Minulla on ADHD-lapsi, keskittymiskyvytön, rauhaton, impulsiivinen, lukivaikeuksinen, kömpelö, uneton, helposti nuhakuumeisiin sairastuva, ruuansulatusongelmista kärsivä ja mielialan vuoristorataa kulkeva poika. En ole käyttänyt raskausaikana alkoholia enkä lääkitystä. Alkoholia olen elämäni aikana käyttänyt lähinnä käydessäni ehtoollisella. Kuulun siihen 10%:iin naisia, jotka eivät käytännössä käytä alkoholia ensinkään. Minulla on myös aikuisena ADHD-diagnoosin saanut puoliso. Samoin puolisoni sisko on aikuisena saanut ADHD-diagnoosin. Puolisoni (16 vuotta puolisoani nuorempi) pikkuveli taas on saanut Asperger-diagnoosin lapsena. Ainakin neljässä polvessa tätä suurta ja runsaslapsista sukua on jokaisessa sisarussarjassa näitä "ongelmaihmisiä" tai "erikoisia tapauksia" (MBD:t, ADHD:t, aspergerit ja maanis-depressiiviset samassa suvussa sikin sokin riippuen diagnoosin antaneesta lääkäristä ja diagnosointivuosikymmenestä). Valtaosa näistä lapsista on syntynyt äideille, jotka eivät ole käyttäneet alkoholia, mutta muutama äiti on kuitenkin ryypännyt raskausaikanaan, esimerkiksi puolisoni sisko. Hänen lapsensa onkin siksi saanut diagnoosikseen FAE. Tämän serkun kohdalla siis yleisesti ajatellaan (ainakin terveydenhuolto ja sosiaalitoimi uskoo), että kaikki oirehdinta johtuu äidin alkoholinkäytöstä, vaikka oireet sopivat mainiosti myös sukuun. Sukulaiset epäilevät eivätkä luota terveydenhuollon näkemykseen. Kuka siis oikeasti tietää?
En usko, että näitä asioita on rehellisesti ja läpikotaisin koskaan edes tutkittu. Se tiedetään, että ADHD altistaa voimakkaasti päihteidenkäytölle. Esimerkiksi ADHD-pojista 76% tarttuu nuorena tupakkaan. Alkoholi vie myös heti mennessään. Usein jo ensimmäinen kokeilu on kaatokänni ja mahtava juttu, joka halutaan kokea uudestaan ja uudestaan. Minä olen yrittänyt sopia jo murrosiän ohittaneen poikani kanssa, ettei edes kokeile alkoholia, sillä oma kontrolli on hukassa niin monessa paljon helpommassakin asiassa (ylensyönti, limukan juonti, TV-katselu, tietokonepelit, mopot tms.). Alkoholittomina me olemme onneksi onnistuneet pysymään todella kurjien ja surullisten sukulaisesimerkkien voimalla, mutta tupakoinnissa minun oli ensin annettava myöten. Pari vuotta meni ketjupolttamisen merkeissä, mutta myöhemmin aloitetun ADHD-lääkityksen voimalla poika pääsi myös tupakasta eroon ja itse asiassa ADHD-lääkkeen vuoksi lopulta suht kivuttomasti.
On siis selvää, että monilla - ellei liki kaikilla - pahoihin päihdeongelmiin jo nuorena (synnytysikäisinä) kompastuneilla naisilla on taustallaan ADHD tai jokin vastaava ongelma. Tiedetään myös, että ADHD periytyy voimakkaasti. Kuka siis oikeasti osaa tämän jälkeen arvioida, mikä osuus "FAE" -lapsen oirehdinnasta on perinnöllistä ja mikä osuus johtuu alkoholinkäytöstä. Mielestäni suomalaista terveydenhuoltoa ei oikeasti voi syyttää siitä, etteivät lääkärit tunnista FAS/FAE -lapsia. Se asia ei nimittäin ole ensinkään niin selvää kuin ensiarviolta näyttäisi. Tämä koko ongelmavyyhti vaatisi paljon enemmän tutkimista ja samalla myös perinpohjaista paneutumista genetiikkaan. Uskon, että iso osa syrjäytymisestä, nuoruuden tapaturmista (esim. impulsiivisesta asenteesta liikenteeseen), päihdeongelmista, mielialahäiriöistä, koulupahoinvoinnista ja lyhyeksi jäävästä elämästä johtuu juuri näistä "lievistä" aivotoiminnan poikkeavuuksista. Nämä ihmiset on kai vuosisadasta toiseen leimattu vain tahallaan epäsosiaalista elämää viettäviksi luusereiksi tai huonosti kasvatetuiksi lapsiksi ja nuoriksi, eikä heidän ongelmiensa juuria ole siksi haluttu edes selvittää. Se on harmi. Kuinka paljon helpompi onkaan osoitella syntipukkeja asioihin, joihin ei ole syntipukkeja. Ja jokainen voi myös miettiä sitä, kuinka perinjuurin syyllistetty ja jo lapsena häiriköksi koulun ja yhteiskunnan taholta leimattu ihminen uskaltautuu myöhemmin hakemaan apua esimerkiksi päihdeongelmiinsa järjestelmältä, jolta on saanut koko elinikänsä ajan väärintulkintaa, vallankäyttöä ja kylmää vettä niskaansa. Luihin ja ytimiin asti on ehtinyt kasvaa pelko ja epäluottamus yhteiskunnan "auttajia" kohtaan. On selvää, että monet näistä ihmisistä piiloutuvat.
En usko, että näitä asioita on rehellisesti ja läpikotaisin koskaan edes tutkittu. Se tiedetään, että ADHD altistaa voimakkaasti päihteidenkäytölle. Esimerkiksi ADHD-pojista 76% tarttuu nuorena tupakkaan. Alkoholi vie myös heti mennessään. Usein jo ensimmäinen kokeilu on kaatokänni ja mahtava juttu, joka halutaan kokea uudestaan ja uudestaan. Minä olen yrittänyt sopia jo murrosiän ohittaneen poikani kanssa, ettei edes kokeile alkoholia, sillä oma kontrolli on hukassa niin monessa paljon helpommassakin asiassa (ylensyönti, limukan juonti, TV-katselu, tietokonepelit, mopot tms.). Alkoholittomina me olemme onneksi onnistuneet pysymään todella kurjien ja surullisten sukulaisesimerkkien voimalla, mutta tupakoinnissa minun oli ensin annettava myöten. Pari vuotta meni ketjupolttamisen merkeissä, mutta myöhemmin aloitetun ADHD-lääkityksen voimalla poika pääsi myös tupakasta eroon ja itse asiassa ADHD-lääkkeen vuoksi lopulta suht kivuttomasti.
On siis selvää, että monilla - ellei liki kaikilla - pahoihin päihdeongelmiin jo nuorena (synnytysikäisinä) kompastuneilla naisilla on taustallaan ADHD tai jokin vastaava ongelma. Tiedetään myös, että ADHD periytyy voimakkaasti. Kuka siis oikeasti osaa tämän jälkeen arvioida, mikä osuus "FAE" -lapsen oirehdinnasta on perinnöllistä ja mikä osuus johtuu alkoholinkäytöstä. Mielestäni suomalaista terveydenhuoltoa ei oikeasti voi syyttää siitä, etteivät lääkärit tunnista FAS/FAE -lapsia. Se asia ei nimittäin ole ensinkään niin selvää kuin ensiarviolta näyttäisi. Tämä koko ongelmavyyhti vaatisi paljon enemmän tutkimista ja samalla myös perinpohjaista paneutumista genetiikkaan. Uskon, että iso osa syrjäytymisestä, nuoruuden tapaturmista (esim. impulsiivisesta asenteesta liikenteeseen), päihdeongelmista, mielialahäiriöistä, koulupahoinvoinnista ja lyhyeksi jäävästä elämästä johtuu juuri näistä "lievistä" aivotoiminnan poikkeavuuksista. Nämä ihmiset on kai vuosisadasta toiseen leimattu vain tahallaan epäsosiaalista elämää viettäviksi luusereiksi tai huonosti kasvatetuiksi lapsiksi ja nuoriksi, eikä heidän ongelmiensa juuria ole siksi haluttu edes selvittää. Se on harmi. Kuinka paljon helpompi onkaan osoitella syntipukkeja asioihin, joihin ei ole syntipukkeja. Ja jokainen voi myös miettiä sitä, kuinka perinjuurin syyllistetty ja jo lapsena häiriköksi koulun ja yhteiskunnan taholta leimattu ihminen uskaltautuu myöhemmin hakemaan apua esimerkiksi päihdeongelmiinsa järjestelmältä, jolta on saanut koko elinikänsä ajan väärintulkintaa, vallankäyttöä ja kylmää vettä niskaansa. Luihin ja ytimiin asti on ehtinyt kasvaa pelko ja epäluottamus yhteiskunnan "auttajia" kohtaan. On selvää, että monet näistä ihmisistä piiloutuvat.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Neurologian oppikirjassa on myös maininta, että asperger voi johtua myös äidin raskaudenaikaisesta päihteidenkäytöstä, siis se VOI myös olla aspergerin aiheuttaja.
Siinäpä sitä olisikin selvittämistä, että kumpi oli ensin ADHD, asperger vai raskaana oleva liikaa alkoholia käyttävä äiti, kun kaikilla jälkeläisillä on oireita.
Mielestäni tämä asia pitäisi selvittää oikeasti, ja samalla uskon, että ongelmavyyhti pystytään geenitutkimuksen myötä myös selvittämään. Asiaa ei niinkään pitäisi selvittää itse diagnoosien takia, vaan siksi, että nykyisellään tavalliset alkoholista raskauden aikana pidättäytyneet hyvät äidit leimataan yhteiskunnassamme ja kouluissa lapsiensa oirehdinnan tähden helposti alkoholisteiksi. Minun työkaverini (täyspäinen ja varmasti vastuullinen äiti) kävi myös läpi epäilysten helvetin ja huostaanottouhan lapsensa oirehdinnan perusteella. Helvetti vaihtui lopulta onnenkyyneleiksi sairaalassa, kun Fragile-X geenivirhe löytyi kaiken taustalta. Raskaasti ja aiheetta leimattu äiti oli ikionnellinen, kun sai ensimmäistä kertaa viranomaiselta (lääkäriltä)kuulla lapsensa olevan vain tavallinen kehitysvammainen pikku poika, ei kaltoinkohdeltu lapsi.
Nimittäin tuollaisesta neurologian oppikirjasta. Olisi mielenkiinnosta kiva tietää kirjan nimi, tekijä, sekä painovuosi, milloin tuollainen eepos on julkaistu. Tutkimushan menee jatkuvasti eteenpäin ja entisestä teoriasta "jääkaappiäideistä" on päästy jo pitkälle. En tiedä, miten tiukassa se suomalaisessa lastensuojelussa elää kuitenkin vielä tänäkin päivänä.
Asia on hyvin mielenkiintoinen ja olen paljon pohtinut näitä asioita itsekin. Aikaisempina vuosina oli kyllä epäilyjä siitä, voisiko esim. aspergeria aiheuttaa raskausaikainen altistus jollekin kemialliselle myrkylle tai voisiko äidin raskausajan kilpirauhasen epätasapainolla olla siihen vaikutusta. En ole kuitenkaan nähnyt missään tutkimusta, jolla oltaisiin saatu vahvistusta noille pohdinnoille.
Sen sijaan ainoa suomalainen tutkimusvahvistus on viime vuosilta Kuopion yliopistosta, jossa kaksostutkimuksilla onnistuttiin vahvistamaan asperger-oireiston geneettistä alkuperää. Ulkomailta sitä vahvistusta löytyy enemmänkin.
Käsittääkseni on aika harvinaista, että "kaikilla jälkeläisillä on oireita". Ainakin neurologian tohtori, jonka kanssa olen aiheesta viime aikoina paljon keskustellut, on kuvannut tyypillisenä pidetyn periytyvyyden hieman eri tavalla.
Ajat muuttuvat. Ehkä jotakin kertoo yhteiskuntamme kehityksen suunnista se, että muutama vuosikymmen sitten vanhemmat itkivät ja tarvitsivat tukea, jotta pystyivät ottamaan vastaan raskaan viestin lapsensa kehitysvammaisuudesta. Tänä päivänä monet vanhemmat huokaisevat helpotuksesta ja itkevät ilosta, kun saavat kuulla, että lapsi on vain kehitysvammainen. Kotiapu ja tuki on korvattu perheen ja lapsen tarkkailemisella. Vammaisen lapsen vanhemmat ovat ikäänkuin epäilyksen alaisia kunnes toisin todistetaan. Tätä on taakka, jota ei enää tarvittaisi painolastiksi jo muutoinkin haasteita täynä olevaan arkeen erityislapsen kanssa.
Jotenkin surullista, että kaikki pengotaan tikulla ja tarkkaillaan suurennuslasilla.
Diagnoosien antajat ehkä löytävät lapsesta juuri niitä puolia, joita itse omaavat!
Lapseni on ollut jo tarkkailussa sikiövaiheesta lähtien, koska minut on leimattu päihteidenkäyttäjäksi.
Nyt poika on seitsemän vuotta, reipas esikoululainen, joka laskee päässään ilman apuvälineitä yhteen- ja vähennyslaskuja. Jopa miinuslukujen eli 0:n alapuolelle. Lukemisen alkeet ovat hyvin käynnistyneet - sanottakoon, että osaa kirjaimet, mutta ei tavaa. Tavuttelee kuitenkin esim. auto ja aurinko alkaa samalla tavulla ja laskee kuinka monta tavua on sanassa.
Pari vuotta sitten hänet oltaisiin mielellään nähty kehitysvammaisena, mutta kielsin tiukasti sellaisia papereita kirjoittamasta.
Nyt kun ei mitään syytä nähdä, että hän olisi altistunut alkoholille: FAS/FAE -lapsen oireita (pieni pää, pienet aivot, hentoinen rakenne, jne) hän on saanut diagnoosin:
F83 monimuotoinen kehityshäiriö (vuorovaikutuksen pulmat)
Ja hänen papereissaan lukee myös:
Kyseessä siis 7-vuoden ikäinen poika, jota on seurattu xxxx lastenneurologialla 9/02 alkaen (7 kk iästä raskaudenaikaisen alkoholialtistuksen vuoksi).
Odotan mielenkiinnolla, jos poikani alkaa murrosikäisenä "oirehtia" ja on kyllästynyt esim. kouluun.
Kuinkahan sitten otetaan alkoholille altistuneen alkoholistiäidin pojan oireet esille ja huostaanotto onkin valmis!
aloittajan tekstiin, jossa hän kuvasi sukua, jossa kaikilla tuntui olevan asperger,ADHD ja/tai raskaudenaikainen alkoholialtistus.
Kirja on lastenneurologian oppikirja ja lainaus on Ilona Autti-Rämön tekstistä,joka käsitteli raskauden aikaista alkoholialtistusta, kirja oli minulla lainassa kirjastosta, joten en tarkkaan muista sen nimeä, mutta se oli toimitettu ja siinä oli useiden alan asiantuntijoiden kirjoituksia.
Koska lapsillamme on raskaudenaikaisesta alkoholialtistuksesta johtuvia neurologisia muutoksia ja olen sitä kautta tavannut muita samanlaisista ongelmista kärsiviä lapsia ja nuoria, sekä monia sijaisperheitä, joissa asuu samanlaisista ongelmista kärsiviä lapsia ja nuoria, joilla ei ole FASD -diagnoosia, mutta on sensijaan Asperger tai ADHD -diagnoosi, olen myös pohtinut näissä asioissa erotusdiagnoosin vaikeutta. Suomessahan on nimenomaan tavallista, että FASD -lapsi ei täytä tyypillisiä kasvonpiirrekriteerejä, joka mahdollistaisi diagnoosin tekemisen sillä perusteella.
On surullista, että tämä paine, mistä nyt puhut, on niin totta nykyisin, kunnes lapsille löydetään selkeä geneettinen diagnoosi.
Fragile-X sentään on nykyisin aivan selvä juttu. Mutaatio on pidentynyt jo sikiövaiheessa äidilläkin, joka sitten aikuisena synnyttää kehitysvammaisen lapsen, jonka emäskolmikkojen määrä X-kromosomissa on jo vaikka 1300. On selvää, että tällaisen pojan kehitysvammaisuus johtuu geenivirheestä, jota äiti on kantanut pikkutytöstä (tai itseasiassa hedelmöittymisestään) lähtien. Eikö ole järkyttävää, että tänä päivänä vanhemmat tarvitsevat näin selkeän diagnoosin oikeusturvakseen. Vanhempien on todistettava syyttömyytensä lapsensa vammaisuuteen, muutoin he ovat syyllisiä.
2000 vuotta sitten keskusteltiin näin, eikä maailma ole siitä juuri muuttunut (Johanneksen evankeliumista):
"Tien sivussa Jeesus näki miehen, joka oli syntymästään saakka ollut sokea. Opetuslapset kysyivät häneltä: Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?Jeesus vastasi: Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki."
Pääasiahan on, että lapsi on altistunut alkoholille ja biovanhemmat - etenkin äidit - ovat heittiöitä, jotka hylkäävät lapsensa lasten parasta ajatteleville ja näille vaikeasti hoidettaville uhrautuville sijaisvanhemmille tai sijoituspaikkoihin.
http://verneri.net/yleis/fasd/fasdin-eri-muodot.html
Sikiöaikaisen alkoholialtistuksen aiheuttamat vauriot
http://www.kaypahoito.fi/kh/kh_julkaisu.NaytaArtikkeli?p_artikkeli=nix00350
(Tämä siksi, että kun lapseni olivat sijoitettuna sijaisperheeseen, minun käskettiin olla kiitollinen yhteiskunnalle, että joku huolehtii "vaikeista" lapsistani - jotka olivat huollossani olleet mitä ihanimmat, hyvin menestyvät ja monipuolisesti harrastavat lapsukaiset. Eivät missään tapauksessa mikään rasite, kuten olivat kuulemma sijaisperheessä!)
Sikiöaikaisen alkoholialtistuksen myöhemmät neuropsykologiset vaikutukset
Näytä kaikki tiedot
Julkaisun nimi: Sikiöaikaisen alkoholialtistuksen myöhemmät neuropsykologiset vaikutukset
Tekijä: Autti-Rämö I
Kieli: suomi
Kuvaus: Julkaisussa: Ahonen T, Korhonen T, Riita T, Korkman M, Lyytinen H, toim. Aivot ja oppiminen. Jyväskylä: Ateena Kustannus 1997: 119·131.
Julkaisuvuosi: 1997
Kustantaja: Tutkimusosasto
Sarja: Kela-sarjojen ulkopuoliset julkaisut
Julkaisutyyppi: Kela-sarjojen ulkopuoliset julkaisut
URI: http://hdl.handle.net/10250/6901
Viitteen tiedostot
http://dspace2.lib.helsinki.fi:8081/dspace/handle/10250/6901
Lisää aiheesta olevia linkkejä....
http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&hl=fi&ie=UTF-8&rlz=1T4GGLL_fiFI312FI312&q=Sikiöaikaisen alkoholialtistuksen myöhemmät neuropsykologiset vaikutukset
Minun täytyi äsken oikein lukea kirjoittamani viesti uudelleen, sillä niin hämmästynyt olin yksioikoisesta tulkinnastasi. Etkö nähnyt, että kirjoitin, "ainakin neljässä polvessa tätä SUURTA ja RUNSASLAPSISTA sukua on jokaisessa sisarussarjassa näitä ongelmaihmisiä tai erikoisia tapauksia". Totuudenmukaisesti kerroin myös, että alkoholiongelmia on, mutta äideistä vähemmistöllä (sitäpaitsi äideistä enemmistö on miniöitä). Alkoholiongelmat ovat keskittyneet enemmän suvun miehille, mutta kuitenkin yksi täti juo ja sisko juo). Tiedoksi myös, että puolisollani on yksi sisko ja kolme nuorempaa veljeä, siis kaikilla ei ole "sitä". Yhtään kertaa en ole nähnyt anoppiani juovuksissa. Täytyi myös kysyä puolisolta, joka sentään on vanhempiensa esikoinen. Hän naurahti äsken: "Joo äiti juo lasillisen punaviiniä kerran vuodessa jouluaterialla, mikä juoppo".
Puolisoni isomummo kuoli parikymmentä vuotta sitten yli 90 vuoden iässä. Hän oli elämänmyönteinen ja varmasti täysin raitis ihminen, niin kuin siihen aikaan naisilla oli tapana. Hänellä oli 8 lasta, 6 poikaa ja 2 tyttöä, joista yksi oli puolisoni isoäiti, joka hänkin on jo kuollut, eikä hänkään käyttänyt alkoholia ensinkään. Tämä isoäiti kertoi, kuinka vaikeaa muutamalle hänen veljistään ja lapsistaan oli lukemaanoppiminen. Nämä veljet ja lapset olivat muutenkin vähän hankalia ja monella tapaa hänen mielestään väärinymmärrettyjä. Sävy oli surullisen, mutta lämmin. Mummo vain halusi kerta toisensa jälkeen kertoa meille nuoremmille, että suvussa on tällaista, olkaa ymmärtäväisiä. Myös näillä kaikilla "toisen polven" 8 lapsella oli suuret perheet ja samat ongelmat näkyvät jollakin tavalla kaikissa perheissä. Aina osa lapsista oli "tätä meidän sukua". Heitä en kuitenkaan tunne tarkemmin, suku on niin laaja. Sen sijaan tiedän, että puolisoni mummolla oli 7 lasta, joista "vain" 3 on "tätä meidän sukua", eivät suinkaan kaikki, kolmella lapsella on myös korkeakoulututkinto ja hyvä työura takanaan. Puolisoni isä on yksi heistä. Puolisoni isällä ja äidillä on 5 lasta, joista kolmella ongelma näkyy tavalla tai toisella, myös puolisollani, joka keskittymisvaikeuksistaan ja lapsuuden hankalasta lukihäiriöstä huolimatta on maisteri ja matemaattisten aineiden opettaja. Meillä on 3 lasta, joista yhdellä on vaikea ADHD (erityisammattikoulussa) ja toisellakin lapsella lievä lukivaikeus ja vähäisiä keskittymishankaluuksia, mutta hänellä lukion päästötodistuksen keskiarvo oli kuitenkin 9.4, hän oli lopulta laudaturin yleisarvosanan poika, vaikka koko ala-aste ja osin yläastekin meni pieleen (luokalle jääminen, todistuksissa vitosia ja kutosia, kun lukeminen ei sujunut, isä ymmärsi ja osasi opettaa oikealla tavalla, samalla opetti minuakin paljon asennetasolla).
Täytyypä sanoa, että tulee todella paha mieli siitä, kuinka pinnallisin asentein ja tiedoin ihmisistä tehdään johtopäätöksiä. Koko suvusta lukuisine tyttärineen ja miniöineen (minut ilmeisesti mukaan lukien) tuli läpensä juoppojen äitien suku.
Kehitysvammaa ei voida ikinä parantaa.
Kaltoinkohtelu ei tietenkään ole hyväksyttävää ja toisaalta ei ole hyväksyttävää siitä perusteettomasti syyttääkään. Kaltoinkohtelun aiheuttamat vammat voidaan kuitenkin parantaa jossain vaihessa, kehitysvammaa ei ikinä.
Minulla on kehitysvammainen veli, down-aikuinen. Minulla on myös kehitysvammainen kummityttö. Kehitysvammaisen ihmisen kanssa eläminen ei ole kamalaa. Veljeni kehitysvamma on aina ollut vain yksi veljeni piirteistä kuten aurinkoinen luonne tai pulleat posketkin. Ylimääräinen kromosomi ei tee veljestäni yhtään huonompaa ihmistä kuin mitä sinä tai minä olemme. Kehitysvamma ei suinkaan ole kurja tai ikävä asia vaan arkinen ja elämää rikastuttava ominaisuus. Pysähdypä hetkeksi ja mietipä uudelleen asennettasi vammaisiin ihmisiin. Jos oikeasti rakastat ihmisiä, rakastat heitä juuri sellaisina kuin he ovat. Ei vammalla ole sinulle silloin yhtään mitään merkitystä.
palstalle taisit kirjoittaa, koska nämä lapsethan ovat erityisesti olleet aiheettomien lastensuojelutoimien kohteina, eikä sijaishuollossa yleensä ole ollut kykyä nähdä näitä koko huostaanottoja, lasten oirekuvasta nyt puhumattakaan mistään muusta johtuvana, kuin nimenomaan äidin raskaudenaikaisen alkoholinkäytön tuloksensa. Näin se on.
Voisin itse kirjoittaa samoin mieheni suvusta kuin sinä. Täysin raittiilla isovanhemmilla useita lapsia, joilla kahdella ilmeisesti asperger, vanhimmalla ja nuorimmalla pojalla. Vaari itse oli tyypillinen Asperger-ihminen, ehkä myös autistisia piirteitä, niin tunneherkkä ihminen hän oli.
Heistä vanhimmalla pojalla on myös 6 lasta, joista nuorimmalla ADHD, aika vaikea, mutta muut lapset oireettomia. Nuorimmalla pojalla on vain yksi tytär, jolla asperger.
Kun isovanhemmista lähdettiin, niin heidän "oireettomilla" lapsillaan on sen sijaan lapsia, joilla useilla on joko ADHD tai Asperger.
Suvun nuorimmista lapsista nyt ei tietysti voi vielä sanoa, mutta kuitenkin isoisä mukaan lukien kaikki nuo aspergerit ja adhd:t ovat hyvin elämässä menestyneitä omista erityispiirteistään huolimatta. Isovanhempia olen usein ajatellut, että vaarin elämän pelastus oli varmaan juuri se, että hän sai rinnalleen niin ymmärtävän puolison, joka osasi suhtautua miehensä 'piirteisiin' juuri oikealla tavalla. Voi sanoa myös niin, että he löysivät sopivat kumppanit, siinä missä toinen oli heikko, oli toinen vahva ja toisin päin. Niinhän kai hyvässä parisuhteessa tulisi ollakin.
Asperger-sukua. Todistetusti täysin raittiille pariskunnalle syntyy siis näitä suvussa esiintyviä as- ja adhd-piirteisiä jälkeläisiä. Lapsista osa on heitä, yleensä suurin osa lapsista kuitenkin tavanomaisesti käyttäytyviä kaikilta osin.
Ymmärtävällä suhtautumisella he ovat aina löytäneet paikkansa yhteiskunnassa. Nyt kuitenkin yhteiskuntarakenne on muuttunut niin paljon, että suvut eivät enää kykene "suojelemaan" jälkeläisiään niin paljon kuin ennen. Siksi on äärimmäisen harmillista, että mm. eräät psykiatrit kieltävät näiltä lapsilta oikean kuntoutuksen. Ja yhtä väärin on sekin, että näitä lapsia eräiden mielestä olisi ehdoin tahdoin pidettävä jotenkin alkoholin vammauttamina, koska sitä he eivät ole.
Kun FAE –keskusteluissa kerrotaan julmuuksista, joilla äidit pilaavat lopullisesti syntymättömien lastensa elämän, siinä samassa lauseessa kulkee sivujuonteena ajatus, että me FAE-ihmiset olemme lopullisesti pilattuja ihmisiä. Näissä keskusteluissa meille annetaan vain puolikas ihmisarvo - pilalle menneen ihmisen ihmisarvo. Jos äitini on jättänyt minuun jäljen raskausaikanaan, niin yhtälailla lastensuojelu- ja terveydenhuoltojärjestelmä on nuijinut minuun armottomilla asenteillaan arvottoman ihmisen leiman. Sitä en tiedä, kumpi on satuttanut minua enemmän. Kun te halveksitte äitejämme, te samalla vahingoissa ja huomaamatta halveksitte sitä, millaisiksi me olemme syntyneet. En usko, että rauha tähän asiaan voi koskaan löytyä syyttävästä sormesta, pakkokeinoista tai vallankäytöstä, vaan se löytyy ihmisten kohtaamisesta ja kuuntelemisesta, rinnalle tulemisesta, armosta ja avusta. Sosiaali- ja terveydenhoitojärjestelmällämme on vielä pitkä matka kuljettavanaan kohti ihmisen kokoista kohtaamista.
Jos katsoit alussa mainitun A Zoom- ohjelman, niin näit myös mitä mieltä siinä haastateltu nuori oli siitä, että hänen äitinsä oli tehnyt hänestä vammaisen. FASD -asiassa ei ole kyse kenenkään ihmisarvosta, vaan siitä, että äiti aiheuttaa lapsensa vammaisuuden. Mikään armo, rinnalla kulkeminen tai apu ei tee vammaisesta tervettä.
Kuka halveksii ja ketä ? Minä en voi kuin sääliä niitä päihdeäitejä, jotka ovat vammauttaneet oman lapsensa - heillä on varmasti valtava syyllisyyden taakka kannettavanaan.
Pakkokeinot, väärä vallankäyttö ja syyttävä sormi ovat vihoviimeisiä välineitä monissa asioissa. Toivotaan, että terveyshuoltomme kuitenkin saa jotenkin lyhennettyä sitä matkaa, joka sillä vielä edessään on.