Vanhemmille keskustelupalsta?

mitään chattia tms on... mutta suosittelen äidillesi Marja-Leena Parkkisen Ulos kaapista -kirjaa. Siinä suomalaiset homoseksuaalit kertovat omia kaapista ulostulo tarinoitaan ja mukana on myös joidenkin vanhempien mietteitä. Itsekin annoin äidilleni luettavaksi, tosin en tiedä onko vilkaissutkaan kyseistä opusta kun on sillä ollut lainassa jo melkein kaks vuotta :/

Yleensä suvaitsemattomat ihmiset eivät oikeasti pysty keskustelemaan. Jotta voisi keskustella, pitäisi ensin olla utelias. Ihmiset eivät ole uteliaita yleensä siksi, että he tietävät että vastaukset heidän kysymyksiinsä ovat vääriä. Kun ei ole vapautta, ei voi olla uteliaisuutta ja kun ei synny uteliaisuutta ei löydy totuutta ja jos ei ole totuutta, niin valhettako he rakastavat.

Niin siis minulla on tuo Ulos kaapista, sitä ensiksi ehdotin äidille mutta "ei suoraan sanoen kiinnosta." Mutta nyt tässä pari päivää sitten kysyi että oisko vanhemmille mitään keskustelupalstaa...

Mitäpä, jos äitisi kirjoittaisi tälle palstalle? Täällä hän voisi esittää mahdollisia kysymyksiään anonyymisti, eikä häntä heitä kukaan muu ulos ...(paitsi sefu niin usein kuin sitä itseään vaan jaksaa huvittaa)

Keskusteluapua kyllä saa vaikka paikkakuntasi mielenterveysneuvolasta, terveyskeskuksesta, kriisikeskuksesta...ihan tavallisista palveluista. Puhelinpalvelujakin on vaikka kuinka...Eriasia on haluaako hän ottaa apua vastaan.Jos olet alaikäinen perheneuvolastakin tietysti.

Äitisi tietysti joutuu luopumaan omista haaveistaa ja toiveistaan sinun varalle.No aika hänenki lakata asettamasta toiveita sinun varallesi, elämään omaa elämäänsä, eikä lapsensa...

Oma äitini otti asian päällepäin (liian) tyynesti... mietti kuinka vaikeaa elämäni tulee vielä olemaan, kun ihmisillä on niin paljon ennakkoluuloja. Siskoni otti asian paljon raskaammin, itki ja huusi, sitä ällötti jne.

No. Kuulostaapa tämä nyt vähän diipadaapalta, mutta menköön. t. Mymmeli

Siis kerrottuani omalle äidilleni, tai siis kun selvisi että rakastetuni onkin nainen kesti useamman vuoden että hän ja sisarukseni tulivat sinuiksi asian kanssa.

-Tarjosin lukemista, kaapista ulos, ei ollut hyvä.(äitini ei muutenkaan lue paljon)
-Ajatukset siitä että kasvatus pielessä tuli ilmi puheissa.
Pienesti jotenkin asiat vain lähtivät hiljakseen eteenpäin, vuosien myötä..se oli ratkaisu omalle ja äitini kohdalle.
Tsemppiä sulle!

Minullakin äiti otti tiedon suuntautumisestani aika raskaasti. Mukana oli tietysti itkua, kieltämistä ja jonkun aikaa kesti myös puhelinhiljaisuutta... Noh, mutta ajan myötä hän rupesi asiaa käsittelemään ja pikku hiljaa hyväksymään. Vaati se minultakin sitten tietynlaista ponnistelua, sillä minusta tuntui, että asian esille ottaminen oli aina aika ajoin hyvä vaihtoehto.Sitä myöten äitikin sitten uskalsi kysyä mieltään askarruttavia asioita ja samalla oikeni sitten kaikenmaailman stereotypiat, joita usein homoista/lesboista on ihmisillä mielessä .

Tottakai vanhemmilla ( varsinkin äideillä) on tyttöjään kohtaan kaikenlaisia odotuksia, vauvat, vävyt sun muut perinteiset asiat, ja on ihan ymmärrettävää, että kaikki vanhemmat eivät osaa heti asiaa sulattaa. Uskon kyllä kuitenkin, että sinunkin äitisi osaisi itsekin hakea internetistä/muista lähteistä tietoa tähän asiaan ja rupeaisi sitä sitten käsittelemään. Useinhan on, että monissa järkyttävissä asioissa tulee ensin kieltovaihe ja sitä kautta sitten prosessoidaan asiaa ja aletaan hyväksymään. Ja kuitenkin me jokainen eletään vain kerran ja tämä elämä on sinun, niin kyllä minusta olisi ihan oikeus ja kohtuus, että saisit sinäkin elää elämääsi onnellisena ja äitisikin sallisi sen sinulle.

Meillä äitini kanssa on nykyisin vieläkin läheisemmät välit kuin aiemmin ja suuntaumiseni ei ole enää mikään ongelma, enkä siis eroa heterosisarauksistani äitinikään mielestä millään tavalla :) Ja tyttöystäväkin kuuluu ihan samalla tavalla meidän sukuun kuin esimerkiksi siskoni mies.