KySeLy:)

on ottanut väliaikaa naisista seurustelun jälkeen?Kauanko?Onko se antanut uutta näkemystä seurustelusta tai yleensä naisista?Mitä haluat uudelta suhteelta eteen tullessa?
51068
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

että naisia otetaan. "Mitä haluat uudelta suhteelta eteen tullessa?" niin, apua tetä ihmisiä.

Äänestä
  • joku viisas vastaa tähän viestiin:(Saa kai naisille antaa aihetta keskusteluun?Kerrohan itsestäsi enemmän?Ps Ei naisia oteta.

    Äänestä

ottanut, uran takia:) Ja niin kauan kuin sitä aikaa tarvitsee, sitten voikin täysillä keskittyä omaan kultaan;)

Äänestä

Nyt on menossa väliaika, joka on kestänyt jo noin neljä vuotta. Mutta en sanoisi, että olen ottanut mitään, näin vaan on tapahtunut. Uutta suhdetta ei ole tullut.

Edellisellä kerralla oli päin vastoin. Olin pitkässä yli 10v suhteessa kun rakastuin tulisesti toiseen naiseen ja siinä sitten olikin sumplimista. En minä sitäkään tilannetta varsinaisesti halunnut, asiat vaan menivät siten. Erosin sitten totta kai pitkäaikaisesta kumppanista koska rakastuminen vain syveni ja suhde uuteen kumppaniin alkoi.

Kaikesta oppii jotakin. Silti sanoisin, että suhteita ei voi rationalisoida, ei voi päättää että nyt pidän breikkiä ja nyt minulla on suhde. Olisin ollut mielestäni jotenkin valmis uuteen suhteeseen jo pari vuotta sitten, mutta kenen kanssa, herran jestas. Ei se nainen tule soittamaan ovikelloa enkä minä voi sanoa itselleni että nyt rakastutaan, plim.

Äänestä

Mä olen luonteeltani sellainen, että erosta toipuminen ja sen käsittely vie mulla oman aikansa, ja sinä aikana mun pitää olla ehdottomasti sinkku. Riippuu tietysti suhteen pituudesta ja miksi se on päättynyt, mutta yleensä mulla on kestänyt vähintään muutama kuukausi, ennen kuin on tullut sellainen olo, että olisin jo valmis uuteen suhteeseen. Musta on väärin myös toista kohtaan ruveta seurustelemaan siinä vaiheessa, kun exä vielä kovasti pyörii päässä. Enkä mä ole koskaan pitänyt parisuhdetta minään itseisarvona, että koko ajan pitäisi olla joku, niin kuin jotkut ihmiset omassa tuttavapiirissäni tekevät.

Käytännössä nuo väliajat ovat yleensä venyneet pitemmiksi, esim. ennen edellistä parisuhdettani olin monta vuotta sinkkuna (Oli mulla muutama tapailusuhde, mutta en mä niitä laske, koska ne loppuivat, ennen kuin mitään syvempää ehti alkaa.) Niin kuin täällä joku jo mainitsikin, harvemmin elämä menee niin, että uuden rakkaan löytää heti kun tuntee olevansa valmis uuteen parisuhteeseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Moniko kirjoitti:

on ottanut väliaikaa naisista seurustelun jälkeen?Kauanko?Onko se antanut uutta näkemystä seurustelusta tai yleensä naisista?Mitä haluat uudelta suhteelta eteen tullessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu