Miehen vaatetus.

Miehet väittävät, että
naiset tuppaavat
pukemaan heitä.

En minä ainakaan.

Annoihan sinun lenkkeillä
niissä shortseissa, joita
inhosin.

Inhosin niin paljon, että
suhteen jatkuessa olisin
varmasti ne jonakin
päivänä hukannut.

Joskus saatoin mainita,
että luonnonvalkoinen
pukisi sinistä paremmin.

Senhän lopulta totesit,
että naiset tykkäsivät
enemmän lämpimistä
sävyistä päälläsi.

Ja minähän en sinua
vaatettanut. Itse sinä
halusit minut mukaan
makutuomariksi.

Yhden joululahjan olisin
sinulle halunnut antaa
sen nenätrimmerin sijasta.

Sen tummanharmaan
villakangastakin, joka
näytti päälläsi hyvältä.

Sen takin näen vieläkin
päälläsi muistoissani.

Kultaseni, ostaisitko
jostakin vastaavan
takin?
2137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sellaista pohdiskelua ensin ja sitten - kuinka
sulosesti se päättyykään.

Jälleen runo jossa viihdyin.

Äänestä
  • Ja kukapa uskoisi, että olen todellakin ostanut joululahjaksi nenätrimmerin :D vai pitäisikö sanoa nenäkarvatrimmeri.

    Tänään olin siunaustilaisuudessa. Se oli kaunis ja yksinkertainen tilaisuus. Vainajasta muistan kauniita asioita. Etenkin hänestä tulee mieleen kesäaika ja yhteiset uimareissut heti keväällä jäiden sulattua. Ehdin valmistua kuolema-ajatukseen jo vuosi sitten.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mahdotonyhtalo kirjoitti:

Miehet väittävät, että
naiset tuppaavat
pukemaan heitä.

En minä ainakaan.

Annoihan sinun lenkkeillä
niissä shortseissa, joita
inhosin.

Inhosin niin paljon, että
suhteen jatkuessa olisin
varmasti ne jonakin
päivänä hukannut.

Joskus saatoin mainita,
että luonnonvalkoinen
pukisi sinistä paremmin.

Senhän lopulta totesit,
että naiset tykkäsivät
enemmän lämpimistä
sävyistä päälläsi.

Ja minähän en sinua
vaatettanut. Itse sinä
halusit minut mukaan
makutuomariksi.

Yhden joululahjan olisin
sinulle halunnut antaa
sen nenätrimmerin sijasta.

Sen tummanharmaan
villakangastakin, joka
näytti päälläsi hyvältä.

Sen takin näen vieläkin
päälläsi muistoissani.

Kultaseni, ostaisitko
jostakin vastaavan
takin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu