Upeaa nuorisoa!!!

Kyllä täytyy sanoa, että on meillä hienoa ja taitavaa nuorisoa! J J Teatterin nuorten näytelmää kelpaa katsoa! Ajatella, että nuorison omin voimin saadaan tämmöistä aikaan. Mikko Leinonen ja Milja Nordström ovat onnistuneet Ronja ryövärintyttären ohjauksessaan loistavasti. Jämsä voi todella olla teatteristaan ylpeä. Valittiinhan se satojen joukosta Vuoden harrastajateatteriksikin.
734422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 73

Vanhimmat

Meillä on hieno teatteri, josta moni Jämsän kokoinen kaupunki olisi todella ylpeä. Pelottaa vaan kehua sitä täällä, kun tietää että palstan haukat ja raadonpurijat iskevät joka asian kimppuun kuin sika limppuun.

Jämsäläisten kannattaisi nyt tukea teatteriaan käymällä esityksiä katsomassa. Nuoret ovat todella ansainneet sen.

Äänestä
  • Olen

    ehdottomasti sitä mieltä, että mikään asia tai harrastus ei edisty ellei sitä kannusteta edistymään. Siksi on erittäin tärkeää, että siellä teilläkin jokainen joka vain kynnelle kykenee käy katsomassa kaikenlaisia esityksiä ja taidenäyttelyjä yms. joita järjestetään. On parempi olla tosi vihainen tai erittäin rakastava tällaisia esityksiä/teoksia kohtaan kuin mitäänsanomattoman tylsä. Ääripäät aiheuttavat keskustelua.

    Äänestä

Hienoa..

lukea, että siellä myös on teatterin tekijöitä ja harrastajia. Nuoria uusia tarvitaan. Täällä pohjoisessa on myös paljon tekijöitä, kun päivä ei väliin laske ja väliin ei nouse ja siinä välissähän jotain pitää tehä.. En ole syntyjään pohjoisen ihminen vaan etelästä ja kasvanut siellä keskisessä suomessa suurinta osaa pituutta ja paksuutta. Täällä nyt sitten 14 vuotta mennyt ja koti on. Sinne teille vain paljon sitä uuden luomisen tarmoa vaikka hammasta purren, on sitä väliin purtu täälläkin. Aurinko antaa armon sulaville pälville.

Äänestä

Tukemassa paikallisia urheilujoukkueita eli katsomalla pelejä. Urheilu on parempi harrastus kuin jokin vuorosanojen toistelu.

Äänestä
  • urheilussa on? Jokainenhan nyt voi laittaa lenkkarit jalkaa ja mennä juoksemaan. Mitä näkemistä hikoilevassa ihmisessä nyt on? Jokainenhan osaa pitää luonnostaan omasta kunnostaan huolta niin kuin ruokavaliostaankin. Eikö niin? Miksi tällaisesta pitäisi tehdä yleisötapahtuma?

    Näytteleminen sentään vaati jo henkistä kanttia, vuorovaikutusta, tulkintaa, yhteistyökykyä, myös sitä fyysistä kestävyyttäkin ja jopa ripauksen yleissivitystä. Kokonaisvaltaista toimintaa. Näyttelimisen kautta saatuja taitoja tarvitaan aina elämässä tekee sitten mitä vain. Hienoa jos vanhemmat ymmärtävät laittaa lapsensa tällaisen harrastukseen pariin.

    Äänestä

  • ihmeellistä kirjoitti:

    urheilussa on? Jokainenhan nyt voi laittaa lenkkarit jalkaa ja mennä juoksemaan. Mitä näkemistä hikoilevassa ihmisessä nyt on? Jokainenhan osaa pitää luonnostaan omasta kunnostaan huolta niin kuin ruokavaliostaankin. Eikö niin? Miksi tällaisesta pitäisi tehdä yleisötapahtuma?

    Näytteleminen sentään vaati jo henkistä kanttia, vuorovaikutusta, tulkintaa, yhteistyökykyä, myös sitä fyysistä kestävyyttäkin ja jopa ripauksen yleissivitystä. Kokonaisvaltaista toimintaa. Näyttelimisen kautta saatuja taitoja tarvitaan aina elämässä tekee sitten mitä vain. Hienoa jos vanhemmat ymmärtävät laittaa lapsensa tällaisen harrastukseen pariin.

    Ja ne vanhemmat, joiden lapsia ei sinne lavalle huolita ovat onnistuneet kasvatuksessa?

    Äänestä

  • *************** kirjoitti:

    Ja ne vanhemmat, joiden lapsia ei sinne lavalle huolita ovat onnistuneet kasvatuksessa?

    ihan suomenkielellä mitä haet takaa.

    Äänestä

  • suoraan kirjoitti:

    ihan suomenkielellä mitä haet takaa.

    Parasta JJ -teatterissa on viime vuosina ollut juuri nuorten saaminen innostumaan tekemisestä.
    Tämänkokoiselle paikkakunnalle pitää mahtua muutakin harrastusta kuin urheilu ja erityisesti moottoriurheilu. J J - teatterin tekemisistä oli juuri aamuteeveessä ( tv-1 klo 8.40 )lyhyt esittely. Mainostaminen ja tiedottaminen yleensäkin on tarpeen. Parin vuoden takaisen suurproduktion eli koko valtakunnallisestikin
    huomattavan Hallin Janne - oopperan mainostaminenhan jäi ihan vajaaksi.

    Äänestä

  • urheilu ja muu kulttuuri kirjoitti:

    J J - teatterin tekemisistä oli juuri aamuteeveessä ( tv-1 klo 8.40 )lyhyt esittely."

    Eilen teatterista oli juttua radio Keski-Suomessa ja illalla myös television maakuntauutisissa pitkä pätkä. Näkynee vieläkin netistä.

    Äänestä

  • Kukahan sie oot ja millainen, kun uskallat kertoa mitä on kaikille parempi harrastus? Ihmeellistä väkeä täällä :/

    Äänestä

Tulossa on vielä lasten näytelmä, jota yli 20 innostunutta naperoa alkaa harjoitella lähipäivinä. Koko talven he ovat innolla opiskelleet pohjatietoja näyttämötaiteisiin. Näytelmän on kirjoittanut teatterin oma mies Antti Heikkinen. Kun innokkaita tulijoita oli jonossa, valmista näytelmää tämmöiselle joukolle ei olisi helpolla löytynyt. Anttikin joutui lisäämään rooleja vielä kirjoitustyön loppuvaiheessakin.

Äänestä

noita J J:n nettisivuja.näin ulkopaikkakuntalaisena ei pysy juonessa mukana, vanhoja tietoja sivuilla....uusia kuvia kehiin ,hei!

Äänestä
  • selkeä osoite että osaa tulla perille.Sama osoitteettomuus vaivaa muitakin teattereita että ei sen puoleen...

    Äänestä

  • lehti-ilmoitukseen kirjoitti:

    selkeä osoite että osaa tulla perille.Sama osoitteettomuus vaivaa muitakin teattereita että ei sen puoleen...

    yhdessä kuvassa lukee osoitteeksi Torikuja 10 ja toisessa Kauppakuja 3???

    Mihinkä minä tulen?

    Äänestä

  • naapurikuntalainen kirjoitti:

    yhdessä kuvassa lukee osoitteeksi Torikuja 10 ja toisessa Kauppakuja 3???

    Mihinkä minä tulen?

    Teatteri sijaitsee semmoisessa paikassa, että kumpikin osoite on varmaan oikea. Eli teatteritalolle voi tulla kahta eri reittiä. Tuo Torikuja lienee toimiston ja pukutilojen osoite, kun ne sijaitsevat viereisessä rakennuksessa. Suosittelisin tuota Kauppakujaa koska se tuo teatterin pääovelle. Parkkipaikkoja on sillä puolella vähemmän. Toisella puolen taloa on Jämsänkosken entinen tori, jossa taas tilaa riittää. Kaikenkaikkiaan Jämsänkoski on niin pieni kylä, että en ole kuullut kenenkään sinne koskaan eksyneen. :-)

    Äänestä

  • Paikkakuntalainen kirjoitti:

    tulen.

    Äänestä

  • Kun teillä kerran nettisivut on niin laittakaa nyt ihmeessä niitä kuvia sinne muustakin kuin aikoja sitten olleista esityksistä. Tarkoitus on tulla esityksiänne katsomaan, mutta olisi mukava saada jonkinlaista ennakkokuvaa, ettei tarvitsisi ihan sikaa säkissä ostaa.

    Äänestä

Onko tämä nyt niin, että lavalla nähtävien lasten vanhemmat käyvät täällä kiivaasti kehumassa? Mitään kritiikkiä ei ole tarttunut silmään, vaikka kritisoitavaakin ko. näytelmässä on. Se ei pysy loppuun asti kasassa, vaikka kuinka haluaisitte asian niin nähdä.

Äänestä
  • Minä aloitin tämän ketjun. Näytelmässäni ei esiinny omia lapsiani eikä edes sukulaistenkaan.

    Esitä sinä kritiikkiä, jos mielestäsi näet sen aiheelliseksi. Itse en kokenut tuommoista hajoamista, josta mainitset. Vai tuntuiko se mielestäsi siltä, kun toisessa puolikkaassa ei ole niiin paljon niitä vauhdikkaita kohtauksia kuin ensimmäisessä?

    Keskisuomalaisen kriitikko suhtautui näytelmään nuivasti moittien kuitenkin pääasiassa lavastusta liian vaatimattomaksi. En tiedä ymmärsikö minulle tuntematon henkilö sitä, ettei Jämsänkosken teatteritalon näyttämöllä ole minkäänlaista tekniikkaa, mitä näyttämöillä yleensä on. Kulissit on siirreltävä käsin eikä niille ole lavan ulkopuolessa juuri minkään vertaa tilaa. Hyvä kun noin suuri näyttelijäjoukko mahtuu sinne piiloon, silloin kun eivät esiinny.

    Toisekseen on muistettava sekin, että koulua käyvät nuoret ovat työstäneet esityksen pitkälle omin voimin. Eikä näytelmän tuottamiseen ole rahaakaan käytettävissä kuin välttämättömiin tarvikkeisiin.

    Olen edelleen sitä mieltä, että nämä faktat huomioiden esitys oli todella hieno!

    Äänestä

  • paikallaan kirjoitti:

    Minä aloitin tämän ketjun. Näytelmässäni ei esiinny omia lapsiani eikä edes sukulaistenkaan.

    Esitä sinä kritiikkiä, jos mielestäsi näet sen aiheelliseksi. Itse en kokenut tuommoista hajoamista, josta mainitset. Vai tuntuiko se mielestäsi siltä, kun toisessa puolikkaassa ei ole niiin paljon niitä vauhdikkaita kohtauksia kuin ensimmäisessä?

    Keskisuomalaisen kriitikko suhtautui näytelmään nuivasti moittien kuitenkin pääasiassa lavastusta liian vaatimattomaksi. En tiedä ymmärsikö minulle tuntematon henkilö sitä, ettei Jämsänkosken teatteritalon näyttämöllä ole minkäänlaista tekniikkaa, mitä näyttämöillä yleensä on. Kulissit on siirreltävä käsin eikä niille ole lavan ulkopuolessa juuri minkään vertaa tilaa. Hyvä kun noin suuri näyttelijäjoukko mahtuu sinne piiloon, silloin kun eivät esiinny.

    Toisekseen on muistettava sekin, että koulua käyvät nuoret ovat työstäneet esityksen pitkälle omin voimin. Eikä näytelmän tuottamiseen ole rahaakaan käytettävissä kuin välttämättömiin tarvikkeisiin.

    Olen edelleen sitä mieltä, että nämä faktat huomioiden esitys oli todella hieno!

    "Näytelmässäni ei esiinny omia..."

    Ymmärrätte varmaan ettei kysymys ole mitenkään minun näytelmästäni vaikka näytän niin kirjoittaneen. :D

    Äänestä

  • edelliseen kirjoitti:

    "Näytelmässäni ei esiinny omia..."

    Ymmärrätte varmaan ettei kysymys ole mitenkään minun näytelmästäni vaikka näytän niin kirjoittaneen. :D

    Tehtyä ei saa tekemättömäksi...edes selittelemällä.

    Äänestä

  • Epäilevä Tuomas... kirjoitti:

    Tehtyä ei saa tekemättömäksi...edes selittelemällä.

    Niinhän se näyttää aina menevän kuin joku tuolla palstan alkupäässä jo osasi epäillä. Haukat ja raadonsyöjät repivät täällä keskustelun kuin keskustelun hajalle. Kun mitään asiallista sanottavaa ei ole, aletaan piikittelemään ja kirjoittelemaan puuta heinää asian vierestä

    Totuus on kuitenkin se minkä sanoin. Olen teatterin kannattajajäsen ja meitä on tietääkseni parisensataa? En myöskään näyttele, en ohjaa, enkä kirjoita käsikirjoituksia, mutta kaikki esitykset käyn katsomassa.

    Äänestä

  • Keskisuomalaisen arvostelussa ei hymisteltu vaan anettiin kritiikkiä.

    Äänestä

  • oltiin kriittisiä kirjoitti:

    Keskisuomalaisen arvostelussa ei hymisteltu vaan anettiin kritiikkiä.

    Paikallinen aviisi kun ei siihen pysty. Voi jestas mitä vuolasta kehumista. Onko tämä maailman paras näytelmä?

    Äänestä

  • ***************** kirjoitti:

    Paikallinen aviisi kun ei siihen pysty. Voi jestas mitä vuolasta kehumista. Onko tämä maailman paras näytelmä?

    Olen jokseenkin varma, että et ole nähnyt koko esitystä, mutta silti sinulla on kanttia tulla tänne jakelemaan negatiivista soopaasi.

    Hyeenat hyökkäävät tällä palstalla aina, kuten tuolla aikaisemmissa kannanotoissa jo osattiin arvata.

    Keskisuomalaisen kriitikolta jäi kokonaan ymmärtämättä ne olosuhteet joiden varassa tämmöisen pienen teatterin on toimittava. Ei Jämsänkosken teatterin näyttämöllä ole tietoakaan siitä tekniikasta, jolla esimerkiksi Jyväskylän kaupunginteatterin lavalle voidaan kulisseja rakennella ja niitä siirrellä. Arvostelu oli tältä osin täysin kohtuutonta ja typerää.

    En tiedä ymmärsikö tämä "kriitikko" myöskään sitä, että koko produktio oli käytännöllisesti katsoen kokonaan nuorten omaa aikaansaannosta, johon ei ole juuri yhtään rahaakaan käytettävissä.

    Jokaisesta produktiosta löytyy tietysti aina myös puutteita. Niin varmaan tästäkin, mutta kokonaisuutena nuorten esitys on kuitenkin loistava. Vastaavaa porukkaa ei taida löytyä mistään muualta isommistakaan teattereista.

    Äänestä

  • Näkijä... kirjoitti:

    Kai sitä voisi teatterilaisena tuoda oman mielipiteensä joihinkin asioihin tässä keskustelussa.

    Minun mielestäni on aika typerää olla kirjoittamatta nimiroolin esittäjästä mitään. Näin kuitenkin Keskisuomalaisen kriitikko teki ja keskittyi kertomaan näyttämön tyhjästä tilasta. Ja kuitenkin J J Teatteri tekee nuortenryhmällään todella hyvää nuorisotyötä seudulla.

    "Lastennäytelmssä vain mielikuvitus on rajana; nyt jäi fiilis, että rajat ovat tulleet vastaan jo kättelyssä." Mielikuvitukselle jätettiin nyt tilaa paljon, kun ei valmiina tuotu esille esimerkiksi metsää kaikkine kivineen, kantoineen, puineen ja sammalpeitteineen. Lapsen mielikuvitus on kuitenkin uskomaton ja mikäli aikuisilla ei mielikuvitus riitä, niin tuskin J J Teatterin nuoret ovat siihen syyllisiä.

    Onhan se totta, että yleisöllehän teatteria teemme ja mielestäni siinä olemme onnistuneet. Esityksissä yleisössä olevat lapset ovat ainakin omien havaintojeni ja kuulopuheiden perusteella nauttineet esityksestä. On siellä aikuisetkin olleet hyvissä fiiliksissä.

    Eihän ketään voi pakottaa tykkäämään teatterista tai urheilusta. Itse tykkään molemmista ja käyn sekä katsomassa teatteriesityksiä että urheilua. On tyhmää lähteä vertaamaan kahta aivan eri harrastusmuotoa. Molemmat ovat sydäntäni lähellä.

    Toivoisin kuitenkin ihmisiä (jotka ovat valmiita tyrmäämään teatteriesityksen katsomatta sitä) tulemaan katsomaan että kuinka siinä käy, jääkö paska maku vai ei. Sen jälkeen sana on vapaa lyttäämään esitys jos sitä mieltä olette. Alle kympin lippu ei ole kallis, vaikka taantumaa taloudessa onkin.

    Ja urheilua suosittelen toki myös teatteri-ihmisille.

    Kiitos ja anteeksi.

    Äänestä

  • Sisäpiiristä kirjoitti:

    "Minun mielestäni on aika typerää olla kirjoittamatta nimiroolin esittäjästä mitään."

    Olet aivan oikeassa. Kukaan ammattitaitoinen kriitikko ei jättäisi pääosan esittäjää huomiotta oli tämä sitten minkälainen tahansa. (Ja Sofia Kivelähän tekee Ronjan roolin todella hyvin) Jo tämä seikka osoittaa, ettei Keskisuomalainen tällä kertaa kritiikissään hääppöisesti onnistunut, on tuo sentään sen verran paha moka.

    Äänestä

  • Minäkin... kirjoitti:

    Että lehdistökään ai saa enää kirjoittaa mitä haluaa...kyllä neiti ohjaajan pitäisi kestää "samaa mieltä" olijan kanssa lehdistö,ei ole muuta mahdollisuutta,kun tehdään teatteria.

    Äänestä

  • siellä puhuu... kirjoitti:

    "Että lehdistökään ai saa enää kirjoittaa mitä haluaa..."

    Osasit kiteyttää tuohon lauseeseen olennaisen tuosta Keskisuomalaisen "kritiikistä". Hän todella kirjoitti mitä haluaa, eikä niin kuin lehtijutut kritiikit mukaan lukien yleensä tehdään.

    Ykkössääntö jutun kirjoittamisessa on, että ne keskeiset ja tärkeät asiat nostetaan jutun kärkeen. Minun mielestäni näyttelijät ja näyttelijöiden suoritukset ovat arvostelua tehtäessä tämmöinen asia. Ilman näyttelijöitä ei näytelmää ole, vaikka lava ja kulissit olisivat kuinka hienoja tahansa.

    Tämä "kriitikko" kirjoitteli lähes koko juttunsa muita asioita. Vasta viimeisessä kappaleessa hän sanoo muutaman sanan kolmen näyttelijän onnistumisesta, mutta unohtaa esimerkiksi hyvin roolistaan selvinneen nimiosan esittäjän kokonaan. Kyllä tämä minunkin mielestäni on aika erikoinen käsittelytapa.

    Äänestä

  • oltiin kriittisiä kirjoitti:

    Keskisuomalaisen arvostelussa ei hymisteltu vaan anettiin kritiikkiä.

    Kaivoin sitten minäkin vanhan lehden esiin, kun tästä kritiikistä näyttää keskustelua syntyneen. kun jonkin verran tiedän Jämsänkosken teatterin olosuhteista, niin kyllä tämä Pauliina Siekkinen on minunkin mielstäni harhautunut arvosteleman semmoisia asioita, joille nuoret eivät kovinkaan paljon voi. Milläpä he rakentelevat loisteliaita kulisseja ja hienoja valaistuksia kun tekniikkaa ja välineitä siihen ei ole. Eikä taida olla isommin sitä rahaakaan. Kyllähän Siekkinen on huomannut "eloisan puvustuksen", "käheet kampaukset" ja "riemastuttavan moni-ilmeisen näyttelijäjoukon", mutta tyytyy kuitenkin puhumaan näistä myönteisistä asioista ikäänkuin sivulauseissa. Kun "nuivan kriitikon 5-9 vuotiaat tyttäret sensijaan nauttivat riemurinnoin ja herpaantumatta" esityksestä, olisi äidinkin ehkä kannattanut kiinnittää enemmän huomiota näyttelijöiden suorituksiin kuin vaatimattoman teatteritalon puutteisiin.

    Äänestä

  • Varmasti jokaisessa näytelmässä on myös kritisoitavaa. Jos teatteri (ja myös nuoret) aikoo edelleen kehittyä kritiikkiinkin pitää tottua ja yrittää ottaa siitä opikseen.

    Arvelen että pienellä paikkakunnalla paikallislehtien toimittajat kohtelevat niin J J teatteria kuin kyläteattereitakin melko löysin ottein, koska tuttujen ihmisten loukkaamista varotaan. (Vaikka kritiikistä ei pitäisi loukkaantua, niin sillä tavallahan siinä tuppaa kuitenkin käymään).

    Ehkä myös paikallislehtien kriitikoiden pitäisi kehittyä ja rohkaistua sanomaan myös negatiivisia asioita. Pitkällä tähtäimellä se olisi todennäköisesti kaikkien etu.

    Mitä tähän nimenomaiseen tapaukseen tulee, niin minäkin olisin toivonut, että Keskisuomalaisen kriitikko olisi keskittynyt enemmän näyttelijöiden suorituksiin kuin semmoisiin asioihin, joihin nuoret eivät ehkä todellakaan kykene paljon vaikuttamaan.

    Olen näytelmän nähnyt. Joidenkin sinänsä hyvien esiintyjien puheesta pyrkisin ohjaajina karsimaan vielä sitä ulkoluvunomaista nuottia pois.

    Äänestä

  • Sivullinen... kirjoitti:

    Varmasti jokaisessa näytelmässä on myös kritisoitavaa. Jos teatteri (ja myös nuoret) aikoo edelleen kehittyä kritiikkiinkin pitää tottua ja yrittää ottaa siitä opikseen.

    Taiteentekijät kaipaavat kritiikkiä, mutta sitten kun sitä tulee, nousee parku: arvostellaan väärin perustein, vääriä kohtia tai muuten epäreilusti. Eli aletaan haukkua kriitikkoa. Mutta ketä palvelee pelkkä ylistys ja kehu? Miten teatteri voi kehittyä, jos ei osoiteta parantamisen paikkaa?
    Kritiikki on kriitikon mielipide ja hänellä on oikeus kritisoida miten päin vain, mutta kriitikolta on lupa odottaa kritiikkinsä perustelua siten että se tulee kuulijalle selväksi.
    Ja kritiikkiä on opittava sietämään.

    Äänestä

  • siellä puhuu... kirjoitti:

    Että lehdistökään ai saa enää kirjoittaa mitä haluaa...kyllä neiti ohjaajan pitäisi kestää "samaa mieltä" olijan kanssa lehdistö,ei ole muuta mahdollisuutta,kun tehdään teatteria.

    Niin kyllä näissä kaikissa viesteissä on ihan asiaakin. Enkä minä ole sanonut, ettei lehdistö saisi kirjoittaa mitä haluaa, vaan mainitsin että on aika typerää olla kirjoittamatta nimiroolin tekijän suoriutumisesta mitään. Minunkin mielestäni Sofia onnistuu Ronjan roolissaan todella hyvin.

    Äänestä

  • hymistelyä kirjoitti:

    Taiteentekijät kaipaavat kritiikkiä, mutta sitten kun sitä tulee, nousee parku: arvostellaan väärin perustein, vääriä kohtia tai muuten epäreilusti. Eli aletaan haukkua kriitikkoa. Mutta ketä palvelee pelkkä ylistys ja kehu? Miten teatteri voi kehittyä, jos ei osoiteta parantamisen paikkaa?
    Kritiikki on kriitikon mielipide ja hänellä on oikeus kritisoida miten päin vain, mutta kriitikolta on lupa odottaa kritiikkinsä perustelua siten että se tulee kuulijalle selväksi.
    Ja kritiikkiä on opittava sietämään.

    Kritiikki on paikallaan silloin kun se on asiallista, rakentavaa ja perusteltua. Kriitikko vain ehkä lähti liian väärälle polulle kirjoituksessaan. Sen ymmärrän että jos taidenäyttelyssä kirjoitetaan pelkästään materiaalista, eikä taiteilijasta itsestään, mutta näytelmässä näyttelijöiden työ olisi arvostelussa tultava esille. Tämäkin on vain yhden ihmisen mielipide, kuten on myös arvostelukin lehdessä.

    Äänestä

  • hymistelyä kirjoitti:

    Taiteentekijät kaipaavat kritiikkiä, mutta sitten kun sitä tulee, nousee parku: arvostellaan väärin perustein, vääriä kohtia tai muuten epäreilusti. Eli aletaan haukkua kriitikkoa. Mutta ketä palvelee pelkkä ylistys ja kehu? Miten teatteri voi kehittyä, jos ei osoiteta parantamisen paikkaa?
    Kritiikki on kriitikon mielipide ja hänellä on oikeus kritisoida miten päin vain, mutta kriitikolta on lupa odottaa kritiikkinsä perustelua siten että se tulee kuulijalle selväksi.
    Ja kritiikkiä on opittava sietämään.

    Jämsän seudulla toimii monta "kyläteatteria" ja J J tietysti kärjessä. Viimemainittu on jonkin verran oikeaakin kritiikkiä jo saanut, mutta muita on kyllä käsitelty silkkihansikkain.

    Minustakaan Keskisuomalaisen kritiikki Ronjasta ei osunut asian ytimeen, mutta on sillä ainakin se ansio, että syntyi tämä keskustelu. Ei täällä aikaisemmin ole juuri asiasta keskusteltu. Eikä olisi nytkään, jos olisi tullut pelkkiä kehuja.

    Äänestä

  • Pöljä. kirjoitti:

    minäkin ajattelin vielä teatterin sisältä heittää oman mielipiteeni tähän ketjuun..

    olen samaa mieltä siinä, että kritiikki on tarpeen jotta voidaan kehittyä. niin teatterissa kuin missä tahansa muussakin touhussa. lehtiarvostelujen taikka muidenkaan palautteiden EI tarvitse ollenkaan olla pelkkää hehkutusta. hyvä palaute tuo onnistumisen tunteen, mutta kehitettävääkin aina varmasti on.

    kuitenkin ajattelen myös niin, että kritiikkiäkin voi kritisoida, lehtiarvostelujakin kun voidaan kirjoittaa kovin monella tapaa. pidettäköön kuitenkin mielessä, että kyseessä on yhden ihmisen mielipide, johon ei liiaksi kannata takertua. tosin täytyy kuitenkin muistuttaa siitä että meidän teatterilla ei ole realistisia mahdollisuuksia toteuttaa esim. lavastuksia/tarpeistoa/puvustusta/tekniikkaa ym. ym. suurten teatterien tapaan, kritiikkihän kohdistui pitkälti juuri näihin seikkoihin. samoin haluaisin mainita sen, että tämä Ronja Ryövärintyttäressä mukana oleva porukka on pääsääntöisesti toteuttanut produktion koulun/opiskelun/oman leipätyönsä ohella, eli sekin tuo omat rajoitteensa. varmasti jos aikaa ja rahaa olisi käytössä enemmän, tuloksena voisi olla vielä jotain enemmän; tekstiin ja tekemiseen löydettäisiin vielä enemmän tasoja, näyteelijäntyöhön vielä lisää syvyyttä ja tekniikkaan/puitteisiin massiivisuutta. tosin joskus esim. lavastuksen minimointi on harkittu ratkaisu, kuten nyt, jolloin vain mielikuvitus todella on rajana!
    itse mukana olevana voin kaikesta huolimatta todeta olevani tyytyväinen tähän. samoin lehtien arvostelut olen lukenut hyvällä mielellä, sekä hehkutus että kritiikki antavat aina jotain.

    pitää vielä kommentoida tuota teatteri vs. urheilu -keskustelua, ajattelisin että kumpikaan ei ole pois kummaltakaan. jokaisella lienee oikeus harrastaa oman mielensä mukaisesti, ja hienoa on se että paikkakunnalla on mahdollisuus molempiin. varmasti lehdistö noteeraa sekä teatterin että urheilun puolen tapahtumia, pitänee vain olla ylpeä siitä että paikkakunnalla menestystä molemmilla saroilla tuntuu olevan.

    Äänestä

  • teatterilainen kirjoitti:

    "itse mukana olevana voin kaikesta huolimatta todeta olevani tyytyväinen tähän. samoin lehtien arvostelut olen lukenut hyvällä mielellä, sekä hehkutus että kritiikki antavat aina jotain. "

    Kyllä voitte olla ylpeitä aikaansaannoksestanne. Toivottavasti tämäkin keskustelu vain antaa lisää puhtia teille! Ei muuta kuin tsemppiä eteenkinpäin!

    Äänestä

  • teatterilainen kirjoitti:

    minäkin ajattelin vielä teatterin sisältä heittää oman mielipiteeni tähän ketjuun..

    olen samaa mieltä siinä, että kritiikki on tarpeen jotta voidaan kehittyä. niin teatterissa kuin missä tahansa muussakin touhussa. lehtiarvostelujen taikka muidenkaan palautteiden EI tarvitse ollenkaan olla pelkkää hehkutusta. hyvä palaute tuo onnistumisen tunteen, mutta kehitettävääkin aina varmasti on.

    kuitenkin ajattelen myös niin, että kritiikkiäkin voi kritisoida, lehtiarvostelujakin kun voidaan kirjoittaa kovin monella tapaa. pidettäköön kuitenkin mielessä, että kyseessä on yhden ihmisen mielipide, johon ei liiaksi kannata takertua. tosin täytyy kuitenkin muistuttaa siitä että meidän teatterilla ei ole realistisia mahdollisuuksia toteuttaa esim. lavastuksia/tarpeistoa/puvustusta/tekniikkaa ym. ym. suurten teatterien tapaan, kritiikkihän kohdistui pitkälti juuri näihin seikkoihin. samoin haluaisin mainita sen, että tämä Ronja Ryövärintyttäressä mukana oleva porukka on pääsääntöisesti toteuttanut produktion koulun/opiskelun/oman leipätyönsä ohella, eli sekin tuo omat rajoitteensa. varmasti jos aikaa ja rahaa olisi käytössä enemmän, tuloksena voisi olla vielä jotain enemmän; tekstiin ja tekemiseen löydettäisiin vielä enemmän tasoja, näyteelijäntyöhön vielä lisää syvyyttä ja tekniikkaan/puitteisiin massiivisuutta. tosin joskus esim. lavastuksen minimointi on harkittu ratkaisu, kuten nyt, jolloin vain mielikuvitus todella on rajana!
    itse mukana olevana voin kaikesta huolimatta todeta olevani tyytyväinen tähän. samoin lehtien arvostelut olen lukenut hyvällä mielellä, sekä hehkutus että kritiikki antavat aina jotain.

    pitää vielä kommentoida tuota teatteri vs. urheilu -keskustelua, ajattelisin että kumpikaan ei ole pois kummaltakaan. jokaisella lienee oikeus harrastaa oman mielensä mukaisesti, ja hienoa on se että paikkakunnalla on mahdollisuus molempiin. varmasti lehdistö noteeraa sekä teatterin että urheilun puolen tapahtumia, pitänee vain olla ylpeä siitä että paikkakunnalla menestystä molemmilla saroilla tuntuu olevan.

    Hei, ei meitä tai kriitikkoa kiinnosta kuinka teatterilla ei ole varaa lavasteisiin tai että tehdään koulun ja leipätyön ohessa. Itsehän olette harrastuksenne valinneet.
    Meitä kiinnostaa vain esitys, lopputulos. Sitä me kiitämme tai kritisoimme. Ei esim. tyhjän tilan täyttämiseen tarvita kalliita lavasteita vaan kekseliäisyyttä ja sitä J J:ltäkin onneksi usein löytyy.

    Äänestä

  • ei selittely kirjoitti:

    "Hei, ei meitä tai kriitikkoa kiinnosta kuinka teatterilla ei ole varaa lavasteisiin tai että tehdään koulun ja leipätyön ohessa."

    Onpas tylyä ja tekisi mieli sanoa, että tyhmääkin puhetta tuommoinen. Meinaatko, että meidän katsojien pitaisi arvioissamme pistää Suomen Kansallisteatteri ja J J:n nuoret samalle viivalle?

    Kyllä kai sentään toimintaympäristö ja resurssitkin on otettava sitä "lopputulosta" arvioitaessa huomioon.

    Äänestä

  • Katsoja kirjoitti:

    Varsinnii kun siellä kulissien takana on sitä tilaa noin 2metriä kertaa 5 metriä johon pitäisi mahtua 25 ihmistä ja lavasteet...

    Äänestä

  • Sivullinen... kirjoitti:

    Varmasti jokaisessa näytelmässä on myös kritisoitavaa. Jos teatteri (ja myös nuoret) aikoo edelleen kehittyä kritiikkiinkin pitää tottua ja yrittää ottaa siitä opikseen.

    Arvelen että pienellä paikkakunnalla paikallislehtien toimittajat kohtelevat niin J J teatteria kuin kyläteattereitakin melko löysin ottein, koska tuttujen ihmisten loukkaamista varotaan. (Vaikka kritiikistä ei pitäisi loukkaantua, niin sillä tavallahan siinä tuppaa kuitenkin käymään).

    Ehkä myös paikallislehtien kriitikoiden pitäisi kehittyä ja rohkaistua sanomaan myös negatiivisia asioita. Pitkällä tähtäimellä se olisi todennäköisesti kaikkien etu.

    Mitä tähän nimenomaiseen tapaukseen tulee, niin minäkin olisin toivonut, että Keskisuomalaisen kriitikko olisi keskittynyt enemmän näyttelijöiden suorituksiin kuin semmoisiin asioihin, joihin nuoret eivät ehkä todellakaan kykene paljon vaikuttamaan.

    Olen näytelmän nähnyt. Joidenkin sinänsä hyvien esiintyjien puheesta pyrkisin ohjaajina karsimaan vielä sitä ulkoluvunomaista nuottia pois.

    Kuhmoisissa on hyvä harrastajateatteri, jolla varsinkin takavuosina oli hyviä esityksiä. Aluksi paikallislehden kirjoitukset olivat lähinnä teatterin puffaamista. Sitten teatteri alkoi menestyä. Kuhmoisten Sanomat kirjoitti kerrankin esityksen arvoisen kritiikin. Mitä tekivät ihmiset? Suuttuivat tietysti todella mainiosta lehtiarvostelusta, kun siinä ei enää silitettykään teatteria vain myötä karvaan.

    Äänestä

  • ei selittely kirjoitti:

    Hei, ei meitä tai kriitikkoa kiinnosta kuinka teatterilla ei ole varaa lavasteisiin tai että tehdään koulun ja leipätyön ohessa. Itsehän olette harrastuksenne valinneet.
    Meitä kiinnostaa vain esitys, lopputulos. Sitä me kiitämme tai kritisoimme. Ei esim. tyhjän tilan täyttämiseen tarvita kalliita lavasteita vaan kekseliäisyyttä ja sitä J J:ltäkin onneksi usein löytyy.

    totta, harrastuksen olemme itse valinneet, ja ilolla sitä teatteria tehdään.. niissä olosuiteissa mitä on. mutta kerrottakoon, että ne käytettävissä olevat resurssit kuitenkin vaikuttavat siihen lopputulokseen, jota sinäkin käyt katsomassa ja joko kiität tai kritisoit. kuten todettua, kritiikkiä otamme kyllä vastaan ja yritämme kehittää toimintaa kokoajan. joskus pelkkä kekseliäisyys ei riitä, vaan rahaakin tarvitaan. oikeassa olet siinä, että useinkin sitä kekseliäisyyttä löytyy, kiitos heille jotka lavastusten ja pukujen ja muiden kanssa puurtavat! :)

    Äänestä

  • Tilaajatäti kirjoitti:

    Kaivoin sitten minäkin vanhan lehden esiin, kun tästä kritiikistä näyttää keskustelua syntyneen. kun jonkin verran tiedän Jämsänkosken teatterin olosuhteista, niin kyllä tämä Pauliina Siekkinen on minunkin mielstäni harhautunut arvosteleman semmoisia asioita, joille nuoret eivät kovinkaan paljon voi. Milläpä he rakentelevat loisteliaita kulisseja ja hienoja valaistuksia kun tekniikkaa ja välineitä siihen ei ole. Eikä taida olla isommin sitä rahaakaan. Kyllähän Siekkinen on huomannut "eloisan puvustuksen", "käheet kampaukset" ja "riemastuttavan moni-ilmeisen näyttelijäjoukon", mutta tyytyy kuitenkin puhumaan näistä myönteisistä asioista ikäänkuin sivulauseissa. Kun "nuivan kriitikon 5-9 vuotiaat tyttäret sensijaan nauttivat riemurinnoin ja herpaantumatta" esityksestä, olisi äidinkin ehkä kannattanut kiinnittää enemmän huomiota näyttelijöiden suorituksiin kuin vaatimattoman teatteritalon puutteisiin.

    No nyt olen samaa mieltä, kun jokilaaksolaisena tiedän, että nuoret teki kulissit omalla mielikuvituksellaan ja rahaa siihen ei käytetty. Ja siitä vastasivat kaverit jotka ei oo aikasemmin tehneet tätä hommaa..Mutta ku kulisseja on vähän niin se myös antaa mielikuvitukselle tilaa ja sehän on tärkeää lapselle tänä päivänä kun kaikki tuodaan valmiina eteen. Ja olen samaa mieltä että tämä on suunnattu lapsille eikä aikuiselle joka haluaa hirmuista glamouria.
    Teatterimme on tosi pieni, varsinkin esiintyjille, sen huomasin kun mennä vuonna olin itse eräässä näytöksessä mukana, niin ahdasta oli.
    10 pistettä siitä että nuoriamme kiinnostaa vielä kulttuuri..
    Sanoo eräs mummo.

    Äänestä

  • Kesäkuhmalainen kirjoitti:

    Kuhmoisissa on hyvä harrastajateatteri, jolla varsinkin takavuosina oli hyviä esityksiä. Aluksi paikallislehden kirjoitukset olivat lähinnä teatterin puffaamista. Sitten teatteri alkoi menestyä. Kuhmoisten Sanomat kirjoitti kerrankin esityksen arvoisen kritiikin. Mitä tekivät ihmiset? Suuttuivat tietysti todella mainiosta lehtiarvostelusta, kun siinä ei enää silitettykään teatteria vain myötä karvaan.

    Olen nähnyt jokseenkin kaikki seutukunnan teatterien esitykset viime vuosina. Meillähän on tätä tarjontaa aika paljon. J J teatterin lisäksi esityksiä on nähty Kirnun talkooteatterilta, Nysän teatterilta, Turkinkylän teatterilta, Immi-teatterilta ja viime kesänä oli se Sähkökosken teatterikin. (Nimet eivät välttämättä ole oikein). Niin ja nähtiinhan se Hallin Jannekin eri porukan esityksenä.

    Näistä J J Teatterin esitykset ovat lähimpänä ammattiteatteria ja arvostelussakin se varmasti otetaan huomioon. Jos samalla tiukkuudella arvioitaisiin näiden muiden esityksiä, se olisi melkoista ruoskimista, vaikka omat kykynsä niissäkin tietysti aina on.

    Todellisuudessa näiden muiden kohdalla esitetyista arvioista ei voi kritiikkinä puhua lainkaan, juuri tuosta syystä minkä mainitset. Tavallaan tämä on väärin, mutta toisaalta innostusta ei haluta nitistää rehellisellä kritiikillä.

    J J Teatteri saa varmaankin jatkossa tottua tiukkenevaan kritiikkkiin, mikä kertoo siitä, että sen taso yltää rehelliseen sanomiseen ja toivottavasti tämä rehellisyys vie edelleen teatteria kohti yhä parempia saavutuksia.

    Minun mielestäni nuoret onnistuvat Ronjassa hyvin, joskin tiettyä epätasaisuutta ja kokemattomuuttakin näkyy, mikä on täysin ymmärrettävää.

    Nuorten kohdalla kritiikki ei voi olla yhtä tiukkaa, kuin miten aikuisten esityksiä arvioidaan. Puhumattakaan lapsista, joiden esitys on vielä lehdestä lukemani mukaan tulossa. Kannustavuus on näissä ryhmissä pilkun viilausta tärkeämpää.

    Sekin pitää tietysti muistaa, että valinta Vuoden harrastajateatteriksi nosti taas omalta osaltaan rimaa niin aikuisten kuin nuortenkin osalta.

    Äänestä

  • teatterilainen kirjoitti:

    totta, harrastuksen olemme itse valinneet, ja ilolla sitä teatteria tehdään.. niissä olosuiteissa mitä on. mutta kerrottakoon, että ne käytettävissä olevat resurssit kuitenkin vaikuttavat siihen lopputulokseen, jota sinäkin käyt katsomassa ja joko kiität tai kritisoit. kuten todettua, kritiikkiä otamme kyllä vastaan ja yritämme kehittää toimintaa kokoajan. joskus pelkkä kekseliäisyys ei riitä, vaan rahaakin tarvitaan. oikeassa olet siinä, että useinkin sitä kekseliäisyyttä löytyy, kiitos heille jotka lavastusten ja pukujen ja muiden kanssa puurtavat! :)

    Pieleen ymmärrettiin (kriittinen)mielipiteeni. Kansallisteatteri otetaan Kansallisteatterina, J J J J teatterina. Molemmissa ratkaisee esitys omana itsenään.
    Kun minä ostan kengät, ei minua kiinnosta kuka ne on tehnyt ja missä vaan se, sopivatko ne tarkoituksiini. Ja sopiiko hinta.
    J J on tasokas harrastajateatteri, seudun paras, ja se ansaitsee tasoisensa kritiikin. Toivotan parhainta menestystä.

    Äänestä

  • menee kirjoitti:

    Olen nähnyt jokseenkin kaikki seutukunnan teatterien esitykset viime vuosina. Meillähän on tätä tarjontaa aika paljon. J J teatterin lisäksi esityksiä on nähty Kirnun talkooteatterilta, Nysän teatterilta, Turkinkylän teatterilta, Immi-teatterilta ja viime kesänä oli se Sähkökosken teatterikin. (Nimet eivät välttämättä ole oikein). Niin ja nähtiinhan se Hallin Jannekin eri porukan esityksenä.

    Näistä J J Teatterin esitykset ovat lähimpänä ammattiteatteria ja arvostelussakin se varmasti otetaan huomioon. Jos samalla tiukkuudella arvioitaisiin näiden muiden esityksiä, se olisi melkoista ruoskimista, vaikka omat kykynsä niissäkin tietysti aina on.

    Todellisuudessa näiden muiden kohdalla esitetyista arvioista ei voi kritiikkinä puhua lainkaan, juuri tuosta syystä minkä mainitset. Tavallaan tämä on väärin, mutta toisaalta innostusta ei haluta nitistää rehellisellä kritiikillä.

    J J Teatteri saa varmaankin jatkossa tottua tiukkenevaan kritiikkkiin, mikä kertoo siitä, että sen taso yltää rehelliseen sanomiseen ja toivottavasti tämä rehellisyys vie edelleen teatteria kohti yhä parempia saavutuksia.

    Minun mielestäni nuoret onnistuvat Ronjassa hyvin, joskin tiettyä epätasaisuutta ja kokemattomuuttakin näkyy, mikä on täysin ymmärrettävää.

    Nuorten kohdalla kritiikki ei voi olla yhtä tiukkaa, kuin miten aikuisten esityksiä arvioidaan. Puhumattakaan lapsista, joiden esitys on vielä lehdestä lukemani mukaan tulossa. Kannustavuus on näissä ryhmissä pilkun viilausta tärkeämpää.

    Sekin pitää tietysti muistaa, että valinta Vuoden harrastajateatteriksi nosti taas omalta osaltaan rimaa niin aikuisten kuin nuortenkin osalta.

    "Näistä J J Teatterin esitykset ovat lähimpänä ammattiteatteria ja arvostelussakin se varmasti otetaan huomioon. Jos samalla tiukkuudella arvioitaisiin näiden muiden esityksiä, se olisi melkoista ruoskimista, vaikka omat kykynsä niissäkin tietysti aina on."

    Eikös tämmönen eri teattereihin kohdistuva erilainen kritiikki johda outoon vinoutumiseen. Jos j jtä arvostellaan eri asteikolla kuin jotakin Sähkökosken kansanteatteria tai Kuhmoisten kyläteatteria, niin mistäs joku asiaa tuntematon sen ymmärtää? Hän voi ajtella, että kylläpäs tuo Sähkökosken porukka on kova luu tuohon onnettomaan j jn porukkaan verrattuna?

    Äänestä

  • mietinpä vaan kirjoitti:

    Ja mitähän vikaa mahtaa Sähkökosken porukassa olla??? Oliko kohteliaasti sanottu sulta oliko? Juuri tuollaisia ylpeitä ovat jj:n fanit. Hyi hitto.

    Äänestä

  • Sähkökoskella?! kirjoitti:

    Ja mitähän vikaa mahtaa Sähkökosken porukassa olla??? Oliko kohteliaasti sanottu sulta oliko? Juuri tuollaisia ylpeitä ovat jj:n fanit. Hyi hitto.

    Eihän siinä mitään vikaa ole. Ihan mukavaa kyläteatteria, mutta nimenomaan just sitä. Ei sitä minään kovin taiteellisena pläjäyksenä voinut pitää.

    Äänestä

  • just on kirjoitti:

    Eihän siinä mitään vikaa ole. Ihan mukavaa kyläteatteria, mutta nimenomaan just sitä. Ei sitä minään kovin taiteellisena pläjäyksenä voinut pitää.

    Ja sitä oli J J:n lastennäytelmäkin. Ihan mukavaa lastenteatteria, ei yhtään sen kummempaa. Ei sitä kovin kaksisena teatteriesityksenä voinut pitää, mutta lasten harrastukseksi ihan jees.

    Äänestä

  • ?!?!?!?!!! kirjoitti:

    Ja sitä oli J J:n lastennäytelmäkin. Ihan mukavaa lastenteatteria, ei yhtään sen kummempaa. Ei sitä kovin kaksisena teatteriesityksenä voinut pitää, mutta lasten harrastukseksi ihan jees.

    Varsinainen J J teatterin lastennäytelmä on vasta tulossa. Taisi olla tänään harjoitukset menossa, kun kenttä näytti illalla olevan täynnä autoja.

    "Ei sitä kovin kaksisena teatteriesityksenä voinut pitää"

    Pistäpä nyt käsi sydämelle ja mieti oletko rehellinen. Kyllä se on hyvä esitys, tuommoisten 12-15 vuotiaiden tekemäksi.

    Äänestä

  • Katsoja minäkin kirjoitti:

    13-33 on vähän lähempänä totuutta :P

    Äänestä

  • Silleestee kirjoitti:

    13-33 on vähän lähempänä totuutta :P

    Kun minä kävin esityksen katsomassa, niin kyllä ne nuoret itse näyttelivät ja ne pari kolme vanhempaa vain esittivät omat osansa. kun silmäilee käsiohjelmaa, niin aika nuorta porukkaa on heilunut myös puvustuksen, maskeerauksen, lavastuksen, valojen ja äänten takana. Mikähän vimma sinulla on yrittää mitätöidä näitä nuorten saavutuksia. Eikö nykyaikana olisi fiksumpaa pyrkiä kannustamaan. Vai haluaisitko että tämäkin prukka kuljeskelisi kylillä mäyräkoira kainalossa ja pössyttelisi koulun nurkan takana kannabista?

    Äänestä

  • se on kirjoitti:

    Jos niin miten päättelet moista? Mainitsin vain että tuo ikähaarukka heitti häränpyllyä... Itse olen porukan vanhin.

    12-15v taitanee olla porukasta ehkä korkeintaan 10, täysi-ikäisiä toiset 10, loput siltä väliltä.

    Äänestä

  • MieittePerskeles kirjoitti:

    Jos niin miten päättelet moista? Mainitsin vain että tuo ikähaarukka heitti häränpyllyä... Itse olen porukan vanhin.

    Oletko siis sitä mieltä, että kyseessä ei olekaan nuorten näytelmä, vaan huono keski-ikäisten yritelmä esittää nuorten näytelmää?

    Äänestä

  • Tällä nyt on? kirjoitti:

    Oletko siis sitä mieltä, että kyseessä ei olekaan nuorten näytelmä, vaan huono keski-ikäisten yritelmä esittää nuorten näytelmää?

    korjata tuo "absoluuttinen totuus 12-15 vuotiaista", ei sen enempää ja piste.

    Äänestä

  • Tyhjäpää v.1 kirjoitti:

    korjata tuo "absoluuttinen totuus 12-15 vuotiaista", ei sen enempää ja piste.

    "absoluuttinen totuus 12-15 vuotiaista", ei sen enempää ja piste."

    En minä ole yrittänyt tarjoilla mitään absoluuttista totuutta kenellekään. Kun porukka on jokseenkin tuntematonta minulle, niin heitinpähän vaan silmämääräisen arvion suurimmasta osasta juokkoa. En osannut arvata, että tänne pitäisi sotujen alkuosat luetella. :)

    Äänestä

  • mietinpä vaan kirjoitti:

    "Näistä J J Teatterin esitykset ovat lähimpänä ammattiteatteria ja arvostelussakin se varmasti otetaan huomioon. Jos samalla tiukkuudella arvioitaisiin näiden muiden esityksiä, se olisi melkoista ruoskimista, vaikka omat kykynsä niissäkin tietysti aina on."

    Eikös tämmönen eri teattereihin kohdistuva erilainen kritiikki johda outoon vinoutumiseen. Jos j jtä arvostellaan eri asteikolla kuin jotakin Sähkökosken kansanteatteria tai Kuhmoisten kyläteatteria, niin mistäs joku asiaa tuntematon sen ymmärtää? Hän voi ajtella, että kylläpäs tuo Sähkökosken porukka on kova luu tuohon onnettomaan j jn porukkaan verrattuna?

    Hyvä pointti tietysti, mutta väittäisin, että kyllä oikea arvostelu on helppo erottaa mainospuheesta.

    Äänestä

Upeaa, upeaa ja vielä kerran upeaa!!!

Tosi hienoa lukea, että teatterista, esityksistä, esitystavoista jopa kritiikistä tätä taiteen lajia kohtaan kirjoitetaan noin runsaasti ja erilaisia mielipiteitä. Lämmittää sydäntä ja sielua, että ihmiset ovat kiinnostuneita katsomastaan ja kokemastaan. Itse en ollut paikalla enkä ole lukenut arvosteluja koska matkaa täältä sinne on n. 700km mutta tyytyväisenä luin kaiken mitä tähän postiin oli kirjoitettu.
Ihmiset ovat erilaisia, näyttämöt ovat erilaisia, näyttelijät ovat erilaisia; ja silti kaikki tahtoisivat näytellä eikä oikeastaan kukaan tahtoisi. Miten se meneekään - "jokaisessa meissä asuu pieni.... näyttelijä"...
Toivon kaikkea hyvää sinne itse kullekin. Kaikki mitä ihminen elämässään näkee, kuulee, käsittää, on kasvua.

Äänestä
  • Tuossa Vekkaria lukiessani huomasin, että tänään on näytös. Pitänee lähteä katsomaan, että mistä tässä oikein väännetään.

    Äänestä

  • katsomaan kirjoitti:

    Tuossa Vekkaria lukiessani huomasin, että tänään on näytös. Pitänee lähteä katsomaan, että mistä tässä oikein väännetään.

    "Tuossa Vekkaria lukiessani huomasin, että tänään on näytös. Pitänee lähteä katsomaan, että mistä tässä oikein väännetään."

    Hieno asenne! Tällaisia lisää.

    Äänestä

aivan pikkupoliitikkojen keskustelua;ei päätä eikä häntää kunhan vaan tikkuillaan! hyvä jämsä!!

Äänestä
  • Olet ilmeisesti

    turtunut kaikkeen mitä ympärilläsi tapahtuu tai sitten et vain muuten välitä kokemastasi ja näkemästäsi.
    Ihmiset elävät siitä mitä tekevät ja sanovat ja näkevät ja kokevat. Ei täällä ihan hölmöinä seilata vaikka enimmäkseen kyllä seilataankin ilman päämäärää kuten on tapana niillä jotka eivät kuule mikä on kuulemisen arvoista eivätkä näe mikä on näkemisen arvoista. No, ehkäpä toistan itseäni, mutta sanon edelleenkin, että jokaisessa meissä asuu pieni..... näyttelijä. Vai mikä se oli..?

    Äänestä

  • käymässä kirjoitti:

    Olet ilmeisesti

    Palstan lukijoita on tällä hetkellä 3483,mitäs jos käytäis katsomassa se Ronja!! Pystyttäis sitten vaikka keskustelemaan,vai olenko aivan väärässä?

    Äänestä

  • jotta on näin kirjoitti:

    maksaa?

    Äänestä

  • liput kirjoitti:

    maksaa?

    9 euroa aikuiset ja 7 euroa eläkeläiset/lapset/opiskelijat/varusmiehet. osoitteessa www.jjteatteri.fi näyttää löytyvän myös kuvia ronjasta...

    Äänestä

  • jotta on näin kirjoitti:

    Palstan lukijoita on tällä hetkellä 3483,mitäs jos käytäis katsomassa se Ronja!! Pystyttäis sitten vaikka keskustelemaan,vai olenko aivan väärässä?

    Kannatti käydä, hyvin vetivät, niin nuoret kuin vähän vanhemmatkin. Hieno puvustus pikkuteatterin resusseilla tehdyksi!

    Äänestä

  • jotta on näin kirjoitti:

    Palstan lukijoita on tällä hetkellä 3483,mitäs jos käytäis katsomassa se Ronja!! Pystyttäis sitten vaikka keskustelemaan,vai olenko aivan väärässä?

    En olis uskonu...
    että siellä jossain tietsikoiden takana on noin paljon teatterista kiinnostuneita ihmisiä. Upeaa!!!

    Tehkää ihmiset teatteria ja käykää ihmiset katsomassa sitä niin on jotain minkä vuoksi elää ja jotain mistä pitää kiinni. Liian moni jää kiikkustuolin ja salkkareiden väliin jumiin. Lukekaa tekstejä, runoja, antologioita aivan kaikkea. Huutakaa, itkekää, naurakaa, olkaa läsnä IHMISINÄ.....

    Äänestä

Itse olen mukana tuossa näytelmässä ja se on erittäin hyvä. En ole kuullut yhdenkään haukkuvan sitä. Kiitos paljon kehuista, ne aina piristää ja tsemppaa seuraaviin näytöksiin.

Ja todellakaan ne, jotka ovat mukana näytelmässä, eivät ole niin itsekkäitä, että kehuisivat itsensä taivaaseen. olen nyt ainoa, joka kehuu. Muuten täällä ovat kehunneet ne, jotka ovat käynneet katsomassa näytöksen. ihmiset eivät voi uskoa, että oikeasti joku näytelmä on HYVÄ! ! ! Aina pitää olla skeptinen ja heti herää epäillyt, että jos joku kehuu niin se on se, joka itse näyttelee. PAINUKAA SUOLLE!!! MEIDÄN NÄYTELMÄ ON PARAS!

Äänestä
  • Todella lapsellinen kommentti. Osoittaa, että vielä on varaa kasvaa.

    Äänestä

Olin ensi-illassa ja tänään (torstaina) toisen kerran. Minun mielestäni pieni välitsemppaus olisi tarpeen: Nyt osa (etenkin nuorista) näyttelijöistä puhuu niin nopeaan, että sanoista ei saa mitään selvää. Myös sitä lukunuottia on tullut niillekin, joilla sitä ei ensi-illassa ollut. Kokonaisuutena esitys oli edelleen hieno. Kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aplodeja kirjoitti:

Kyllä täytyy sanoa, että on meillä hienoa ja taitavaa nuorisoa! J J Teatterin nuorten näytelmää kelpaa katsoa! Ajatella, että nuorison omin voimin saadaan tämmöistä aikaan. Mikko Leinonen ja Milja Nordström ovat onnistuneet Ronja ryövärintyttären ohjauksessaan loistavasti. Jämsä voi todella olla teatteristaan ylpeä. Valittiinhan se satojen joukosta Vuoden harrastajateatteriksikin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu