Bussissa

tämä on (taas) tällainen päästä heitetty juttu, tai no, idea osittain vanha.. _Kommentoikaa!!!_

------

Hän tuli aina bussiin samalla pysäkillä kuin minäkin ja oli siellä odottamassa aina ennen minua. Minä en mennyt sillä joka päivä, joskus vain kerran viikossa, mutta hän oli siellä joka kerta. Hänellä oli bussikortti taskussaan - en koskaan ollut nähnyt hänen lompakkoaan - ja kuljettaja ei koskaan katsonut häntä silmiin. Hän istui yleensä jonnekin takapäähän, jos siellä vain oli tilaa, ja yleensä siellä oli, sillä se oli hiljainen vuoro. Hän ripusti pitkän, raskaan villakangastakkinsa verhojen päälle, jos seinässä oli koukku; jos ei ollut, hän asetteli sen mustan salkkunsa, ruudullisen kaulahuivinsa ja ostoskassiensa kanssa ikkunanpuoleiselle penkille. Sitten hän istui jalat ristissä käytävänpuoleiselle penkille, nosti ohutsankaiset silmälasit silmilleen ja veti laukustaan kannettavansa tai jonkun kirjan tai lehden. Aina hän teki jotain hyvin keskittyneesti ja levitti tavaransa niin, ettei kukaan vahingossakaan pyytänyt tulla hänen viereensä istumaan. Niin myös tänään.

----------
äh, anteeksi, nyt tämä jää kesken, en viitsi tuhotakaan kun näin "pitkälle" pääsin.. Kirjoitan tähän jatkoa myöhemmin. Mutta sanokaa nyt jo jos jotain sanottavaa on..!
2190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei näistä kappaleen pituisista oikein voi sanoa yhtään mitään järkevää, anteeksi vain.

Kirjoita jutut loppuun ensin - näytä vasta sitten.

Äänestä
  • ois kiva lukea se loppukin. =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


chocol@te kirjoitti:

tämä on (taas) tällainen päästä heitetty juttu, tai no, idea osittain vanha.. _Kommentoikaa!!!_

------

Hän tuli aina bussiin samalla pysäkillä kuin minäkin ja oli siellä odottamassa aina ennen minua. Minä en mennyt sillä joka päivä, joskus vain kerran viikossa, mutta hän oli siellä joka kerta. Hänellä oli bussikortti taskussaan - en koskaan ollut nähnyt hänen lompakkoaan - ja kuljettaja ei koskaan katsonut häntä silmiin. Hän istui yleensä jonnekin takapäähän, jos siellä vain oli tilaa, ja yleensä siellä oli, sillä se oli hiljainen vuoro. Hän ripusti pitkän, raskaan villakangastakkinsa verhojen päälle, jos seinässä oli koukku; jos ei ollut, hän asetteli sen mustan salkkunsa, ruudullisen kaulahuivinsa ja ostoskassiensa kanssa ikkunanpuoleiselle penkille. Sitten hän istui jalat ristissä käytävänpuoleiselle penkille, nosti ohutsankaiset silmälasit silmilleen ja veti laukustaan kannettavansa tai jonkun kirjan tai lehden. Aina hän teki jotain hyvin keskittyneesti ja levitti tavaransa niin, ettei kukaan vahingossakaan pyytänyt tulla hänen viereensä istumaan. Niin myös tänään.

----------
äh, anteeksi, nyt tämä jää kesken, en viitsi tuhotakaan kun näin "pitkälle" pääsin.. Kirjoitan tähän jatkoa myöhemmin. Mutta sanokaa nyt jo jos jotain sanottavaa on..!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu