sisun 75vuotis historiikkia ja tulin ajatelleeksi, että miksi noin hyvä merkki pästetään kaatumaan, vertaisin automiehiä rintamakarkureiksi, jotka ei osaa arvostaa suomalaista työtä, sillä vaikka käytetän ulkolaisia komponenttejä, niin suomessa ne tehdään, täytyy vain toivoa, että merkki pysyy hengissä. sisulla pystyy tekemään työt siinä kuin muillakin, tietty jos ruotsalaismerkeistä tykkää, niin voi voi.
lueskelin
tuossa..
142793
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Voishan niitä käyttääkin jos ne tekisivät sellaisia autoja joita asiakkaat haluaisivat ja vielä järkevään hintaan.
Eipä niiden tuotteet taida tänä päivänä kelvata kuin puu- ja soramiehille.
Kotimaisuusaste taitaa lisäksi olla aika pieni vaikka kokoonpano tehdäänkin suomessa.
se kokoaminen on suomalaista työtä, ei ne ruotsalaisetkaan ole kokonaan ruotsalaista tuotantoa, se on täm globaali maailma tämmöistä.
Jatkua koko elinkaaren ajan.Uskonto 10 matikka 5
auennut, ehkä olen tyhmä?
Volvo työllistää suomessa enemmän kuin sisu.
se taitaa olla
siinä on, kyllä suomessa tarvitaan kaikki työpaikat.
mutta kuljetusyrittäjä on jo muutenkin ahtaalla. Sekasikiö Volvoa on hankalaa ja kallista yhtenään korjata.
ei se tuo volvo niin paljo suomalaisia työllistä kun sisu. sisu tarjoo työtä kuitenkin noin 40000 tuhanelle suomalaiselle. että siinäpä miettimistä ulkomaisten merkkien omistajille. niitä kun näkyy vain kiinostavan ulkolaisten hyvinvointi.
loppuu.onneksi?
se sinulle tuo, tuskin olet niin isolla autolla edes ajanut.
siinä oli juttua Catin ongelmista.Surkeita moottoreita Cumminssiin verrattuna.
montakos valittajaa löyty, ei kyselty niiltä jotka on tyytyväisiä, nuo kolmekos niitä nyt oli parkumassa, ei ole koko suomen cat, miehistö, täällä ainakin suht tyytyväinen catti´mies. tietty isomoottori, niin vaatii ajajaltakin ammattitaitoa. ps. lyhyen matkan ongelmat on kyllä tiedossa, pitemmällä matkalla pelaa ku junanvessa.
kans E18 pillari ja pelaa tosi hyvin! Vm -05 eikä siinä ole ollu kokoaikana mitään vikaa. Ei syö vettä eikä öljyä. Ja voimaa ja vääntöä löytyy! Joten,ei ne kaikki pillarit ole niin huonoja!