Asun ja elän yksin ja useasti hoitojen aikana mietin millaista sairastaminen olisi jos minullakin olisi mies kotona. Millaista se on? En tarkoita miten hän suhtautuu sinuun ja naiseuteesi jos rinta tai kohtu poistetaan. Mutta paijasiko miehesi sinua, ottiko kainaloon kun oli paha olo, laittoiko mieliruokaasi kun sinulle ei mikään maistunut, hieroiko jalkojasi kun oikein särki, hellittelikö, lellittelikö, keinuttiko illalla uneen kun itketti ja pelotti? Miten mies kestää kun vaimo sairastuu?
Kysymys
naisille
10552
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
paikka puolisolekkin ja riippuu tietenkin hänen luonteestaan,miten suhtautuu.
Olen vielä aika nuori syöpään sairastunut(34v) ,samin mieheni.
En koe saaneeni häneltä ihan sellaista ymmärrystä ja tukea,mitä haluan.
Häneltäkin puuttuu kokemus tällaisesta,ehkä pelkää ja sulkeutuu itseensä.
Sanotaanko että yksin olet sinä ihminen,kaiken keskellä yksin.Loppujen lopuksihan se on näin,tuskin muuten haen tukea täällä...????
Se oli todella vaikea vaihe. Olen kahden lapsen äiti. Sairastuin yksineläjänä syöpään.Lapset lentäneet pesästä. Ajattelin, että se on minun juttuni/taisteluni, jossa ei tarvita muita.Ennemmin tai myöhemmin Sinusta välittävät ihmiset tulevat mukaan syövän taistelussa. Et ole niin yksin. Tulet huomaamaan, ketkä ovat todellisia ihmisiä sinulle ja taistelevat kanssasi syövän hoidossa.
Sanoit miehesi olevan yksin. Hän sulkeutuu, koska sairautesi on aivan uusi asia. Jos hän fiksuna ihmisenä oppisi kyselemään muilta, hän tulisi ymmärtämään ennemmin tai myöhemmin, että syöpä on yleinen sairaus. Hyvä tuore syöpäpotilas, keskity itseesi, sehän on tärkein prosessi! Tulet kärsimään hoidon sivuvaikutuksista, mutta TSEMPPAA itsesi ajatellen, että ne ovat hyväksi SINULLE! Kysele ikuisesti meiltä tai toiselta hyvältä kanavalta, www.cancer.fi! Lämmin virtuaalihalaus elämässä aviomiehesi kanssa!
sanoja: "näen tyhjän taistelukentän,oon yksin sodassa siellä.."
Jotenkin noin ne sanat menee ja kuvaavat minun tämänhetkisiä tunteitani.
Taistelukenttä on nämä hoidot:)
meillä mies kyllä hoivasi minkä osasi. Arvostin kovasti kun hän usein aamuvarhain vei autolla labran kokeisiin, ei tarvinnut tarpoa pakkasessa parkkipaikalta sairaalaan. Kun oli huono vointi sytojen jälkeen, sängyn viereen ilmestyi vaikkapa mustikkakeittoa tai jotain muuta hyväksi koettua.
Miehellä oli oma rankka työnsä koko ajan. Silti koen että yhdessä tarvottiin tuo raskas aika lävitse. Hän piti arkea pystyssä olemalla 'tavallinen' ja olemalla huomaavainen noissa sinänsä pienissä asioissa, kuten kyyti jne. Kaikkein tärkeintä oli kuitenkin se, miten hänellä oli koko ajan usko meidän yhteiseen tulevaisuuteen, ja että paranen. Hoitojen ollessa kesken hän varasi meille 3 viikon matkaa välimeren rannalle, 6 kk päästä. Maksoi ennakkomaksut jne.
Kaikkein isointa oli se hänen vankkumaton usko yhteiseen tulevaisuuteen!
Minulle oli jotenkin selvää, että tämä kokemukseni oli sellainen ettei siitä voi kukaan ulkopuolinen tietää mitään. Ainoastaan toinen syöpään sairastunut. En siis odottanut mieheltäni että hän olisi kaikilta osilta 'jakanut' kokemustani. Siksi kävin ahkerasti tällä palstalla.
Toivon että sinulla, ketjun aloittaja, on joku jonka kanssa voit suunnitella tulevaa, vaikkkapa ensi kesää ja mitä teet. Ei tarvi olla niin ihmeellisiä maailmanympärimatkoja tms. mutta jotain hyvää mitä odottaa! Vaikkapa pari päivää jossain lomareissulla kotimaassa, tai mitä tahansa vähän erilaista.
että elämäsi on kohdallaan. Nauti elämästä niin hyvin kuin pystyt.
Lämmin virtuaalihalaus teille!
Itse käväisin lomamatkalla jossain, ennen kontrolliaikaa.
Pelkäsin tuota seuraavaa kontrollia.
Olinhan se adenokarsinoma-potilas.
Puhdas 2. kontrolli oli.
Kannattaa nauttia tervein paperein!
ensimmäisestä miehestä ei olisi ollut mitään atua,päinvastoin sairaana olisin häntä saanut palvella.Onneksi on miehiä erilaisiakin.
tuetaamme toinen toistamme,mutta tukija voi olla kaverikin.
kiitos!
Kyllä kontrolleihin meno on asia jota jo pari viikkoa etukäteen alkaa ajatella pamppailevin sydämin. Toistaiseksi on ollut puhtaat paperit, palavasti toivon että jatkossakin.
Meidän tapa kohdata sairastuminen... tärkeintä oli varmaan se, että kumpikin sai prosessoida asiaa omalla vauhdillaan ja omalla tavallaan. Yritin kyllä paria keskustelua tyyliin 'miltä nyt tuntuu' mutta isoa asiaa ei voi puristaa yhteenkään lauseeseen. Siispä annettiin asian olla ja juteltiin kun se putkahti jossain muodossa esille.
Meistä tuli varmaan entistä lämpimämpiä ja ymmärtävämpiä toisiamme kohtaan. Mikäs, kun kaksi hiomatonta timanttia hioo särmiään keskenään ;D. Alkaa säkenöidä avioliittokin vuosikymmenten myötä.
Jokaisella on omat rytminsä asioiden sisäisessä käsittelyssä. Antaa ajan kulua.
jännittää aina.
Syöpäpotilaana sait mahtavaa tukea, -omalta puolisoltasi-! Oli ihana lukea positiivista parisuhdetta syöpäpotilaalta.
Sairaus pisti jollakin tavalla elämän asiat tärkeysjärjestykseen. Päivä kerrallaan tai oman tuntemuksen hiukan pidemmälle tähtäimelle! Lämmin virtuaalihalaus teille puolisoille!