maalauksen suuresta koosta tullut itsetarkoitus vai yritetäänkö sillä korostaa ja/tai peittää jotakin muuta?
Kävin katsomassa Enzo Cucchin näyttelyn EMMAsssa, ja suurimman osan näyttelytilasta vievät suuret maalaukset, luokkaa ainakin 2mx3m. Onhan suuria maalauksia aina tehty, mutta jännitteen rakentaminen niihin on paljon vaikeampaa kuin tavanomaisen kokoisissa teoksissa (tavanomaisella tarkoitan tässä kotien, toimistojen ja vastaavien seinille mahtuvia ja enintään parin kolmen metrin päästä katsottavia).
Cucchin töitä katsoessa tuli tunne, että ne ovat täynnä tyhjää tilaa, jonne on sijoitettu pari kolme objektia, mm. silmä tai pääkallo. Objektit on maalattu karkean lapsenomaisesti, eikä niiden merkitys ainakaan minulle auennut; kriitikoiden mukaan ne ovat symboleita ja jokainen katsoja tulkitsee niitä haluamallaan tavalla. Muu osa pinnasta, se "tyhjä", on vedetty paksuin, levein ja ekspressivisin vedoin.
Monet suomalaisetkin nykymaalarit tekevät samansuuruisia teoksia ja usein samantapaisella sisällöllä ja tekniikalla. Aiheet voivat olla samoin symbolisen kuvallisia tai sitten abstrakteja. Mutta miksi ne ovat suuria, eikö samaa voi sanoa pienessä koossa? Onko koko teoksessa ratkaiseva tekijä, "se jokin"? Ainakin sanomisen ja maalaamisen puutteet näkyvät suurennetussa koossa, jos sillä nyt mitään merkitystä sitten onkaan.
Kävin katsomassa Enzo Cucchin näyttelyn EMMAsssa, ja suurimman osan näyttelytilasta vievät suuret maalaukset, luokkaa ainakin 2mx3m. Onhan suuria maalauksia aina tehty, mutta jännitteen rakentaminen niihin on paljon vaikeampaa kuin tavanomaisen kokoisissa teoksissa (tavanomaisella tarkoitan tässä kotien, toimistojen ja vastaavien seinille mahtuvia ja enintään parin kolmen metrin päästä katsottavia).
Cucchin töitä katsoessa tuli tunne, että ne ovat täynnä tyhjää tilaa, jonne on sijoitettu pari kolme objektia, mm. silmä tai pääkallo. Objektit on maalattu karkean lapsenomaisesti, eikä niiden merkitys ainakaan minulle auennut; kriitikoiden mukaan ne ovat symboleita ja jokainen katsoja tulkitsee niitä haluamallaan tavalla. Muu osa pinnasta, se "tyhjä", on vedetty paksuin, levein ja ekspressivisin vedoin.
Monet suomalaisetkin nykymaalarit tekevät samansuuruisia teoksia ja usein samantapaisella sisällöllä ja tekniikalla. Aiheet voivat olla samoin symbolisen kuvallisia tai sitten abstrakteja. Mutta miksi ne ovat suuria, eikö samaa voi sanoa pienessä koossa? Onko koko teoksessa ratkaiseva tekijä, "se jokin"? Ainakin sanomisen ja maalaamisen puutteet näkyvät suurennetussa koossa, jos sillä nyt mitään merkitystä sitten onkaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ettei hän ole älyllinen maalari ja pikemmin varsin intuitiivinen. Ja ammentaa kovasti taidehistoriasta fiilisten mukaan. Siksi kai töitä ei hirveästi selitellä.
Tuo kokokysymys on ihan aiheellinen. Omat työni ovat yleensä hukkuneet museoihin, kun oma ateljee ei anna mahdollisuuutta suurien teosten tekemiseen. Ehkäpä Cucchi on tottunut tekemään suuria töitä suuria tiloja vastaaviksi...
sanoo, "ettei hän ole älyllinen maalari ja pikemmin varsin intuitiivinen", niin on varsin ymmärrettävää, että "töitä ei hirveästi selitellä". Hänhän polkee sitä latua, joka avattiin 1940-50-luvulla USAssa, ja tuntuvasti vahvemmin ja vaikuttavammin kuin Cucchi nyt.
Kun vertaa Cucchin töitä silloisten Jasper Johnsin, Robert Rauschenbergin, Jackson Pollockkin, Mark Rhotkon, Willem Kooningin ynnä muiden teoksiin, niin varsin mitäänsanomattomia ja avuttomia ne ovat. Siksi onkin aika hämmästyttävää, että hän on päässyt edes jonkinlaiseksi nimeksi nykyisessä taidemaailmassa ainakin Euroopassa.
Meillä Leena Luostarinen, Nanna Susi, Janne Räisänen, Marianna Uutinen ym. ovat tehneet mielestäni paljon vakuuttavampaa jälkeä niin sisällöllisesti kuin teknisestikin. Mitä tuohon taidehistoriasta ammentamiseen tulee, niin varmaan hän niin tekeekin vaikka viitteitä sinne päin joutuu kyllä arvailemaan, niin piilossa ne ovat.
Erinomaisen vertailukohdan Cucchin taiteelle antavat 1980-90-luvuilta saksalaiset uusexpressionistit. Heillä on myös vahvan intuitiivisia mutta räjähtävän ekspressiivisiä ja sisällöltään rikkaita töitä. Niissä on sitä maalamisen iloa, joka Cucchin valjuista töistä puuttuu. Ihmekös tuo, että ainakin minulle Cucchin töiden koko on itsetarkoitus; ikäänkuin tarkoitus on sanoa, että jos et minua muuten huomaa, niin ainakaan töitten koon vuoksi et voi minua huomaamatta sivuuttaa.
Cucchi, on käsitettävä siinä ympäristössä ja kulttuurissa missä hän on kasvanut maalla pohjois-italiassa mahdollisesti aasit paimennettavana. Hänen päälle on kaadettu tuhansia vuosia vanha helleeninen kulttuuri, jossa tehtiin näköiskuvia kaikesta olevaisesta ja joita sitten historiankirjat ovat tulvillaan. Siinä kulttuurissa oli olennaista se järjestys rakennukset patsaat jopa kirjoitus Roomalainen meisselityyli, joka kiveen hakattiin. Ajatelkaas kuinka sellainen voi alkaa tökkimään, kun sitä päälle kaadetaan kuin siirappia purkista niin näinhän siinä käy. Ihmeen kauan se on kestänyt kypsyä taiteeksi tällä Cucchin, kun näyttää jo harmaahapsiselta joten ehkä se luonnonlapsi teoria ei sovikaan häneen vaan tekeminen onkin harkittua.
Tätä arvailua voidaan jatkaa loputtomiin ja päätyä toteamukseen, että onhan tällaisia nostettu aina silloin tällöin valoihin ja vain arvailla voi kestääkö valot päällä vai hiipuvatko omia aikojaan.
Meillä opetellaan ja opetetaan maalaamaan kaikessa järjestyksessä ja väritkin ovat tärkeitä niin on vaikea käsittää miten kaikki voidaan panna epäjärjestykseen tuosta vain eli olemme oman kulttuurimme vankeja kunnes taide meidät siitä vapauttaa.
Ainakin yhdessä taidekoulussa opettajat melkein kuin kannustivat tekemään isoja töitä, että iso on "in". Ja ihmiset tuntuvat yleensä myös asennoituvan niin, että "oooh, onpa iso!".
Usein tosiaan noissa isoissa töissä vain korostuu helpommin se, jos tekniikassa on puutteita tai sisällössä vajausta.
”Cucchin kohdalla mainitaan aina monitaitoisuus: paitsi maalari hän on kuvanveistäjä, runoilija, kirjailija, lavastaja ja kirjankuvittaja. Runouden kerrotaan tulleen ennen kuvia.”
Lainaus oli HS:n kirjoituksesta, josta selviää hänen tuotantonsa taiteen alueella, jossa osana on tämä kirjankuvitus ja siltähän nämä työtkin näyttävät ainakin HS:n kuvista katsottuna. Kuvia esineistä ja eläimistä. Vesihana syöksee nurkasta ulos vaaleanpunaisella pohjalla irti taustastaan en ymmärrä mitä kuvalla on tekemistä taiteen kanssa, muuta kuin irvistellä kuvataiteen sääntöjä, joko tietoisesti tai tiedottomasti.
Meillä on tietty kansanosa, joka hekumoi tällaisesta ns. älyllisestä taiteesta.
Eihän minun tarvitsekaan ymmärtää, kun en ole kriitikko, enkä näin ollen keksi sille mitään hyvää kirjallista selvitystä.
Lainaus: ilpittore maalauksen suuresta koosta tullut itsetarkoitus vai yritetäänkö sillä korostaa ja/tai peittää jotakin muuta?
Näinhän se on, että kuva on helppo tehdä mutta maalaus on jo vaikeampi.
cucchin näyttely oli paska.
sometimes