Kertokaa hyvät ihmiset mikä vikana Radio Novassa?

Täällä sivustolla tuntuu olevan kaikenlaista mielipidettä, mutta Radio Novan kohdalla se tuntuu suurimmalta osin olevan negatiivistä. Olen nyt näin kahden päivän ajan kuunnellut ihan tarkoituksella kyseista radioasemaa. Lopputulos on, että jotkut toimittajat ovat ihan hyviä ja jotkut vaatisivat hieman "tuotekehittelyä". Mutta ei se niin huono ole kuin täällä on annettu ymmärtää. Ja kyllä näitä soittolistoja on muillakin suomalaisilla radioasemilla, niin Suomipopilla, YleX:llä ja Radio Rockilla.
3238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei Radio Noavssa mitään vikaa ole, joku vaan ei ymmärrä että he tekevät ohjelmaa omille kuuntelijoilleen, joihin hän ei kuulu.

Äänestä
  • kuitenkaan tehdä aina kaikille valikoiduille kuuntelijaryhmille ollenkaan ohjelmia. Voi nimittäin olla kyse väärin valikoiduista ja ymmärretyistä fiktiivisistä kuuntelijaryhmistä. Radio Novassa on hyvää uutiset, se on ok. Olihan luvan saajakin aikoinaan Suomen uutisradio, vaikkakin sisältö ei vastaanut alkuperäistä ideaa sitten ollenkaan kokonaisuudessaan kun kanava aloitti. Sinänsä voisi kysyä onko oikeasti ollenkaan tarvetta sekularistisille aivopesukanaville kuten NRJ tai Voice tai Suomipop. Siis jos koko kuuntelijaryhmien tarveajattelu menee jo alkutekijöissään metsään. Jos kuuntelijat yksinkertaistetaan vähä-älyisiksi, jos kuvitellaan että pakkosyötetään yhtä ja samaa. Oikesti nimittäin radio-ohjelmat tekevät enemmän kauppansa, jokainen voi valita haluamansa ohjelmat kuunneltavakseen. Ei voida olettaa, että jokaiselle olisi tarjolla miellyttävä vaihtoehto, joka tarvjoaisi aina miellyttävää ja kiinnostavaa kuunneltavaa. Toimiva ratkaisu perustuu erillisiin ohjelmiin ei yhden ja saman ohjelmavirtaan. Nythän on niin, että esimerkiksi Iskelmä-kanavalta ei voi koskaan odottaakaan kuulevansa mitään kiinnostavaa, koska kanava antaa itsestään suoraan ällöttävän mielikuvan. Ja samaa pätee Suomipoppiin, (julkisuudessa oleva) suomimusa kun on enimmäkseen garbage-osastoa. Ja tämä kommentti tekee tästäkin palstasta radiosivuston, kuten jotkut kuvittelevat että omilla mielipiteillä tehdään asiallista ja journalistista radiosivustoa... hehee

    Äänestä

  • tarviikos kirjoitti:

    kuitenkaan tehdä aina kaikille valikoiduille kuuntelijaryhmille ollenkaan ohjelmia. Voi nimittäin olla kyse väärin valikoiduista ja ymmärretyistä fiktiivisistä kuuntelijaryhmistä. Radio Novassa on hyvää uutiset, se on ok. Olihan luvan saajakin aikoinaan Suomen uutisradio, vaikkakin sisältö ei vastaanut alkuperäistä ideaa sitten ollenkaan kokonaisuudessaan kun kanava aloitti. Sinänsä voisi kysyä onko oikeasti ollenkaan tarvetta sekularistisille aivopesukanaville kuten NRJ tai Voice tai Suomipop. Siis jos koko kuuntelijaryhmien tarveajattelu menee jo alkutekijöissään metsään. Jos kuuntelijat yksinkertaistetaan vähä-älyisiksi, jos kuvitellaan että pakkosyötetään yhtä ja samaa. Oikesti nimittäin radio-ohjelmat tekevät enemmän kauppansa, jokainen voi valita haluamansa ohjelmat kuunneltavakseen. Ei voida olettaa, että jokaiselle olisi tarjolla miellyttävä vaihtoehto, joka tarvjoaisi aina miellyttävää ja kiinnostavaa kuunneltavaa. Toimiva ratkaisu perustuu erillisiin ohjelmiin ei yhden ja saman ohjelmavirtaan. Nythän on niin, että esimerkiksi Iskelmä-kanavalta ei voi koskaan odottaakaan kuulevansa mitään kiinnostavaa, koska kanava antaa itsestään suoraan ällöttävän mielikuvan. Ja samaa pätee Suomipoppiin, (julkisuudessa oleva) suomimusa kun on enimmäkseen garbage-osastoa. Ja tämä kommentti tekee tästäkin palstasta radiosivuston, kuten jotkut kuvittelevat että omilla mielipiteillä tehdään asiallista ja journalistista radiosivustoa... hehee

    "Ja tämä kommentti tekee tästäkin palstasta radiosivuston, kuten jotkut kuvittelevat että omilla mielipiteillä tehdään asiallista ja journalistista radiosivustoa... hehee"


    ???

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Henkka kirjoitti:

Täällä sivustolla tuntuu olevan kaikenlaista mielipidettä, mutta Radio Novan kohdalla se tuntuu suurimmalta osin olevan negatiivistä. Olen nyt näin kahden päivän ajan kuunnellut ihan tarkoituksella kyseista radioasemaa. Lopputulos on, että jotkut toimittajat ovat ihan hyviä ja jotkut vaatisivat hieman "tuotekehittelyä". Mutta ei se niin huono ole kuin täällä on annettu ymmärtää. Ja kyllä näitä soittolistoja on muillakin suomalaisilla radioasemilla, niin Suomipopilla, YleX:llä ja Radio Rockilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu