Erilainen joulu.

Ajattelin kertoa teille minkälaista joulua täällä Australiassa vietetään. Ensinnäkin ilmaston puolesta, täällähän on kesä kauneimmillaan, lämpöä saattaa olla 35 ja aurinko nousee aikaisin. Jouluaatto on tavallinen työpäivä, juhlat alkaa vasta jouluaamuna. Meidän perhe on pitänyt kiinni näistä suomalaisista joulutavoista. Laitan kaikki suomalaiset jouluruuat, aatto-iltana käymme saunassa ja sen jälkeen syömme jouluaterian. Verhot ikkunan eteen että saadaan vähän hämärää joulun tuntua, kynttilät palamaan.Sitten annetaan joululahjat. Käymme vielä myöhemmin kaupungintalolla kuuntelemassa erilaisten kuorojen laulamia joululauluja.
Täkäläist lapset ei joulupukkia näe kuin kuvissa, koska pukki tulee savupiipusta keskiyöllä ja jättää lahjat takan reunalle pussiin.
Jouluaamuna mennään Suomalaiseen joulukirkkoon, juodaan kirkolla joulukahvit, seurustellaan tuttujen kanssa. Tapanina yleensä kyläillään tai meille tulee tuttuja. Tänävuonna taidankin saada aivan suomesta saakka vieraita.
Meidän naapurit usein menee meren rantaan eväskorin kanssa viettämään joulua.
Onhan se selvää ettei tälläisessä kesämaassa voi joulutunnelmaa saada kuin mielikuvituksissaan.
5438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sinulla on ihanaa kun on lämmintä siellä ja valoisaa jossain kohtaa päivästä kuitenkin .
Täälä Suomessa on todella ankea tämä syksy ollut vettäsataa tihuttanut jo monta viikkoa ollut ihan pimeää ja märkää ja vain väsyttää tällainen .
Lumesta ei ole tietoakaan eikä taida nyt ehtiä mitenkään jouluksi enää.
Tuntuu kuin olisi yö kokoajan ei ole kuin päivällä hetki sellaista vaaleampaa harmaata säätä mittari on reippaasti plussan puolella kyllä milloin se on 5 astetta tai jotain sellaista . Olet onnellinen siellä kun saat valoa ja energiaa siellä .
Yritin laitella jouluisia valoja edes havupallon ovenviereen ja muutenkin enkelivalaistu ikkunaan ja kyntteliköt ikkunaluadalle ja onneksi joulukuu on että voi laittaa valaistusta ja niin on moni laittanut jo .
Tässä saa vain ootella sitä keväistä päivän pitenemistä ja kaiken heräämistä ja pimeyden taittumista .

Äänestä

Kerroit hyvin tuosta joulusta siellä kaukana,
yhtä asiaa kysyisin,tuleeko koskaan kotimaan
joulua ikävä,onko haikea mieli milloinkaan.
Vaikka me valitamme täällä näistä ilmoista,
niin luulen että minulla olisi kova ikävä kotimaahan.
Sitä tietysti ajattelee että kun perhe ja kaikki rakkaat on siellä,ja myös ystävät niin on jo kotimaa unhoon jäänyt,vai miten on.
Minä asuin ruotsissa,niin sieltäkin oli jo kova ikävä takaisin suomeen,olen sellainen kotikissa.
Mutta niinhän sitä sanotaan,missä on sydämesi siellä on kotisi.
Oikein hyvää joulua sinne teille kaikille.
Ja valoisaa mieltä.

Äänestä
  • Canadassa vietetään myös JenkkiJoulua,elikkä Joulupukki käy Jouluaamuna savupiipunkautta lahjat tuomassa.Muistelee lapsena ihmetelleensä,et miten pukki voi päästä savupiipusta lahjapusseineen.mut nyt ymmärtää..täällä savupiippu on ihan suora horni vaan..et piipustako nakkaa jotain,takkaan se pölähtää heti:-)Joulu ei ole täällä kodinJuhla kuten meilläSuomalaisilla..aattona on normaalipäivä,joka illasta on sit aikuisten Juhlaa..aamulla saa nukkua pitkään kun Lahjat oottaa lapsia kuusenalla valmiina.

    Ainoa tosi kova koti-ikävä on juuri Joulunaika..haudallakäynti ja Jouluaamun kirkko.Upeat valaistut hautausmaat on koskettavaa katseltavaa,ja mieli palaa niihin aatoksiin ja vanhempiini ja heidän tekemiin Jouluihinsa!
    Täällä me Suomalaiset vietämme normaalin Suomalaisen Joulun kaikkine herkkuruokineen ja leivonnaisineen.Luumuhillosta sinappiin tehdään itse,samoin Joulukalja(kylläkään ei aitoo olutta)vähän niinkö pikasellasta,valmiista molassesta..johon lisätään vettä ja hiukka hiivaa.Samasta tein kun lapset oli pienii mämmiäkin,ja hyvvää tul.Maltaita ei saa meidänkylältä,mutta tällästä tiivistettä kylläkin.

    Ensviikolla aloitan leipomiset ja Joululaulut juhlistaa päiviä..aattona on Joulukirkko,kynttiläseremonian takia pidän juuri siitä.Jokainen saa laulaa palavakynttilä kädessään Jouluyö---Juhlayö-omalla kielellään.Jokakerta se on yhtäliikuttavaa!!

    Kuusen olen jo tuonut pitkään sisälle ajoissa,et lapseni ehtivät siitä myös nauttimaan..ostan sen (rahat menee aina hyväntekeväisyyteen)Kun lapset oli pienii koko perheen voimalla haimme kuusen itse aina metsästä,eväät oli matkassa ja kuumaa juotavaa.Joulua vietän niin kauan kuin vaan itse siihen kykenen,se on minulle tosi Juhla-aikaa..opin sen kotoo- vanhempani näkivät kovasti vaivaa Joulunlaitossa,muistelen sitäaikaa ja rakkaitani aina lämmöllä!

    Äänestä

  • kellohame® kirjoitti:

    Canadassa vietetään myös JenkkiJoulua,elikkä Joulupukki käy Jouluaamuna savupiipunkautta lahjat tuomassa.Muistelee lapsena ihmetelleensä,et miten pukki voi päästä savupiipusta lahjapusseineen.mut nyt ymmärtää..täällä savupiippu on ihan suora horni vaan..et piipustako nakkaa jotain,takkaan se pölähtää heti:-)Joulu ei ole täällä kodinJuhla kuten meilläSuomalaisilla..aattona on normaalipäivä,joka illasta on sit aikuisten Juhlaa..aamulla saa nukkua pitkään kun Lahjat oottaa lapsia kuusenalla valmiina.

    Ainoa tosi kova koti-ikävä on juuri Joulunaika..haudallakäynti ja Jouluaamun kirkko.Upeat valaistut hautausmaat on koskettavaa katseltavaa,ja mieli palaa niihin aatoksiin ja vanhempiini ja heidän tekemiin Jouluihinsa!
    Täällä me Suomalaiset vietämme normaalin Suomalaisen Joulun kaikkine herkkuruokineen ja leivonnaisineen.Luumuhillosta sinappiin tehdään itse,samoin Joulukalja(kylläkään ei aitoo olutta)vähän niinkö pikasellasta,valmiista molassesta..johon lisätään vettä ja hiukka hiivaa.Samasta tein kun lapset oli pienii mämmiäkin,ja hyvvää tul.Maltaita ei saa meidänkylältä,mutta tällästä tiivistettä kylläkin.

    Ensviikolla aloitan leipomiset ja Joululaulut juhlistaa päiviä..aattona on Joulukirkko,kynttiläseremonian takia pidän juuri siitä.Jokainen saa laulaa palavakynttilä kädessään Jouluyö---Juhlayö-omalla kielellään.Jokakerta se on yhtäliikuttavaa!!

    Kuusen olen jo tuonut pitkään sisälle ajoissa,et lapseni ehtivät siitä myös nauttimaan..ostan sen (rahat menee aina hyväntekeväisyyteen)Kun lapset oli pienii koko perheen voimalla haimme kuusen itse aina metsästä,eväät oli matkassa ja kuumaa juotavaa.Joulua vietän niin kauan kuin vaan itse siihen kykenen,se on minulle tosi Juhla-aikaa..opin sen kotoo- vanhempani näkivät kovasti vaivaa Joulunlaitossa,muistelen sitäaikaa ja rakkaitani aina lämmöllä!

    teiän joulut taitaa olla samanlaisii annukan kanssa. ko pukitkii tullee samast hormista.:)

    näin lapsen ameriikasta tulleen joulukortin eräällä tytöllä,joka oli hyvin kiiltävä pintanen ja siin oli valkoinen takka, jonka reunuksella roikkui kolme sukkaa,mistä pilkisti essii lahjoja.

    se oli kaunis kortti ja tyttö säilyttikin sitä aarteenaan ja kertoili toisille lapsille mistä pukki ameriikassa tullee.sillo sain tietää totuuten amerikan pukista .;)

    se on mukava ko siel on toisiikin suomalaisii niin siin varmaa tullee ihan erikoista yhteenkuuluvuutta, ko yhessä ollaa vieraassa maassa.

    ossaan kuvitella mite kaunis tapahtuma tuo kynttilän sytyttäminen ja laulaminen ,jokkainen omalla kielellää on,kyyneliin asti liikuttava tapa.

    joulun vietto on monelle ulkomailla asuvalle varmaa tärkee muisto kotomaastaa. muistoihin voikii palata tekemällä perinteistä suomalaista jouluu,kailt osilt se ei tietyst onnistu.

    mutta kohan pannee ripauksenkin sekkii riittää,koska mielestäin suomalaises joulus on säilyny kuitenkin paljo tunteita,rauhaa,hiljaisuutta ja hyvää tahtoa lähimmäisille.

    on sitä varmaa ulkolaisessakin, mutta suomeen amerikkalaista jouluu kuvataa ain televisios ,et on värikkäitä jouluvaloja,ihmiset ryntäilee ees taas kaupoissa,lahjojen runsautta,naurua ja leikkiä melskettä ja hulinaa. ;)

    ystäväin meeri joka assuu siel ameriikassa, hänen kohalla se pittää paikkansa,hää on jo hurjan lahjojen ostelun alkanu. mutta meerihän tekkee niin vaik ei ois joulukaa,et siin hänt ei voi pittää esimerkkinä;)

    mutta ehkä sielkii sitte ko lapset on aluks leikkiny joululeikinsä niinko suomeskii ,tullee herkempi ja hiljasempi hetki aikuisille,mutta sitä ei vaa tuua niin näytille.

    mie oon vaa päässy käsityksee et ulkomailla joulu on ilosempi ja riehakkaampi ko suomes. olisi se mukava viettää viel yks erilainen joulu ulkomailla niin tietäs mist puhhuu;)

    toivo on minnuu luvannu kulettaa ulkomailla kohan saa lapsensa maailmaa ja alulle elämään, jote ehkä vietänkin viel ulkolaisen joulun, vai vietänkö ulkomailla suomalaisen joulun;)jää nähtäväks.

    paljon terveisiä sinulle ja mukavaa joulunvalmistelluu,toivoo lyyli

    Äänestä

on hurjan kiva kun työ kerrotte missä merkeis ja puitteis muualla vietetää jouluu,kun joulu ei olekkaa samanlainen ainakaa sään kanssa.ja onha siin paljo muutakin eroa.

ei oikee ossaa kuvitella mille joulu vois tuntuu 35 asteen helteessä:) luulis siin olevan vaikia tavottaa joulun tunnelmaa.niinhä sie annukka kyl sanoitkii,et siin saap ottaa mielikuvituksen mukkaan.:)

mutta on teil monil ulkomail eläville jääny suomenjoulu tunnelma mielee, ko ootte kuitenkin joskus viettäneet"oikeeta joulu";).

mutta sitten ko aattelee et, syntyhän jeesuskin lämpöses maassa,ja jonka mukkaa jouluu vietetää.

silti lumisen maan asukkaat tykkää et niis tunnelmis on vaa oikea joulu;)on se joulu siin mieles menettänny tai saannu lisä merkityksen, ko myö yhistettää lumeen,hämärään ja pohjoses asuvaa pukkiin.

ainahan ne asiat tullee muuttumaa ,toivon kuitenkin et joulu säilyis hyväntahdon ja hartaan olosena juhlana kuitenkin.ei sil oo vällii missä erämaassa sitä viettää.:)

sinul on vissii suomalainen mies,vai ootko austraaliallaisen opettant suomalaisen joulun viettoo;)

sie ootkii syömmeltä niin suomalalainen , ko kaik järjestät saunaa myöte,ko enne vanhaa,eikös sinul ollu suomalainen koivukin pihas jos oikee muistan.

toivonkin sinulle mukavia hetkiä joulun valmistelussa,heippa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Annukka kirjoitti:

Ajattelin kertoa teille minkälaista joulua täällä Australiassa vietetään. Ensinnäkin ilmaston puolesta, täällähän on kesä kauneimmillaan, lämpöä saattaa olla 35 ja aurinko nousee aikaisin. Jouluaatto on tavallinen työpäivä, juhlat alkaa vasta jouluaamuna. Meidän perhe on pitänyt kiinni näistä suomalaisista joulutavoista. Laitan kaikki suomalaiset jouluruuat, aatto-iltana käymme saunassa ja sen jälkeen syömme jouluaterian. Verhot ikkunan eteen että saadaan vähän hämärää joulun tuntua, kynttilät palamaan.Sitten annetaan joululahjat. Käymme vielä myöhemmin kaupungintalolla kuuntelemassa erilaisten kuorojen laulamia joululauluja.
Täkäläist lapset ei joulupukkia näe kuin kuvissa, koska pukki tulee savupiipusta keskiyöllä ja jättää lahjat takan reunalle pussiin.
Jouluaamuna mennään Suomalaiseen joulukirkkoon, juodaan kirkolla joulukahvit, seurustellaan tuttujen kanssa. Tapanina yleensä kyläillään tai meille tulee tuttuja. Tänävuonna taidankin saada aivan suomesta saakka vieraita.
Meidän naapurit usein menee meren rantaan eväskorin kanssa viettämään joulua.
Onhan se selvää ettei tälläisessä kesämaassa voi joulutunnelmaa saada kuin mielikuvituksissaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu