Vertaistuki täällä

Kyllä sitä tältä palstalta löytyy onhan täällä saman sairauden kokeneita ihmisiä. Oletko samaa mieltä?
6394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

vertaistukea ja vakavaakin keskustelua,lue " miksi luen palstaa" ketjua:))

Äänestä

on jo se,kun luen täällä kirjoituksia joissa kerrotte omasta sairastumisestanne ja hoidoista,kaikesta siihen liittyvästä.
Silloin tunnen etten ole yksin ja että jaksan kaiken
edessä päin olevan niin kuin tekin olette jaksaneet.

Äänestä

Samaa mieltä, vaikka se tuki joskus hukkuu häiriköiden riehunnan alle.

Äänestä
  • tänään häiriköintiä,hyviä on kirjoitukset ja hyvää yötä haluan toivottaa
    ja että saisimme kaikki unettomat vihdoin unta,
    ettei huolehtisi vaan luottaisimme että kaikki käy hyvin.

    Äänestä

silloin kun jokunen vuosi sitten kävin läpi leikkauksen ja sytot, olin ahkera vieras täällä. Omassa tuttavapiirissäni en kertonut juuri kellekään mitään.
Täällä oli suurenmoista ja lämmintä tukea ja keskustelua kokemuksista. Siitä oli valtavasti apua, heti alusta alkaen. Monet pelot hälvenivät lukiessa toisten arkisia kokemuksia hoitojen aikana. Ihan tavallistakin arkea, iloineen, suruineen.
Kirjoittelen vielä silloin tällöin ja lueskelen vähän epäsäännöllisesti.

Täällä on säpinää ja elämää! Nimenomaan kaikkea, rönsyilevästi, muustakin kuin sairaudesta.

voimia ja ilon hetkiä toivottaen

Äänestä
  • kun kevätmielisellä oli aina samaan aikaan tiputukset.Paljon oli muitakin tukijoita joten heille lämpimät kiitokset.Kumpa kaikkia tuettaisiin,ettei kukaan jäisi ilman tukea.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


onko sitä? kirjoitti:

Kyllä sitä tältä palstalta löytyy onhan täällä saman sairauden kokeneita ihmisiä. Oletko samaa mieltä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu