pieni

on se kyllä kummaa. koskaan en ole kyllä fanittamalla fanittanu mj:iitä. kiinnostukseni on ollut ainoastaan musiikissa. siis fanittaahan voi monella eri tavalla. mutta olen nyt 31 vuotias mies ja nyt tänä aamuna pääsi aikuisten oikeasti ison miehen itku ja pala on nyt kurkussa edelleen. sen takia kun kuulin jacksonin tekevän paluuta. itse olen vannoutunut kiss fani. ja suomi trash punk ja metalli on ollut läsnä aina. siis enemmän kiss fanaatikko. löytyy tatuointeja muutamaka kappale sun muuta oheis tavaraa "krääsää" mutta itselläni mj levyt rajoittuu ainoastaan 4 vimeiseen levyyn tai siis soolo tuotantoon. mj faneja pidettii 90 luvulla jossain määrin alhaalla juuri sen takia että eihän mies voinut kuunnella sitä. minä kuuntelin. sitten kiss buumi valtakunnallisesti laski. minä kuuntelin. joten se on se eka ja vika mitä kuuntelin enkä jättänyt kissiä oman onnensa nojaan ikinä. siihen aikaan oli bon jovi sun muut suosittuja. mj lapsi syytös jutut kuuntelin ja kattelin ja luin netistä antaumuksella. tosin minullakin oli media lasit päässä. niitä on pakko pitää koska olen itsekkin suomea kiertävän bändin jäsen.mutta eteenpäin.aamulla luin tämän että michael olisi tekemässä paluuta ja "isolla" kädellä vieläpä. no sain sitten lipunkin itselläkin hankittu lontooseen. tämä on näitä "ones in a lifetime" jutuja. siis hartaasti toivon että jacksonin fysiikka kestää tämän ison työ urakan eikä peruutuksia tule. toivon myös että esitettäisi juuri niitä biisejä mitä kansa haluaa nähdä. jne jne. on hankala aloittaa ns uudestaan suoraan huipulta kun ns. alhaalla on käyty. se nimittäin ei onnistu kuin tusinalta maailman isoimmalta artistilta ja bändiltä elï eittämättä mj kuuluu tähän kastiin. no asiani ja tarinani oli tässä pääpiirteittäin ja näillä mennään. musiikki puhukoon puolestaan. myöhemmin nähdään mitä tuleman pitää. mutta... TÄÄ ON JUMALAUTA HELVETIN HIENOA.
2215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jotain kuitenkin haluaisin sanoa, koska tekstisi on niin hieno... No vaikka että HYVÄ HIENOA!!! :D :D :D

Äänestä

sanattomaksi :D
Kiitos näistä sanoista!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tarinani narinani kirjoitti:

on se kyllä kummaa. koskaan en ole kyllä fanittamalla fanittanu mj:iitä. kiinnostukseni on ollut ainoastaan musiikissa. siis fanittaahan voi monella eri tavalla. mutta olen nyt 31 vuotias mies ja nyt tänä aamuna pääsi aikuisten oikeasti ison miehen itku ja pala on nyt kurkussa edelleen. sen takia kun kuulin jacksonin tekevän paluuta. itse olen vannoutunut kiss fani. ja suomi trash punk ja metalli on ollut läsnä aina. siis enemmän kiss fanaatikko. löytyy tatuointeja muutamaka kappale sun muuta oheis tavaraa "krääsää" mutta itselläni mj levyt rajoittuu ainoastaan 4 vimeiseen levyyn tai siis soolo tuotantoon. mj faneja pidettii 90 luvulla jossain määrin alhaalla juuri sen takia että eihän mies voinut kuunnella sitä. minä kuuntelin. sitten kiss buumi valtakunnallisesti laski. minä kuuntelin. joten se on se eka ja vika mitä kuuntelin enkä jättänyt kissiä oman onnensa nojaan ikinä. siihen aikaan oli bon jovi sun muut suosittuja. mj lapsi syytös jutut kuuntelin ja kattelin ja luin netistä antaumuksella. tosin minullakin oli media lasit päässä. niitä on pakko pitää koska olen itsekkin suomea kiertävän bändin jäsen.mutta eteenpäin.aamulla luin tämän että michael olisi tekemässä paluuta ja "isolla" kädellä vieläpä. no sain sitten lipunkin itselläkin hankittu lontooseen. tämä on näitä "ones in a lifetime" jutuja. siis hartaasti toivon että jacksonin fysiikka kestää tämän ison työ urakan eikä peruutuksia tule. toivon myös että esitettäisi juuri niitä biisejä mitä kansa haluaa nähdä. jne jne. on hankala aloittaa ns uudestaan suoraan huipulta kun ns. alhaalla on käyty. se nimittäin ei onnistu kuin tusinalta maailman isoimmalta artistilta ja bändiltä elï eittämättä mj kuuluu tähän kastiin. no asiani ja tarinani oli tässä pääpiirteittäin ja näillä mennään. musiikki puhukoon puolestaan. myöhemmin nähdään mitä tuleman pitää. mutta... TÄÄ ON JUMALAUTA HELVETIN HIENOA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu