Ajattelin kirjoittaa tänne, jos vaikka joku kohtalotoveri lukisi tämän :)
Olen ollut pitkään yhdessä avokkini kanssa, ja vaavistakin on keskusteltu. Olemme käyttäneet kumia, ja nyt viimeisen muutaman viikon aikana olemme kuin yhteisestä sanottamasta sopimuksesta jätteneet käyttämättä sitä. Jännitys ja toivo on melkoinen, että kuinka käy ja kuinka pian.
Tätä kaikkea kuitenkin varjostaa se, että olenkohan liian nuori? Olen 23v samoin mieheni. Toisena murheena se, että miten omat vanhempani suhtautuisivat pikkuisen maailmaan tuloon.
He ovat todella konservatiivisia, "hanki hyvä ammatti, mene naimisiin, tee lapsia vasta kun olet kolmekymmentä jne jne...". ynnä muuta yhtä sontaa.
Joo tiedetään, tämä on ihan minun elämäni eikä vanhempieni, mutta olisin huomattavasti helpottunut ellei tällaisen asian pohtimisen taakka painaisi harteilla.
Avokkini vanhemmat sen sijaan olisivat onnesta soikeina.
Jos jollain on yhtään samanlaisia kokemuksia/fiiliksiä niin olisi kiva kirjoitella.
Mailata voi: [email protected]
Olen ollut pitkään yhdessä avokkini kanssa, ja vaavistakin on keskusteltu. Olemme käyttäneet kumia, ja nyt viimeisen muutaman viikon aikana olemme kuin yhteisestä sanottamasta sopimuksesta jätteneet käyttämättä sitä. Jännitys ja toivo on melkoinen, että kuinka käy ja kuinka pian.
Tätä kaikkea kuitenkin varjostaa se, että olenkohan liian nuori? Olen 23v samoin mieheni. Toisena murheena se, että miten omat vanhempani suhtautuisivat pikkuisen maailmaan tuloon.
He ovat todella konservatiivisia, "hanki hyvä ammatti, mene naimisiin, tee lapsia vasta kun olet kolmekymmentä jne jne...". ynnä muuta yhtä sontaa.
Joo tiedetään, tämä on ihan minun elämäni eikä vanhempieni, mutta olisin huomattavasti helpottunut ellei tällaisen asian pohtimisen taakka painaisi harteilla.
Avokkini vanhemmat sen sijaan olisivat onnesta soikeina.
Jos jollain on yhtään samanlaisia kokemuksia/fiiliksiä niin olisi kiva kirjoitella.
Mailata voi: [email protected]
Vastaukset 8
Vanhimmat
Itse olen 21-vuotias ja samassa tilanteessa kuin sinä. Vauvakuume on kamala, mutta olen päättänyt olla pahemmin keskustelematta muiden kuin mieheni kanssa vauvasta, koska mielestäni minä ja mieheni kasvatamme lapsen. Toki isovanhemmilla ym. sukulaisilla on suuri rooli, mutta jos meille lapsi joskus suodaan niin me siitä joudumme vastuun kantamaan.
...oikeassahan sinä olet..
Toivottavasti saisin myös itseeni valettua enemmän tuota samaa ajattelutapaa.
Tsemppiä teille :)
minun isovanhempani olivat aluksi aivan järkyttyneitä ja vihaisia kun emme ole naimisissa. Kun tottuivat ajatukseen niin ovat olleet todella onnellisia ja rakastavat meidän lasta, välillä saattavat sanoa, että olisi mukavaa jos menisimme naimisiin, koska olisi lapsen kannalta parempi. Mutta silti ylpeänä kertoilevat kaikille heidän lapsenlapsenlapsestaan :).
Olen nuorempi kuin sinä samoin mieheni ja olen varma, että te pärjäätte hyvin lapsen kanssa. Kaikkia varmasti pelottaa alussa, että osaako olla lapsen kanssa jne. Mutta kyllä se vain on tosiasia, että kun se lapsi siinä on niin mitään rakkaampaa ei ole. Ei välttämättä heti rakasta sitä lasta (tuntematonhan se aluksi on) mutta pikkuhiljaa lasta rakastaa vain enemmän ja enemmän:) Itse olen sitä mieltä, vaikka välillä rankkaakin, että kaikki on sen arvoista:).
Ja sen verran vielä, että naisen hedelmällisyys laskee 28 vuoden iässä, että mitäs jos et tulisikaan ollenkaan raskaaksi sen vuoksi, että odottelet milloin olet vanhempiesi mielestä tarpeeksi vanha? Kuten sanoit sinun elämäsi :)
asiaa...
Sain esikoisen 19 vuotiaana, yhdet kuukautiset ehkäisyn pois jättämisen jälkeen.
Toinen lapsi 23 vuotiaana, siinä meni jo yli 8 kk ennen kuin tulin raskaaksi.
Kolmatta ollaan yritetty nyt 10 kk tuloksetta.
Joten hyvin tuntuu hedelmällisyys laskevan minun kohdalla...
Ja niinhän sitä sanotaan että 15 vuoden iästä eteenpäin, mennään alaspäin hedelmällisyyden suhteen...
Itselläni on melko samanlainen tilanne. Olen 21v ja avomieheni 27 v. Miehelläni on ollut kova vauvakuume jo muutaman vuoden, mutta itse olen pistänyt "hanttiin", kun en ole kokenut itseäni vielä valmiiksi. Nyt elämäntilanne on muuttunut (koulut käyty, ihana omakotitalo ja vakituinen työ) ja nyt on alkanut tuntumaan "oikealta". Jännittää kyllä hirmuisesti niin omat ajatukset kuin muiden reagoinnit sitten myöhemmässä vaiheessa. Varsinkin isäni suhtautuminen vähän jännittää... :)
En usko, että olet liian nuori, tosin itse sen tietää kaikista parhaiten. Onhan äidiksi vahingossa tulleita alta 18 vuotiaissakin, ja olen kuullut muutamia tarinoita että hyvin menee, tilanteisiin tottuu ja oppii!
Minulla oli myös opiskelujen aikana kova kuume, olen nyt 25-vuotias ja aloin seurustella aviomieheni kanssa 18-vuotiaana, joten sinun iässäkin ajattelin, että yhteiseloa on jo tarpeeksi takana ja vauva olisi ihana, mutta päätimme silti lykätä vauvajuttuja parilla vuodella ja hoitaa asiat oikeasti hyvälle mallille (koulut loppuun, naimisiin).
Asiahan on lastenteon suhteen niin, että sitä ei voi kukaan muu tietää tai päättää, milloin kukin (molemmat vanhemmat!) on valmis.
Kuitenkin kehottaisin sua miettimään vielä enemmän, että MIKSI sua ahdistaa sun vanhempien suhtautuminen niin kovasti? Koetko kuitenkin vielä lastenteon hieman liian aikaseksi? Mitä tapahtuisi, jos lykkäisitte lapsentekoa esim. vuodella tai kahdella, olisiko se katastrofi?
Joskus huomaa, että nuoret parit alkavat alkuhuuman jälkeistä arkea täyttämään lapsihaaveilla. Itse en kahden vuoden tuntemisen jälkeen parikymppisenä vielä lapsia tekisi, mutta kukin tekee miten tahtoo ja aina asiaa ei voi edes suunnitella.
Mutta kuitenkin kannattaa miettiä, että MIKSI se vauva olisi saatava juuri nyt, mitkä asiat olisivat asian puolesta ja mitkä vastaan.
Joskus, en sano että juuri teidän tapauksessanne, lapsi tehdään paikkaamaan parisuhdetta.
Minusta kuitenkin hyvä, terve parisuhde on koko kodin ja perheen pohja, jonka varaan rakennetaan.
Itsekin kävimme kovaa mietiskelyä viime kesänä, että milloin olisi sopiva aika aloittaa, vaikka olimme olleet jo vuoden naimisissa.
Halusimme luoda mahd. hyvän tilanteen perheen perustamiselle, ja se on meillä nyt.
Tosin joku muu taas voisi katsoa elämäntilannettamme niin, että asiat eivät vielä ole valmiita (omakotitaloa, vakivirkaa töissä jne) mutta tämä on MEILLE se paras ajankohta, ettei tarvitse enää miettiä ja murehtia, että "onkohan se vielä viisasta kuitenkinaa"...
Kirjoitukseni tarkoitus ei ole lannistaa teitä tai sanoa, että kaikki nuoret vanhemmat ovat huonoja, kaikilla olisi oltava yliopisto käytynä tms, en todellakaan.
Tahtoisin vain, että ihmiset miettisivät pitkään ja myös järjellä lapsen tekemistä, sillä lapsi muuttaa elämää ja parisuhdetta lopullisesti, ja siitä ei ole paluuta.
rakentavista mielipiteistä :)
jos haluat jutella niin olisin kiinnostunut vaihtamaan ajatuksia :)
[email protected]