Täällä on nyt käyty kiihkeää keskustelua teistä, sekä suhteestanne. Ensin että onko sitä ja sitten miksi on ja nyt että miksi erotaan.
Varmaan on ollut teillekin aika rankkaa. En tiedä käyttekö täällä lukemassa kuinka paljon, mutta siltä varalta että käytte haluan sanoa että mun mielestä teillä kummallakaan ei ole mitään hävettävää.
Varmaan on ollut mahtava, tunteikas ja hämmentävä kokemus kummallekin. Inhimillistä elämää jota sattuu kaikille, (paitsi ei kaikille julkisesti).
BB-fanina olen fanitellut teitä yhdessä ja erikseen ja tämä juttu on mielestäni vain yksi episodi teidän elämässä, ette te perustaltaan ole mihinkään kadonneet tahi muuttuneet. Kokemus on elämän koulua parhaimmillaan, niistä me opimme ja ne laajentavat näkemyksiämme. Vaikka joskus tekee kipeää, niin sattuu niitä ihaniakin hetkiä matkan varrelle.
Mitä täältä nyt olen saanut käsitystä eron syistä tai seurauksista, ovat
Tuuli ja Tero ilmeisesti kuitenkin olleet toisilleen raadollisen rehellisiä. Hyvä niin.
Julkkisten elämä on julkista ja asioita pyöritellään kuka miltäkin kantilta, sille ei voi mitään. Pitäisi kuitenkin muistaa että Tuuli ja Tero ovat ihan aitoja ihmisiä ja heillä on omat kuvionsa joita ei muut voi tietää. He eivät varmaan koskaan niitä paljasta täällä riehuville höpökirjoittelijoille.
Antakaamme vain tukea jos se lämmittäisi mutta haukkumiset ja julkiset piiskaukset voisi jättää pois. Ei ihmiset joiden parisuhde on rikkoutunut tarvi lisää syyllistämistä. Ihan varmasti he syyllistävät itse itseänsä.
T&T, molemmista pidän edelleen ja jos teistä julkisuudessa kuuluu jotain, niin ilolla olen kiinnostunut. Älkää ainakaan hävetkö tulla esiin näiden juttujen takia täällä. Jos löytyy onnea jonkun kanssa tai muuta kivaa, niin sehän on vain mukava lukea että menee hyvin. Elämä kulkee eteenpäin ja kuitenkaan te ette ole mitään rikollisia pahantekijöitä. Tästä maailmasta löytyy niin paljon pahuutta oikeasti ettei tämä ole mitään sen rinnalla.
Paljon lämpimiä ajatuksia tälle ex-parille, koittakaa kestää, kyllä se aurinkokin vielä paistaa.
Varmaan on ollut teillekin aika rankkaa. En tiedä käyttekö täällä lukemassa kuinka paljon, mutta siltä varalta että käytte haluan sanoa että mun mielestä teillä kummallakaan ei ole mitään hävettävää.
Varmaan on ollut mahtava, tunteikas ja hämmentävä kokemus kummallekin. Inhimillistä elämää jota sattuu kaikille, (paitsi ei kaikille julkisesti).
BB-fanina olen fanitellut teitä yhdessä ja erikseen ja tämä juttu on mielestäni vain yksi episodi teidän elämässä, ette te perustaltaan ole mihinkään kadonneet tahi muuttuneet. Kokemus on elämän koulua parhaimmillaan, niistä me opimme ja ne laajentavat näkemyksiämme. Vaikka joskus tekee kipeää, niin sattuu niitä ihaniakin hetkiä matkan varrelle.
Mitä täältä nyt olen saanut käsitystä eron syistä tai seurauksista, ovat
Tuuli ja Tero ilmeisesti kuitenkin olleet toisilleen raadollisen rehellisiä. Hyvä niin.
Julkkisten elämä on julkista ja asioita pyöritellään kuka miltäkin kantilta, sille ei voi mitään. Pitäisi kuitenkin muistaa että Tuuli ja Tero ovat ihan aitoja ihmisiä ja heillä on omat kuvionsa joita ei muut voi tietää. He eivät varmaan koskaan niitä paljasta täällä riehuville höpökirjoittelijoille.
Antakaamme vain tukea jos se lämmittäisi mutta haukkumiset ja julkiset piiskaukset voisi jättää pois. Ei ihmiset joiden parisuhde on rikkoutunut tarvi lisää syyllistämistä. Ihan varmasti he syyllistävät itse itseänsä.
T&T, molemmista pidän edelleen ja jos teistä julkisuudessa kuuluu jotain, niin ilolla olen kiinnostunut. Älkää ainakaan hävetkö tulla esiin näiden juttujen takia täällä. Jos löytyy onnea jonkun kanssa tai muuta kivaa, niin sehän on vain mukava lukea että menee hyvin. Elämä kulkee eteenpäin ja kuitenkaan te ette ole mitään rikollisia pahantekijöitä. Tästä maailmasta löytyy niin paljon pahuutta oikeasti ettei tämä ole mitään sen rinnalla.
Paljon lämpimiä ajatuksia tälle ex-parille, koittakaa kestää, kyllä se aurinkokin vielä paistaa.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Edellisen kirjoittajan sanoihin yhdyn, fani minäkin, ja hänen sanoillaan
Paljon lämpimiä ajatuksia tälle ex-parille, koittakaa kestää, kyllä se aurinkokin vielä paistaa.
Tähän on hyvä lopettaa.
tuiki tuntemattomille, muutamalle julkisuuteen pyrkivälle ihmisille. Jotka ovat ihan ketä sattuu, tuiki tavallisia kadun tallaajia.
Jotku alkaa tämmösiä "fanittaa", ei voi kun nauraa! Ihan pelle touhua ja sitähän ne turhat "julkkikset" toivookin, että jotkut heistä kirjoittaisi. Ja toiset ottaa todesta, aika yksinkertaista.
Omalle perheelle ja ystäville ja kavereille kyllä on hieno kertoa tykkäämisistä ja toivotuksista mutta ventovieraille, menee jo ihan yli. En minäkään toivo kellekään pahaa mutta en ihan tolloksi heittäydy!
Olen samaa mieltä, fanitetaan me vain toisiamme, ystäviämme ja perheitämme, ja näytetään Närhen Munat noille lapsellisille T&T-faneille, menisivät edes töihin, mutta kun ei, täällä naputtelevat aamusta iltaan, ja vielä Sossulan koneilla :D
Hienoa, että kirjoittaja on nähnyt asiat samoin kuin moni muukin meistä, jotka seurasimme innolla BB-paria. Tuuli ja Tero, useiden ihmisten tuki on teidän molempien takana ja toivottavasti osaatte jättää ilkeämieliset jutut omaan arvoonsa. Hyvää kevättä Tuulille ja Terolle :)
ps. Tuuli olet oikeesti ihana
Ihan on kyl yhdyttävä näin hienoihin ajatuksiin kuin tuo ketjun alottaja on kirjottanu. Haluun myös ilmaista tukeni T&T:lle täs vaikeessa eroasiassa.
Jaksamista teille
BB-talossa, niin moni koukuttui kuukausiksi.
Kevät tulee, valo lisääntyy ja aurinko vielä paistaa.
Tuuli, toivotan jo nyt kukkurakaupalla onnea lähiaikoina tulevalle synttärille.
Keskity rauhassa kandi- ja gradutöihin.
Minustakin olet upea suomalainen nainen.
Tuuli, olit aitoudessasi mieleenpainuva tyttö, paras kaikista bb-talossa!
Tähän ketjuun ei sovi Teron mollaaminen, joten en sano Terosta mitään.
Voimia Tuulille!
toivotan Terolle onnea pääsykokeisiin ja toivon että pääset sinne opiskelemaan. Kiva että myös töitä riittää, ei se ole huono homma jos haluaa työtä tehdä. Toivottavasti myös se onni löytyy sinullekin.
Olet ihana ja komea mies, kuprusta huolimatta varmaanki myös ihan inhimillinen tunteva ihminen.
Tekevälle sattuu, niinhän sitä sanotaan. Älä liikaa pohdi.
Paljon haleja Terolle!
ps. Tuulille tosiaan synttärionnitteluja, nehän on kohta.
kenenkään aitoudesta tai hienoudesta.
Hienoja ja hyviä ihmisiä on paljon olemassa, onneksi, ei tarvii teeveestä yrittää etsiä!
Onnea opiskeluusi ja tulevaisuuteesi. Aurinkoista kevättä!
jatka unelmiesi toteuttamista.
Jäit mieleen erityislaatuisena ihmisenä. Herttaisuutesi, ihanuutesi, rehellisyytesi tarttuu ja kauneutesi häikäisee. Toivon sinulle paljon iloa elämääsi tulevaisuudessa. Toivon, että saat voimia ja rohkeutta seistä omilla jaloillasi ja nähdä itsesi arvokkaana ja hyvänä. Elämä vielä hymyilee sinulle jo kovasti.
Auringonvaloa kaunokainen
varaamaan ja sassiin. Saksan kansa odottaa sinua rehti ja reilu lapin mies!
haahuilevaa, epämääräistä, epärehellistä? vai millaista?
kommentit senkun tylsistyy, mitä pitemmälle päästään...
olet kyllä aika vanha aloittamaan yliopisto-opiskelut, kun olet valmis olet 5-6 vuotta vanhempi, ja mitä ainetta opiskelet, saksan kielitiedettä? sanoit ainakin opiskelleesi, joo saksaa varmaan aiot lukea. Mutta eikö olisi järkevämpää mennä sinne Saksaan, jossa on jo valmiina se paikka ja kavereitakin ja valmis elämä?
samanaikaisesti, näinhän vakuutti bb-talossa.
Eihän Teron Saksa- ja opiskelujutuissa ole mitään perää. Tajutkaa jo, pelkkää kusetusta niin kuin muutkin Teron jutut.
Äijä haluaa vain julkisuutta ja sillä tavalla nostetta politiikkaan. No, olihan persuilla Tony Halme, varmaan Terokin lihaksillaan voi päästä eduskuntaan naiskatsojien äänillä.
Kyllä Teron kytös jo bb-talossa kieli monin osin laskelmoidusta käytöksestä. Ei mikään ihme, jos julkisuuden maksimointi ja politiikkaan pyrkiminenkin olis olleet jo etukäteen tavoitteena. Ainoa asia, mitä Tero ei osannut laskelmoida etukäteen, oli suhdeasiat; ensin M
elämässä meillä johonkin kiire? Jos nyt opiskelee 5 vuotta, niin mitä sitten. Töitä ehtii tehdä vielä seuraavat 30 vuotta ennenkuin pääsee eläkkeelle. Ja mitähän se eläkeikä on silloin kun meekin päästää sinne asti?!
Tuulilla on perusasiat paremmalla mallilla kuin Terolla. Kun Tuuli parin vuoden päästä valmistuu maisteriksi, on ikää vasta 26v ja hyvä ammatti, sitten alkaa työt ja on vielä nuori perustamaan perhettä.
Tero on nyt jo kohta kolmikymppinen, ei mitään ammattikoulutusta takana, pätkätyösuhteita ja opiskelupaikkakin vielä saavuttamatta. Kyllä vielä viiden vuoden kuluttuakin nämä kaksi ovat niin kaukana elämänvaiheessa toisistaan, että tuolloin olisi täysin mahdotonta kuvitella, että olisivat pariskuntana yhdessä.
Tero haluaa opiskella edelleen, mutta on kokoajan aikonut myös tehdä työtä siinä sivussa. Turha väittää ettei Terolla ole koulutusta, kyllä sillä on. Tero on lukenut germaanista filologiaa ja on saksankielen opettaja. Kai nyt on jo selvää kaikille. Pystyy kyllä tekemään tuntitöitä myös opiskelujen lomassa...ja ainahan on myös Lidl.
Monet opiskelevat vaikka on perhettä ja elämä rullaa eteenpäin, miksi se olisi vaikeaa Terolle, nyt vaan sattui näin ettei heillä kuitenkaan Tuulin kanssa natsannut yhteen.
Olisiko parempi jos olisivat huumassa menneet naimisiin ja lapsenteon jälkeen eronneet???
Eikö se ole järkevää lopettaa suhde jos näkee ettei siitä mitään tule? Rakkaus ei tietenkään heti kuole, kyllä aina ihmisten erot ovat vaikeita, tunteet jyllää ja ne ovat voimakkaita(myös jättäjällä). Kokemuksesta voin tuon sanoa.
valmistunut, luulisi löytyvän töitä siltä alalta?
Opettajistahan on pulaa muutenkin, pätevistä sellaisista.
Toiseen asiaan viitaten, olen samaa mieltä, rikkoontuneita perheitä on turhan paljon maailmassa, avioerolapsia.
tätä läyhäistä täällä.Lopeta jo Teron mollaaminen. Hyvä tyyppi se on vaikka ei nyt Tuulin kanssa halunnutkaan enää jatkaa.
Onhan meillä kaikilla seksifantasiamme. Ne eivät monekaan kohdalla toteudu eikä tarviikaan.
Sitäpaitti mistä sä tiedät mikä on kusetusta?
Ja kerroppa vielä sekin että miten Tero on hinkunut julkisuutta???? Aika vähän on ollu julkisuudessa eikä ole sitä ainakaan hakenut samanlailla kuin Nikot ja Hennat.
käsittänyt et Tero haluaa jotain muuta, ettei tuo open rooli ole niin oma. Onhan se tehny sijaisuuksia ja varmaan niitä just riittääki. Tuskin voi virkaa hakeakaan jos aikoo kuluttaa koulunpenkkiä vielä aktiivisesti.
Tero on ylioppilas, jos olisi ope niin siinä olisi FM tai joku muu maisteri sitten??
Ei ole terolla mitään opettajan koulutusta eikä saksan kielen tutkintoa, sehän on selvää. Jos jossain on aiemmin opiskellut saksaa, niin siltä pohjalta on jotain sijaisuuksia ala-asteella tehnyt. Kyllä puuttuu vielä tutkinto ja varsinaiset opiskelut, ei taatusti muuten olisi lidlin kassalla työssä.
Ja aikahan sen näyttää, mihin opiskeluissaan tähtää, ettei vaan olisi lukemaan saksaa?
mitään Saksaan lähtöä tai opiskeluaikeita, kaikki on samaa Tero-teatteria mihin jotkut hyväuskoiset hölmöt vielä uskovat. Saksaan lähdöstä ei ole sanonut sanaakaan talosta tulon jälkeen koska ei sitä vaihtoehtoa ole. Opiskelut ovat samaa sumutusta tai harhaisia haaveita, tuolla menolla ei ole mitään mahdollisuuksia enää päästä opiskelemaan, eikä se näytä kiinnostavankaan.
Tero kun ei titteleillä kehuskele,vaatimaton mies,mut töitä on kuulemma,ja sehän avartaa kun on monenlaista tehnyt ja tekee,ei ole mikään nirppanokka,kokemusta se antaa,ja avartaa näkemystä...mut täällä ei osata muutakuin puuttua toisten asioihin ja kinastella siitä,menkää hyvänenaika toihin tekin!! Oletteko olleet "tukemassa" Teroa niin työssä kuin opiskelussa,ette varmasti,puukkoa niskaan vaan..miettikääpä,miltä se omaisista/läheisistä tuntuu jos ne lukee näitä teidän kirjotuksia..JÄTETÄÄN YHDESTÄTUUMIN MOLEMMAT RAUHAAN,ei puututa heidän asiohinsa..
Alotetaan vaikka siitä..ONKO TEIDÄN TUTTUJA TAI SUKULAISIA MENOSSA TALOON..ja miltä se teistä tuntuu..
onkahan täällä käynnissä opiskelupaikkojen ohjaus/jako,ja työpaikka arvostelu/tiedotustilaisuus,täällä kannetaan näköjään HUOLTA opiskelusta,voi hyvänen aika,ei kuulu tänne pätkääkään.menkää nyt itteenne.joinen täällä olija saa käydä työssä siellä missä haluaa ja opiskellä sitä mitä haluaa ja miten kauan??
joo ehtii hyvin opiskella koko elämä on opiskelua,ja työtä tehdään yleensä voinnin ja työn mukaan.
minäkin olen ollut 5v,yläasteen opettajana muttei ole loppututkintoa,siis senkummempaa titteliä ja hyvin on mennyt,
Sinä olet niin,niin,agressiivinen etten suosittele kattomista Bb-ohjelmaa jos se tulee,psygolookina olen huolestunu sinusta..
Tällasen jutun löysin BB:N alkumetreiltä, Kaleva kirjoitti kahdesta pohjoisen miehestä, Markosta ja Terosta. Tero kertoo itsestään mm. seuraavaa:
"Olen pitänyt vähän taukoa opiskelusta. Olen ollut töissä ala-asteella apuopettajana ja tehnyt opettajan sijaisuuksia. Lisäksi olen ollut töissä Lidlissä", saksan kielen maikaksi opiskellut Tero toteaa. Saksan kielen hän haluaisi vaihtaa tulevaisuudessa liike-elämän opintoihin."
Joko nyt riittää?
Jokainen voi sepitellä millasia juttuja tahansa, mutta mikä lienee totuus.
Juttu tuolla
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=746753
Menikö nyt sormi suuhun Teron haukkujilta? Löytykin mustaa valkosella Teron itsensä sanomana.
Tero ois voinut kyllä sen itse avomielisemminkin ilmaista talossa ja ainakin sen jälkeen, mutta jostain syystä ei halunnu tuoda esiin koulutustaustaansa.
mollaajat. Hyvä niin, kyllä johonkin on uskottava. Tero on fiksu mies ja on kouluttautunut ja haluaa viel lisää sivistystä. Hyvä Tero.
uskoa tuota juttua. Tuota saksanmaikan tutkintoa ei ole suoritettu ainakaan missään Suomen oppilaitoksessa, siitä olisi jo faktaa olemassa, eikä löydy mitään opintomerkintöjä. Talossakaan Tero ei osannut kuin pari hassua saksan sanaa, ei yhtään kokonaista lausetta, niin kuin Saksassa ollut vierastyöläinen puhuu. Aikatauluunkaan ei mahdu usean vuoden maisterin tutkinto työn ohessa ja sitten usean vuoden oleskelu ulkomailla. Silkkaa soopaa niin kuin Teron muutkin jutut.
Terohan oli saksas vain yhden lukuvuoden..haloo!!!!
Parikymppisenä alottanut opinnot jyväskylässä. Mistä sä saat toisten opintomerkintöjä tietoon?
Sanoi myös Hennalle talossa että on lukenut saksan kielitiedettä.
Ainoo vaa, että sellasta oppiainetta ku "saksan kielitiede" ei oo missää yliopistossa, joten ilmsesti Tero petti luottamuksen tossaki asiassa.
vaik saksalainen nimitys. Germaaninen filologia ainakin löytyy suomestakin. Ajanee saman asian.
Eiks joku Teron tunteva voi valasta tätä asiaa.???
opintoavustaja ei ole mikään apuopettaja eikä siihen tarvita koulutusta. BB:n alussa jossakin kerrottiin kuinka kärsivällinen Tero on ollut jonkun oppilaan opintoavustajana.
Opettajan sijaisuuksia tekevät monet ylioppilaat epäpätevinä ilman muuta koulutusta.
Kyllä on niin kaunistellut tarinat ettei ole mitään rajaa.
Nykyään sopivat työttömät voivat toimia ala-asteella "apuopettajina", eli varsinaisen opettajan apuna tunneilla saaden siitä työmarkkinatukea, eli kysymys on työttömän henkilön mielekkäästä työllistämisestä ja pienen korvauksen maksamisesta.
Oliskos kyse tällaisesta työstä, ei tosiaan tarvitse mitään koulutusta, jos vain muuten on sopiva.
Nykyään on jo aika paljon koulutettuja kouluavustajia ja he ovat kyllä oma ammattiryhmänsä.
Siihenkin tarvitaan jo koulus ainakin jos olet jonkun erityiskoulun palveluksessa.
Miksi on niin vaikea uskoa tuota koulutustaustaa Terosta? Kertokaapa mullekin kun en ymmärrä.......
mitä lehdet kirjoittavat? Seiska on varmaan sellaisten lakikirja ja raamattu.
Miksi muuten pitää yrittää esittää muuta kuin mitä oikeasti on ja kaunistella asioita?
mä olen nyt kaunistellut? Tieto Teron koulutuksesta ei muuten ollut seiskassa vaan ihan Kalevassa.
Aloitin tämän ketjun, tarkoitukseni oli miettiä muutakin kuin kuka petti ja ketä ym. peen jauhamista. Mutta mitä pitempi ketju sen enemmän taas jauhetaan ja osoitetaan että tyhmiähän me ollaan. Pikkusieluista porukkaa. Ihmiset on nykyään tosi ilkeitä toisilleen...ja se piruvie viel tarttuu näköjään.
Antakaa anteeksi ärsytys, ehkä olen väsynyt....menen nukkumaan.
ja kauniita unia!
sellainen kuva, että osa kirjoittajista ei tajua arvostelevansa ja haukkuvansa oikeita ihmisiä. Tuntuu kuin todellisuus olisi hämärtynyt ja tosi-tv:ssä esiintyneitä pidettäisiin jonkinlaisina roolihahmoina, eikä ajattelevina ja tuntevina ihmisinä.
Tällaista mylläkkää ei ole mielestäni ollut aikaisempina vuosina enää ohjelman jälkeen, joten viimevuotiset kilpailijat eivät ole osanneet siihen edes varautua etukäteen. Mielestäni jokaisen pitäisi lukea oma kirjoituksensa ennen kuin painaa lähetä viesti-nappulaa ja miettiä samalla haluaisiko lukea tuollaista tekstiä itsestään netin keskustelupalstalta.
Vaikka nykyisin on tällaisilla palsoilla mahdollisuus ilkeillä kanssaihmisille nimettömänä kannattaisi aina muistaa ettei koskaan tiedä koska sama osuus omalle kohdalle, omille lapsille, hyville ystäville jne... jonkun asian tiimoilta.
Toivottavasti muistatte silloin kirjoituksenne.
suurimmat nimettömät paskanjauhajat on.
pitäisiköhän pyytää T-T,läheisiä tänne palstalle,mitä luulette tuuleekohan ne.olisi mielenkiintoista tietää mitä mieltä he ovat tästä rumbasta,.
Voi kuule, tiedän, että ovat lukeneet näitä jo koko tämän läyhäyksen ajan. Valitettavasti. Ei mahda tuntua kivalta kummankaan läheisistä.
Ei kai,voi hyvänen aika,mitäköhän ne aattelee..mahtaa olla raskasta.kun en tiedä,minkälaisista perheistä nää ovat,jospa eivät käy tällaisilla sivuilla,eikä välttämättätiedä tämmösten olemassa oloakaan.
voi enää nykyään välttyä tältä tiedolta. Jos et itse osaa etsiä netistä, niin vähintään avuliaat naapurit tietää kaiken ja neuvoo.........
Kyllä täällä varmasti on T&T:n läheisiä kirjottamassa myös ja mun mielestä on OIKEIN ETTÄ PUOLUSTAVAT LÄHEISIÄÄN. Vaikka kuin vois tuntua naurettavalta niin puolustaisivat vaan enemmän.
Voin kyllä ihan rehellisesti sanoa etten ole yhtään mollannu kumpaakaan,molemmat on ihan tavallisia ihmisiä ja porskuttavat eteenpäin,mut tuli vaan mieleen että miltäköhän niitten sisaruksista tuntuu lukea.
tää palsta on aivan hirveä.