Oikeusturva ei toteudu

huostaanotoissa

Helsingin Sanomat 9.2.2008, Vieraskynä

Lasten ja perheiden oikeusturva ei
toteudu huostaanotoissa

Hallinto-oikeudet ja uusi lastensuojelulaki horjuttavat maamme koko oikeuslaitoksen uskottavuutta, kirjoittaa lastensuojeluasioihin erikoistunut varatuomari Leeni Ikonen vieraskynä-artikkelissa. Vuonna 2006 KHO järjesti vain kaksi suullista käsittelyä (4006 ratkaistua asiaa), joista toisessa kirjoittaja toimi 13-vuotiaan nuoren lakimiehenä.

Asiakas ei ollut saanut neuvoja lakimiesavun hakemiseen, vaan teki itse huostaanottopäätöksestä valituksen hallinto-oikeuteen. Hän ei osannut pyytää suullista käsittelyä eikä hallinto-oikeus sellaista hänelle tarjonnut. Hallinto-oikeus vahvisti huostaanoton perusteiksi sosiaalitoimen väitteet. Nuori valitti KHO:hon. KHO päätyi kotiuttamaan nuoren sosiaalitoimen vastustuksesta huolimatta.

Ikosen mielestä hallintolainkäyttö ei sovellu lapsen asian käsittelyyn, sillä todistustaakka on käänteinen eli kansalaisen tulee "puhdistautua" viranomaisten väitteistä. Päätökseen poimitaan lastensuojeluviranomaisten näkemystä tukevat seikat. Yksittäisen lapsen asia jää tutkimatta. Yhteiskuntaa puhuttavat sosiaalityöntekijöiden heikko koulutus ja mielivaltaiset työtavat, mutta hallinto-oikeus pitää heitä asiantuntijoina.

Lastensuojelulaki tuli voimaan vuoden alussa, jolloin huostaanottoasioiden ensi asteen käsittely siirtyi sosiaalilautakunnilta hallinto-oikeuksiin. Lakiuudistus olisi vaatinut oikeudenkäyntimenettelyn perusteellista pohdintaa, mutta niin ei tapahtunut. Vuonna 2006 Helsingin hallinto-oikeudessa ratkaistiin 287 huostaanottotapausta. Suullisia käsittelyjä oli vain 28.

Lastensuojeluilmoitusten suma on purettu huostaanotoilla. YK:n lapsen oikeuksien komitea onkin ollut huolissaan Suomen tilanteesta.

11

339

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vanamo10

      oikeuksissa? Taitaa olla aika pieni mahdollisuus saada tätäkään kautta oikeutta.

      Toinen keinohan huostaanoton purkamiselle on työskennellä sossun kanssa asian tiimoilta. Huostassapito pitäsi tarkistaa joka kerta, kun tehdään/päivitetään asiakassuunnitelmaa.

      Lakiteksti:

      "47 §
      Huostassapidon kesto ja lakkaaminen
      Huostaanotto on voimassa toistaiseksi. Kun 40 §:n mukaista huostassapidon ja sijaishuollon tarvetta ei enää ole, 13 §:n 1 momentin mukaan määräytyvän viranhaltijan tulee tehdä päätös huostassapidon lopettamisesta lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän valmisteltua asian. Huostaanoton edellytysten lakkaamisesta huolimatta huostassapitoa ei kuitenkaan saa lopettaa, jos lopettaminen on 3 momentissa tarkoitetulla tavalla selvästi vastoin lapsen etua.

      Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän on arvioitava huostassapidon jatkamisen edellytykset asiakassuunnitelman tarkistamisen yhteydessä, lapsen tai huoltajan hakiessa huostassapidon lopettamista tai kun se muutoin osoittautuu tarpeelliseksi.

      Harkittaessa lapsen etua huostassapidon lopettamista koskevassa asiassa on otettava 4 §:n 2 momentissa mainitun lisäksi huomioon sijaishuollon kestoaika, lapsen ja sijaishuoltoa antavan välillä vallitsevan kiintymyssuhteen laatu, lapsen ja hänen vanhempiensa välinen kanssakäyminen sekä lapsen mielipide.

      Huostassapito lakkaa, kun lapsi täyttää 18 vuotta."

      Mitähän tuo "tai kun se muutoin osoittautuu tarpeelliseksi" mahtaa tarkoittaa?

    • Tarkastelkaamme tätä

      Lastensuojelu ilmoituksen saavuttua sosiaalityöntekijälle ..tapahtuu mitä?
      Työntekijä alkaa katsomaan toimia millä ongelma perheessä poistuu!
      1...
      Hän aloittaa lainvelvoitteiden noudattamisen perheen yhdessäpitämiseksi.On perheen sosiaalityöntekijä. Auttaja!!! Terve ihminen!
      Tuntee olevansa Äiti ja turvallinen syli.
      2..
      Hän aloittaa huostaan saattamisen "tutkintavankeuden". Leikkii poliisia
      Sairas mieleltään.Kiihoittuu vallantunteesta!!!!
      Saa sairasta nautintoa etsimällä vikoja perheen
      sisältä.

      Nyt tarvitsisimme ulkopuolista apua joka pidättäisi 2-sen sosiaalityöntekijän ja aloittaisi hänen häiriintynenn persoonansa
      kartoittamisen aina lapsuudesta tähän päivään.
      Onko hyljätty,väkivalataa,vanhemmat pitäneet henkistä kidutusta ,seksuaaliseti hyväksi käytetty.Nuoruudessa koulukiusattu ja jengittynyt saman mielisten kanssa..Eronnut
      yksinhuoltaja ..pettynyt avioliitossa ja katkeroitunut.
      Tässä muutama esimerkki,siitä jos samat kokemukset saaneet hakeutuu sosiaali/psykologi/
      ym virkoihin ja löytävät toisensa.
      Siksi SUOMI ON LAPSIPERHEIDEN KIDUTUKSEN 1-MAA.

      • haukkumassa

        Bio-vanhempia luuseri jenginsä kanssa.

        Meinasin unohtaa kuorrutuksen .


      • Vanamo10

        asioista yksin. Hänen on kysyttävä lähes aina esimiehensä mielipidettä.

        Nuo esimiehet ovat yleensä vanhoja ja näköjään kovin tiukkoja ja kaavoihin kangistuneita. Tuskin heitä kiinnostaa mikään uusi lastensuojelulaki - hehän tietävät kaiken paremmin itse.

        Nuo esimiehet eli JOHTAVAT sosiaalityöntekijät saisi siirtää kaikki järjestään ennenaikaiselle eläkkeelle ja pienelle sellaiselle.


      • ei päätä
        Vanamo10 kirjoitti:

        asioista yksin. Hänen on kysyttävä lähes aina esimiehensä mielipidettä.

        Nuo esimiehet ovat yleensä vanhoja ja näköjään kovin tiukkoja ja kaavoihin kangistuneita. Tuskin heitä kiinnostaa mikään uusi lastensuojelulaki - hehän tietävät kaiken paremmin itse.

        Nuo esimiehet eli JOHTAVAT sosiaalityöntekijät saisi siirtää kaikki järjestään ennenaikaiselle eläkkeelle ja pienelle sellaiselle.

        mutta käytännössä kyllä, mutta eipä rivisossu edes hoida lastensuojelu asioita, ne on lastenvalvojia nimikkeeltään. ja ne nyt kuitenkin valmistelee asian ja suosittelee huostaamista esimiehelleen ja esimiehet kiireessä luottavat näiden alaistensa havaintoihin ja päätelmiin, ja hyväksyvät ne täysin lukematta tai tutustumatta tapauksiin sen paremmin.


      • kakkosen kokenut

        on helpottavaa huomata, että muutkin ovat päätyneet kohtaan 2 asioidessaan lastensuojelussa. Voi vain arvailla, millaista tuskaa muut vanhemmat ovat itseni ohella saaneet kokea, kun ovat istuneet noissa "käräjissä", ts. sosiaalityöntekijä morkkaa vanhempia, vaikka nämä kuinka yrittäisivät selittää, että entäpä jos nuori uhmassaan onkin tarinoinut yhtä sun toista ja jotkut aikuiset vielä uskovat sen, mitä nuori uhmatakseen vanhempiaan sanoo. Mutta uusi lakihan sanoo, että lasta on kuunneltava erityisesti (ei huono asia, jos on tosi kyseessä ja lapsen tilanne on hankala, silloin pitää reagoida) ja vanhemmilla ei juuri ole mitään sanomista, tai sitä ei ainakaan uskota. Tässä on prosessin varrella nähty sairasta vallankäyttöä ja solvaamista, mutta toivoa sopii, että tuollainen ihminen löytää vielä edestään sen, minkä on kylvänyt. Eivät kaikki vanhemmat ole hulttioita, vaan tavallisia isiä ja äitejä, jotka jostain syystä ovat joutuneet tilanteeseen, että omat keinot eivät enää riitä tai lapsi ei kerta kaikkiaan ymmärrä, mitä rajat tarkoittavat. Tuolloin sosiaalitoimen pitäisi olla tukemassa eikä tuomitsemassa. Tsemppiä vaan teille kaikille ja ollaan yhdessä vahvempia!!!


      • Vanamo10
        ei päätä kirjoitti:

        mutta käytännössä kyllä, mutta eipä rivisossu edes hoida lastensuojelu asioita, ne on lastenvalvojia nimikkeeltään. ja ne nyt kuitenkin valmistelee asian ja suosittelee huostaamista esimiehelleen ja esimiehet kiireessä luottavat näiden alaistensa havaintoihin ja päätelmiin, ja hyväksyvät ne täysin lukematta tai tutustumatta tapauksiin sen paremmin.

        esimieheltään ihan yksinkertaisiakin asioita, kun olen siellä käymässä. Hänellä ainakaan ei riitä tuo päätösvalta kovin pitkälle.

        Ja kun on kyseessä jokin lausunto, tiedän heti kirjoitustyylistä, että johtava on sen kirjoittanut ja rivisossu pistänyt allakirjoituksensa johtavan allekirjoituksen viereen.


    • pitää yhteyttä as.ajajaan

      Turhan useinhan sijaishuolto katkaisee kaikki ulkopuoliset suhteet. Lapsella ei saa olla kännykkää, puhelut vain valvotusti, siis hoitaja kyylää vieressä jne, VAIKKA ei olisi mitään aihetta tuollaiseen rajoittamiseen ja valvontaan.

      Mutta kun kyse onkin siitä, että ilman muuta OLETETAAN lapsen tulevan huonosta kodista, niin ilman muuta suhteet on katkaistava kaikkeen lapsen entiseen elämään. Laitonta, mutta niin tehdään.

      Kuvitellaan, että Hdl:llä nuori hakisi huostan purkua ja yleensä ottaisi yhteyttä asianajajaan, hänelle asetettaisiin täysi kielto tavata vanhempia, sukulaisia ja muuta tuttavapiiriä. Heistähän kaikki "huono käytös" katsotaan johtuvan.

      • tällä palstalla

        Miksiköhän sen toiminta ja rahastus sekä perheiden kiduttaminen saa jatkua ja jatkua?


      • että perheillä, jotka
        tällä palstalla kirjoitti:

        Miksiköhän sen toiminta ja rahastus sekä perheiden kiduttaminen saa jatkua ja jatkua?

        sen läpi käyvät, ei ole voimia valistusten tekoon. Hdl tietää sen, luottaa siihen ja siksi jatkaa toimintaansa.

        Ratsastavat vuosikymmeniä vanhalla maineellaan, joka saisi melkoisen naarmun, jos heidän lastenkodissa tapahtuneita rikoksia pääsisi julkisuuteen.


    • paljon lisättävää

      "Ikosen mielestä hallintolainkäyttö ei sovellu lapsen asian käsittelyyn, sillä todistustaakka on käänteinen eli kansalaisen tulee "puhdistautua" viranomaisten väitteistä. Päätökseen poimitaan lastensuojeluviranomaisten näkemystä tukevat seikat. Yksittäisen lapsen asia jää tutkimatta. Yhteiskuntaa puhuttavat sosiaalityöntekijöiden heikko koulutus ja mielivaltaiset työtavat, mutta hallinto-oikeus pitää heitä asiantuntijoina. "

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5070
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1604
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1259
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1189
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1133
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1017
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      979
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      895
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      779
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      753
    Aihe