Työttömän verotuksesta tuolla:
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Työttömien verokohtelua kiristetty yli kymmenen vuotta/1135244290500
Verotuksesta***
15
542
Vastaukset
- Palstalle...
Laitoin Hesarin palstalle seuraavanlaisen jutun:
Suomessa näyttää empatiakyvyttömyys olevan vallitseva ominaisuus. Ehkä nämä besser wisserit, jotka kannustavuudesta puhuvat mahdottomassa tilanteessa, joutuvat joskus syömään omat lääkkeensä.
Työtöntä on helppo käskeä hakeutumaan työhön, jos vapaita työpaikkoja on n. 20 000, joista niistäkin on vain osa aidosti haussa, ja työttömiä lienee oikeasti ainakin 300 000, kun virallisesta luvusta on putsattu kikkailut. Yhtälö on siis mahdoton.
Tekemätöntä työtä tietysti voi olla, mutta kun palkanmaksajat puuttuvat. Työvoimaviranomaiset ovat ratkaisseet tämän sillä, että pakottavat työttömät palkattomiin töihin. Mahtaa viisikymppinen, pitkän työuran tehnyt ammattikoulutettu tuntea itsensä nöyryytetyksi, kun hänet pakotetaan tarjoamaan itseään työantajille, että kelpaisko? Edes ilmaiseksi?
Työmarkkinat ovat siis täysin vääristyneet. Tuo ei ole työssäolevienkaan etu, mutta sitähän ei ajatella, ennen kuin seuraukset alkavat näkyä omalla kohdalla. Kukapa työnantaja haluaa maksaa työpanoksesta, jos saa ammattitaitoisen työntekijän joko täysin ilmaiseksi tai siten, että yhteiskunta maksaa suuren osan palkkakustannuksista. Pelkästään v. 2007 aloitti palkattoman työn 50 000 työtöntä, palkkatuella aloitti 30 000 työtöntä. Sen lisäksi tulevat edellisen vuoden puolella alkaneet työssäolot. Nyt nuo luvut näyttänevät jo ihan toisenlaiselta.
On vain niin, että työttömät maksavat työttömyydellään siitä, että muilla menee lujaa. Siihen nähden korvaus työttömyydestä on mitätön. Jokainen työssäolija voisi pitää hetken mietiskelytauon ja miettiä sitä, että kuka joutuu olemaan työtön, kun itsellä on työtä. Itse maksan veroni ilolla niin kauan kuin ei työttömänä tarvitse olla.
Muuten täysimääräistä työmarkkinatukea saava saa kuukausitasolla n. 550 e/kk, mistä hän maksaa veroa 20 %. Samansuuruista palkkaa saava maksaa veroa 5 %.
Vaan niinhän se aina on ollut, kun yhteiskunnalla menee huonosti, niin maksumiehiksi/naisiksi pannaan työttömät ja muut köyhät. Päättäjien vain kannattaisi alkaa huolestua siitä, miten pitkälle ihimistä voidaan nöyryyttää ilman, että seuraukset alkavat olla rajuja? Rottakin hyökkää nurkkaan ahdettuna.
Lainaan eräällä keskustelupalstalla ollutta kirjoitusta:
Missään muualta maailmasta ei löydy samanlaista traditiota kuin Suomessa, että ihmisiä, jotka ovat joutuneet järjestelmän uhreiksi, vielä potkitaan päin näköä kolmannen osapuolen toimesta...- ryhmiä
Työttömyyskorvauksen verotus voidaan jakaa moneen erilaiseen ryhmään. Joillekkin työttömyyskorvauksen verotuksen alentaminen tulisi omaksi hyödyksi mutta taas toiset ryhmät eivät hyötyisi verotuksen alennuksesta yhtään mitään.
Sellainen joka saa asumistukea, toimeentulotukea ja työttömyyskorvausta, niin hänen kohdallaan verotuksen alentaminen ei lisäisi hänen käytettävissään olevia varoja yhtään. Tulisi vielä muuttaa toimeentulotukinormia, niin sitten vasta veronalennus hyödyttäisi.
Asumistuki ja toimeentulotuki ovat verottomia etuuksia ja nämä ynnätään työttömyyskorvauksen kanssa, niin päästään esim. tällaiseen tapaukseen :
asumistuki 250 e / kk netto
toimeentulotuki 140 e / kk netto
työmarkkinatuki 440 e / kk netto (veroja 20% mukaan 110 e)
netot yhteensä = 830 e
verot yhteensä = 110 e
Veroprosentti n. 13.25%
Tässä tapauksessa työtön maksaa 940 euron bruttotulosta 13,25 % veroa. Korheahko verotus jos verrataan työssä ansaittuun tuloon ja verotukseen. - edelliseen...............
ryhmiä kirjoitti:
Työttömyyskorvauksen verotus voidaan jakaa moneen erilaiseen ryhmään. Joillekkin työttömyyskorvauksen verotuksen alentaminen tulisi omaksi hyödyksi mutta taas toiset ryhmät eivät hyötyisi verotuksen alennuksesta yhtään mitään.
Sellainen joka saa asumistukea, toimeentulotukea ja työttömyyskorvausta, niin hänen kohdallaan verotuksen alentaminen ei lisäisi hänen käytettävissään olevia varoja yhtään. Tulisi vielä muuttaa toimeentulotukinormia, niin sitten vasta veronalennus hyödyttäisi.
Asumistuki ja toimeentulotuki ovat verottomia etuuksia ja nämä ynnätään työttömyyskorvauksen kanssa, niin päästään esim. tällaiseen tapaukseen :
asumistuki 250 e / kk netto
toimeentulotuki 140 e / kk netto
työmarkkinatuki 440 e / kk netto (veroja 20% mukaan 110 e)
netot yhteensä = 830 e
verot yhteensä = 110 e
Veroprosentti n. 13.25%
Tässä tapauksessa työtön maksaa 940 euron bruttotulosta 13,25 % veroa. Korheahko verotus jos verrataan työssä ansaittuun tuloon ja verotukseen.Veroprosentti tuli liian korkeaksi.
Siis veroprosentti = 110/940*100=11,7
- hätiin.
Eikö se Urpiainen ja SAK voisi painostaa hallitusta tässä työttömien liiallisessa verottamisessa. Adressi tai jopa yleislakkouhkaus kuten eläkeasiassa. Työmarkkinajärjestöthän saavat mitä haluavat ja onhan Urpiaisen puolue työläisten puolue. Kyllä hallitus perääntyy tässäkin asiassa.
- väy
Ei Urpilaista kiinnosta kuin hallituksen kritisointi ja populismi.
Eikö olisi jo adressin paikka oi Suomenmaan työttömät?
1. Orjatyön poistaminen
2. Epäinhimillinen kyykyttäminen laittomaksi
3. Verotuksen alentaminen tai poisto - ideaasi
väy kirjoitti:
Ei Urpilaista kiinnosta kuin hallituksen kritisointi ja populismi.
Eikö olisi jo adressin paikka oi Suomenmaan työttömät?
1. Orjatyön poistaminen
2. Epäinhimillinen kyykyttäminen laittomaksi
3. Verotuksen alentaminen tai poistoMinä ainakin laitan siihen nimeni. Onkohan muita kiinnostuneita? Pakkohan tämä asia on saatava jotenkin liikkeelle. Ei muut aja etuamme, jos emme itse ala niitä ajamaan.
Kuka tietää, miten lähdetään etenemään? - riittäisi ihan
ideaasi kirjoitti:
Minä ainakin laitan siihen nimeni. Onkohan muita kiinnostuneita? Pakkohan tämä asia on saatava jotenkin liikkeelle. Ei muut aja etuamme, jos emme itse ala niitä ajamaan.
Kuka tietää, miten lähdetään etenemään?..palkallinen työ. jos vaikka vähän enemmän saisi kuin työmarkkinatukea, niin kiva.
- väy
riittäisi ihan kirjoitti:
..palkallinen työ. jos vaikka vähän enemmän saisi kuin työmarkkinatukea, niin kiva.
http://www.adressit.com/
Tähän osoitteeseen voi laittaa uuden työttömien adressin. En vielä ole tarkastanut onko siellä jo sellainen.
Eräät ovat kirjoittaneet todella hyvin työttömien ongelmista. Onko kenelläkään ehdotuksia aiheeksi? - väy
väy kirjoitti:
http://www.adressit.com/
Tähän osoitteeseen voi laittaa uuden työttömien adressin. En vielä ole tarkastanut onko siellä jo sellainen.
Eräät ovat kirjoittaneet todella hyvin työttömien ongelmista. Onko kenelläkään ehdotuksia aiheeksi?Näin lyhyellä silmäyksellä löysin nämä:
http://www.adressit.com/p-raha
http://www.adressit.com/tulonsiirrot
ja kaikkein tärkein:
http://www.adressit.com/lle
Ei muuta kuin allekirjoittamaan! - väy
väy kirjoitti:
Näin lyhyellä silmäyksellä löysin nämä:
http://www.adressit.com/p-raha
http://www.adressit.com/tulonsiirrot
ja kaikkein tärkein:
http://www.adressit.com/lle
Ei muuta kuin allekirjoittamaan!"Missä on työvoimaviranomaisten todisteet
siitä, että ne noudattaisivat lakia.
Kun työttömälle tarjotaan työvoimapoliittista koulutusta tai työllistämistukipaikkaa, niin työvoimatoimiston tulisi noudattaa lakia. laki julkisista työvoimapalveluista edellyttää että tarjottu koulutus edistää työttömän työllistymistä. Työllstämistuen saannin edellytyksenä on joko toistaiseksi voimassaoleva työsuhde tai varmuus siitä, että työ edistää työttömän työllistymistä vapaille työmarkkinoille.
Mutta työministeriön mukaan työvoimatoimiston ei tarvitse mitenkään osoittaa että tarjottu työ tai koulutus täyttäisi lain tarkoittamat edellytykset.
Eli vaikka tarjottaisiin täysin ala-arvoista koulutusta niin siitä ei voi kieltäytyä. Työtön siis voidaan pakottaa osallistumaan valtion varojen väärinkäyttöön.
Edellinen työministeri Tarja Filatov loi järjestelmän joka polkee systemaattisesti työttömien oikeuksia.
Suomea ei voi pitää oikeusvaltiona jos satoihin tuhansiin kansalaisiin voi kohdistaa systemaattista mielivaltaa.
Perustuslaki turvaa oikeudet kuten matkustusvapauden: Työministeriö haluaa mielivaltaisesti rajoittaa tätä oikeutta rajoittamalla työttömien matkustamisoikeutta.
Adressin kirjoitajan mainitsema velvoite olla tavoitettavissa on kohtuuton: varsinkin kun sen perusteella tehtyjä karenssipäätöksiä ei perustella. Euroopan ihmisoikeussopimus edellyttää julkista, avointa, rehellistä ja puolueetonta oikeudenkäyttöä myös etuutta koskevissa päätöksissä.
Kun lausuntoja ei tarvitse perustella, voidaan työvoimatoimikunnissa harjoittaa mielivaltaa. Myös työvoimatoimikuntien puoluettomuus on kyseenalainen. Toimikuntien puheenjohtaja t ovat työvoimahallinnon palkkaamia. Ja toimikunnan jäsenet työmarkkinajärjestöjen nimeämiä.
Myös työttömyysturvalautakunnan ja vakuutusoikeuden puoluettomuus on kyseenalaista. Työvoimahallinnon "asiantunijat" voivat käyttää harkintavaltaa ja hyväksyä ilman perusteluja olevia lausuntoja, koska "asiantuntijoina" ymmärtävät mistä on kyse.
Työttömät ovat menettäneet ihmisoikeutensa edellisen työministerin toimesta.
kai haavisto (helsinki, 15.5.2008 11:26) "
Tämä lainaus löytyi samalta sivustolta
http://www.adressit.com/keskustelu/5690 - Taalan kysymys
väy kirjoitti:
"Missä on työvoimaviranomaisten todisteet

http://www.adressit.com/keskustelu/5690''Myös työttömyysturvalautakunnan ja vakuutusoikeuden puoluettomuus on kyseenalaista.''
Tuohon olisi sattuneesta syystä paljonkin sanottavaa, mutta sanottakoon vain sen verran, että olen aina ihmetellyt sitä, että miksi työttömien valitukset eivät kulje yleistä hallinto-oikeustietä.
Siksikö, että pieni porukka on helppo saada ajattelemaan yhdenmukaisella tavalla? Niin, ja hyvä palkkakin näinä aikoina merkitsee melkoisesti... Sitä vastaan sopeutuu aika paljoon.
Sekä työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnassa että vakuutusoikeudessa asiat ratkaistaan jaostoissa, joiden kokoonpano on samankaltainen kuin työvoimatoimikunnissakin. Olenpa törmännyt sellaiseenkin, joka on ollut jäsenenä sekä työvoimatoimikunnassa että jaostossa. - juttu........................
Taalan kysymys kirjoitti:
''Myös työttömyysturvalautakunnan ja vakuutusoikeuden puoluettomuus on kyseenalaista.''
Tuohon olisi sattuneesta syystä paljonkin sanottavaa, mutta sanottakoon vain sen verran, että olen aina ihmetellyt sitä, että miksi työttömien valitukset eivät kulje yleistä hallinto-oikeustietä.
Siksikö, että pieni porukka on helppo saada ajattelemaan yhdenmukaisella tavalla? Niin, ja hyvä palkkakin näinä aikoina merkitsee melkoisesti... Sitä vastaan sopeutuu aika paljoon.
Sekä työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnassa että vakuutusoikeudessa asiat ratkaistaan jaostoissa, joiden kokoonpano on samankaltainen kuin työvoimatoimikunnissakin. Olenpa törmännyt sellaiseenkin, joka on ollut jäsenenä sekä työvoimatoimikunnassa että jaostossa.Oliskohan kumileimaisinlautakunnat pakon sanelemaa valitusten runsaudesta johtuen. Jos valitukselleen haluaisi saada oikeudenmukaisen käsittelyn, niin virkamiesarmeijan määrä sen kun vaan kasvaisi.
- hyvinvointiako?
juttu........................ kirjoitti:
Oliskohan kumileimaisinlautakunnat pakon sanelemaa valitusten runsaudesta johtuen. Jos valitukselleen haluaisi saada oikeudenmukaisen käsittelyn, niin virkamiesarmeijan määrä sen kun vaan kasvaisi.
juuri tuloni,700 e kk,ja menee 20% veroa,yksin maksan kaiken eli kulut on suuret tulot pienet,verotus kovaa ja töihin ei oteta,liian vanha,tässä totuus.
- *************
juttu........................ kirjoitti:
Oliskohan kumileimaisinlautakunnat pakon sanelemaa valitusten runsaudesta johtuen. Jos valitukselleen haluaisi saada oikeudenmukaisen käsittelyn, niin virkamiesarmeijan määrä sen kun vaan kasvaisi.
Ei isompi virkamiesarmeija takaisi oikeudenmukaista käsittelyä, vaan ajatustavan muutos. Jos päätöksiä perustellaan sillä, että 'kyllä työtön uskottavalta tuntuu, mutta kun nämä tällaiset asiat on tavattu ratkaista näin...', niin ei oikeudenmukaisuus noin ajatellen toteudu.
- Rahaton Reeta
väy kirjoitti:
Ei Urpilaista kiinnosta kuin hallituksen kritisointi ja populismi.
Eikö olisi jo adressin paikka oi Suomenmaan työttömät?
1. Orjatyön poistaminen
2. Epäinhimillinen kyykyttäminen laittomaksi
3. Verotuksen alentaminen tai poistoSDP:tä ei kannata äänestää siinä uskossa, että se ajaisi heikoimmin toimeentulevien asiaa se on puhtaasti palkansaajien puolue. Urpilaisen puheissa ei kaiken kaikkiaan ole mitään sisältöä pelkkää uhoa vain. SDP:n hallituksessa ollessa työttömien verot ovat nousseet eikä siltä taholta ole asiasta piitattu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1147293
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h985233Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163486Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p333412Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352524Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191856Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961501Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3411451Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311346Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?481290