Taas sai

eduskunnalta luottamuslauseen. En ole tuollaiseen tyytyväinen. Eduskuntakaan ei ole kansan puolella. Vaikka eläkejuttu peruttiin, olisi pitänyt antaa hallituksen hajota. Kaikki ovat yhtä samaa joukkoa, omaan napaan tuijottajia. Tähän loppui minun äänestykseni, en ikinä enää ketään äänestä, sama pa#ka eri paketissa! Miten ihmeessä Kekkosen aikaan hallitus kaatui useastikin? Nyt sekä hallitus, että eduskunta kulkee käsikädessä. Aikoinaan yhteiskuntaopissa sanottiin, että "hallituksen pitää nauttia eduskunnan luottamusta". Mitä tuollaisella eduskunnalla oikein tekee. On ihan sama äänestänkö vai en, mikään ei muutu. Siksi on aivan turhaa jatkossa äänestää!
13492
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

ja uutiset kuulematta aamulla töihin lähtiessä.

Mitä ihmettä on siis tapahtunut? Mitä hallitus tai eduskunta on tehnyt tai jättänyt tekemättä?

Äänestä
  • Eduskunta äänesti, ¤jaa¤ ääniä oli tietty enemmän ja he voittivat, mikä siinä väärin meni?

    Äänestä

ja kokemattomat ministerit kuten KATAINEN ja VANHANEN ON MUUTEN KYSEENALAINEN.
Suomessa on kansan valta , joten kansan tulee saada päättää kuinka asioita hoidetaan!!!!!!

Äänestä
  • Eduskunta on vaaleilla valittu, joten muutos tulee - jos niin kansa haluaa - vasta seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.

    Äänestä

  • Päinvastoin, sieltä pitäisi noi ikäloput saada ensivaaleissa kaikki pois.

    Kansa valitsee edustajansa, ja siihen loppuu kansalaisen valta, joten hatarasti on tiedot sinulla.

    Nuoret , he ovat päättäjiä, ja parempi niin, edistys tapahtuu kun pysytään ajan rattailla.

    Äänestä

Jännää kun todella usein tulee vastaan näitä "en enää ikinä äänestä..." -tyyppejä. Mitähän luulet äänestämättömyydellä saavasi aikaan? Pieni se on yhden ihmisen ääni, mutta mielenilmaus kuitenkin.

Mitenkäs sille entiselle paimenpojalle kävikään, joka aamulla kotona suuttui ennen paimeneen lähtöä? Sanoi: "En syö enkä ota evästä!"

Äänestä
  • on äänestää. Ihan sama hyttysen pissi meressä - äänesti tai ei.

    Äänestä

  • old_profile_38457 kirjoitti:

    on äänestää. Ihan sama hyttysen pissi meressä - äänesti tai ei.

    paras tähän asti kehitellyistä valtiomuodoista.

    Jokaisella yksi ääni-periaate.

    Äänestä

  • old_profile_38457 kirjoitti:

    on äänestää. Ihan sama hyttysen pissi meressä - äänesti tai ei.

    kun äänestämme, minä AINA kuuntelen tarkkan mitä edustajat sanoo vaalipuheissaan ja sen mukaan äänestän, jos ne tekee muuta kuin ovat luvannet seuraavalla kerralla takuulla äänestän toista.
    He ovat vastuussa sanomisistaan kansalle!!
    NYT JOUKOLLA ÄÄNESTÄMÄÄN MUUTEN SUOMEN KANSALLE KÄY HUONOSTI!!!!
    SEURAAVISSA vaaleissa tulee todella suuri yllätys kun nukkuvatkin rynnii äänestys paikoille !!
    TAKUULA TULEE MUUTOS !!!!

    Äänestä

Se on katsos se ryhmäkuri, se vie voiton jopa omastatunnosta.
Vaikka tiedät äänestäväsi väärän asian puolesta, niin rintamassa on pysyttävä.
Hulluinta asiassa on, että tuo ryhmäkuri pätee kaikissa puolueissa, jopa vihreille se hallituksessa olo on aatetta tärkeämpää.

Äänestä
  • muutos, muuten ei kansan tahto toteudu!!!???
    RYHMÄ KURI TEHDÄ RIKOLLISEKSI TOIMINNAKSI !!!
    On aivan naurettavaa , jos kansa on luottanut edustajaansa ja sitten hän ei saakkaan toimia lupaustensa mukaan!!
    SEHÄN ON KUIN "MAFIA" MEITÄ HALLITSIS !!!
    KYLLÄ OIKEA SUOMALAINEN TAHTOO OLLA REHELLINEN !!

    Äänestä

  • p i t ä ä t e h d ä kirjoitti:

    muutos, muuten ei kansan tahto toteudu!!!???
    RYHMÄ KURI TEHDÄ RIKOLLISEKSI TOIMINNAKSI !!!
    On aivan naurettavaa , jos kansa on luottanut edustajaansa ja sitten hän ei saakkaan toimia lupaustensa mukaan!!
    SEHÄN ON KUIN "MAFIA" MEITÄ HALLITSIS !!!
    KYLLÄ OIKEA SUOMALAINEN TAHTOO OLLA REHELLINEN !!

    äänestävät ensisijaisesti puolueen mukaan.
    Siten ryhmäkurissa useimmiten äänestäjän tahto ja demokratia toteutuu.

    Äänestä

on niin helppo mennä. Olemmeko tyytyväisiä, kun saamme kaiken, minkä haluamme? Eli saamme paljon tekemättä mitään. Minusta ns. kasvua ei tarvitse enää olla. Maailmanlaajuisesti katsellen meillä on ollut hyvä elintaso. Miksi ei muuten voi laskea palkkoja, eläkkeitä ja muita etuuksia, jos tilanne niin vaatii? Miksi aina vaan pitää saada enemmän? Sitä en kyllä ymmärrä, että jotkut johtajat saavat niin valtavasti palkkioita. Eihän yksi ihminen voi olla yrityksen menestyksen takana. Lehdessä oli haastateltu ihmisiä kulutustottumusten muutoksista laman vuoksi. Lapsiperheet olivat alkaneet ostaa mm.limsansa myymälästä, josta ne saa halvemmalla. Eli kovin vaikea ei ole tuolloin tilanne. Hanavesi sammuttaa janon terveellisemmin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


hallitus#! kirjoitti:

eduskunnalta luottamuslauseen. En ole tuollaiseen tyytyväinen. Eduskuntakaan ei ole kansan puolella. Vaikka eläkejuttu peruttiin, olisi pitänyt antaa hallituksen hajota. Kaikki ovat yhtä samaa joukkoa, omaan napaan tuijottajia. Tähän loppui minun äänestykseni, en ikinä enää ketään äänestä, sama pa#ka eri paketissa! Miten ihmeessä Kekkosen aikaan hallitus kaatui useastikin? Nyt sekä hallitus, että eduskunta kulkee käsikädessä. Aikoinaan yhteiskuntaopissa sanottiin, että "hallituksen pitää nauttia eduskunnan luottamusta". Mitä tuollaisella eduskunnalla oikein tekee. On ihan sama äänestänkö vai en, mikään ei muutu. Siksi on aivan turhaa jatkossa äänestää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu