Haunted

koskit

Olen nyt seurannut Riivatut talot-sarjaa noin 5 jaksoa. Hommahan menee näin että talossa kuljeskellaan päiväsaikaan ja meedio selittää ummet ja lammet siitä, mitä missäkin kohtaa näkyy ja tuntuu. Kyselee vinkkejä henkikaiffariltaan.

Sitten pannaan valot pois, mennään pimeisiin huoneisiin ja kuvataan infrapunalla. Meedio ilmoittelee, että nyt se ja se mörkö on saapunut palaveroimaan. Sittenpä muut ryhmän jäsenet rupeavat kyselemään ja vastauksena on epämääräisiä koputuksia tai oven aukeamisia. Tunteita siitä, että joku koskettaa. Ja villiä selittelyä ja tulkintaa taas runsaasti.
Välillä istutaan pöytään ja liikutellaan lasia sormenpäillä. Kumppari vähän pöydän jaloista ravistelee. Ja sitten niitä epämääräisiä valopisteitä kuvataan kameralla liikkuvan seiniä pitkin.

Ällistyttävän vähän - eli ei ollenkaan - sitä pitävää todistetta kumppareista saadaan. Vaikka selitystä kyllä piisaisi monen ohjelman edestä. Ohjelman lopussa parapsykologisen seuran tutkija jo heti kättelyssä tarjoaa luonnollisia selityksiä osalle ilmiöistä.

Siis siinäkin mielessä, että kun itse laittaa asunnossaan valot pois, niin kuuluu aina rapsahduksia jos ei kopsahduksiakin. Kun huoneen lämpötila muuttuu ja tavarat elävät lämpölaajenemisen kautta. Vaan ei niistä tarvitse päätellä kummituksista mitään. Kuinka nämä toimittajat uskovat kommunikoivansa kummitusten kanssa.
Ne epämääräiset valopisteet voi aina selittää kameroiden kautta tuleviksi heijastuksiksi.

Siinäkin mielessä jälleen, että kumppareista kerrotaan kuulleen selvää puhetta, laulua, itkua tms. Samoin kuin kokonaisia ihmishahmoja on ilmestynyt. Vaan ei tässä sarjassa kertaakaan tartu kameralle mitään?

Itsekin olen nähnyt epämääräisiä ihmishahmoja yöllä herätessäni, vaan olen osannut sentään tulkita nuo unen kuvajaisiksi. Kuten eräs psykologi totesi, että ihmisellä ei ole pelkkää uni- ja valvetilaa, vaan tiloja siltä väliltä. Veikkaan että kumpparit ovat noitten välitiloissa nähtyjen harhojen tuotoksia.

Tuo sarja ei siis todista minulle kummitusten olemassaolosta suuntaan tai toiseen. Mielenkiinnolla seuraan sitä siksi, että pystynkö löytämään luonnollisen selityksen väitetyille havainnoille. Ja olen pystynyt.

11

724

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ,,,

      Tuo sarja on todistetusti feikkiä joten turhaan sitä analysoit. Sub:ilta tulevissa jaksoissa vissiin seikkailee vielä "meedio" Derek, joka sai fudut sarjasta jäätyään kiinni kusetuksesta. Derek ei suinkaan ole ainoa kusettaja, jonka voi todeta Youtube:sta löytyvistä pätkistä.

      • kun on

        päivän selvää, että vanhoissa linnoissa kummittelee,, ai nii mutkun sie et usko ollenkaan kummituksiin, niin siksi uskot kaikenmaailman you tube jutut Derekistä ja sillee?

        Katsos kun on olemassa kaikenmaailman editointimenetelmiä, joilla Derekin puheita voidaan vääristää!!!

        Toisekseen jos meedio sitten tekee pienenkin virheen, on hän heti eittämättä mukamas huijari.

      • koskit
        kun on kirjoitti:

        "Katsos kun on olemassa kaikenmaailman editointimenetelmiä, joilla Derekin puheita voidaan vääristää!!!"

        Tietystihän se niin on, että kun meedio jää kiinni potaskan puhumisesta, niin puheita on taatusti editoitu.

        Subilta taisi tulla joku toinen dokumentti - tosin huonoon katseluaikaan, jossa todistettiin meedion huijaamaan. Meedio tuli selittämään kummittelukokemusta, joka oli täysin keksitty ja laitettu nettiin syötiksi, muutama viikko ennen meedion tapaamista. Kaikki 3 eri meediota menivät samaan retkuun. Sepittivät "näkyjä" tarinasta, joka oli keksitty. Ja jonka olivat ilmeisesti lukeneet netistä ennen tapaamista.

      • meedio Derekki
        koskit kirjoitti:

        Se ei kuitenkaan pois sulje sitä etteikö oltaisi saatu taltioitua kummitteluilmiöitä, ovathan linnat vanhoja rakennuksia ja niissä monia ihmiskohtaloita.

        Kaivappa esiin video, jossa näytetään kun Derekki saa kenkää ohjelmasta ?

      • koskit
        meedio Derekki kirjoitti:

        "Se ei kuitenkaan pois sulje sitä etteikö oltaisi saatu taltioitua kummitteluilmiöitä, ovathan linnat vanhoja rakennuksia ja niissä monia ihmiskohtaloita."

        Suljepa sinä minulta pois se asia, että yhtäkään näistä taltioiduksi väitetystä ilmiöstä olisi kiistattomasti osoitettu yliluonnolliseksi aikaansaannokseksi.

      • ...
        meedio Derekki kirjoitti:

        Se ei kuitenkaan pois sulje sitä etteikö oltaisi saatu taltioitua kummitteluilmiöitä, ovathan linnat vanhoja rakennuksia ja niissä monia ihmiskohtaloita.

        Kaivappa esiin video, jossa näytetään kun Derekki saa kenkää ohjelmasta ?

        "Kaivappa esiin video, jossa näytetään kun Derekki saa kenkää ohjelmasta ?"

        Kyseisestä tapahtumasta tuskin on tehty videota. Eräässä jaksossa Derekille annettiin tarkoituksella vääriä tietoja keksitystä henkilöstä ja se pätkä taitaa löytyä Youtube:sta. Äijä nieli syötin ja jäi kiinni kusetuksesta -> monoa perseelle.

        En tiedä ovatko saaneet taltioitua "kummitusilmiöitä", ovat ainakin jonkin verran lavastaneet niitä kun ns. oikeat haamut eivät ole suostuneet esiintymään. Sarja on muutenkin niin "boring", että tuskin olisivat saaneet tehdä noinkin montaa jaksoa ilman "outoja tapahtumia". Kukapa sellaista kummittelu-ohjelmaa katsoisi, jossa ei ikinä tapahdu mitään...

    • OSITutkimusseura

      Jos todisteita lähtee hakemaan, on ihan turha käyttää meediota "todistusvälineenä" (Hyvänä esimerkkinä suomalainen Piiri, jossa meedio kuvaili melkein aina krapulan oireita).
      Muutenkin ko. sarjassa tuntui olevan niin sensaatiohakuista porukkaa, ettei todisteiden löytäminen ollut pääasia. Kunhan vaan halusivat luoda tunnelmaa turhalla sekoilulla ja köykäisellä tarinoinnilla.
      Jos voit, niin tarkasta sarjat Ghost Hunters ja Ghost Hunters International. Niissä on vähän enemmän sitä oikeaa tutkimusmenetelmää ja astetta vakavampi meno.

      • a....

        millonkas näitä saa suomesta dvd:inä, kuten Ghost hunters ?

      • OSITutkimusseura
        a.... kirjoitti:

        millonkas näitä saa suomesta dvd:inä, kuten Ghost hunters ?

        Suomen DVD tilanteesta en tiedä, mutta helpostihan noita tilaa esim. jenkeistä (kuten allekirjoittanut on tehnyt).
        Veikkaan, ettei ihan heti noista tule DVD suomiversioita myyntiin. Ihme yleensä, että joku suomalainen kanava edes esittää niitä.
        Mutta jos haluat netistä tilata, niin suosittelen amazon.comia. Muutamassa viikossa tulee levyt postissa ja maksu onnistuu luottokortilla.
        Kannattaa tosin pitää silmällä oston kokonaishintaa, ettei ylity sitä summaa jonka tulli huomaa ja rapsauttaa lisähintaa paketille.
        Tarkalleen en muista tullin hintarajapolitiikkaa, mutta olikohan jossain 45e tienovilla.

      • Hessu henkiopas
        OSITutkimusseura kirjoitti:

        Koko Most Haunted sarja on todella tylsä.Viime jaksoja ei ole meinannut jaksaa katsoa edes loppuun..mitään ei tapahdu.Akat kirkuu joka narahdukselle ja jos joku tönäisee jotain, on se hengen yhteydenotto.Pölyhiukkasetkin on tulkittu hengiksi..Derek Sam on hupaisa pari.Viimeksi oikein Rikhard Leijonamieli oli "langan päässä"..Mutta eikö Derek paljastunutkin ihan tivolimieheksi?

        Nyt on tullut seurattua Voicelta "Paranormal Statea" aika tuubaa sekin, mutta ehdottomasti mielenkiintoisempi, kuin tämä Brittisitcom.

    • Lasa

      Olen täysin samaa mieltä kanssasi, koko sarja on täysin feikki. Sen tietää jo katsomalla yhden jakson.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      7
      2763
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2611
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      18
      2307
    4. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      48
      1889
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      14
      1453
    6. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1453
    7. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      177
      1173
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      101
      1144
    9. Persu ajoi autoa

      Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1
      Perussuomalaiset
      20
      1073
    10. En vain unohda

      Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.
      Ikävä
      70
      986
    Aihe