ja lisää tulossa

UPM sulkee kolme sahaa kahdeksi kuukaudeksi

UPM:n sahaliiketoiminnan koko henkilöstö lomautetaan määräajaksi huhti-kesäkuun aikana. Yhtiön Alholman, Heinolan ja Kajaanin sahoilla tuotanto keskeytyy yli kahden kuukauden ajaksi, muilla laitoksilla ja esikuntatoiminnoissa lomautusten pituus ja jaksotus määräytyy laitos- ja toimintokohtaisten erillissuunnitelmien mukaisesti.

Yhtiön mukaan sahauksen heikko kannattavuus ja erittäin huono markkinatilanne ovat vaikeuttaneet liiketoimintaa alkuvuonna.
2907
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Torstaina Helsingissä pidetty yhtiökokous päätti muuttaa nykyiset palkkiot vuosipalkkioiksi. Hallituksen puheenjohtajalle maksetaan siten 76 500 euroa, josta siis puheenjohtajaksi valittu Metsäliiton pääjohtaja Kari Jordan luopuu.

Varapuheenjohtajalle maksetaan 64 500 euroa, josta Metsäliiton hallituksen puheenjohtaja Martti Asunta luopuu.

Muille jäsenille maksetaan 50 400 euroa vuodessa.

Äänestä
  • montako noita muita jäseniä mahtaa olla 50400€* 100

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuski-.- kirjoitti:

UPM sulkee kolme sahaa kahdeksi kuukaudeksi

UPM:n sahaliiketoiminnan koko henkilöstö lomautetaan määräajaksi huhti-kesäkuun aikana. Yhtiön Alholman, Heinolan ja Kajaanin sahoilla tuotanto keskeytyy yli kahden kuukauden ajaksi, muilla laitoksilla ja esikuntatoiminnoissa lomautusten pituus ja jaksotus määräytyy laitos- ja toimintokohtaisten erillissuunnitelmien mukaisesti.

Yhtiön mukaan sahauksen heikko kannattavuus ja erittäin huono markkinatilanne ovat vaikeuttaneet liiketoimintaa alkuvuonna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu