Kaksi pariskuntaa

-50 luvun lapset lähdössä ensimmäistä kertaa Marmarikseen.Haluaisimme tietää kaiken mahdollisen ja mitä tulisi välttää.Omatoimi retket kiinnostaisi ja tietysti hyvät ruokapaikat,joista saa aitoa turkkilaista ruokaa,ei turisti ruokaa.Missä olisi parasta viettää turkkilainen ilta?
101458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Paras paikka viettää todella aitoa Turkkilaista iltaa on hieman keskustan ulkopuolella Armutalanin kaupunginosassa sijatseva Kervansaray-ravintola. Sinne pääsette Armutalaniin ajavilla dolmusbusseilla.

Iltaa vietetään avoimen tähtitaivaan alla. Ruoka on aitoa turkkilaista ja todella hyvää.

Ohjelma on vauhdikasta ja mukaansa tempaavaa. Illan aikana nähdään tietenkin vatsatanssi niin tyttöjen esittämänä kuin myös Turkin kuuluisimman mies vatsatanssijan toimesta.

Rohkeimmat voivat päästä itsekin esiintymään.

Turistien joukosta valitaan halukkaita tyttöjä ikään katsomatta esittämään oma vatsatanssinumeronsa. Heidät puetaan asianmukaiseen esiintymisasuun ja jokainen vuorollaan esittää yksin lavalla tanssinumeron. Huutoäänestyksellä sitten valitaan paras esiintyjä.

Voitte olla varmat , että hauskaa on niin yleisöllä kuin esiintyjilläkin.

Niin, että menkääpä katsomaan ja tutustumaan ihan itse.

Äänestä
  • turkkilainen ilta mitä esim. Detur myy?

    Äänestä

  • se sama kirjoitti:

    turkkilainen ilta mitä esim. Detur myy?

    Kyllä juuri se sama.

    Äänestä

Muutakin mukavaa tekemistä Marmariksesta löytyy vaikka miten.

Päivä merellä on yksi parhaista. Matkaan pääsette valitsemalla laivan satamasta. Retkien hintaan kuuluu kaikilla laivoilla ruoka ja normaalit ruokajuomat. Matkailijat on myös vakuutettu retken ajaksi. Niin että turvallisin mieli voi matkaan lähteä.

Hamamiin täytyy jokaisen myös mennä edes kerran. Voihan se tietenkin olla niin mukava kokemus, että sinne on toistekin mentävä niinkuin itselleni kävi.

Marmariksessa on myös joka torstai markkinat, joilta löytyy varmasti kaikkea mitä ikinä kukin keksii tarvita. Niinkuin myös basaaristakin.

Naapurissa Izmelerissä on markkinat keskiviikoisin.

Auringonlaskua on mukava kiivetä katselemaan Linnakahvilaan.

Jos haluatte vauhdikkaampaa menoa iltoihin löytyy baarikadulta sitä yllin kyllin.

Ja lopuksi! Hyvää ruokaa löytyy joka ravintolasta, mutta parhaan saatte kun suositte pieniä vaatimattomia Lokanta-ravintoloita. Niissä tarjoillaan aitoa Turkkilaista kotiruokaa.

Oikein mukavaa lomaa Marmariksessa!

Äänestä
  • Osaisitko neuvoa hyvän meriretken järjestäjän?Olemme nuorekkaita,joten kirkkovene matkailu ei meillekään sovi.Heheh!

    Äänestä

  • kovasti! kirjoitti:

    Osaisitko neuvoa hyvän meriretken järjestäjän?Olemme nuorekkaita,joten kirkkovene matkailu ei meillekään sovi.Heheh!

    Pääkadun varrella noin puolisen kilometriä keskustasta Izmeleriin päin on Yukselin ravintola.
    Menkää sinne ja kysykää Alia. Hän järjestää meriretkiä kahdesti viikossa ja erillisiä kalastusretkiä niitä haluaville.

    Toinen hyvä vaihtoehto on Kaptain Cadir-laiva joka löytyy aivan Ataturkin-aukion viereltä.

    Jos haluatte iltaanne vähän romanttisempaa risteilyä niin Ataturkin-aukion reunalla on pari sulttanien ja haaremien ajan venettä. Ne tekevät noin puolentunnin kierroksia rannan tuntumassa. Risteilyn aikana tarjoillaan vieraille mehua ja vatsatanssia sekä haaremimusiikkia.

    Äänestä

  • Marmarislainen kirjoitti:

    kiitos kovasti tiedoista!Olisiko sinulla tietoa hyvistä lokantoista Marmariksen alueella?Emme halua syödä tyypillisistä turisti moskaa.Kävelemme paljon ja taxilla ajelemme illalla,eli pitkällekin voimme mennä hyvän ruuan perässä.

    Äänestä

  • papat kirjoitti:

    on n. 3 km keskustasta pääkatua Icmeleriin päin.
    No name-ravintolan kohdalta oikealle n. 30-50 m, vasemmalla puolella katua (samalla kuin no name).
    Ei ole ruokalistoja englanniksi mutta ystävällinen henkilökunta kertoo mitä annokset sisältävät.

    Äänestä

  • papat kirjoitti:

    kiitos kovasti tiedoista!Olisiko sinulla tietoa hyvistä lokantoista Marmariksen alueella?Emme halua syödä tyypillisistä turisti moskaa.Kävelemme paljon ja taxilla ajelemme illalla,eli pitkällekin voimme mennä hyvän ruuan perässä.

    Menette basaariin sisälle lähinnä baarikatua olevaa käytävää. Kävelette käytävän päähän ja käännytte linnalle päin eli oikeaan nousevalle kujalle. Heti sen alkupäässä on pieni vaatimaton Lokanta-ruokapaikka. Pöydät ja tuolit vähän keikkuu, mutta ruoka on todella hyvää ja edullista kotiruokaa.

    Toinen hyvä paikka: Kävelette Tansas-marketin ohi seuraavaan valo-ohjattuun risteykseen, käännös vasempaan, jatkatte suoraan eteenpäin kunnes tulette Hotelli Halicin kohdalle. Siitä käännös vasempaan seuraavalle pikku kadulle, Muutama askel ja olette perillä.

    Jos haluatte ajella taksilla vähän kauemmas, niin Datzaan menevän tien varrella noin 8 km Marmariksesta löytyy vuoristosta ravintola joka on ihan viimeisen päälle aito perinneravintola. Ruokailukin tapahtuu lattialla istuen.Paikka on ympäri vuorokauden auki.

    Äänestä

  • Marmarislainen kirjoitti:

    Pääkadun varrella noin puolisen kilometriä keskustasta Izmeleriin päin on Yukselin ravintola.
    Menkää sinne ja kysykää Alia. Hän järjestää meriretkiä kahdesti viikossa ja erillisiä kalastusretkiä niitä haluaville.

    Toinen hyvä vaihtoehto on Kaptain Cadir-laiva joka löytyy aivan Ataturkin-aukion viereltä.

    Jos haluatte iltaanne vähän romanttisempaa risteilyä niin Ataturkin-aukion reunalla on pari sulttanien ja haaremien ajan venettä. Ne tekevät noin puolentunnin kierroksia rannan tuntumassa. Risteilyn aikana tarjoillaan vieraille mehua ja vatsatanssia sekä haaremimusiikkia.

    Olen käynyt Marmariksessa kymmeniä kertoja ja voin suositella auton vuokrausta. Käykää päiväseltään Datcassa ja pikkukylissä siinä varrella. Datcan tien varrella on huikea näkymät merelle ja muutenkin tie on hyvässä kunnossa ja pääsempähän pikkuseksi aikaa pois ihmisvilinästä. Datcassa on hyviä ruokapaikkoja ja kiva ranta. Suosittelen!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

55+ kirjoitti:

-50 luvun lapset lähdössä ensimmäistä kertaa Marmarikseen.Haluaisimme tietää kaiken mahdollisen ja mitä tulisi välttää.Omatoimi retket kiinnostaisi ja tietysti hyvät ruokapaikat,joista saa aitoa turkkilaista ruokaa,ei turisti ruokaa.Missä olisi parasta viettää turkkilainen ilta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu