kos

olemme lähdössä ehkä heinäkuussa kosille.
Ei kai se ole samanlainen bilepaikka kuin agia napa??
Baareja saa olla, mutta ei kai ne ole ahdettu täyteen huutavia brittejä ja ruotsalaisia?

Pliis joku tietävä auta!
thanks
2694
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kos on ollut nuorison suosiossa, mutta viime vuosina jo vähentymään päin. Ruotsalaisia siellä käy ja tietenkin myös muita pohjoismaalaisia sekä hollantilaisia, mutta britit asuvat (onneksi) enimmäkseen muissa kylissä kuin Kosin kaupungissa, etenkin Kardamenassa ja Tingakissa. Minäkään en heistä kyllä välitä.
Kosilla käy kaikenikäistä porukkaa ja baarikatu diskoineen sekä pubit sijaitsevat hiukan sivussa, joten ne alueet on helppo kiertää. Kaupungilla, rantakadun ruokapaikoissa ja baareissa on minusta ihan normaalimeininki.
Tietysti kaupungillakin silloin tällöin jotkut törpöt elämöivät, mutta minusta ei liian häiritsevästi.
Toukokuussa ja syyskuussa itse menen sinne mieluiten ja silloin nuorisoa on aika vähän.
En ole Agia Napassa käynyt, mutta ilmeisesti se on enemmän vain turistipaikka. Kosin kaupungissa asuu paikallisiakin n. 14.000.

Äänestä

Itse en ole ikinä agia napalla ollut joten vaikea lähteä vertailemaan.. mutta Kosilla olen käynyt. Baareja todellakin riittää, myös noita brittejä ja ruotsalaisia.. ruotsalaisia enemmän Kosin kaupungissa kuin brittejä mitä nyt olen kuullut. Riippuu täysin toki ajankohdastakin. Heinä-elokuu on sitä vilkkainta aikaa ja tuota nuorisoa siellä on juuri silloin eniten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kesällä kirjoitti:

olemme lähdössä ehkä heinäkuussa kosille.
Ei kai se ole samanlainen bilepaikka kuin agia napa??
Baareja saa olla, mutta ei kai ne ole ahdettu täyteen huutavia brittejä ja ruotsalaisia?

Pliis joku tietävä auta!
thanks

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu