itse olisin töissä vanhainkodissa ja opiskelisin sairaanhoitajaksi, niin voisin ottaa itselleni sairaanhoitajan työn samalta osastolta ja joku muu palkattaisi tekemään sitä lähihoitajan paikkaa josta itse lähdin. Tällöin mun palkka nousisi muutaman satasen, vaikka työssä ei tapahtuisi juuri mitään muutoksia ja saisin vastuulle sellaisia hommia joista lähihoitajanakin olisin selvinnyt.
Allekirjoitan kaiken. Tuo on niin totta ja tuttua kuin vain voi olla.Ei ole lisättävää eikä korjattavaa.
Just nuo asiat, mistä kerroit, saavat minut turhautumaan välillä työhön ja varmaan monen muunkin.
eivät tule koskaan nousemaan työn vaativuuden tasolle. Palkalla ei alalle saada houkuteltua väkeä, kyllä siihen pitää olla muut keinot.
vaikka Saudeihin vuodeksi töihin :-)