haluaa lapsen

Mä en käsitä, miten jotkut voi hankkia lapsia yhdessä, jos eivät kuitenkaan uskalla sitoutua toisiinsa. Ymmärrän sen, jossei avioliitosta perusta tai haluaa odottaa parempaa ajankohtaa tms., mutta jos kyse vaan siitä, ettei uskalla sitoutua toiseen vielä. Lapsia pitäisi mun mielestä yrittää vasta, kun on itse varma, että on sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa haluaa viettää loppuelämänsä. Ensin pitäisi olla vakaa suhde ja luottamus eikä että hankitaan lapsia vaikkei ole varma, haluuko toiseen varmasti edes sitoutua. Lapsihan on vielä isompi päätös kuin avioliitto mun mielestä. Siinä kun kuvioon tulee kolmas viaton osapuoli, joka syyttä kärsii, jos ero tulee.
5355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tässä yhteiskunnassa on melko samantekevää onko lapsella kaksi vanhempaa vai vaan yksi.

Mikäli papereihin merkitään "isä tuntematon" niin kunta maksaa samanverran elatustukea kuin mitä isältä olisi saanut. Ja kaikki pääsevät tosi paljon pienemmällä byrokratialla.

Äänestä
  • No muiden kansalaisten veroista sitten otetaan se raha. Ja mitä enemmän tuollaista tapahtuu, sitä enemmän verot nousee. Toisaalta olen tämän nykyisen maailman systeemin vastustaja. Huolihtakaamme kaikki omista asioistamme. Ja olkaamme lähimmäisillemme hyviä ja aina kiitollisia avusta.

    Mutta kuitenkin lapselle jokatapauksessa kaksi vanhempaa ovat ehdottoman korvaamattomat.

    Äänestä

  • TaJe kirjoitti:

    No muiden kansalaisten veroista sitten otetaan se raha. Ja mitä enemmän tuollaista tapahtuu, sitä enemmän verot nousee. Toisaalta olen tämän nykyisen maailman systeemin vastustaja. Huolihtakaamme kaikki omista asioistamme. Ja olkaamme lähimmäisillemme hyviä ja aina kiitollisia avusta.

    Mutta kuitenkin lapselle jokatapauksessa kaksi vanhempaa ovat ehdottoman korvaamattomat.

    Tosin näkisin asian niin että maksan ihan tarpeeksi veroja. Jos satun tekemään lapsen ja se saa osan niistä niin hyvä. Vielä parempi olisi jos saisin pitää rahani ja käyttää ne itse lapsen hyväksi.

    Nykyisin taitavat perinteiset ydinperheet olla jo vähemmistönä. Ei kai yksinhuoltajan lapsi ole sen huonommassa asemassa kuin muutkaan, ei ainakaan joudu näkemään riitaista eroa.

    Äänestä

  • miesnäkökulma kirjoitti:

    muiden lapsiin..ei oo totta. Tätä yhteiskuntaa hyvinvointivaltioksi(asiasta voi olla kyllä eri mieltä) mutta noin yleensä se tarkoittaa sitä,että jokainen kantaa kortensa kekoon vähempi osaisten eteen.

    Naurettavaa marinaa. Mun mielestä tää ei nyt ole ensimmäinen epäkohta johon tarvii puuttua.

    Äänestä

  • TaJe kirjoitti:

    No muiden kansalaisten veroista sitten otetaan se raha. Ja mitä enemmän tuollaista tapahtuu, sitä enemmän verot nousee. Toisaalta olen tämän nykyisen maailman systeemin vastustaja. Huolihtakaamme kaikki omista asioistamme. Ja olkaamme lähimmäisillemme hyviä ja aina kiitollisia avusta.

    Mutta kuitenkin lapselle jokatapauksessa kaksi vanhempaa ovat ehdottoman korvaamattomat.

    Niin.. Eihän me yksinhuoltajat tosiaan makseta veroja. Eikä perheelliset muutenkaan. Ja kaikki KELAN tuethan on verottomia :D

    Elä sinä kuule vetoa niihin veroihin kun sinä et tosiaankaan oo ainut ketä niitä maksaa. Ja jos reilu 4milj ihmistä maksaa veroja ni paljonko se tekee per henkilö ku elatustuki jota KELAsta saat lasta kohden on noin 136 euroa? Ei varmasti mee kenenkään verorahoista kaikki toisten lasten elättämiseen! Ei muakaan nappais maksaa ihmisten verenpaine/sydäntautilääkkeitä yms. omista verorahoista ku niitäki tauteja voi elintavoilla ehkästä, mutta niin ne vaan munki tuloista menee ne verot muiden lääkkeisiin.

    Karua, eikö?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

muttei sitoutua kirjoitti:

Mä en käsitä, miten jotkut voi hankkia lapsia yhdessä, jos eivät kuitenkaan uskalla sitoutua toisiinsa. Ymmärrän sen, jossei avioliitosta perusta tai haluaa odottaa parempaa ajankohtaa tms., mutta jos kyse vaan siitä, ettei uskalla sitoutua toiseen vielä. Lapsia pitäisi mun mielestä yrittää vasta, kun on itse varma, että on sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa haluaa viettää loppuelämänsä. Ensin pitäisi olla vakaa suhde ja luottamus eikä että hankitaan lapsia vaikkei ole varma, haluuko toiseen varmasti edes sitoutua. Lapsihan on vielä isompi päätös kuin avioliitto mun mielestä. Siinä kun kuvioon tulee kolmas viaton osapuoli, joka syyttä kärsii, jos ero tulee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu